Paikallisia ratkaisuja ruokaan ja matkailuun

Kotimaisen ruoantuotannon ja maaseutuyrittäjyyden tukeminen näinä aikoina on entistäkin tärkeämpää.

Vierailin viime viikolla Niipalan tilan upeissa puitteissa Hollolan perinnemaisemissa. Isäntä Mikko Niipala esitteli tilan ja avasi sen toimintaa, sekä tulevaisuuskuvia. Paikka on tuttu, koska Kinnarin tila ja Hollolan Hirvi ovat naapureina. Ja me Skinnarit ja Kinnarit olemme sukulaisia. Keskustelimme Hollolassa lähiruokatuotannosta, maaseutuasumisesta, sekä tilan uusista kehitteillä olevista palveluista.

Niipalan monimuotoinen luomutila tarjoaa vihannestuotantoa ja matkailupalveluita, sekä toimintamahdollisuuksia maaseutuyrityksille. Tila haluaa mahdollistaa uudenlaisia, ihmisläheisiä ja hyvinvointia lisääviä maaseutukokemuksia. Maatila kehittää toimintaansa palvelemaan laajempaa joukkoa yrityksiä, sekä luo uudenlaista kyläyhteisöä Hollolaan. Iso kysymys on, miten tästä tehdään myös kannattavaa liiketoimintaa? Tähänkin saimme vastauksia. Visiona ruoka – ja matkailukokonaisuus, joka palvelee kauas ja lähelle. Majoitustakin tarvitaan. Asiakas voi saada monipuolisesti kotimaista ruokaa noutaen, verkosta tai Lahden toimipisteestä.

Niipalan tavoitteena on kehittää co-working-toimintaa maatilalle. Kumppanuustalous on toimintamalli, jossa paikallinen ruoantuotanto pohjautuu tuottajan ja kuluttajan väliseen sopimukseen. Kuluttaja tilaa tuottajalta sato-osuuden ennakkoon, useimmiten jo varhain keväällä. Viljelijä sitoutuu sen hänelle kasvattamaan ja saa samalla sato-osuusmaksuista vuotuisen budjetin, jolla hankkii tuotantopanokset ja toteuttaa kasvatuksen. Toimintamalli on myös ratkaisevan tärkeää pienviljelijälle. Viljelijä saa suoran korvauksen sadostaan ilman välikäsiä, eikä kiireisen satokauden aikana tarvitse keskittyä markkinointiin, vaan aikaa jää olennaisimpaan – laadukkaan sadon kasvattamiseen. Sopimuspohjainen tuotanto myös varmistaa, ettei satoa päädy hävikkiin. Tämä on kestävää, tulevaisuuden ruoantuotantoa.
Maailmalta lähtöisin oleva ”agrihood” konsepti madaltaa kynnystä maaseutuasumiseen. Pienen kylän tapainen yhteisöllinen asumismuoto mahdollistaa ja rohkaisee matalan kynnyksen yrittäjyyteen, yhdessä tekemiseen, sekä omavaraisuuteen. Aina ei tarvita isoa, vaan omia paikallisia ratkaisuja. Yhteisössä on mahdollista toteuttaa lähiruokaviljelyä lannoitteista lähtien ruokalautaselle asti.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommentti “Paikallisia ratkaisuja ruokaan ja matkailuun”

  1. Niipalassa on hyvä visio ja tekemisen meininki. Me olemme kaksi lähiruokatilaa naapureuna Hollolassa, Niipala ja Kinnari. Tervetuloa❤ kylään.

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO