Paimenet saivat ensimmäisenä kuulla ilosanoman Vapahtajan syntymästä. Enkelit toivat heille viestin: ”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” Sama joulun sanoma kuuluu meille: ”Teille on syntynyt Vapahtaja.” Siinä on joulun sanoma tiivistetysti ja pelkistetysti. Tämä uutinen on se rauhan, lämmön ja ilon lähde. Meitä ei ole jätetty yksin. Jumala ei ole hylännyt meitä, hän ei ole kaukana yhdestäkään meistä. Jeesuksessa hän on tullut veljeksemme ja auttajaksemme.

Kun enkeli oli ilmoittanut tämän viestin paimenille, yhtäkkiä hänen ympärillään oli suuri enkelten joukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha, joita hän rakastaa.” Tuo laulu ei jäänyt vain enkelten lauluksi. Paimenista sanotaan, että palattuaan seimeltä hekin kiittivät ja ylistivät Jumalaa. Samaan ylistykseen ja kiitokseen mekin saamme yhtyä. Ja niinhän me varmaan teemme joululaulujen kautta. Vaikkapa Maa on niin kaunis -virressä voimme yhtyä tähän enkelten ylistykseen: ”Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi.”

On hyvä kiittää Jumalaa hänen armostaan, hänen lahjoistaan, Jeesuksesta, Vapahtajasta. Eikö tuo enkelten laulu voisi olla kuin kutsu tai kuin ohjelman julistus meille? Eikö meitä ole kutsuttu ensinnäkin ylistämään Jumalaa, toiseksi rakentamaan sovintoa ja rauhaa ja kolmanneksi muistuttamaan Jumalan rakkaudesta kaikkia ihmisiä kohtaan ja jakamaan tätä Jumalan rakkautta?

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

Kolmas adventti synnyttää itselleni usein pienen ahdistuksenomaisen paniikin. Joulu on hiipinyt yhtäkkiä lähemmäksi kuin olen huomannut. Joulukortit, joululahjat ja niiden toimittaminen, aikataulutus kaikkien mahdollisten joulujuhlien, konserttien, jouluruokailu-joulupuurotilaisuuksien suhteen on usein kaikista kiireimmillänsä juuri 3. adventin tienoilla.

Vaikka ristiriita kirkkovuodessa vietettävän paastonajan ja muualla yhteiskunnassa vietettävän suurimman kulutusjuhlan suhteen on suuri, ehkä kuitenkin tarvitsemme näitä molempia. Päämäärä joulun suhteen itselläni on päästä rauhoittumaan, hiljentymään joulun ihmeen äärellä ja viettää aikaa läheisten kanssa. Mutta miten saavuttaa rauha ilman valmistautumista?

Olen usein itse puhunut miten ristiriitaista on puhua paastosta ja hiljentymisestä samalla kun järjestän monia joulujuhlatilaisuuksia. Mutta ehkä valmistautuminen tässä ajassa onkin erilaista? Ehkä kaiken kiireisyyden ja kulutukseen liittyvän elämän keskellä joulupaniikista täytyy saada osansa ennen kuin voi rauhoittua? Ehkä juuri tämä on sitä valmistautumista?

Kolmannen adventin keskushahmo on Johannes Kastaja, joka on ehkä yksi haastavimmista persoonista Jeesuksen lähellä. Jos yritän miettiä miten Johannes Kastaja saapuisi tänä päivänä raivaamaan tietä Jeesuksen tulemiselle, keksin ainoastaan sellaisia hahmoja, jotka herkästi kokisin varsin vaikeina ja ristiriitaisia tunteita herättävinä.

Ehkä tämä onkin juuri Johanneksen tarkoitus. Muistuttaa että Jumala löytyy ristiriitaisuuksissa. Ehkä myös joulupaniikin keskellä? Jumala toimii usein täysin toisin kuin me odotamme ja mikä olisi sopivaa. Jumala viisaus on ihmisten silmissä hulluutta. Onneksi meidän ei tarvitse ymmärtää Jumalaa, riittää että saavumme seimelle ihmettelemään joulun lasta.

Hanna Suominen
vs kappalainen

Suomessa maan hallitus johtaa lainsäädäntötyötä. Hallituksella on enemmistö eduskunnassa ja valiokunnissa. Näin ollen hallitus saa halutessaan aina tahtonsa läpi. Hallituksella on valta, mutta samalla myös vastuu lainsäädännön hyvästä ja oikeellisesta valmistelusta. Pääministeri Sipilän johtama hallitus on viimeisten kuukausien aikana huomannut hyvän valmistelun merkityksen, kun se on perunut kahdeksan hallituksen esitystä. Katsotaan millaiseen lukemaan vielä päästään pakkolakipakettien lausuntokierrosten valmistuessa. Varmaa on ,että Sipilän, Stubbin ja Soinin kolmikantainen lainsäädäntösirkus on suomenennätysvauhdissa.

