Maanjäristys Turkissa ja Syyriassa on ollut historiallisen voimakas. Kuolonuhrien määrä on noussut tähän mennessä jo yli 15 000 ja loukkaantuneiden määrä on viimeisimmän tiedon mukaan koko alueella yli 55 000. Huolta tilanteessa lisää se, että esimerkiksi Luoteis-Syyriassa ihmisiä koettelivat jo ennestään vaikeat talviolosuhteet ja kolera.
Humanitaarista apua on toimitettu nopeasti alueelle ja konkreettisina toimina jaetaan mm. ruokaa, lääkkeitä, vilttejä ja suojaa. Suomi vastaa alueella olevaan hätään Punaisen ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälisen liiton kautta miljoonalla eurolla. Järjestöjen toiminnalla on todella merkittävä rooli siinä, että saamme liikkeelle juuri sellaista apua, jota paikanpäällä nyt tarvitaan.
Kempower julkisti tällä viikolla uuden tehdasinvestoinnin Yhdysvaltoihin. Rohkea päätös on oikea ja vauhdittaa yhtiön kasvua voimakkaasti kasvavilla sähköisen liikenteen markkinoilla. Olemme sopineet kuuden osavaltion kanssa yhteistyöstä USA:ssa. Yksi niistä on Pohjois-Carolina, jonne Kempower nyt investoi. Yhteistyö osavaltiotason kanssa on tärkeää ja alueella kuvernöörillä on paljon vaikutusvaltaa. Presidentti Bidenin valtava tukipaketti (IRA) luo mahdollisuuksia, mutta samalla se kohtelee ulkomaalaisia yrityksiä myös syrjivästi.
Olemme Euroopan Unionin ja eri jäsenmaiden, kuten Saksan ja Ranskan kanssa sekä EU:n puheenjohtajamaa Ruotsin kanssa tehneet paljon työtä, että pelikenttä olisi meille mahdollisimman tasainen USA:n markkinoilla. Kempowerin lisäksi myös Fazerilla voi jatkossa olla mahdollisuuksia USA:n markkinoille. Markkina vaatii valtavasti työtä ja pitkäjänteisen panostuksen. Myös Hartwall ja lonkero on menestynyt, eli esimerkkejä löytyy.
Vierailin tällä viikolla Qatarissa ja Intiassa. Dohassa avasimme uuden suurlähetystön. Kirjoitan tätä kolumnia Delhissä, missä tapasin avainministereitä ja yhdessä Norjan kauppa – ja teollisuusministerin kanssa Intian kauppaministerin. Yritysten kanssa keskitymme erityisesti digi – ja energiaratkaisuihin. Intia on maailman kasvun moottori, jonka käsissä on paljon myös ilmastoasioissa. Suomalaisia ja norjalaisia yrityksiä on Intiassa jo 240. Finnair lentää suoria lentoja Delhiin ja Mumbaihin. Sujuvat yhteydet ovat tärkeässä roolissa niin yritystoiminnan kuin matkailun kehittämisenkin suhteen.
Haluamme yhteisesti Pohjoismaina tarjota Intialle parhaan mahdollisen osaamisen vihreän siirtymän toteutukseen. Emme kuitenkaan pysty Pohjoismaina yksin toteuttamaan maailman edellyttämää vihreää siirtymää ja tässä tavoitteessa Intia on yksi tärkeimmistä kumppaneistamme. Yhdessä voimme kehittää ja tarjota keskeisiä teknologioita ja ratkaisuja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ja vihreän kasvun edistämiseksi.
Ville Skinnari