Jasi, Leppäkadulta lentoon

Mikä tahansa pallo tai urheilu lapsena kelpasi kavereina mm. Jääskeläisen Jani, Ahon Antti ja Järvisen Kalle. Muistan vikkelät pienet miehet. Peli sujui, Leppäkadulla, Saksalassa, Kerillä… Jää kiehtoi sitten eniten ja Anttilanmäen koulun kasvatti Janne Jasi Sinkkonen aloitti matkan kiekkomaailman tietoisuuteen.

Jasin ura sisälsi pelaajana Pelicansissa 82 liigaottelua ja visiitit Norjaan sekä Ranskaan. Valmentajaura on kehittynyt mm. Iisalmessa, Itävallassa, Unkarissa, Saksassa, Ranskassa ja tällä hetkellä pääkoutsina Hollannissa.

Mari ja Janne Sinkkonen

Miten päädyit Lahdesta pois?
– Liigakausien jälkeen koitin pysyä ammattilaisuudessa kiinni ja se aiheutti seikkailunhalun lisäksi muualle muuttoja.

Mikä on ollut paras maa?
– Joka maasta on jäänyt ystäviä ja hienoja muistoja. Unkari ja Budapest ehkä eniten jäi mieleen, koska siellä olimme koko kauden perheenä.

Nyt valmennat Hollannissa Limburgia. Mikä on lätkän asema futismaassa?
– Pieni laji täällä, kannattaminen kuitenkin intohimoista. Tosissamme ollaan. Kun puhe kääntyy fudikseen, nousee Litmanen aina esiin ja keskustelu jatkuu, kun kerron olevani samasta kaupungista kuin Litti.

Nähdäänkö sinut joskus Pelsussa?
– Tykkään tästä työstä valtavasti ja toivottavasti saan valmentaa vielä pitkään. En tällä hetkellä ole valmis Liigan päävalmentajaksi, mutta valmennusryhmään olisin valmis. Onhan se Pelicans yksi toiveista. Pelsu on mun jengi. Unelmia on ja niitä toteutuu yksi kerrallaan kuten 2022 nuorten MM-hopea. Se antoi uskoa myös jatkossa unelmien saavuttamiseen.

Yksinkö reissussa oot?
– Kun palasimme Savonlinnasta, tytär meni esikouluun ja päätimme, että jos lähden jonnekin, on minun reissattava yksin.

Mitä Lahti merkitsee?
– Aina kun tulen Suomeen ja nään kyltin Lahti, tiedän tulevani kotiin. Lahessa on aina ollut hyvä olla ja aina sinne on kiva palata. Lahti on ja tulee olemaan kotimme.

Niinpä. Hyvää jatkoa Jasi!

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO