Olen nyt väsännyt näitä joulutarinoista tähän ikiomaan pikkujättiläiseemme Omalähiöön jo 28 kertaa, joten kokemusta on. Samalla kun tätä tämän taas rustaan, haluan kiittää lukijoita saamastani upeasta
palautteesta ja toivottaa kaikille säädyille rauhallista joulua anno domini 2015. Mutta asiaan!

JOULUPUKKI JA LAHDEN TYPERÄT HERRAT JA KASINO LAHTEEN!

Joulupukki vaikersi Korvatunturilla hirveässä krapulassa ja joi vuonna 1967 jemmaamastaan Lahden Sinisestä loiventavia hörppyjä ja kiroili mielessään tätä saatanan vuotta onnettomimmaksivuodeksi tällä vuosisadalla Lahden kaupungissa sitten sen perustamisen jälkeen vuonna 1905.

Syitä oli monia. Lahden typerät herrat olivat nuijineet läpi tänä vuonna kaikki ne mielettömät ja kannattamattomat suunnitelmat, joista kansalaiset olivat valittaneet ja napisseet kymmeniä vuosia ja valittaneet eri valtion hallinnon instanseihin tuloksetta.

Pahiten pukkia kyrsi se, että kauniin Etelä-Lahden läpi vedettäisiin mielettömän kallis VT 12 ohitustie, joka siirtämällä se kulkemaan Renkomäen kautta olisi jo rakennettu vuosia sitten. Nyt samalla rahalla olisi voitu hoitaa kaikki Lahden sote-alueen palvelut kolme vuotta ja maksaa hoitamaton kunniavelka vielä eläville veteraaneille.

Toinen todellinen pulma oli entisen Hennalan varuskunnan muuttuminen pakolaiskeskukseksi. Eihän pukki suinkaan rasisti ollut, POIS SE! Pukki oli ollut aina sitä mieltä, että Intia intiaaneille ja amerikkalaisten luulo, että pukki asuu Pohjoisnavalla oli oikaistava, mutta häntä huolestutti se, kuinka hänen budjettinsa riittäisi tänä vuonna, sillä Suomeen näitä pakolaisia oli rynninyt yli 30.000 ja se helkkarin paljon se! Pukin mieltä painoi myös se, että nämä

Etelän ”häntäheikit” eivät ymmärtäneet Suomen lakia ja syyllistyivät kantaväestöä enemmän raiskauksiin ja erilaisiin rikoksiin. Pukki olisi laittanut
rajat kiinni ja lähettänyt kaikki lappu ”persiissä” takaisin nomadileireille kamelin kusta polttamaan, mutta eihän hän voinut niin toimia, koska kantoi yleismaailmallista lasten ystävien viittaa.  Kuitenkin hän oli lähettänyt Lahden päättäjille ukaasin, että ellei terroristeja kyettäisi erottelemaan tehokkaimmin aitojen pakolaisten joukosta, hän jättäisi Lahden mulkut päättäjät tänä vuonna lahjoitta.

Pukki muisteli onnellisena niitä aikoja, jolloin Eila Kännö-niminen tehokas virkamiesjuristi,oli pakolaisongelmaa aikoinaan hoitanut. Siinä ei silitelty, vaan lähtö tuli välittömästi, jos paperit eivät olleet kunnossa. Mutta oi aikoja oi tapoja!

Lahden johtoon oli pikku hiljaa päässyt pesiytymään vain omaa etuaan tavoitteleva ahne johto, joka maksoi itselleen huikeita palkkioita ja viis välitti Lahden omista yksinhuoltajista ja köyhistä. Tämän ”piiri pieni pyörii” ringin sisälle oli pesiytynyt kaikenlaisia bulvaaneja ja likaisen työntekjiöitä, jotka potkittuaan ulos 150 oman kaupungin työntekijää laittomasti, siirtyivät sitten itse mitään kipua tuntematta yksityiselle puolelle suurempaa palkkaa nauttimaan ilman mitään sanktioita. Suurin kriminaali oli pukin mielestä toimialajohtaja Kuronen, joka itsevaltaisella käskyttämisellä päätti 10 miljoonan katu-urakasta noin vain ja hyppäsi pois kelkasta silloin, kun asioita olisi alettu tutkimaan tarkemmin.

