Tinan kertomaa

Viimeksi jäätiin laulamaan ja laulaen se vaihtui vuosikin. Sävelten lomassa ennustelin tulevaa. Tinasta, tinasta. Innostuin, kun tina tiesi nuorten hopean. Onnea Nieminen, Kumpulainen ja Kiiskinen, jota edelleen pidän pelsuna.

Ensin tina näytti huonot puolensa. Sen mukaan lihon edelleen ja Pelsu vaihtaa sarjaa.

Pleioutissa Jukurit lyö Turkoosit jatkoaikamaalilla, jonka viimeistelee Alex Haatanen Sakke Hämäläisen syötöstä.

Myös liigakarsinnoissa mennään pitkän kaavan kautta, koska Bartosak ja Tyrväinen pitävät toiveita yllä. Ratkaisevassa taistossa Jokerit kuitenkin voittaa 3-2. Juhis Aaltonen iskee kypärätempun. Juhis pyytää julkisesti anteeksi.

Otin toisen tinan. Näytti paremmalta. Sellaiselta, että Pelicans pääsi hurmokseen ja nousi pronssipeliin asti. En saanut selvää, miten siinä kävi. Vastus oli Ilves ja Niemelän naama totinen. Mutta ei hymyillyt valmennuksen avuksi tullut Nurminenkaan…

Jalkapallossa näytti siltä, että FC Lahti nousee kirkkaasti takaisin. Hiihtostadikalla joukkue voittaa kaikki pelinsä ja cupissa tulee välieräpaikka. Ilves on kuitenkin 2-1 parempi. Huovila tekee maalin ja ampuu kaksi tolppaa. Jää jossiteltavaa.

Koriksessa Namika, anteeksi LaBa, nousee myös. Säbässä LaSB pitää paikkansa koettuaan tammikuun lopussa herätyksen. Ringetessä Lahteen tulee pronssia, sillä Ollilat mättävät maaleja pelissä kuin pelissä.

Jorma ”Rommi” Kallio

Niin tai näin, mennään elämässä sillä samanlaisella positiivisuudella, jolla Milkin kasvatti, keskikentän hidalgo, Jorma Rommi Kallio johti Kuusysin aikanaan hurjaan menestykseen.

Mukavaa kuluvaa vuotta toivoo

Raine Järvinen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO