Kevät on toisiaan seuraavien juhlien aikaa. Valmistujaiset, rippijuhlat ja häät osuvat vain harvojen kohdalle, mutta vappu, äitienpäivä ja helluntai ovat yhteisiä juhliamme. Tänä vuonna toukokuun helle on jo sinällään tuntunut juhlalta. Kaikki vihertää, kukkii, soi ja livertää. Luomakunta juhlii!

Sunnuntaina 27.5. klo 10 vietämme Launeen kirkossa yhteistä kevätjuhlaa. Messun musiikkina ovat suomalaiset kansanlaulut, joihin Anna-Mari Kaskinen on tehnyt koskettavat sanat. Laulamme yhdessä kolmen kuoron voimin. Tahdomme koko työntekijäporukalla kiittää seurakuntalaisia ja vastuunkantajia kuluneesta toimintakaudesta. Muistamme myös eläkkeelle jäävää varhaiskasvatuksen ohjaajaa Lilja Stenholmia. Siunaamme kesän rippileirien isoset tehtäväänsä. Messun jälkeen jatkamme yhdessäoloa kuuman grillin, nuotion ja kahvipöydän ääressä. Onnenpyörästä jokainen saa tuliaisia kotiin. Tule siis mukaan, näihin juhliin kutsutaan kaikkia!

Isojen yhteisten juhlien lisäksi haastan meitä etsimään pieniä juhlanaiheita arjesta. Jumala on antanut meille lahjojaan. Hän pitää meitä elossa. Hän on kanssamme ilossa ja murheessa, kaikkina päivinä. Jumala ei vain ole vierellä, vaan hän myös hoitaa anteeksiannolla ja rakkaudella. Taize-laulussa lauletaan: ”Jeesus Kristus on juhlariemu, voima, virvoitus…” Uskossa on juhlan aihetta väsyneelle, epäonnistuneelle ihmiselle yhtä lailla kuin onnelliselle, elämästä iloitsevalle. Armo on joka aamu uusi.

Riitta Särkiö

Viime päivinä on keskusteltu laajalti julkisuudessa Lahden huumeongelmasta. Ensi tiistaina tapaamme sisäministeri Kai Mykkäsen kanssa Helsingissä Lahden kaupungin ja Hyvinvointiyhtymän edustajat, jossa ongelmien lisäksi haemme konkreettisia ratkaisuja. Lahti ei ole ongelmansa kanssa yksin, vaan tämä on koko Suomen asia.

Lahden ja koko Suomen huumeongelman taustalla on monta syytä. Nuorten syrjäytyminen ja näköalattomuus on lisääntynyt. Työttömyys tai opiskelupaikan puute – huoli ja epävarmuus omasta elämästä on monen kohdalla totta. Koko elämä ja arki on enemmän tai vähemmän palasina. Huumeiden käyttö lisääntyy todella huolestuttavaa vauhtia ja yksi ongelmakenttä on lasten ja nuorten päihdehuolto. Hoitoonohjauksessa on edelleen haasteita. Liian usein perheet ja myös ammattilaiset kertovat, että nuoren päihdeongelmaan ei suhtauduta riittävän vakavasti. Valvontaa tai sen puutetta voi ja pitää kehittää. Poliisi tarvitsee uusia tapoja ja resurseja. Valvonnan on mentävä sinne minne nuoretkin ovat eli nettiin ja sosiaaliseen mediaan. Siellä ovat myös rikolliset.

Uutisista saamme lukea, että perinteiset rattijuopot ovat vaihtuneet huumekuskeiksi. Amfetamiinia jäi viime vuonna Hämeen poliisin haaviin kuusi kiloa, vuotta aiemmin noin kolme kiloa. Poliisipäällikön mukaan määrät ovat melko suuria. Lahdessa on päihdetyötä tekevien arvioiden mukaan jopa tuhat huumeiden ongelmakäyttäjää. Ongelmakäyttäjistä läheskään kaikilla ei ole riippuvuutta, mutta silti luku on aivan liian suuri. Kustannuksia syntyy, kun sama ihminen on jatkuvassa hoitokierteessä. Ihmisen ongelmien ennaltaehkäisystä puhutaan paljon, mutta tosiasiassa kehitys on kulkenut juuri toiseen suuntaan. Matalan kynnyksen palveluista on leikattu. Uudistuksia on tehty organisaatiot edellä. Asiakas ei ole ollut keskiössä.

Pelkkä laastari ei riitä ongelmien korjaamiseen, vaan tarvitaan uusia työkaluja ja vanhojen hyvienkin toimintamallien tehostamista. Sisäministerille olennainen kysymys on miten poliisien uusia toimintamalleja voidaan luoda ja toteuttaa? Tällä tarkoitan esimerkiksi valeostojen lisäämistä nettimaailmassa ja asiallista ja riittävää valvontaa.

Lasten ja nuorten päihdehuollon parantaminen on Hyvinvointiyhtymän ja kaupunginkin asia. Ja miten kannustamme päihderiippuvuudesta selviytynyttä aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi ja mukaan työelämään? Lahdessa tehdään kouluissa hyvää valistustyötä.

Ville Skinnari

Suomalaisetkin ovat alkaneet tehtailla tv-sarjoja, joissa päähenkilö tai useampi sellainen matkustelee ympäri maailmaa ja tutustuu samalla eri maiden ruoka- ja juomakulttuuriin. En tiedä, johtuuko siitä, että absolutisti kulinaristi on saanut lähtöpisteessä yhtä huonot eväät matkalleen kuin vegaani osallistuessaan kokkikisaan, kun suomalaiset reissumiehet ovat päättäneet nimenomaan korostaa juomapuolen osuutta.

Ehkäpä oppia on otettu myös Docventures- ja Madventures-ohjelmien Riku Rantalalta ja Tuomas Milonoffilta, jotka vetivät kulinaariset kokeilunsa sellaisiin mittoihin, ettei haastajaa taida aivan äkkiä löytyä. Pojat testasivat kaikkea, minkä laki sallii – ehkä jotain sieltä harmaaltakin alueelta.

Tuoreemmasta ohjelmatarjonnasta mieleen ovat jääneet erityisesti kaksi sarjaa: Burgerimies ja Miksun baarin toinen kausi. Burgerimies on yhtä kuin Suomen ensimmäinen Top Chef, Akseli Herlevi. Hän matkasi Yhdysvaltain länsirannikolta etelän kautta New Yorkiin etsiessään täydellistä hampurilaista. Samalla dipattiin kurkkuun muutakin kuin ranskalaisia, ja enemmän kuin lääkäri määrää. Joku toimittajista kysyi Akselilta, oliko hän reissun aikana lainkaan selvin päin. Mies vastasi, että riippuu, mitä humalatilalla tarkoitetaan. Kuvausten väliin osui kuulemma joitakin palaveripäiviä, jolloin oli pakko olla juomatta.

Miksun baarin estottomasti juopottelevat veijarit, Miksu itse, apupoika Jere ja Fuengirolasta löytynyt vanha suomalaistuttu palasivat taas Espanjan Aurinkorannikolta oluenhakureissusta pitemmän kaavan kautta, pakettiautolla. Matkan aikana marbellalaisesta pienpanimosta hankittu ja Suomessa myyntiin tarkoitettu kaljalasti juotiin melkein loppuun. Kolmikko yritti myös maistella jotoksen aikana niin espanjalaisia, ranskalaisia kuin saksalaisiakin herkkuja, mutta Jere alkoi kakoa sisuksiaan ulos kaikista Mäkkärin juustohampurilaisia eksoottisemmista annoksista. Hän oli kuin sananlaskun vasikka, joka pärjää hyvin pelkästään juomallakin.

Akselin ja Miksun ulkomaalaiset kollegat eivät tee dokaamisesta välttämättä aivan yhtä suurta numeroa. Englantilainen julkkiskokki Rick Stein on etsinyt Ylen Teemalla suussa sulavia ruokalajeja eurooppalaisista pääkaupungeista. Hän todennäköisesti kavahtaisi ajatustakin ottaa loivennusta aamutuimaan, vaikka se olisi maan tapa. Viinamäen miehiä ei ole myöskään kirosanoja suustaan päästelevä skotti, Gordon Ramsay, joka ottaa kyllä paukun, mutta ei enää toista. Sellaisesta määrästä hän tulisi omien sanojensa mukaan liian nopeasti känniin. Sen sijaan Ramsay on avoimesti avautunut veljensä huumeriippuvuudesta ja epäonnistuneista yrityksistä ohjata tämä hoitoon. Aiheesta on tehty jopa oma tv-ohjelmakin.

Jamie Oliver ottaa kyllä perusbritin tavoin, mutta ei silminnähtävästi humallu ohjelmissaan. Hänen edesmennyt maanmiehensä, kunnon keikarin tavoin pukeutunut Keith Floyd puolestaan tankkasi simppeliä lounasannosta valmistaessaankin vähintään puolella pullollisella viiniä. Ennen kuolemaansa hän kärsikin vakavista terveysongelmista.

Erään huhun mukaan Floyd olisi haastanut tuotantoyhtiönsä oikeuteen sairastelunsa vuoksi ja voittanut jutun, koska työsopimuksessa oli kohta, joka edellytti häntä tutustumaan perin pohjin paitsi eri maiden ruoka-, myös juomavalikoimaan. Tarina lienee urbaanilegenda, mutta perehtymättömyydestä miestä ei voi ainakaan syyttää. Lukuisten ruokaoppaiden ohella hänen kirjallisesta tuotannostaan löytyy hervottoman hauska teos Kaikki kankkusesta (Gummerus, 1993), mikä ei taatusti petä parkkiintuneemmankaan puliukon ennakko-odotuksia. Tavallista tanakampien krapularyyppyreseptien lisäksi se sisältää muun muassa ”Viiden päin raitisteluohjelman”.

Amerikkalainen Anthony Bourdain ei myöskään sylje lasiin, mutta hän on taistellut itsensä irti huumekoukusta. Sarjassaan Kohti tuntematonta, Pohjois-Thaimaata käsittelevässä jaksossa Bourdain veti kuppia kaksi käsin kokkiystävänsä Andy Rickerin kanssa ja avautui yllättäen tv:n katselijoille. Bourdain totesi, että päinvastoin kuin luulisi, hän ei ole alkoholisti. Vaikka hän nauttiikin juttumatkoillaan reippaasti paikallisia virvokkeita ja miestä vahvempaa, hän ei ota kotioloissaan lainkaan alkoholia. Ei osta olutta jääkaappiin, eikä harrasta hyviä viinejä ruoan kanssa. ”Mutta, jos olisin alkoholisti…”, Bourdain miettii ja jatkaa: ”…tämä olisi mitä loistavin ammatti ryypätä, ja Thaimaa paras paikka siihen.”

Ilkka Isosaari

Tänä keväänä on tapahtunut jotain sanoinkuvaamattoman hienoa. Ei, en tarkoita nyt kesäistä säätä, joka sekin on kirvoittanut hymyn huuleen, vaan FC Lahden vahvaa esiintymistä Veikkausliigan alkukierroksilla. Turhan usein Lahdessa on kausi ryssitty synkkään kevääseen, vaan nyt on toinen ääni kellossa. Lahti keikkuu sarjan kärkijoukkueiden mukana vahvalla pelillä. Eilinen Maarianhamina-peli oli hyvä esimerkki siitä, että joukkueen peli on tällä hetkellä vahvoissa kantimissa. Missään vaiheessa Lahti ei päässyt oikein pelin sisään, mutta heikollakin pelillä joukkue onnistui kairaamaan voiton saarelaisista. Se jos mikä, on hyvän joukkueen merkki.

Näyttää siltä, että uudet hankinnat ovat tälle kaudelle onnistuneet mainiosti. Maalivahti Siskovski ja toppari Vjatkin olivat harjoituspeleissä luvattoman heikkoja ja vaikuttivat todellisilta arvoilta, mutta tosipelien alkaessa osaaminen on ollut vahvaa. Keskikentällä virolainen Dmitrijev on ollut odotettua vahvempi ja miehestä on ollut apua jopa maalinteossa. Todellinen yllätyskortti on ollut nuori Teemu Jäntti, joka on tehnyt todella vahvan debyytin liigaviheriöille. Eipä uskoisi kaverin olevan vasta 18-vuotias, sen verran vahva jantteri, eikä mikään kukkakeppi, on kuitenkin kyseessä. Kärjessä itseäni miellyttää eniten Henri Anierin pelaaminen. Enpä muista nähneeni Lahdessa yhtä maalinälkäistä kärkipelaajaa moneen vuoteen. Miehestä suorastaan huokuu halukkuus ratkaista pelit.

Vaikka kausi on loistavasti käyntiin lähtenytkin, niin uskon, että parempaa on vielä tulossa. Joukkueen peruspeli on juuri tällä hetkellä loistavassa kuosissa ja peli on tasapainoisen näköistä. Kunhan herrat Hostikka, Osipov, Hertsi ja Stenio saavat itsensä 100% kuntoon, nähdään viheriöllä entistäkin vahvempi Lahti. Silloin löytyy vaihtopenkiltäkin otteluihin hyviä vaihtoehtoja, ilman että pelin taso laskee tuumaakaan. Allekirjoittaneella on hyvin vahva usko, että tänä vuonna se mitali otetaan! Ainoa tumma pilvi Lahden taivaalle ilmestynee kesäkuun lopussa, kun sarjan paras maalivahti Vasjutin häipyy mastokaupungista. Toisaalta Siskovski on osoittanut olevansa lähes Vasjutinin tasoinen kassari, johon joukkue voi luottaa. Fiksua Korkeakunnakselta muuten peluuttaa tasaisesti molempia maalivahteja.

Valmentaja Korkeakunnasta on Lahdessa ruoskittu edellisinä vuosina kovallakin kädellä. Varsinkin netin FutisForumilla miestä on lyöty välillä kuin vierasta sikaa. Välillä ansiosta, välillä ansiottakin. Nyt on ääni kellossa toinen ja jopa Toke saa osansa forumistien kehuista. Näinhän se menee, että kun peli kulkee, niin ystäviä ja olalle taputtajia löytyy. Toisin on silloin kun on vaikeuksia. Sen sai kokea Seinäjoella lahtelainen Tommi ”Auge” Kautonen, joka oli ensimmäinen erotettu valmentaja tällä kaudella.

