Joulurauhaa

Me tarvitsemme rauhoittumista ja hiljaisuutta, jossa voi pysähtyä kuuntelemaan ja kuulemaan, mitä Jumalalla on meille kerrottavaa. Tarvitsemme aikaa ihmetellä ja hämmästellä. Joulukin voi peittyä hälinään, kiireeseen, hössötykseen. Mutta jospa saisimme mahdollisuuden tänä jouluna rauhoittua sen sanoman äärelle.

Maria haltioitui, kun hän sai kuulla, että hänestä tulee Jeesuksen äiti. Hän puhkesi laulamaan. Kun paimenet olivat nähneet Jeesus-lapsen ja saivat nähdä, että kaikki oli niin kuin enkeli oli heille ilmoittanut, he palasivat takaisin kiittäen ja ylistäen Jumalaa. Maria tutkisteli kaikkea kuulemaansa hiljaa sydämessään. Jumalan viesti oli ihmeellinen, jotenkin vaikeasti ymmärrettävä, mutta totta. Vapahtaja on annettu maailmalle. Siitä nöysi nöyrä ja iloinen kiitos.

Joulun salaisuus säilyykin salaisuutena ymmärrykselle. Jumalan viisaus ei ole ihmisten viisautta. Kuinka Jumala syntyy ihmiseksi? Miksi Maria valitaan Jeesuksen äidiksi, miksi Vapahtaja syntyy talliin? Onko silläkin tarkoituksensa, että paimenet saavat kuulla ilosanoman ensimmäisenä? Miksi Jumala näin on päättänyt tuoda apunsa ja pelastuksensa meille? Sitä voimme vain ensimmäisen joulun ihmisten tavoin hämmästellä – mutta samalla kiittää. Tässä on Jumalan antama pelastus, meille annetaan armo ja rakkaus. Saamme uskoen ottaa joulun lahjan vastaan -Hän on tullut minua varten.

Vapahtaja sai syntyä tallissa ja hänen ensimmäinen vuoteensa oli seimi. Jeesus tuli niin alas, että hän olisi pienimmänkin rinnalla, että kuka ikinä hänen puoleesa huokaa, saisi tuntea, että Jeesus on minunkin veljeni, pelastajani ja auttajani. Me saamme avata sydämemme hänelle ja suumme hänen kiitokseen. Hän, maailman valo, tahtoo valaista elämämme, kantaa syntimme ja murheemme ja antaa joulun ilon ja rauhan ja siunata meitä. Häntä me saamme rukoilla ja kiittää.

 

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Launeen srk

 

Tehkää tie Kuninkaalle!

Näin kehottaa jo vanha testamentti. Tietä tehdään tarkkailemalla Herran tekoja ja omaa sisäistä tilaa. Tarkkaile, missä on mennyt pieleen ja missä on tehty vääriä valintoja ja missä on jäänyt hyvä tekemättä. Ja kauhistu.

Palaa katsomaan Jumalan hyvyyttä Jeesuksessa Kristuksessa. Silloin voi nähdä, missä on oikea Jumala ja millainen hän on. Vaan: ” Mihin minä vertaisin tätä sukupolvea? Se on kuin torilla istuvat lapset, jotka huutavat toisilleen: ”Me soitimme teille huilua, mutta te ette tanssineet, me pidimme valittajaisia, mutta te ette itkeneet mukana ”.

Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja ihmiset sanovat: Hänessä on paha henki .” Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja ihmiset sanovat: ” Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja syntisten ystävä!” Mutta viisauden teoista viisaus tunnetaan!”

Ei riitä se, mitä ihmiset sanovat, vaan tee, niinkuin huumoriartisti sanoo: ”Ajattelepa ihan ite!” Kuka ja mitä Hän minulle on? Ja siitä aukeaa oikea joulu, pääsiäinen ja helluntai! Siinä on oikea tien valmistaminen.

