”Kohotkaa korkeiksi, portit, avautukaa, ikiaikaiset ovet!”
Ensi sunnuntaina alkavan adventtiajan psalmi sisältää nämä riemukkaat sanat. Portit kohoavat, ovet avautuvat, mutta kenelle ja missä?
Pieni ihminen saapuu kirkonoville kysellen: Olisiko täällä jotakin minullekin? Olisiko kirkon penkissä paikka minullekin? Vai saanko vastaani kaikkitietävää puhetta, vierasta kaanaankieltä? Ainakin kummastuneita katseita – kuka tuo nyt on ja miksi se tähän penkkiin? Eihän se taida olla edes uskossa. Niin uskossako pitäisi olla? Ja jotta kelpaisi niin pitäisikö ajatella juuri samoin kuin tuo vierustoveri, tuo hurskasilmeinen toinen? Kuinka tämä toiseuden tunne muuttuisikin tunteeksi yhteisestä, läsnäolevasta Pyhästä?
Jospa vain tyytyisin kurkkaamaan oven raosta…siitä voi sitten nopeasti ottaa askeleen taaksepäin. Ei tämä kaikki ehkä olekaan minua varten. Minähän vain kyselen, että oletko sinä, oletko, Jumala? Ja miksi nämä kaikki epäonnistumiset ja haavat minussa?
Kristuksen kirkon oven avatessaan voi ajatella kohtaavansa hämmästyttävän näyn, jonkun häikäisevän kirkkauden. Se saattaa varjojen maassa kulkevalle olla suorastaan liiankin kirkas. Ei kirkkauden ovea kumara, käpertynyt ihminen niin vain uskalla avata.
Mutta. Sisältä hohkaakin lämmin valo, lempeä valo. Ei ollenkaan armoton ja kova. Jospa sittenkin… Ja sisältä kuuluu äänellä, joka on täynnä rakkautta: Poikani, tyttäreni, tule vaan tänne, älä yhtään arastele. ”Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun…minun rakkauteni sinuun ei järky eikä rauhanliittoni horju.” Täällä on jokaiselle paikka.
Ihminen voi tuntea itsensä niin pieneksi noiden korkeiksi kohoavien porttien juurella. Mutta Jumala avaa ikiaikaiset ovet ihan kaikille. Kun ihmisten puolelta ovet ovat toisinaan tiukastikin kiinni, on Jumalan ovi meille aina puolestaan selkosen selällään auki.
Jumala avaa ovensa, mutta myös ihmisen oven on oltava auki, sydämestään asti.
Adventin aikaan, suureen juhlaan valmistauduttaessa saa kysyä itseltään: ”Avaanko minä sydämeni, pääseekö Vapahtaja sisään? Onko sydämessäni tilaa Hänelle?” Jumalalla on aina tilaa meille.
Kohotkaa korkeiksi portit, avautukaa ovet!
Kati Saukkonen
vs.pastori Launeen seurakunnasta