Sitten vielä sananen Kisapuistosta. Ajattelin olevani ehdottomasti luonnonnurmi-miehiä, mutta heti ensimmäisessä kotipelissä ihastuin uusittuun Kisapuiston pelialustaan. Enää ei tarvitse katsoa alku- ja loppukauden perunapeltojalkapalloa, vaan kentällä voi oikeasti pelata nopeaa ja viihdyttävää jalkapalloa. Katsomo-olosuhteet ovat, mitä ovat pääkatsomossa, mutta aurinkokatsomon tunnelmaa Kisapuistossa ei voita mikään. Varsinkin, jos poppa paistaa. Plussaa myös siitä, että sinne aurinkokatsomoon tulivat anniskeluoikeudet. Pieni miinus on annettava siitä, että heinäkuun europelit pelataan hiihtostadionilla, tosin kyse on UEFA:n säännöistä, ei Lahden omasta valinnasta.

Lauantaina kannattaa suunnata taas askeleensa Kisapuistoon, kun Lahti kohtaa Vaasan Palloseuran. Näinköhän ensimmäistä kertaa tällä kaudella Lahdessa rikotaan 3000 katsojan raja, kun joukkueen peli kulkee ja sääkin suosii? Puhumattakaan siitä että on lauantai….Ennustan Lahden vievän 3-1

-Pete Salomaa-

Suomalaiset ovat maailman kateellisen ja uteliain kansa! Valta kiinnostaa härmäläisiä aivan erityisesti. Tieteellisesti valtaa on tutkittu paljon, mutta sen ilmeneminen ja olemus jakavat tutkijoiden mielipiteitä. Ranskalaisfilosofi Michel Fouchult:n mukaan valtakäsitys rakentuu kahdelle pilarille: valta ei ole hallitsijan tai kenenkään muunkaan omaisuutta vaan suhde kahden tai useamman toimijan välillä. Toiseksi vallankäyttö ilmenee toimintana, ei sen kieltämisenä. Valtaa on Putinilla, Trumpilla ja Kiinan XI Jinpingillä , mutta sen säilyminen riippuu viime kädessä siitä, millaista talouspolitiikkaa he kykenevät toteuttamaan. Avainkysymys on aina, miten varallisuus näkyy suuren kansanosan enemmistön pussissa?

Nyt tilanne on muuttunut suuresti. Nyt ”suuret tarinat” ja puolitotuudet myyvät, koska kaikilla ihmisillä( härmän juntit ja persut mukaan lukien) on sisäänrakennettu taipumus uskoa sellaista informaatioita, joka tukee ja sopii meidän omaan maailmankuvaamme. Ihmiskunnan historiaa on muutettu muuntamalla totuutta tarvittaessa. Valtaa on saatu sepitteillä ja väiteillä. Esimerkkejä löytyy läheltä ja kaukaa. Brittien brexit-väiteet olivat täyttä fuulaa, samoin kuin Trumpin väitteet, että Hillary Clintonin sähköpostit vaaransivat valtion turvallisuuden.

Britaniaan ei palaudu 350 miljoonaa puntaa, kuten brexit-isä Boris Johanson väitti. Trump vuoti tietoja Clintonista juuri oikeaan aikaan. Koko Trumpin presidenttiys oli suuri kupla, jossa nyt selvitellään venäläisten osuutta vaalitaistelussa erikoistutkija Robert Muellerin johdolla.

Suomessa on samoin; puolitotuudet mahtuvat hyvin juuri nyt meidän ”poliittiseen moraaliimme”. Siniset ja Soini osaavat persujen Hakkaraisten ja Halla-ahojen avulla hämmentää ilmapiiriä. Nyt suuria tarinoita ovat tulleet kertomaan tviittaajat, tubettajat ja muut somettajat, jotka vaikuttavat ja edustavat mitä erilaisimpia tahoja ja intressipiirejä. Nyt digilobbaamisesta on tullut isoa bisnestä ja sitä voi harrastaa kaikkialla netissä. Naamakirja eli facebook on näistä tehokkain.

Some-kuplissa hilluvat mitä uskomattomimmat hörhöt ja kaikki samanmieliset hermafrodiittilesbot löytävät sieltä toisensa ja vahvistavat uskomuksiaan. Varmasti tiedetään ryhmädynamiikasta, että ryhmään kuuluvat arvostavat enemmän yksimielisyyttä kuin asioiden kriittistä ja ennakkoluuloista tarkastelua. Tehokkaat algoritmit seulovat ja suodattavat meille päivittäin informaatioita ihmisten oletettujen mieltymysten ja käyttäytymisen mukaan. Uutisia tarjotaan tällöin ihmisten mieltymysten mukaan ilman lähdekritiikkiä.

Valeuutisten paljastamiseen tarvitaan Correctiv- järjestöjen kaltaisia tosiasioiden tarkastajia. Venäjän trollit tuottavat liukuhihnalla valeuutisia. Periaatteena on, mitä vahvempi tunne, sitä puhuttelevampi tarina. Meidän sosiaalisssa mediassa liikkuvien on ymmärrettävä, että sosiaalisessa mediassa yksilö tai yhteisö voidaan tuhota tai voi rakentaa myös täysin uutta. Maailma on nyt pienempi, mutta sitä on vaikeampi ymmärtää ja käsittää. Erityisesti tämän päivän media ruokkii negatiivisista tunteista kumpuavaa viestintää. Nyt tarvitaan tarkuutta erottaa valheena esitettyä pisaratartuntaa netissä. Sivistys ei ole tässä tarkkailussa ainakaan haitta!