Tällä viikolla eduskunnassa käyty välikysymyskeskustelu työllisyydestä osoitti, että oppositiosta voi vaikuttaa. Työministeri Jari Lindström (ps.) kertoi, että hän on ottanut nk. Rinteen mallin avuksi työllistämisessä. Rinteen mallilla tarkoitetaan SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen esittämää yrittäjälle tarjottavaa peruspäivärahan suuruista palkkaseteliä, jolla yrittäjä voi työllistää nopeasti ja viivyttelemättä työttömän työnhakijan kuuden kuukauden työttömyyden jälkeen. Sama malli toimisi myös työttömän halutessa yrittäjäksi starttirahan muodossa.

Työttömyyden kasvaessa kuntien osuus työmarkkinatuen kustannuksista on kasvanut räjähdysmäisesti. SDP on ajanut työllistämistä kuntien vastuuksi ja oikeudeksi. Näin toimitaan mm. Tanskassa ja Hollannissa. nyt vastuun ollessa valtiolla ja kunnilla roolit ovat usein epäselvät ja toiminta tehotonta. Tässäkin asiassa hallitus on ottanut nyt härkää sarvista ja ajaa mallia eteenpäin työ – ja elinkeinoministeriössä. Hyvä niin.

Esitin omassa puheenvuorossani eduskunnassa jo aiemmin työntekijöiden mukaan ottamista yrityksen hallituksiin, jotta yhteinen näkemys työntekijöiden ja työnantajan kesken saadaan paremmin esille. Näin on myös Ruotsissa ja Saksassa, joten miksi ei Suomessa? Pääministeri kertoi tukevansa ajatusta osana paikallisen sopimisen edistämistä. Toivottavasti tämäkin asia konkretisoituu lainsäädännössä ja pääsemme yhteistyössä yrityksissä eurooppalaiselle tasolle.

Hallitus kehui oppositiota

Keskiviikon välikysymyskeskustelussa hallitus myös kehui opposition avauksia rakentaviksi ja toivoi lisää uusia hyviä avauksia. Tein itse kaksi uutta ehdotusta, jotka esittelimme SDP:n yrittäjäpaketissa yhdessä kansanedustaja Timo Harakan (sd). kanssa: Suomessa on 170.000 yksinyrittäjää, jotka tekevät kovaa ja korvaamatonta työtä. He ovat usein myös taloudellisesti tiukoilla. Sanon tämän myös kokemuksesta, koska olen itse ollut sellainen. Jos jokainen yksinyrittäjä palkkaisi yhden uuden työntekijän, meillä ei olisi työllisyysongelmaa. Se ei ole helppoa, koska taloudelliset riskit ovat yleensä aina liian suuret. Siksi tarvitsemme fiksua valtiota, joka auttaa yritystä työllistämään. Ammatinharjoittaja, henkilöyritys tai osakeyhtiö voisi esityksessämme vähentää ensimmäisen perheen ulkopuolisen työntekijän palkasta enintään 20.000 euroa seuraavan tilikauden tuloksesta. Työsuhde voi olla myös osa-aikainen tai vähintään kuuden kuukauden määräaikaisuus. Tasapuolisuuden ja väärien kannusteiden välttämiseksi vähennys koskee myös yrityksiä, joilla on ennestään yksi ulkopuolinen työntekijä.

Toinen esitykseni koski rahoitusta: hallitus esittää 300 miljoonan uutta Finnveran lainaohjelmaa yrittäjille. Se pitäisi ottaa käyttöön nyt eikä vasta ensi vuonna. Miksi hallitus viivyttelee tässä asiassa?

SDP:n vaihtoehtobudjetissa olemme lähteneet siitä, että yrittäjä hyötyy – yritysluodosta riippuen – työllistämisvähennyksestä maksimissaan 4000 – 6000 euroa. Me olemme mitoittaneet budjetin sen mukaan, että ensimmäisenä vuonna tarjoukseen tarttuisi 5000 yrittäjää.

Eläkeläisille tarjoamme vaihtoehtobudjetissa eläketulojen muutokseen samanlaiset muutokset kuin palkkatulojen. Miksi eläkkeestä jää vähemmän käteen kuin palkkatulosta? Näin eläkeläiselle jäisi 250 euroa enemmän käteen kuin hallituksen veromallissa. Hallitus on pettänyt eläkeläiset vaalilupauksillaan.