Pukki oli ” KAHDEKSAN VUOTTA ” sitten ehdottanut, että Lahteen olisi perustettu kansainvälinen kasino ja kertonut sen pienessä pöhnässä Omalähiö-lehden toimittaja Jussi Melaselle, joka oli hänen ajatuksensa sitten ominut ja kirjoittanut siitä oikein toiseen kilpailijalehteen Uuteen Lahteen oikein suuren artikkelin otsikolla ”Kansainvälinen kasino Lahteen”. Silloin se ei ollut mahdollista, mutta nyt olisi sillä Suomen pelimarkkinoita yksinvaltaisesti hallitseva Ray vilkutti vihreää valoa toiselle kasinolle Suomessa.

Pukkia ”vit..” se, että tälläkään kerralla Lahden herrat eivät olleet hereillä, vaan nukkuivat onnensa ohi, koska eivät olleet hakemuksiaan ajoissa jättäneet. Niinpä pukki päätti tänä vuonna jättää Lahden kokonaan väliin ja lahjoitta, sillä hänen mielestään Lahden tyhmät äänestäjät olivat herransa ansainneet!

Krapulakin onneksi hellitti ja pukki polkaisi Punakuonon käyntiin ja suunnisti Mäntsälään laulellen kepeästi: ”Mäntsälä mielessäin, Mäntsälä mielessäin!” Sen pituinen se ja hyvää jatkoa ellei oma riitä!

Jussi Melanen

Paimenet saivat ensimmäisenä kuulla ilosanoman Vapahtajan syntymästä. Enkelit toivat heille viestin: ”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” Sama joulun sanoma kuuluu meille: ”Teille on syntynyt Vapahtaja.” Siinä on joulun sanoma tiivistetysti ja pelkistetysti. Tämä uutinen on se rauhan, lämmön ja ilon lähde. Meitä ei ole jätetty yksin. Jumala ei ole hylännyt meitä, hän ei ole kaukana yhdestäkään meistä. Jeesuksessa hän on tullut veljeksemme ja auttajaksemme.

Kun enkeli oli ilmoittanut tämän viestin paimenille, yhtäkkiä hänen ympärillään oli suuri enkelten joukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha, joita hän rakastaa.” Tuo laulu ei jäänyt vain enkelten lauluksi. Paimenista sanotaan, että palattuaan seimeltä hekin kiittivät ja ylistivät Jumalaa. Samaan ylistykseen ja kiitokseen mekin saamme yhtyä. Ja niinhän me varmaan teemme joululaulujen kautta. Vaikkapa Maa on niin kaunis -virressä voimme yhtyä tähän enkelten ylistykseen: ”Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi.”

On hyvä kiittää Jumalaa hänen armostaan, hänen lahjoistaan, Jeesuksesta, Vapahtajasta. Eikö tuo enkelten laulu voisi olla kuin kutsu tai kuin ohjelman julistus meille? Eikö meitä ole kutsuttu ensinnäkin ylistämään Jumalaa, toiseksi rakentamaan sovintoa ja rauhaa ja kolmanneksi muistuttamaan Jumalan rakkaudesta kaikkia ihmisiä kohtaan ja jakamaan tätä Jumalan rakkautta?

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

Kirjoitin viime viikolla Uuteen Lahteen ja kyseenalaistin Lahden kaupungin urakkatarjouskilpailun päätöksen,jonka Lahden Seudun kuntatekniikka hävisi varsin oudoin perustein, vaikka tarjous oli selvästi halvempi kuin vastaehdotus, joka valittiin ”seurustelemalla” laadittujen laatukriteereiden perusteella.

Kaupunki siis maksoi 880 000 euroa enemmän kuin voittanut tarjous, mistä syystä LSKT joutuu irtisanomaan 40 työntekijäänsä. En löytänyt mistään kirjallisia laatukriteereitä, joilla ratkaisua olisi voinut perustella edes jollain järkevällä tavalla mistään virallisista asiakirjoista. Koko asian tiimoilta kaupungissa vallitsee radiohiljaisuus! Miksi näin? Olisin luullut, että kaupungin tarkastuslautakunnan päällikkö, reviisori Jussi Tapiola olisi edes vilkaissut tehtyä päätöstä ja antanut siitä jonkun lausunnon, mutta asiasta vaietaan kuin entisessä Neuvostoliitossa.

Onko Lahden kaupungin entinen sisäinen tarkastaja Ulpu Mäntylä kiusattu eläkkeelle? Miksei hänen tilalleen ole valittu uutta tarkastajaa, vaikka hänen eläkkeelle siirtymisestään on kulunut jo vuosi? Miksei kukaan uskaltanut viedä asiaa markkinatuomioistuimeen? Nyt se jo myöhäistä! En tiedä, miten asia kyetään lakaisemaan pois kenenkään älähtämättä tai puuttumatta siihen millään tavoin, vaikka Lahdessa toimitaan täysin vastoin sen omia etuja ja työllisyysnäkökohtia.

