Kuukausi: toukokuu 2013

Luin hiljattain erästä eri kirjoittajilta koottua rukousten kokoelmaa. Eräs rukous kiinnitti erityisesti huomiotani ajankohtaisuudessaan. Sen on kirjoittanut Kirkkoisä Augustinus, joka eli vuosina 354-430 j.Kr. :

”Pyhä ja väkevä Yksi,me tulemme sinun luoksesi heikkoina.Vahvista meitä, laupias Herra.
Me tuomme sinun eteesi kirkon,heikon työssään, epäilevän uskossaan, jäsenmäärältään hupenevan,pelokkaana lähtemään liikkeelle.
Vahvista meitä, laupias Herra
Me tuomme sinun eteesi maailman, uupuneen ja huolten painaman, sodan ja rikosten runteleman, pahan lannistaman, väkivallan musertaman.
Vahvista meitä, laupias Herra
Me tuomme sinun eteesi ystävät, yksinäiset ja rakkaudessa pettyneet, ikävän ja kaipauksen uuvuttamat,pelon ja tuskan ahdistamat.
Vahvista meitä, laupias Herra
Me tuomme sinun eteesi sairaat ja kärsivät, kivun ja epätoivon runtelemat, ihmisten hylkäämät ja pettämät.
Vahvista meitä, laupias Herra
Me tuomme sinun eteesi, Herra, kansojen ja kansakuntien vastoinkäymiset ja vaarat,
vankien huokaukset, jälkeenjääneiden surun, muukalaisten tarpeet,uupuneiden huolet,
ikääntyvien heikkenevät voimat.
Herra, vedä puoleesi jokaista Jeesuksen Kristuksen tähden. Aamen”

Leena Kukkonen

Oletko koskaan hyväntahtoisesti hymyillyt höpsöilevälle lapselle? Minä olen. Usein. Hihittelen käsi poskella hassuja oivalluksia ja sutkautuksia, joita lapset suustaan päästävät.

Näin kolminaisuuden päivän aikoihin mielessäni on kuva samalla tavoin käsi poskella, rakkautta ja naurua silmissään, meitä katsovasta taivaan Isästä. Yhä uudelleen me yritämme järjellä selittää, millainen on kolmiyhteinen Jumala: yksi Jumala, mutta kolme persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki.
”Kolmiyhteinen Jumala on kuin vettä, joka voi olla kiinteän jään, höyryn tai nesteen muodossa. Kaikki ovat kuitenkin samaa vettä.”
”Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kuin saman kolmion yhtä pitkät sivut.”

”Jumala on kuin kananmuna. Siinä on kuori, keltuainen ja valkuainen, mutta kaikki ovat kuitenkin samaa kananmunaa.”
Niinpä niin ja näitähän riittää. Me olemme yrittäneet tehdä tällaisia määritelmiä jo pari tuhatta vuotta, mutta lopputulos on aina sama. Jumala on mysteeri, joka ei ihmisjärjelle aukene. Selitysyritykset jäävät aina vajaiksi. Onneksi Hän ei arvostele meitä parhaan kananmunavertauksen perusteella.

Mira Vorne
Launeen seurakunta

Ensi sunnuntai on helluntai. Helluntain ajankohta määräytyy Apostolien teoissa (Ap. t. 2) kuvatusta Pyhän Hengen vuodattamisesta, joka tapahtui viidenkymmenen päivän kuluttua pääsiäisestä. Helluntain suomenkielinen nimi tulee ruotsin kielen ilmauksesta helig dag (= pyhä päivä). Monissa kielissä juhlan nimi pohjautuu kreikan sanaan pentekoste (= viideskymmenes), joka ilmaisee siis juhlan ajankohtaa pääsiäisestä.

Helluntaita vietetään seurakunnan syntymäpäivänä. Ensimmäisen helluntain tapahtumat vaikuttivat sen, että alkuseurakunta kasvoi ja sanoma Jeesuksesta ja hänen ylösnousemuksestaan levisi kulovalkean tavoin. Helluntaina tapahtui Jumalan ihme. Kun apostolit todistivat Jeesuksesta, kukin kuuli heidän puhuvan omalla äidinkielellään. Näin ymmärrettävän sanan saattoi ottaa vastaan ja uskoa sen: Jeesus on tullut maailmaan sovittamaan sen Isän kanssa ja hänen kuolemansa ja ylösnousemisensa kautta meillä on voitto synnistä ja kuolemasta ja yhteys Jumalan kanssa.

Ensimmäisen helluntain ihme oli myös uskon syntyminen, jonka Jumalan Pyhä Henki vaikutti tuolloin kolmen tuhannen ihmisen kohdalla. Jumalan Pyhä Henki tekee työtään maailmassa. Raamatun sanan ja sakramenttien kautta Hän yhä puhuttelee ihmisiä ja kutsuu meitä omistamaan Jumalan armon. Keskiaikaisessa rukouksessa pyydetäänkin: Tule, Pyhä Henki, tänne, laskeudu taivaasta alas meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan.

