Lahti onnistui – Suomi ei

Syksy on alkanut meillä kaikilla sateen ja myrskyn merkeissä. Tänään perjantaina matkustan Jyväskylään SDP:n puoluekokoukseen. Ilmoitin jo keväällä, etten tavoittele puolueen puheenjohtajuutta tai varapuheenjohtajuutta. Aloitin puolueen johtotehtävissä Seinäjoen puoluekokouksesta 2014 ja varapuheenjohtajana olen toiminut vuodesta 2017. Olen siis saanut tehdä tiivistä yhteistyötä Antti Rinteen ja Sanna Marinin kanssa, mutta nyt vaihtuu puheenjohtaja ja samalla meistä aiemmista 2014 valituista ei enää ole ehdokkaana puolueen johtotehtäviin kuin minä. Olen ehdolla puoluevaltuuston puheenjohtajaksi, mikä on sekin merkittävä tehtävä.
Moni on kysynyt kesän aikana miksi Sannan Marin ei enää jatka tai miksi hän ei ole ollut enää julkisuudessa. Minä ymmärrän Sannaa täysin. Kuluneet vuodet olivat äärimmäisen rankkoja meille kaikille ja hänellä on täysi oikeus kääntää sivua ja mennä kohti uusia haasteita.

Suurimpana oppositiopuolueena meillä on tehtävänä kertoa suomalaisille vaihtoehdoista hallituksen politiikasta, mutta samalla suuri vastuu myös yhteistyön ja yhtenäisyyden luomiseksi tässä vastakkainasettelun Suomessa ja maailmassa.
Tällä viikolla aloitin uuden tehtävän Veikkauksen hallintoneuvoston puheenjohtajana. Rahapelimarkkinan murroksen keskellä tehtävä on äärimmäisen haastava, mutta samalla mielenkiintoinen.

Viime viikonlopun Triathlonin MM-kisat olivat Lahden näkyvyydelle menestys. Vaikka kotimaassa tapahtuma ei televisiossa tai mediassa muutenkaan saanut suurta näkyvyyttä, maailmalle viesti oli hyvä ja positiivinen.
Keskustelin ulkomailta Suomeen tulleiden järjestäjinä toimineiden työntekijöiden kanssa heidän jo lähdettyä kotimatkalle lentokentälle, ja he olivat positiivisesti yllättyneitä Suomesta ja Lahdesta. Esimerkiksi Yhdysvaltojen Coloradosta kotoisin oleva työntekijä sanoi, että ilmasto, puhtaus ja ihmisten ystävällisyys olivat asioita mitä hänelle jäi mieleen. Kiertue jatkui heillä suoraan Ranskan Nizzaan, missä vahvuudet ovat toki olemassa, mutta erilaisia.

Mutta Suomessa on nyt mustia pilviä ilmassa. Konkurssiuutisia on tullut ja tulee lisää. Rakennusala kaiken kaikkiaan on kriisissä. Uusia hankkeita ei synny ja työttömiä tulee. Valitettavasti. Tämä tulee näkymään myös Lahdessa. Nyt olisi äärimmäisen tärkeää, että kaupungeissa ja kunnissa synnytetään uusia hankkeita, kuten kouluja, päiväkoteja ja palveluasumista. Se tuo samalla työtä tuhansille suomalaisille ja sadoille lahtelaisille. Orpon hallitus ei ole tähän tilanteeseen vielä herännyt. Nyt on viimeinen hetki luoda elvytystä eli rahoitusmahdollisuudet uusille hankkeille. Jukka-talojen konkurssi kertoo karua kieltään koko Suomen tilanteesta.

Pelicans aloitti tällä viikolla CHL – kauden. Odotukset ovat korkealla. Kuuluisa kuudes kenttäpelaaja on lahtelainen yleisö. Kannattaa muistaa, että muuallakin Euroopassa osataan jääkiekkoa eli nyt kaikki kannustamaan Pelicansia myös CHL-otteluissa.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
Mankeli-pyörät palaavat Lahden katukuvaan – kausi alkaa huhtikuussa
Uusi päiväkoti avaa ovensa Kaarikadulla elokuussa
Lähikirjasto katosi, mutta kirjat liikkuvat – Etelä-Lahdessa käyttö kääntyi kasvuun
Lahdessa vuokrataan kymmeniä tontteja vuodessa – vuokratuloilla suuri merkitys kaupungille
Luontoa, historiaa ja lukemisen iloa – Anni Kytömäki kertoo kirjoistaan Lahden pääkirjastossa
Tapparakadun linja-autoliikenne hiljenee kesäkuussa – vuorot siirtyvät vilkkaammille reiteille
Samae Koskinen tuo kasvutarinansa Renkomäkeen – “Jos kirja auttaa yhtä ihmistä, se riittää”
Teknologia ei enää myy vaan käyttäjäkokemus
Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
Renkomäen seurakuntakoti täyttää 30 vuotta – paikallinen olohuone yhdistää vanhaa ja uutta
Metsänhoitotyöt jatkuvat Kerinkallion, Liipolan ja Nikkilän alueilla
Ilvesten määrä kasvaa Lahden seudulla
Muistokirjoitus: Marja-Liisa Niuranen 1943 – 2026
Renkomäessä rakennetaan turvallisempia koulumatkoja lapsille
Kaustinen nostaa romanimusiikin esiin: Hilja Grönfors & Latšo Džinta valittiin Vuoden yhtyeeksi
”Meitä vaivaisia odotellessa bussit myöhästyvät” – lahtelainen Tero Jokinen kokee uuden maksun epäoikeudenmukaiseksi
Sysmässä kaikki tietävät, miltä hyvä sahti maistuu ja miksi 100 litraa ei riitä mihinkään
ARKISTO