Juhani Melanen

Helteinen toukokuu tarkoittaa toivottavasti pitkää ja kuumaa kesää. Mahtavaa, kun uimavedet lämpenee ja kesä on täällä. Lapset odottavat jo kuumeisesti kesäloman alkua. Isänä odotan myös kevään todistuksia, koska paljon on yläasteikäiset pojat numeroitaan luvanneet parantaa.

Vaikka säät viilenisivät, niin eduskunnan kesästä on tulossa joka tapauksessa kuuma. Sitä se on jo nyt. Perustuslakiavaliokunnassa teemme pitkää päivää saadaksemme lausunnon valinnanvapauslainsäädännöstä eteenpäin mietintövaliokunnalle eli sosiaali – ja terveysvaliokunnalle. Aika näyttää, koska olemme valmiita viemään suurta maakunta – ja SOTE kokonaisuutta äänestykseen saakka istuntosaliin. Juhannuksena olemme viisaampia.

Omassa työssäni sosiaali – ja terveysasiat ovat keskiössä eduskunnan lisäksi myös Lahdessa. Hyvinvointiyhtymän haastellinen taloustilanne edellyttää nyt tiivistä yhteistyötä omistajakuntien kanssa todellisten ratkaisujen löytämiseksi erityisesti vuoden 2019 rahoitukselle. Kotihoitoon, lasten ja nuorten hyvinvointiin sekä perusterveydenhuoltoon pitää löytää parannusta – samaan aikaan tulee toimintoja tehostaa usealla miljoonalla. Yhtälö on erittäin vaikea, mutta edelleen mahdollinen.

Viime viikkoina on puhuttu paljon eläkeköyhyydestä. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne esitti, että pieniä takuu- ja kansaneläkkeitä tulisi pitkällä aikavälillä nostaa sadalla eurolla. SDP:llä oli jo vuoden 2018 vaihtoehtobudjetissa esitys, että pieniä eläkkeitä nostetaan 30 eurolla. Se olisi ollut ensimmäinen askel oikeaan suuntaan. Valitettavasti hallitus ei ole ollut valmis edistämään asiaa. Suomessa on noin 180 000 eläkeläistä, joilla on todella pieni alle 1200 euron kuukausieläke. THL:n uuden tutkimuksen mukaan enemmän kuin joka kymmenes pienituloinen eläkeläinen jättää käymättä lääkärissä rahapulan takia. Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa kenenkään ei pitäisi joutua valitsemaan ruuan ja lääkkeiden välillä – nyt näin kuitenkin on. Siksi tilanteeseen on puututtava mahdollisimman pian.
THL:n tutkimus osoittaa myös, että pienituloisten eläkeläisten tuloista jopa 40 prosenttia menee sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin, lääkemaksuihin ja matkojen omavastuuosuuksiin. Silloin ei jää paljoa rahaa asumiseen ja ruokaan, harrastuksista puhumattakaan. Korkeat asiakasmaksut ovat monelle syy olla menemättä lääkäriin.

Samaan aikaan tiedämme, että liikunnan tukeminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Valtioneuvoston uuden selvityksen mukaan vanhustenhoidosta voitaisiin säästää jopa 150 miljoonaa euroa vuositasolla, jos ihmiset liikkuisivat enemmän. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen merkitystä ei tule aliarvioida sote-uudistuksessa, sillä on nähtävissä, että ennaltaehkäisevä työ maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin.

Pitkä ja kuuma kesä toivottavasti saa meidät kaikki toivottavasti liikkumaan – jokainen omalla tavalla ja omalla tasolla.

Ville Skinnari

Olen seurannut jo kotvan aikaa erilaisista lähteistä ns. äärioikeistolaisia ja populistisia puolueita Euroopassa. Yhdessä nämä liikkeet elävät ja voivat hyvin useimmiten vain suvaitsevaisen Euroopan maahanmuutto politiikan ansiosta. Euroopassa monilla näillä puolueilla menee lujaa. Kreikassa ”Kultainen koitto”, Ranskassa “ National Front”, Unkarissa “Fide”, Alankomaissa “ Vapauspuolue PVV”, Itävallassa Heidein “FPÖ” ja Suomessa “Perussuomalaiset ja “ Siniset”!