Niinpä halusin tutkia Lahden aikaisempia rakentamispäätöksiä, joissa entinen YIT:n palkkalistoilla oleva ja nykyinen Lahden toimialajohtaja Matti Kuronen on ollut hääräämässä, päättämässä ja esittelemässä asioita. Tela valitsi Matkakeskuksen rakennuttajaksi YIT:n, joka lupasi rakentaa sen 18 miljoonalla eurolla. Kylkiäisenä sille luvattiin ns. robottiparkki ja sille varattiin tontti. Tela hyväksyi osan suunnittelubudjetista eli 393.000 euroa SITO tarjouksena, joka on jo nyt noussut reilusti yli miljoonalla.

Valmistelussa ratkaisussa kaupungin toteutusvastuulle jäi kaukoliikenneterminaali. Hanke ei toteutunut. Elinkeinorahastolla voi mukavasti peittää tappioita, joita omat virkamiehet eivät ole kyenneet arvioimaan tai edes ajattelemaan. Nyt YIT saikin rakentaa ilman kilpailua paikalle hulppean BW Towerin, jonka vuokralaisiksi Tela muuttaa. YIT pisti heti torninsa lihoiksi ja myi sen 22 miljoonalla Fennia vakuutusyhtiölle, Aktia vakuutusyhtiölle ja metalliliitolle; siis ahneille kiinteistösijoittajille, jolla on varma ja luotettava maksaja eli Lahden kaupunki ja viime kädessä me veronmaksajat.

Ellei tämä kummastuta ketään, ihmettelen asioiden valmistelua, sidonnaisuuksia ja laillisuutta Lahden kaupungissa. Espoossa tutkitaan parhaillaan kahta sisäistä kähmintää, Lahdessa jatkuu edelleen malli Neuvostoliitto.

Olenko todella ainoa, joka näihin asioihin vaivautuu paneutumaan? Kokematonta lautakuntaa kykenee taitava virkamies viemään kuin pässi narusta, mutta luulisi , että kaupungilla on joku sisälukutaitoinen juristikin vielä?

Juhani Melanen

Kolmas adventti synnyttää itselleni usein pienen ahdistuksenomaisen paniikin. Joulu on hiipinyt yhtäkkiä lähemmäksi kuin olen huomannut. Joulukortit, joululahjat ja niiden toimittaminen, aikataulutus kaikkien mahdollisten joulujuhlien, konserttien, jouluruokailu-joulupuurotilaisuuksien suhteen on usein kaikista kiireimmillänsä juuri 3. adventin tienoilla.

Vaikka ristiriita kirkkovuodessa vietettävän paastonajan ja muualla yhteiskunnassa vietettävän suurimman kulutusjuhlan suhteen on suuri, ehkä kuitenkin tarvitsemme näitä molempia. Päämäärä joulun suhteen itselläni on päästä rauhoittumaan, hiljentymään joulun ihmeen äärellä ja viettää aikaa läheisten kanssa. Mutta miten saavuttaa rauha ilman valmistautumista?

Olen usein itse puhunut miten ristiriitaista on puhua paastosta ja hiljentymisestä samalla kun järjestän monia joulujuhlatilaisuuksia. Mutta ehkä valmistautuminen tässä ajassa onkin erilaista? Ehkä kaiken kiireisyyden ja kulutukseen liittyvän elämän keskellä joulupaniikista täytyy saada osansa ennen kuin voi rauhoittua? Ehkä juuri tämä on sitä valmistautumista?

Kolmannen adventin keskushahmo on Johannes Kastaja, joka on ehkä yksi haastavimmista persoonista Jeesuksen lähellä. Jos yritän miettiä miten Johannes Kastaja saapuisi tänä päivänä raivaamaan tietä Jeesuksen tulemiselle, keksin ainoastaan sellaisia hahmoja, jotka herkästi kokisin varsin vaikeina ja ristiriitaisia tunteita herättävinä.

Ehkä tämä onkin juuri Johanneksen tarkoitus. Muistuttaa että Jumala löytyy ristiriitaisuuksissa. Ehkä myös joulupaniikin keskellä? Jumala toimii usein täysin toisin kuin me odotamme ja mikä olisi sopivaa. Jumala viisaus on ihmisten silmissä hulluutta. Onneksi meidän ei tarvitse ymmärtää Jumalaa, riittää että saavumme seimelle ihmettelemään joulun lasta.

