Lahden valtuuston valtaa koetellaan

Presidentinvaalien toinen kierros on ovella. Ilmoitin tällä viikolla tukevani Pekka Haavistoa Suomen seuraavaksi presidentiksi. Hän on tuo jatkuvuutta presidentti Niinistön linjalle, koska on ollut itse sitä tekemässä ja luomassa ulkoministerinä. Teimme tiiviisti yhteistyötä 4 vuotta ulkoministeriössä ja TP-UTVA:ssa sekä tietenkin eri puolilla maailmaa. Yhteistyön toimiminen ei ole aina itsestään selvyys ulkoministeriössä, mutta meillä se toimi erinomaisesti.

Jatkuvuus on tässäkin tärkeintä ja se, että Suomi pysyy Suomena myös kansallisen yhtenäisyyden näkökulmasta. Meitä arvostetaan ja kuunnellaan. Kolmantena nostan esille Suomen roolin kansainvälisenä vaikuttajana monenkeskisessä maailmassa. Jakolinjoja on helppo tehdä, mutta pitää osata myös rakentaa ja kuunnella eri mieltäkin olevia maita.

Kansa päättää ja demokratia on aina oikeassa. 11.2. tiedämme, kuka on seuraava presidentti.

Lahdessa valtuusto kokoontui maanantaina. Se oli perinteinen nykyvaltuuston kokous, jossa suuret asiat pidetään muualla ja keskustellaan lähinnä valtuustoaloitteista. Se on surullista. Tämä on vakava ongelma demokratialle. Suuret asiat on delegoitu jaostoille, jossa pieni porukkaa päättää suurista asioista.

Lahti Energian tilanne on demokratiankin kannalta omituinen. Laitoin nimeni Ulla Vaaran aloitteeseen, jossa pyydettiin Lahti Energian asiassa ja yleensäkin hallintosäännön muutosta ja eli päätöksenteko näin merkittävissä asioissa kuuluu valtuustolle.

Saimme kasaan vain 14 nimeä. Olen todella yllättynyt. Mistä tämä kertoo? Siitä, että enemmistö valtuutetuista ilmeisesti hyväksyy epämääräisen ja hähmäisen prosessin ja esimerkiksi konsulttien käytön huimalla korvauksella? Mitä meille lahtelaisille jää, jos myymme kannattavat perusliiketoiminnot sijoittajille. Muualla Euroopassa näitä virheitä nyt korjataan ja ostetaan toimintoja takaisin yksityiseltä sektorilta.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kalle Aaltonen: En ole koskaan uskonut, että Malva olisi pitkässä juoksussa taloudellisesti kannattava
Launeen kirkon vanha asuntosiipi päivitetään – Laajempi remontti alkaa vuonna 2027
Lahti-oppaat juhlivat 50-vuotista taivaltaan – Kesä on täynnä kierroksia ja uusia tarinoita
Toni Putula: Lahti on edelleen Suomen johtava ympäristökaupunki
Kimi Uosukainen: Luottamuspaikkajaosta saavutettu sopu kuvastaa lahtelaisten puolueiden halua sopia yhteisistä asioista
Ohjaaja Arthur Franck: Helsinki Effect on dokumentti, joka syntyi uuden uhan varjossa
Pekka Räty: Aina kun tulen Lahteen, tuntuu kuin tulisin kotiin
Mika Kari, Kalle Aaltonen ja Minerva Kastehelmi Etelä-Lahden ääniharavat
Milla Bruneau: Jokainen kaupungissa vieraileva tapahtumakävijä on myös potentiaalinen tuleva lahtelainen
Vaalimainokset ovat kalliita ja ilkivalta aiheuttaa ehdokkaille ylimääräisiä kustannuksia
Johanna Ekman: Mielenterveyspalveluihin tulee päästä nopeammin ja matalammalla kynnyksellä
Pääesiintyjiltä riimejä ja riitasointuja
Tauno Ylä-Soininmäki: Launeen kirjastoa ja Saksalan uimahallia ei saa lopettaa
Kirsi Lehtimäki: Nopeita matalankynnyksen palveluita tarvitaan nuorille lisää hyvinvointialueella
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntien työtä arvostetaan ja sen työlle on yhä olemassa sosiaalinen tilaus
Tomi Sairomaa: Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja heihin pitää panostaa
Kari Kallio: Hoitopaikoissa tulee kerätä palautteet hoidon onnistumisesta
Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
ARKISTO