Näille puolueille ns. “suvakit” ja viher-vasemmisto ovat naureskelleet ja yliopisto maailma on ihmetellyt niiden kannatusta kuin Matti hölmöläisten peiton jatkoa, mutta milloin ns. tavallisten kansalaisten on syytä ryhtyä katsomaan peiliin ja huomaamaan ääri-islamin vaarat ja myyrän työ länsimaisissa demokratioissa. Minulle varsinainen herätys tapahtui, kun luin lakitieteen tohtorin ja entisen ministerin Jeanette Bougraabin tuoreen pamfletin “ Maanpakolaiskirje” ( Editions Cern , 2017). Diplomaatti sanoo olevansa maanpaossa Suomessa, koska hänet uhataan tappaa kotimaassaan Ranskassa!

Nettiä selailemalla selviää heti, että hätä vastaan on todella käynnissä, jopa globaali vihakampanja. Hän on tiukka oikeistopoliitikko, joka Sarkozyn presidenttikaudella nousi valtaan. Nyt hänen puolueensa Les Republians on oppositiossa, mutta mitä ihmettä hän tekee Suomessa? Hän on täällä Helsingissä toimivan Ranskan kulttuurikeskuksen johtajana. Hän saarnaa pamfletissaan, että Parisissa poliitikot hokevat, että attentaateilla ei ole mitään tekemistä islamin tai arabialais- islamilaisen kulttuurin kanssa, mutta he ovat väärässä.

Miten Sergio Rossin korkokenkiä pitävä feministi voi olla myös rasisti? Hän on nainen, ei- valkoinen muslimi! Hän väittää, että “oikein ajattelevat” sivistyneet eurooppalaiset ovat Islamin hyödyllisiä idiootteja! Hän syyttää, että sosialistit ovat tuhonneet Ranskan koulujärjestelmän ja kehuu suomalaista koulua maailman parhaaksi. Hänen väitteensä on otettava vakavasti. Hän kysyy, miten on mahdollista, että eräs Euroopan sivistysvaltioista Ranska tuottaa vuosittain 150 000 lukutaidotonta koulupudokasta, joita Euroopan sydämessä asuvien imaamien on helppo manipuloida uskonsotureiksi ja itsemurhapommittajiksi radikaali islamien riveihin?

Hän väittää, että terrori ei lopu näillä näkymin Euroopasta enää koskaan? Tulemme kohtaamaan yhä enemmän verisiä iskuja Allah Akbar huutojen kaikuessa kaduilla. Voiko hän olla täysin väärässä kun sanoo, että Lännessä ei tajuta salafismin ideaa, eikä nähdä, minne sen siemeniä ensisijaisesti kylvetään? Hän pitää terrorismin kasvualustana huumekauppaa, rikollisjengejä ja vankiloita. Taparikollisille tämä on kiihdytyskaista marttyyrikuolemaan , millä voi pestä syntinsä puhtaaksi vääräuskoisten verellä.

Ajattelemaan minä ainakin jouduin tämän itsekin naismuslimin ajatuksista. Häviääkö paha islam, jos sitä ei mainita nimeltä? Olemmeko me sivistyneet länsimaat liian sinisilmäisiä näitä tänne paenneita vain vallankuomusta haaveilevien muslimien kanssa? Olisiko meidän “oikein ajattelevien” mietittävä, että jos joku sanoo karhua karhuksi eikä otsoksi, että hän on täysin väärässä? Mitä, jos nämä islamistit      “jyrää meitit” ja meitin järjestelmän sisältä päin? Bourgrab ei Edith Piafin sanoin “kadu mitään”!

Juhani Melanen

Monet poliittiset toimittajat ovat nostaneet esille yllättävän nimen, Seppo Kääriäinen, kun heiltä on kysytty suosikkibloggaajaa tai -kommentoijaa somessa. Ensinnäkään internetin maailma ja keski-ikän ylittänyt keskustapoliitikko eivät tunnu kovin mediaseksikkäältä yhtälöltä, mutta näin vain on.

Tapasin Nykypostin reportterina Kääriäisen vuosituhannen vaihteessa hänen kotonaan Iisalmen Kääriälässä, pitkän pirttipöydän ääressä. Mies oli asettunut asumaan entiseen lapsuudenkotiinsa. Leppoisampaa ja hurmaavampaa isäntää olisi saanut hakea. Roimasti laihtuneen keskustan luottomiehen kanssa puheenaiheet rönsyilivät Brysselin herrojen edesottamuksista sydäntä lähellä olevan Ylä-Savon asioihin. Yhdeksi merkkipaaluksi urallaan keskustan tuolloinen varapuheenjohtaja mainitsi kunnian saada lukea pääkaupungin Taiteiden yössä Aku Ankkaa Savon murteella.

Mitä taas twiittailuun tulee, ministerinäkin, varapuhemiehenä, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja puoluesihteerinä toiminut valtiotieteiden tohtori pesee lajissa ainakin Donald Trumpin mennen tullen. Esimerkiksi poimitut otteet ovat yli kuukauden takaa, mutta niistä heijastuu hyvin luonnon kanssa tasapainossa elävän vaikuttajan elämänkatsomus, jota kaupungin häly ei häiritse, eikä hallitse.

30. maaliskuuta: Tauno Palon ”Ruusu on punainen” (1967) puhuttelee. ”Turhaanko? Ei, mutta tunnustakaa. Ei miekalla oikeutta saa.” Siinäpä miettimistä.

14. huhtikuuta: Syyria panee lainaamaan Mauno Koivistoa: ”…kaikkein tärkeintä elämässä on, että ei jouduta elämään jonkun pahan tai jatkuvan uhan alla.”

15. huhtikuuta: Västäräkki liiterin harjalla. Töyhtöhyyppä pellon kupeessa. Kurkipari purolla. Lenkillä mietittyä: Oikeassa olemisen pakkomielle on paha tauti.

24. huhtikuuta: Harkimo & kumpp. kirvoittavat keskustelua toimintatavoista. Paljon korjaantuu, jos itse kukin lopettaa tahallisen väärinymmärtämisen.

Nyt, kun keskusta sekoilee taas olan takaa, Sipilän hallitus kurittaa köyhiä ja Väyrynen sooloilee tahollaan, järjen ääni kuuluu Kääriäisen suusta, jonka ajatukset ovat kuin japanilaisia haikuja tai Risto Rasan runoja. Tämän yläsavolaisen ajatteluun yhdistyvät kosmopoliittisuus ja positiivinen junttius poikkeuksellisella tavalla. Siksi Kääriäisen persoona viehättää niitäkin, jotka eivät ole kepulaispoliitikoista suuremmin perustaneet.

Kääriäisen valtteja ovat luontainen karisma ja charmikkuus, jota tavallinen ja kotiseuturakas ihminen voi parhaimmillaan edustaa. Mitä se paljon puhuttu karisma sitten on? Kun Lenita Airisto ja kumppanit olivat 1960-luvulla lanseeraamassa tätä uutta termiä suomalaiseen keskustelukulttuuriin tv-ohjelmassa Jatkoaika, sitä puntaroitiin ahkerasti naistenlehdissä ja muissa viihteellisissä julkaisuissa. Valittiin karismaattisia ja toisaalta epäkarismaattisia suomalaisia. Perään todettiin, että karismaa joko on tai ei ole. Se on synnynnäistä, eikä sitä voi hankkia esimerkiksi opiskelemalla. Esiintymiskoulutus oli tuolloin vielä lapsenkengissään.

Muun muassa Jörn Donner kuului Airiston karismaattisina pitämiin henkilöihin, samoin kuin Jatkoajassa niin ikään vieraillut pääministeri Mauno Koivisto, joka lateli tyynen rauhallisesti madonlukuja taloutemme nykytilasta. Tv-katsojat hurrasivat rusetin tavaramerkikseen ottaneelle Manulle, koska heillä menivät faktat ja sketsit sekaisin.

Karisma voi olla myös pahan pojan charmia, mikä tavallaan selittää Donnerin ja vaikkapa muusikoista Remu Aaltosen kestosuosion. Kaupungeista esimerkiksi Lahtea on pidetty toistuvasti epäkarismaattisena paikkana; päijäthämäläiset ovat tunteneet maagista vetoa Helsingin ja Tampereen suuntaan. Silloinkin, kun Lahti on yrittänyt toimia edelläkävijänä jossain hankkeessa, homma on sössitty huonolla markkinoinnilla.

Olemme tulleet kuuluisaksi radiomastojen ja hyppyrimäkien lisäksi – ja nyt käytän tätä liian usein väärin ymmärrettyä sanaa – megalomaanisista, eli suuruudenhulluista kauppakeskuksistamme. Samalla lähipalvelut ovat kuihtuneet. Kuinka ollakaan viimeisimmän sellaisen, vuonna 2011 valmistuneen kolossin nimi on Karisma.

Ilkka Isosaari

Sunnuntaina vietämme helluntaita. Helluntai on Pyhän Hengen juhla ja seurakunnan syntymäpäivä. Ei ole seurakuntaa eikä hengellistä elämää ilman Jumalan antamaa Pyhää Henkeä. Helluntain raamatuntekstit puhuvatkin Pyhästä Hengestä lupauksena ja lahjana. Hän auttaa meitä uskomaan Jumalaan, hän synnyttää ja vahvistaa uskon. Hänet on lähetetty meille puolustajaksi, auttajaksi ja lohduttajaksi. Tässä Hengessä Kristus on kirkossaan jatkuvasti läsnä. Pyhä Henki liittää maailman kaikki kristityt Kristuksen kirkkoon, yhteen Herraan ja yhteen uskoon.

Sanonta ”väkeä on kuin helluntain epistolassa” liittyy ensimmäisen helluntain tapahtumiin. Uuden testamentin tekstissä Apostolien teoissa kerrotaan siitä kuinka opetuslapset saarnasivat. Kuulijoita on paljon. Heitä ole eri kansoista ja maista. He puhuivat eri kieliä. Kuitenkin Pyhän Hengen vaikutuksesta he ymmärsivät saarnatun sanan ja ottivat sen vastaan. Pyhä Henki synnytti uskon ja niin tuona helluntaina Jeesukseen uskoviksi tuli 3000 ihmistä. Tuon ihmeen vaikutuksesta syntyi seurakunta.