Hanna Suominen
vs kappalainen

Suomessa maan hallitus johtaa lainsäädäntötyötä. Hallituksella on enemmistö eduskunnassa ja valiokunnissa. Näin ollen hallitus saa halutessaan aina tahtonsa läpi. Hallituksella on valta, mutta samalla myös vastuu lainsäädännön hyvästä ja oikeellisesta valmistelusta. Pääministeri Sipilän johtama hallitus on viimeisten kuukausien aikana huomannut hyvän valmistelun merkityksen, kun se on perunut kahdeksan hallituksen esitystä. Katsotaan millaiseen lukemaan vielä päästään pakkolakipakettien lausuntokierrosten valmistuessa. Varmaa on ,että Sipilän, Stubbin ja Soinin kolmikantainen lainsäädäntösirkus on suomenennätysvauhdissa.

Tällä viikolla eduskunnassa käyty välikysymyskeskustelu työllisyydestä osoitti, että oppositiosta voi vaikuttaa. Työministeri Jari Lindström (ps.) kertoi, että hän on ottanut nk. Rinteen mallin avuksi työllistämisessä. Rinteen mallilla tarkoitetaan SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen esittämää yrittäjälle tarjottavaa peruspäivärahan suuruista palkkaseteliä, jolla yrittäjä voi työllistää nopeasti ja viivyttelemättä työttömän työnhakijan kuuden kuukauden työttömyyden jälkeen. Sama malli toimisi myös työttömän halutessa yrittäjäksi starttirahan muodossa.

Työttömyyden kasvaessa kuntien osuus työmarkkinatuen kustannuksista on kasvanut räjähdysmäisesti. SDP on ajanut työllistämistä kuntien vastuuksi ja oikeudeksi. Näin toimitaan mm. Tanskassa ja Hollannissa. nyt vastuun ollessa valtiolla ja kunnilla roolit ovat usein epäselvät ja toiminta tehotonta. Tässäkin asiassa hallitus on ottanut nyt härkää sarvista ja ajaa mallia eteenpäin työ – ja elinkeinoministeriössä. Hyvä niin.

Esitin omassa puheenvuorossani eduskunnassa jo aiemmin työntekijöiden mukaan ottamista yrityksen hallituksiin, jotta yhteinen näkemys työntekijöiden ja työnantajan kesken saadaan paremmin esille. Näin on myös Ruotsissa ja Saksassa, joten miksi ei Suomessa? Pääministeri kertoi tukevansa ajatusta osana paikallisen sopimisen edistämistä. Toivottavasti tämäkin asia konkretisoituu lainsäädännössä ja pääsemme yhteistyössä yrityksissä eurooppalaiselle tasolle.

Hallitus kehui oppositiota

Keskiviikon välikysymyskeskustelussa hallitus myös kehui opposition avauksia rakentaviksi ja toivoi lisää uusia hyviä avauksia. Tein itse kaksi uutta ehdotusta, jotka esittelimme SDP:n yrittäjäpaketissa yhdessä kansanedustaja Timo Harakan (sd). kanssa: Suomessa on 170.000 yksinyrittäjää, jotka tekevät kovaa ja korvaamatonta työtä. He ovat usein myös taloudellisesti tiukoilla. Sanon tämän myös kokemuksesta, koska olen itse ollut sellainen. Jos jokainen yksinyrittäjä palkkaisi yhden uuden työntekijän, meillä ei olisi työllisyysongelmaa. Se ei ole helppoa, koska taloudelliset riskit ovat yleensä aina liian suuret. Siksi tarvitsemme fiksua valtiota, joka auttaa yritystä työllistämään. Ammatinharjoittaja, henkilöyritys tai osakeyhtiö voisi esityksessämme vähentää ensimmäisen perheen ulkopuolisen työntekijän palkasta enintään 20.000 euroa seuraavan tilikauden tuloksesta. Työsuhde voi olla myös osa-aikainen tai vähintään kuuden kuukauden määräaikaisuus. Tasapuolisuuden ja väärien kannusteiden välttämiseksi vähennys koskee myös yrityksiä, joilla on ennestään yksi ulkopuolinen työntekijä.

Toinen esitykseni koski rahoitusta: hallitus esittää 300 miljoonan uutta Finnveran lainaohjelmaa yrittäjille. Se pitäisi ottaa käyttöön nyt eikä vasta ensi vuonna. Miksi hallitus viivyttelee tässä asiassa?

SDP:n vaihtoehtobudjetissa olemme lähteneet siitä, että yrittäjä hyötyy – yritysluodosta riippuen – työllistämisvähennyksestä maksimissaan 4000 – 6000 euroa. Me olemme mitoittaneet budjetin sen mukaan, että ensimmäisenä vuonna tarjoukseen tarttuisi 5000 yrittäjää.

Eläkeläisille tarjoamme vaihtoehtobudjetissa eläketulojen muutokseen samanlaiset muutokset kuin palkkatulojen. Miksi eläkkeestä jää vähemmän käteen kuin palkkatulosta? Näin eläkeläiselle jäisi 250 euroa enemmän käteen kuin hallituksen veromallissa. Hallitus on pettänyt eläkeläiset vaalilupauksillaan.

Työttömyys on edelleen Suomen pahin turvallisuusuhka. Hallituksen leikkaukset aikuiskoulutuksesta vaikeuttavat työstä työhön siirtymistä. Nyt liian moni joutuu hakemaan kokonaan uuden koulutuksen. Siinä ei ole aina järkeä. Työttömyys maksaa yhteiskunnalle vuosittain yli 6 miljardia euroa. Toivottavasti hallitus kuuntelee jatkossakin oppositiota. Osaavaa ja työtä tahtovaa ihmistä ei pidä hukata kortistoon

Ville Skinnari
Kansanedustaja (sd.)

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen lähetti yliopistoille paimenkirjeen ja kuulutti kuuluisassa ripissään mm. seuraavaa: ”Maailman huipulle tähtäävä maa ei voi olla tyytyväinen eikä tyytyä tilaan, jossa sen korkein huipputiede ja tutkimus yltää kyllä hyvään, mutta ei maailman kärkeen”. Samalla hän aiheutti myrskyn akateemisessa maailmassa, koska ei selvästikään ymmärtänyt sivistysyliopiston merkitystä kansakunnalle. Samalla hän leikkasi määrärahoja tuntuvasti, ikään kuin kykenisi ahtaasta näkökulmastaan ennustamaan ja arvioimaan tiedon tarpeen ja suunnan vuosikymmeniksi eteenpäin.

Kirjoitukseen reagoitiin usealta tasolta. Glasgowissa asuva tutkija Mari K. Niemi ihmetteli, miksi juuri huippututkimuksesta leikataan resursseja ja piti sitä loukkaavana. Päällekäisyyksiä voidaan toki karsia, mutta hän korosti sitä, että suomalaiselle tutkimukselle on tärkeää, että huippujulkaisuja ilmestyy myös suomen kielellä. Nyt yliopistojen välille on luotu tahallista kilpailua ja siellä vallitsee pelon ilmapiiri. Tutkijat pelkäävät asemansa puolesta eikä tämä luo hedelmällistä ilmapiiriä yliopistojen yhteistyölle. Erityisesti Helsingin yliopiston leikkausten olisi luullut herättävän muut kritisoimaan näitä, mutta pelon ilmapiirissä, näin ei tapahtunutkaan.

Erityisesti olen huolestunut niin sanotun sivistysporvarin näkymättömyydestä ja hiljaisuudesta tässä tilanteessa. Eikö liike-elämä enää tarvitsekaan sivistyneitä yritysjohtajia ja suomalaista kulttuuria ymmärtäviä esimiehiä? Suomessa ei enää ilmeisesti arvosteta sujuvasti kirjallisuudesta ja filosofiasta ruokapöydässä keskustelevia johtajia, vaan luotetaanko jo nyt enemmän selfiekuvia ja muita älylaitteita näpelöiviä ihmisraakileita.

Tämä lyhytnäköisyys voi kostautua pahasti, sillä sivistysyliopistoa ja yrittäjähenkeä ei ole pakko nähdä vastakkaisina toisilleen. Työelämä muuttuu siinä, missä koulukin. Ensi vuonna otetaan taas käyttöön uudet opetussuunnitelmat. Siis sellaiset, joissa en itse voi auttaa tyttären tytärtäni kahvipöydässä matematiikan tehtäviä, vaan tyttäreni nurkkiin kokoontuu iltaisin läksytiimi hoitamaan tämän. Yliopisto-opintoja voi hoitaa etänä omasta työhuoneesta ja uutta kasvatustieteellistä ajattelua on se, että älykkyys ja luovuus ovat yhteisön ominaisuuksia, eivät yksilöiden yksin. Opettajat siirtyvät mentoreiksi ja oppilaat auttavat toisiaan.