Esa Kekki
Launeen srk

Anna soida

Ai kuinka ärsyttää kun joululaulut soivat kaupoissa jo marraskuussa, sanovat ne joiden hermoa joulun kaupallistumisen tuntu kiristää. On muuten ilahduttava kommentti! Jos sen suurempaa huolta ja ärsytystä ei elämässä ole, niin hyvin ovat asiat.

Ymmärrän pointin mutta voi sen nähdä toisinkin. Kaiuttimista kuuluu riemuviesti. Ne soittavat sitä, että pyhät ovat tulossa. Nythän niitä taas riittää. Adventin pyhiä neljän sarjassa, itsenäisyyden juhlapäivä, joulun seutu. Ihanaa!

Tarvitsen pyhiä. Pyhät ovat eräänlaisia kilometripylväitä, etappeja ja elämän jaksottajia. Arkeen on hyvä saada nivelkohtia, joista eteenpäin lähdetään uusin eväin ja uusin voimin. Pyhäpäivähän meillä tosin on joka viikko, mutta ehkä se pyhän tuntu tulee meille konkreettisemmaksi suurempien juhlien kohdalla.

Pyhän lepo on tärkeää, minullekin, joka teen työtäni arjen lisäksi useimmat pyhät. Aivotutkijakin sanoi että helpommin jaksaa kun tietää että kohta on paussi tulossa. Pyhänä on aikaa itselleni, aikaa läheisilleni, aikaa sille, että virittyy joku muukin taajuus kuin se jota pitkin tulevat muiden pyynnöt ja vaatimukset. Pyhän levossa kulkee viesti. En ole vain tuotannon väline, jonka tehtävä on työllään paikata kestävyysvajetta, torjua taantumaa ja tukea kotimaista työllisyyttä. Saan olla ihminen, jolla on tarve saada vain olla, ilman että se pitää oikeuttaa jollakin. Minut on luotu Jumalan kuvaksi, työhön mutta myös lepoon.

Pyhäpäivistä kinataan aika ajoin. Arkipyhät ne vasta hankalia tuntuvatkin olevan. Kahvipöydässä juuri päätimme, että helatorstaitahan ei viikonlopuksi hinata. Omassa kalenterissani on varmuuden vuoksi helatorstai ensi vuodelle kahteen kertaan. Painovirhe tosin, mutta sattuva sellainen. Kannat santaan: pyhistä ei periksi anneta!

Että antaa kilkuttaa vaan niitä joululauluja, saa aloittaa vaikka heti juhannuksen jälkeen. Ne soittavat pyhän tärkeyttä ja sitä ilosanomaa, että kohta huilataan porukalla ja luvan kanssa. Jos ei halua sotkea asioita, vaikkapa nyt joulun ydinsanomaa ja kaupallisuutta, niin siihenkin on keinot. Kaamosaivojen tahmeus sulkee yllättävän tehokkaasti kaiken ylimääräisen havaintokyvyn ulkopuolelle. Laahustin niin ajatuksissani kaupassa kohti tomaatteja, että meinasin törmätä käytävällä jättimäiseen suklaakonvehtilaatikoiden vuoreen. Älkää kysykö mitä kaiuttimista soi, ei aavistustakaan.

Anu Toivonen

 

KOLUMNIT -arkisto

kesäkuu 2026

toukokuu 2026

huhtikuu 2026

maaliskuu 2026

helmikuu 2026

tammikuu 2026

joulukuu 2025

marraskuu 2025

lokakuu 2025

syyskuu 2025

elokuu 2025

kesäkuu 2025

toukokuu 2025

huhtikuu 2025

maaliskuu 2025

helmikuu 2025

tammikuu 2025

joulukuu 2024

marraskuu 2024

lokakuu 2024

syyskuu 2024

elokuu 2024

kesäkuu 2024

toukokuu 2024

huhtikuu 2024

maaliskuu 2024

helmikuu 2024

tammikuu 2024

joulukuu 2023

marraskuu 2023

lokakuu 2023

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011