Kun vietämme helluntaita, saamme rukoilla Jumalan Pyhän Hengen uudistavaa työtä elämäämme ja seurakuntaamme. Hän antaa uskon. Hän rohkaisee ja lohduttaa. Hän vaikuttaa hyviä hedelmiä.
”Tule Pyhä Henki tänne, laskeudu taivaasta alas meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan. Tule köyhäin apu, tule lahjain antaja, tule sielun kirkkaus, sinä paras lohduttaja, sielun hyvä vieras ja suloinen lämpö.”

Heikki Pelkonen

Toimittaja oli vielä viime vuosituhannen loppupuolella monelle nuorelle ihanneammatti. Nyt journalismista kiinnostuneet opiskelijat eivät välttämättä löydä elinikänään pysyvää työpaikkaa median – eivät ainakaan printtimedian – parista. Paperille painettujen lehtien toimituksissa kannuksensa hankkineet konkarit ovat uppoavassa laivassa seilaavia dinosauruksia.

Siinä missä ennen pyrittiin varmistamaan oma työpaikka suuressa viestintätalossa, nykyään yritetään varmistaa, että alalla olisi edes jonkinlaista tulevaisuutta. Toimittajien oma ammattilehti, Journalisti on valinnut tämän kipeän teeman tuoreimman numeronsa kansiaiheeksi. Haastateltavaksi on valittu 36-vuotias Anna Lintula, joka on nuoresta iästään huolimatta edennyt liiketoimintajohtajaksi ja samalla aikakauslehtiä julkaisevan A-lehtien johtoryhmään.

Suomen nuorimpiin kuuluva mediajohtaja tuli A-lehtiin vuonna 2006, teinitytöille suunnatun Demi-lehden toimittajaksi. Lintula on edennyt urallaan aikana, jolloin mediakoulutukseen panostettiin, mutta jolloin työpaikat olivat jo harvassa. Hän myöntää, että hänellä on vaikeuksia hahmottaa nykyään, millaisena mediakenttä vaikuttaa alalle pyrkivän silmissä. ”Suhtautuminen työhön on muuttunut. Kaikki eivät hae itselleen tilannetta, jossa olisi yksi vakituinen työ tai edes ammatti”, Lintula sanoo.

Journalisti-lehti on myös selvittänyt, mitkä ovat nuorten tärkeimmät uutislähteet nykypäivänä. Kohderyhmänä on käytetty helsinkiläisen Kallion lukion mediaopiskelijoita. Lähteistä seitsemän nousi ylitse muiden: Internetissä toimivat Buzzfeed ja Youtube, Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ja Iltalehti sekä Yleisradio ja MTV.

Buzzfeediä ja Youtubea ei mielletä varsinaiseksi uutisvälineiksi, ne tarjoavat lähinnä ajanvietettä. Sanomalehdistä Helsingin Sanomien pariin hakeudutaan, kun halutaan tietoa maailman tapahtumista. Lahtelaisopiskelijat olisivat todennäköisesti nostaneet Hesarin paikalle Etelä-Suomen Sanomat. Lehteä luetaan etupäässä netistä tai sovelluksesta. Paperiversiota pidetään epäkäytännöllisenä ja vanhanaikaisena.

Ilta-Sanomista ja Iltalehdestä haetaan kevyempiä aiheita kuin Hesarista. Julkkisjutut sekä terveyteen ja parisuhteeseen liittyvät artikkelit kiinnostavat eniten. Iltapäivälehdet sekoitetaan usein keskenään, eikä niiden sisällössä nähdä merkittäviä eroja. Ne mielletään viihdelehdiksi, joiden lukeminen ei vaadi aivoilta liikoja.

Myös MTV on nuorten silmissä yhtä kuin hömppäuutiset. Sen sijaan Yleisradiosta haetaan sekä uutisia että viihdettä, kun tarvitaan vaikkapa tietoa kouluprojekteihin. Vakavammista aiheista tärkeimmiksi nousevat seksuaalisuuteen ja sukupuoli-identiteettiin liittyvät uutiset. Koska Ylen tiedetään olevan valtion omistuksessa, se tarjoaa monen nuoren mielestä puolueetonta ja luotettavaa tietoa.

Listalle ei ole päätynyt yhtäkään MV-lehden kaltaista valemediaa, mikä on erittäin lohdullista luettavaa. Tahallaan disinformaatiota levittävään ja journalismin eettisiä ohjeita vastaan toimivan mediahaaran edustajiin pätevät samat lainalaisuudet kuin muunneltua totuutta puhuviin yleensäkin, olivatpa he sitten katteettomia vaalilupauksia antavia poliitikkoja tai petollisia aviopuolisoja. Kun valheesta jää kerran kiinni, mihinkään samasta tuutista tulleeseen ilmoitukseen ei enää uskota.

Ilkka Isosaari