Helluntai yhtäältä siis kertoo siitä, kuinka Jumala avaa sanaansa. Pyhä Henki tekee sen eläväksi ja ymmärrettäväksi. Toisaalta päivä kertoo siitä, kuinka tärkeää on se, että meistä jokainen voisi kuulla evankeliumin sanan omalla äidinkielellään ja näin löytää lujan perustan elämälleen.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra Laune

Sunnuntaina 12. päivä juhlitaan taas äitiä. Mietin siinä rinnalla Raamatun äitejä. Hurjia ovat jutut, ei leiju suloinen vauvapöly useinkaan niiden kertomusten yllä.

Jeesuksesta on ollut melkoisesti huolta hänen äidilleen Marialle. Neitseelliseen sikiämiseen vielä voi suhtautua suurpiirteisesti, enkelin voi pistää matkoihinsa toteamalla, että ”minä olen Herran palvelijatar, tapahtukoon minulle niin kuin sanoit” mutta sitä mukaa kun vauva kasvaa, kaikki alkaa muuttua todeksi. Omassa mielessäni Marian virittämä kiitosvirsi on hänen äitiytensä viimeinen ilosta kevyt hetki. Sen jälkeen rypyt otsalla alkavat syventyä.

Herkkä tuokio vastasyntyneen kanssa muuttuu kyläkarnevaaliksi kun majapaikkaan alkaa lapata väkeä oven täydeltä. Viikkoa myöhemmin vanha viisas mies sanoo ääneen sen, mitä nuori äiti on osannut jo epäilläkin: kaikki ei ole ihan kuten pitää ja vaikeuksiin on syytä varautua. Varhaisteini katoaa ihmispaljouden sekaan pääsiäisjuhlamatkalla eikä ole uudesta itsenäisyydestään moksiskaan.
Eikä aikaakaan kun tie kutsuu jälleen nuorta miestä: työt saavat jäädä, kaveripiiri vaihtuu muihin kaltaisiin kiertäjiin ja kulttihahmoksihan se poika nousee, joukon johtajaksi. Sanoo vaan sieltä omiensa joukosta että nämä ovat hänen todellinen perheensä. Ettei vaan nyt joutuisi viranomaisten kanssa vastatusten. Vaan niinhän siinä käy. Pojan elämä päättyy rikollisten joukossa vieraassa kaupungissa. Herran palvelijattaren tie olikin kivun tie. Emme tiedä paraneeko äidin särkynyt sydän ylösnousemuksen pääsiäisessä. Hänen vuokseen toivon niin.

Kuolema on lähellä myös monia muita Raamatun äitejä. Eeva synnytti poikia, yhdestä tuli tappaja. Kuningas Daavidin puoliso Batseba joutui hautaamaan heidän esikoispoikansa. Saaran kohdalla liippasi läheltä: viime hetkellä hänen poikansa Iisak välttyi tulemasta isänsä Abrahamin surmaamaksi. Toivon todella, että Johannes Kastajan äiti Elisabet oli jo siirtynyt autuaitten joukkoon siihen mennessä, kun hänen poikansa lyheni päänmitalla. Betlehemin lastenmurhaa ei saata oikein ajatellakaan. Moni kantaa mukanaan myös lapsettomuuden kipua: ei ole ketään, joka kutsuisi äidiksi. Ei ole ketään, joka antaisi elämälle tarkoituksen ja turvan vanhuuden vaaroja vastaan.

Kaikkien kipujen vastapainoksi Ruutin kirja on liikuttava kertomus Noomista ja hänen miniästään Ruutista. Ruut saa avioliiton myötä muutakin kuin vain anopin: hän saa Noomista äidin, josta ei enää suostu luopumaan. Molemmat naiset jäävät leskeksi ja köyhyyden ja epävarmuuden uhallakin Ruut pitää kiinni siitä, mitä on löytänyt. Hän ei jätä naista, joka on avannut kotinsa ja sydämensä hänelle. Noomi on hänen äitinsä, biologiasta viis.

Raamatun naiset ja äidit kantavat samanlaisia iloja ja huolia kuin ketkä tahansa naiset ja äidit tänäänkin. ”Niin kuin sinä rakastat, anna minun rakastaa” on rukous, joka on sisäänkirjoitettuna näiden naisten elämässä. Se on itse asiassa sisäänkirjoitettuna kaikissa meissä. Se on rakkautta, jonka alkuperä on Jumala ja jota meidät on kutsuttu heijastamaan. Se on rakkautta, joka ei toteudu vain vanhemmuuden kautta, vaan ennen kaikkea ihmisyytemme kautta.

