Elämme nyt sitä kevään aikaa, jota osa ihmisistä kutsuukin jo kesäksi. Viimeisimmät lumikasat ovat jo sulaneet ja vuoden lämpöennätyksiä rikotaan ympäri Suomea. Aamuauringon paistaessa ja lintujen laulaessa, pysähdyn usein ihmettelemään luonnon kauneutta. Pihani puiden lehdet ovat melkein täysikasvuisia ja monet kevätkukat kukkivat kaikissa sateenkaaren eri väreissä. On punaista, keltaista, vihreää, sinistä ja kaikkea siltä väliltä.
Ympäröivään vihreyteen tottuu nopeasti ja on hankala uskoa, että vielä jonkin aikaa sitten maa lepäsi lumipeitteen alla. Tuolloin luonnossa kohtasi useimmiten vain valkoista, mustaa ja harmaan eri sävyjä. Kuitenkin jo pääsiäisen aikana pajunkissat muistuttivat meitä siitä, että kevät on tulossa.
Kertomus Nooan arkista on yksi Raamatun tunnetuimmista. Siinä Jumala lähettää maan päälle vedenpaisumuksen, joka yltää vuorten huippuihin asti peittäen kaiken elävän. Pahuus maan päällä hukkui, mutta hyvät pelastuivat Nooan rakentamassa laivassa, arkissa, jonne hän oli kerännyt kaikenlaisia maailman eläimiä.
Vedenpaisumus kesti 150 päivää eli noin viisi kuukautta, kuten Suomen talvikin. Elämä ei kuitenkaan tuhoutunut täydellisesti. Se nukkui hyvin pienessä paketissa, siemenessä, joka itää nähdessään auringon. Myös lumi on vettä, vaikka hyvin kylmää sellaista.
Pitkän odotuksen aikana Nooa lähetti kyyhkysen ulos arkista tiedusteluretkelle. Se palasi takaisin nokassaan öljypuun tuore oksa, joka oli merkki elämän paluusta maan päälle. Kun vedenpaisumuksen vedet olivat laskeutuneet kokonaan, avattiin Nooan arkin luukut ja eläimet pääsivät jälleen laiduntamaan värikkäillä niityillä.
Värikkäitä eivät olleet ainoastaan kasvit, vaan myös Jumalan taivaalle maalama täydellinen sateenkaari.
Sateenkaari, tuo ihmeellinen valokimppu, oli Jumalan lupaus ihmisille siitä, ettei Hän enää koskaan hylkäisi ihmiskuntaa. Sen kaari nousi ylös maasta taivaaseen ja kaartui sieltä jälleen alas maan päälle. Näin Jeesuskin helatorstaina astui ylös taivaisiin, mutta hän ei jättänyt meitä yksin. Tällä viikolla me odotamme Pyhää Henkeä, kyyhkystä, joka ensi sunnuntaina, helluntaina, vuodatetaan alas meidän päällemme.
Jokainen meistä näkee maailman välillä mustavalkoisena. Mutta sillon kun sinusta tuntuu siltä, ettei tylsyydellä ole loppua, pysähdy hetkeksi ja katsele minkälaisia eri värejä on ympärilläsi. Ne ovat sinulle merkki siitä, että kolmiyhteinen Jumala on kanssasi tässä maailmassa, jonka Hän on juuri sinua varten luonut värikkääksi paikaksi.
Aleksi Vainikka
teologiharjoittelija