Numeroita ei enää anneta ja käsialaa ei tarvita. Uusi uljas parviyhteiskunta on tulevaisuutta. Minussa tässä ajattelussa on se huono puoli, että parhaat yksilöt tekevät suurimman osan ja laiskurit hyötyvät järjestelystä. Parviälyn tavoittelusta on tullut tiedettä ja yksilöllisyydestä, omatoimisuudesta ja kilpailusta epäkorrektia. Mutta on meitä vielä muutamia, jotka uskaltavat sanoa: ”Mehiläisiksi emme halua, olkaamme siis yksilöllisiä suomalaisia!”

Juhani Melanen

Minulla on lämpöisiä muistoja itsenäisyyspäivästä, tärkeästä juhlapäivästä lapsuudenkodissani. Vanhempani olivat innokkaita kuoroihmisiä, ja aina itsenäisyyspäivän iltana he olivat järjestämässä tunnelmallista Musiikkia isänmaalle -tapahtumaa Oriveden musiikkiyhdistyksen kanssa. Ensimmäinen ”julkinen esiintymisenikin” taisi tapahtua juuri itsenäisyyspäivänä Oriveden kirkossa. Muistan vieläkin ne jännityksen ja juhlallisuuden tunteet, joita koin 8-vuotiaana pikkutyttönä laulaessani ison kirkon mahtavalla parvella ”Mun isäin oli sotamies” äidin säestäessä uruilla. Oli paljon kynttilöitä, kuorolaulua, kiitollista juhlamieltä.

Mutta mitä tänään ajattelen isänmaasta ja isänmaallisuudesta? Ainakin näistä teemoista käydään kiihkeää väittelyä, sen huomasin luettuani aiheeseen liittyviä blogikeskusteluja. Niiden kirjoittajien mielestä joku on väärällä tavalla omimassa isänmaallisuuden ja sen symbolit kokonaan itselleen. Toisten mielestä isänmaallisuus on Suomesta kuollut, olemme vain riitainen, syrjäinen ja nyt uusienkin uhkien alainen paikka Euroopan äärireunalla.

Itse yhdyn niihin mielipiteisiin, joiden mukaan on edelleen olemassa vahvaa tervettä suomalaista isänmaallisuutta. Se on sitä, että iloitsemme ja olemme ylpeitä omasta kulttuuristamme. Tunnemme merkittävimmät kirjailijamme, taiteilijamme ja muut olennaiset historiamme vaikuttajat. Tunnemme historiamme ja myönnämme myös puutteemme. Pidämme yllä perinteitä ja luomme arvojemme pohjalta tulevaisuutta, mutta suvaitsevaisesti ja avarakatseisesti. Isänmaallisuus on myös iloitsemista siitä, että meillä on aina ollut vapautta – vaikkapa metsissä vaeltamiseen, oman ladun aukaisemiseen järven jäälle! Tunnetta siitä, että jokaista askeltaan ei tarvitse varoa tai pyytää anteeksi. Suomalaisuuteen kuuluu myös luterilainen usko ja kirkko. Niiden puoleen on käännytty ja käännytään erityisesti kriisien aikana. ”Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan…” eli näinhän vanhemmalle polvelle tuttu virsi asiaa sanoittaa.

Ensi sunnuntaina itsenäisyyspäivänä ja uuden kirkkovuoden toisena adventtisunnuntaina saamme sytytellä kahdenlaisia kynttilöitä. Ensinnäkin sytytämme toisen adventtikynttilän tuomaan kirkasta ja meitä parantavaa Kristus-valoa maailman pimeyteen ja omaan jouluun valmistautumiseemme. Ja sen toisen kynttilän, sen sinivalkoisen itsenäisyyspäiväkynttilän ajattelen meidän sytyttävän kiitokseksi Jumalalle omasta kotimaastamme ja kaikista sen hienoista ominaisuuksista ja mahdollisuuksista nykypäivänäkin.

Toivon, että sytytämme sen myös muistaen niitä ihmisiä ja sukupolvia, jotka antoivat valtavia uhrauksia – oman elämänsä, terveytensä, työpanoksensa – turvatakseen meille tuleville suomalaisille isänmaan vapauden ja itsenäisyyden. Sen muistaminen ei ole mitään pölyistä historiahavinaa vaan hurjan tärkeää oman menneisyyden kunnioittamista. Se on vielä tänäänkin yhteisen identiteetin ja tulevaisuuden rakentamista.

Pastori Kati Saukkonen