Juhlin sunnuntaina Noomin ja Ruutin esimerkkiä seuraten paitsi omaa äitiäni myös niitä naisia, jotka ovat ottaneet minut vastaan kuin oman tyttärensä. Joukossa on sukulaisnaisia, ystävieni äitejä ja työtovereita. Arvostan näiden naisten avaraa sydäntä ja näkemystä siitä, että sukupolvien välinen rakkaus ei ole geeneihin sidottua.

Launeen nuorten pappina juhlin sunnuntaina myös kasvatuskumppanuutta, niitä äitejä jotka ovat toivottaneet minut tervetulleeksi perheensä elämään ja siihen aikuisten joukkoon, joilla he ovat lapsensa ympäröineet. Meitä yhdistää rakkaus samaan lapseen. Kiitos luottamuksesta.

Anu Toivonen
Nuoriso- ja rippikoulutyön pastori
Launeen srk

Tänä viikonloppuna järjestetään Lahdessa ekumeeninen Raamattutapahtuma ”Jyvällä”. Tapahtuman järjestää Suomen Pipiliaseura yhdessä Lahden seurakuntien kanssa. Viikonlopun aikana myös Lahden kaduilla ja kauppakeskuksissa kysytään ”Puhutko Raamattua?”, ja tuodaan terveisiä eri puolilla maailmaa tehtävästä raamatunkäännöstyöstä.

Itse olen saanut seurata läheltä raamatunkäännöstyötä Angolassa. Tuossa eteläisen Afrikan suuressa maassa elää kymmeniä heimoja, joilla kaikilla on oma kieli. Monet heimokielet ovat ainoastaan puhuttuja kieliä, koska niillä ei ole kirjoitettua ulkoasua. Yksi Angolassa asuvista heimoista on nkumbi-heimo. Heimon ensimmäinen kristityksi kääntynyt jäsen, nykyään eläkkeellä oleva pastori Ruben, on koko ikänsä ollut intohimoinen oman kielensä puolestapuhuja. Pastoriksi opiskeltuaan hän rupesi itse kääntämään kirkossa käytettäviä tekstejä nkumbin kielelle. Pastori Ruben käytti lähes kaiken vapaa-aikansa käännöstyöhön ja kirjoitti mm. kääntämänsä Katekismuksen, kristinopin, käsin paperille. Myöhemmin Katekismus painettiin ja sitä jaettiin nkumbinkielisissä seurakunnissa.

Pastori Rubenin unelma oli saada omalle kansalleen raamattu omalla äidinkielellä. Tuosta unelmasta on nyt toteutunut ensimmäinen askel. Vuosi sitten Angolan evankelisluterilaisessa kirkossa otettiin käyttöön nkumbinkielinen Markuksen evankeliumi. Kirjan nimi on Ondaka yombwapele yasonekwa kuMalukusa, Hyvä Sana Markuksen kirjoittamana. Käännöstyötä on tehty kymmenisen vuotta ja monia sanoja ja ilmauksia on haettu yhdessä nkumbin kielen puhujien kanssa. Tärkeää työssä on ollut se, että Raamatun sana tulee ymmärretyksi myös siellä, missä ei koskaan aiemmin ole kuultu evankeliumia, hyvää sanomaa.

Monet Raamatun maailmaan liittyvät asiat ovat tuttuja hyvin yksinkertaisissa oloissa syrjäisilläkin seuduilla eläville nkumbeille. Mutta monia ilmaisuja on jouduttu etsimään myös omasta kulttuurista ja ympäristöstä. Paljon Uudessa testamentissa käytetty kalastussanasto ja vesillä liikkuminen on onneksi nkumbeille tuttua, sillä yksi heidän elinkeinoistaan on kalastus Kunene-joella.

Johannes Kastaja saarnaa Markuksen evankeliumissa (Mark. 1:15) ihmisille parannuksen tekemisestä: ”Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.” Nkumbinkielisessä käännöksen samassa jakeessa parannuksen tekeminen on käännetty näin:”…, palatkaa takaisin ja uskokaa Hyvä Sana.” Siitähän parannuksen tekemisessä loppujen lopuksi on kysymys: palaamisesta takaisin Isän luo. Parannuksen tekeminen on omilta harharetkiltä ja vääriltä poluilta takaisin kotiin kääntymistä. Aina tuon askeleen, kääntymisen, tekeminen ei ole helppoa. Mutta saamme olla varmoja siitä, että vastassa on rakastava Isä, joka on syli avoinna toivottamassa tervetulleeksi takaisin kotiin ja antaa anteeksi.

Pauliina Hatakka,
ma. Seurakuntapastori,
Launeen srk