”Kohotkaa korkeiksi, portit, avautukaa, ikiaikaiset ovet!”
Ensi sunnuntaina alkavan adventtiajan psalmi sisältää nämä riemukkaat sanat. Portit kohoavat, ovet avautuvat, mutta kenelle ja missä?

Pieni ihminen saapuu kirkonoville kysellen: Olisiko täällä jotakin minullekin? Olisiko kirkon penkissä paikka minullekin? Vai saanko vastaani kaikkitietävää puhetta, vierasta kaanaankieltä? Ainakin kummastuneita katseita – kuka tuo nyt on ja miksi se tähän penkkiin? Eihän se taida olla edes uskossa. Niin uskossako pitäisi olla? Ja jotta kelpaisi niin pitäisikö ajatella juuri samoin kuin tuo vierustoveri, tuo hurskasilmeinen toinen? Kuinka tämä toiseuden tunne muuttuisikin tunteeksi yhteisestä, läsnäolevasta Pyhästä?

Jospa vain tyytyisin kurkkaamaan oven raosta…siitä voi sitten nopeasti ottaa askeleen taaksepäin. Ei tämä kaikki ehkä olekaan minua varten. Minähän vain kyselen, että oletko sinä, oletko, Jumala? Ja miksi nämä kaikki epäonnistumiset ja haavat minussa?

Kristuksen kirkon oven avatessaan voi ajatella kohtaavansa hämmästyttävän näyn, jonkun häikäisevän kirkkauden. Se saattaa varjojen maassa kulkevalle olla suorastaan liiankin kirkas. Ei kirkkauden ovea kumara, käpertynyt ihminen niin vain uskalla avata.

Mutta. Sisältä hohkaakin lämmin valo, lempeä valo. Ei ollenkaan armoton ja kova. Jospa sittenkin… Ja sisältä kuuluu äänellä, joka on täynnä rakkautta: Poikani, tyttäreni, tule vaan tänne, älä yhtään arastele. ”Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun…minun rakkauteni sinuun ei järky eikä rauhanliittoni horju.” Täällä on jokaiselle paikka.

Ihminen voi tuntea itsensä niin pieneksi noiden korkeiksi kohoavien porttien juurella. Mutta Jumala avaa ikiaikaiset ovet ihan kaikille. Kun ihmisten puolelta ovet ovat toisinaan tiukastikin kiinni, on Jumalan ovi meille aina puolestaan selkosen selällään auki.

Jumala avaa ovensa, mutta myös ihmisen oven on oltava auki, sydämestään asti.
Adventin aikaan, suureen juhlaan valmistauduttaessa saa kysyä itseltään: ”Avaanko minä sydämeni, pääseekö Vapahtaja sisään? Onko sydämessäni tilaa Hänelle?” Jumalalla on aina tilaa meille.

Kohotkaa korkeiksi portit, avautukaa ovet!

Kati Saukkonen
vs.pastori Launeen seurakunnasta

Vierailin viikonloppuna vanhempieni luona mökillä. Kalastuksen ja sienestyksen ohessa ehdimme käydä läheisellä ruukkikylällä. Siellä saimme hymyillen ihmetellä 1800-luvun elämää ja työn tekemistä. Nykyajan mukavuuksiin tottuneena pohdinkin mitä tapahtuisi, jos joutuisin itse elämään savupirtissä ja hankkisin leipäni vaikka seppänä kylän ruukilla.

Hieman samanlaiseen tunnelmaan jouduin samalla viikolla, sillä jouduin elämään lähes päivän ilman sähköä. Tietokone ei toiminut, kahvia ei voinut keittää ja kaikkialla oli hämärää. Vasta kun olin sytyttänyt kymmenen kynttilää, sähkö napsahtikin päälle ja loppuilta sujuikin tavallisissa merkeissä. Olisiko meistä savupirttiin palaajaksi?

Valo, pimeys ja kirkkaus ovat teemana myös tämän viikon sunnuntaina. Päivän evankeliumitekstin mukaan Kristus istuutuu aikojen lopulla kirkkautensa valtaistuimelle. Sinä päivänä me kaikki kohtaamme Kristuksen ja joudumme vastuuseen siitä mitä olemme tehneet.

On vaikea tarkalleen sanoa, minkälainen päivä tuomiosunnuntaista tulee. Tiedämme sen, että valo tulee tänne maailmaan. Jokainen meistä joutuu tarkasteluun, olemmeko toimineet valona muille ja antaneet oman lamppumme loistaa.

Kirkkovuosi päättyy tuomiosunnuntaihin, jonka jälkeen alkaakin kynttilöiden laskenta ja joulun odotus. Useat meistä kuuluvat kirkkoon ja vielä useammat meistä ovat lapsena kastettu. Kutsun sinua mukaan yhteiseen joulun odotukseen. Mitä sinussa tapahtuu, kun valo ympärilläsi lisääntyy?