Työttömyys on edelleen Suomen pahin turvallisuusuhka. Hallituksen leikkaukset aikuiskoulutuksesta vaikeuttavat työstä työhön siirtymistä. Nyt liian moni joutuu hakemaan kokonaan uuden koulutuksen. Siinä ei ole aina järkeä. Työttömyys maksaa yhteiskunnalle vuosittain yli 6 miljardia euroa. Toivottavasti hallitus kuuntelee jatkossakin oppositiota. Osaavaa ja työtä tahtovaa ihmistä ei pidä hukata kortistoon

Ville Skinnari
Kansanedustaja (sd.)

Minulla on lämpöisiä muistoja itsenäisyyspäivästä, tärkeästä juhlapäivästä lapsuudenkodissani. Vanhempani olivat innokkaita kuoroihmisiä, ja aina itsenäisyyspäivän iltana he olivat järjestämässä tunnelmallista Musiikkia isänmaalle -tapahtumaa Oriveden musiikkiyhdistyksen kanssa. Ensimmäinen ”julkinen esiintymisenikin” taisi tapahtua juuri itsenäisyyspäivänä Oriveden kirkossa. Muistan vieläkin ne jännityksen ja juhlallisuuden tunteet, joita koin 8-vuotiaana pikkutyttönä laulaessani ison kirkon mahtavalla parvella ”Mun isäin oli sotamies” äidin säestäessä uruilla. Oli paljon kynttilöitä, kuorolaulua, kiitollista juhlamieltä.

Mutta mitä tänään ajattelen isänmaasta ja isänmaallisuudesta? Ainakin näistä teemoista käydään kiihkeää väittelyä, sen huomasin luettuani aiheeseen liittyviä blogikeskusteluja. Niiden kirjoittajien mielestä joku on väärällä tavalla omimassa isänmaallisuuden ja sen symbolit kokonaan itselleen. Toisten mielestä isänmaallisuus on Suomesta kuollut, olemme vain riitainen, syrjäinen ja nyt uusienkin uhkien alainen paikka Euroopan äärireunalla.

Itse yhdyn niihin mielipiteisiin, joiden mukaan on edelleen olemassa vahvaa tervettä suomalaista isänmaallisuutta. Se on sitä, että iloitsemme ja olemme ylpeitä omasta kulttuuristamme. Tunnemme merkittävimmät kirjailijamme, taiteilijamme ja muut olennaiset historiamme vaikuttajat. Tunnemme historiamme ja myönnämme myös puutteemme. Pidämme yllä perinteitä ja luomme arvojemme pohjalta tulevaisuutta, mutta suvaitsevaisesti ja avarakatseisesti. Isänmaallisuus on myös iloitsemista siitä, että meillä on aina ollut vapautta – vaikkapa metsissä vaeltamiseen, oman ladun aukaisemiseen järven jäälle! Tunnetta siitä, että jokaista askeltaan ei tarvitse varoa tai pyytää anteeksi. Suomalaisuuteen kuuluu myös luterilainen usko ja kirkko. Niiden puoleen on käännytty ja käännytään erityisesti kriisien aikana. ”Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan…” eli näinhän vanhemmalle polvelle tuttu virsi asiaa sanoittaa.

Ensi sunnuntaina itsenäisyyspäivänä ja uuden kirkkovuoden toisena adventtisunnuntaina saamme sytytellä kahdenlaisia kynttilöitä. Ensinnäkin sytytämme toisen adventtikynttilän tuomaan kirkasta ja meitä parantavaa Kristus-valoa maailman pimeyteen ja omaan jouluun valmistautumiseemme. Ja sen toisen kynttilän, sen sinivalkoisen itsenäisyyspäiväkynttilän ajattelen meidän sytyttävän kiitokseksi Jumalalle omasta kotimaastamme ja kaikista sen hienoista ominaisuuksista ja mahdollisuuksista nykypäivänäkin.

Toivon, että sytytämme sen myös muistaen niitä ihmisiä ja sukupolvia, jotka antoivat valtavia uhrauksia – oman elämänsä, terveytensä, työpanoksensa – turvatakseen meille tuleville suomalaisille isänmaan vapauden ja itsenäisyyden. Sen muistaminen ei ole mitään pölyistä historiahavinaa vaan hurjan tärkeää oman menneisyyden kunnioittamista. Se on vielä tänäänkin yhteisen identiteetin ja tulevaisuuden rakentamista.

Pastori Kati Saukkonen