Valoisia päiviä.​
​
Ville Hakulinen
Launeen srk

Meillä oli lapsuudenkodissani kolme yötä, joina saimme valvoa niin pitkään kuin halusimme ja jaksoimme: jouluyö, uusi vuosi ja juhannus. Valvomista odotettiin ja sitä suunniteltiin ja valmisteltiin toisten sisarusteni kanssa. Usein kävi niin, että vaikka kuinka yritin sinnitellä hereillä, uni lopulta voitti.

Muistan eräänkin kerran nukahtaneeni olohuoneen sohvalle. Isäni kantoi minut omaan sänkyyn unten maille. Näin jälkeen päin ajatellen juuri tuo oli parasta koko illassa: minun ei tarvinnut valvoa väkisin. Sain nukahtaa luottaen siihen, että joku huolehtii minusta ja vie minut jatkamaan uniani turvallisesti omaan sänkyyni.

Jeesus kehottaa meitä valvomaan. Mitä Jeesus tällä valvomisella oikein tarkoittaa?
Valvomista voi olla monenlaista. Se on valppaana ja varuillaan oloa. Toisinaan valvominen voi olla myös toimintaa ja vastuun ottamista. Se on myös oman hengellisen elämän hoitamista eri tavoin esimerkiksi tulemalla sunnuntaina kirkkoon.

Valvominen on myös jotakin sellaista, joka ei näy ulospäin: rukousta ja lepoa Jumalassa. Luottamusta siihen, että Jumala pitää minusta huolta ja johdattaa elämääni oikeaan suuntaan. Ja jos en itse jaksakaan valvoa ja rukoilla, lähellä on useimmiten on joku, joka valvoo ja rukoilee minunkin puolestani.

Saamme pyytää myös Jeesusta valvomaan meidän kanssamme:

”Kristus, sinä olet jo läsnä, kun me vielä valvomme ja odotamme. Sinä tulet kerran – ja tulet joka päivä. Anna meidän havahtua siihen, että sinä olet keskellämme ja siksi jokainen päivä on armon ja luottamuksen päivä.”

Pauliina Hatakka
Seurakuntapastori, Launeen seurakunta

Launeen seurakunta on kaikkien jäseniensä oma, Jumalan perhe. Se ei ole työntekijöiden pyörittämä firma eikä vain aktiivisesti toimintaan osallistuvien ihmisten yhdistys. Meidän seurakuntaamme kuuluu valtava joukko ihmisiä. Jokaisella on oma paikkansa tässä porukassa. Seurakuntalaisena oleminen näkyy kotona ja ihmissuhteissa, elämän käännekohdissa ja tärkeissä ratkaisuissa. Jokaisella on oma suhde Jumalaan ja uskoon.

Tämän viikon sunnuntaina käydään seurakuntavaalit, joissa 16 vuotta täyttäneet kirkon jäsenet saavat äänestää edustajiaan seurakunnan ja Lahden seurakuntayhtymän luottamuselimiin. Ennakkoäänestysmahdollisuus oli myös tarjolla. Launeen seurakuntaneuvostossa ja yhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa ja kirkkoneuvostossa sitten päätetään toiminnasta, taloudesta, tulevaisuudesta.

Kirkko tekee paljon hyvää yksittäisten ihmisten ja ihmisryhmien elämässä ja koko yhteiskunnassa. Tämän hyvän tekemiseen tarvitaan jäsenten panosta: osallistumista, ideoita, kirkollisveroja, rukousta. Paljosta hyvästä ei varmaan julkisesti tiedetäkään. Kaikki verovaroillamme tehty hyvä työ tietenkään palaudu veronmaksajan omaksi hyödyksi. Kirkkoon kuuluminen onkin hieno hyvän tekemisen valinta. Kirkon jäsenet mahdollistavat sen, että lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia kohdataan, että vaikeuksissa olevat saavat apua ja että kristinuskon välittämä usko ja rakkaus leviävät myös oman maamme ulkopuolelle. Äänestämällä voit vaikuttaa siihen, millaista hyvää kirkko jatkossa tekee.

Seurakunnan elämän ydin ja kaikista hyvistä asioista paras on ilosanoma armosta ja Jumalan rakkaudesta. Jeesuksen tähden armo kuuluu kaikille. Tätä armoa seurakunta jakaa eteenpäin.

Vaalit alkavat isänpäivänä 9.11. Launeen kirkossa heti messun jälkeen klo 11. Äänestää voi siellä klo 16 asti. Vaaliuurna siirretään illan lopuksi Liipolaan, jossa on äänestys klo 17-20.

Riitta Särkiö