Keski-Aasia on keskellä myös maailmanpolitiikan kartalla. Kiinan ja Venäjän naapurina sijaitseva alue on noussut strategiseksi solmukohdaksi, jossa kohtaavat idän ja lännen kauppa, energia, teknologia ja turvallisuus. Nyt myös Suomi on vahvistamassa läsnäoloaan – rakentamassa yhteyksiä, jotka yhdistävät Euroopan ja Aasian kestävällä tavalla.

Olen mukana Suomen parlamentin edustajana tasavallan presidentti Alexander Stubbin valtiovierailulla Kazakstaniin ja Uzbekistaniin yhdessä suomalaisen yritysdelegaation kanssa. Matka on tärkeä osoitus siitä, miten Suomi voi yhdistää ulkopolitiikan, elinkeinoelämän ja kestävän kehityksen tavoitteet konkreettiseksi yhteistyöksi nopeasti kasvavalla ja geopoliittisesti merkittävällä alueella. Vierailin molemmissa maissa myös helmikuussa 2023 ministerinä, ja on ollut hienoa nähdä, miten yhteistyö on lyhyessä ajassa syventynyt ja kiinnostus Suomea kohtaan kasvanut.

Kazakstanissa tiistain ja keskiviikon aikana keskustelimme maan johdon ja yrityssektorin kanssa energiasta, kriittisistä raaka-aineista, vihreästä siirtymästä ja teknologisesta yhteistyöstä. Suomella on näissä teemoissa paljon annettavaa – GTK:n ja Metso Outotecin osaaminen kaivannais- ja prosessiteknologiassa on maailman huippua, ja kiinnostus suomalaisia ratkaisuja kohtaan on vahvaa. Vierailun aikana valmisteltiin myös uusia yhteistyösopimuksia, jotka luovat pohjaa pitkäjänteiselle kumppanuudelle teollisuuden ja innovaatioiden kehittämisessä. Keski-Aasialla on myös kasvava ulko- ja turvallisuuspoliittinen merkitys. Kazakstanin presidentti matkustaa lähiviikkoina sekä Washingtoniin että Moskovaan – osoitus maan tasapainottelusta suurvaltojen välissä ja halusta vahvistaa yhteyksiä myös länteen.

Täällä ovat nyt kaikki suurvallat läsnä: Yhdysvallat, Kiina, Venäjä, Turkki ja Euroopan unioni. Juuri siksi on tärkeää, että myös Suomi on paikalla. Pienen maan suurin etu on usein se tärkein – luottamus. Suomen ääni kuunnellaan, koska se on rauhallinen, rakentava ja johdonmukainen. Suomi on ollut Keski-Aasian luottokumppani jo pitkään, ja tätä asemaa on syytä vaalia ja vahvistaa – poliittisesti, taloudellisesti ja inhimillisesti.

Torstaina vierailimme Taskentin suomalaismallisessa yliopistossa ja peruskoulussa, jotka herättävät suurta kiinnostusta. Oli hienoa nähdä, miten suomalainen koulutusosaaminen näkyy ja saa arvostusta kaukana kotimaasta – se on konkreettinen osoitus siitä, miten osaaminen ja koulutus luovat siltoja kulttuurien ja kansojen välille. Brändimme on edelleen hyvä vaikka kotona kaikki ei ole.

Perjantaina tapaamme Uzbekistanin presidentin ja pääministerin, ja keskusteluissa pääpaino on ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, mutta myös kahdenvälisissä suhteissa, kaupassa ja koulutuksessa. Keski-Aasia on noussut todelliseksi gatewayksi Euroopan ja Kiinan välillä – uudeksi silkkitieksi, jonka varrella kulkevat paitsi tavarat, myös energia, tieto ja investoinnit. Suomella on mahdollisuus olla mukana rakentamassa älykkäitä kuljetusratkaisuja, vihreää infrastruktuuria ja kestävää kauppaa, joka yhdistää mantereet. Kiina-yhteydet ovat tärkeitä monelle suomalaiselle yritykselle – myös Lahdessa. Keski-Aasian kautta avautuvat reitit tarjoavat todellisia kasvumahdollisuuksia suomalaiselle teollisuudelle ja viennille.

Samalla luomme tulevaisuutta suomalaisille ja lahtelaisille työpaikoille. Kun yritys kasvaa kansainvälisesti, se voi panostaa enemmän ja paremmin tekemiseen myös kotipesässä. Vienti on meille elinehto – ja jokainen uusi markkina ja kauppa tuo työtä Suomeen. Keski-Aasia on Suomelle se lähin todellinen kasvumarkkina Euroopan unionin ulkopuolella. Sen taloudellinen, poliittinen ja logistinen merkitys kasvaa nopeasti – ja Suomella on kaikki edellytykset olla mukana rakentamassa tätä yhteyttä.
Matka on osoittanut, että Suomella on paljon kysyntää maailmalla – kunhan uskallamme olla paikalla ja tarttua mahdollisuuksiin. Euroopan unionilla on resursseja, yrityksillä osaamista – nyt ne on saatava käytäntöön.

Ja vielä yksi kohtaaminen jäi erityisesti mieleen: yliopistovierailun yhteydessä tapasimme suomalaisen naisen, joka on kävelemässä maailman ympäri.
Hän kertoi tarinansa hymyillen – rauhallisesti ja määrätietoisesti. Siinä on jotain hyvin suomalaista: matka jatkuu askel kerrallaan, kohti uusia mahdollisuuksia.

Ville Skinnari

Pyhäinpäivänä me muistelemme edesmenneitä rakkaitamme. Monella on tapana viedä kynttilä haudalle. Pyhäinpäivän iltana luetaan kirkoissa vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten nimet. Monien meille tärkeiden ihmisten muisto kantaa meitä elämässämme. Vaikka he olivat tavallisia, vajavaisia ja erehtyviäkin ihmisiä, välittivät he jotakin arvokasta. Heidän sanansa tai tekonsa palautuvat mieliimme. On hienoa, että heitä saamme muistaa myös näin pyhäinpäivänä.

Raamatussa sanotaan: ”Uskovana hän puhuu vielä kuoltuaankin.” Näin tosiaan on. Ainakin itse muistan monta kristittyä, monta rakasta ja hyvää ihmistä, joka puhuu minulle vielä kuoltuaankin. Heidän esimerkkinsä ja tekonsa muistuttavat minulle, että kyllä tässä maailmassa on rakkautta ja hyvyyttä, joka painaa jäljen toisen ihmisen sydämeen.

Vihan ja pahan kierre synnyttää uutta vihaa ja uutta pahuutta. Mutta kun on ollut heitä, jotka eivät ole vastanneet pahaan pahalla, onkin syntynyt jotain aivan muuta: rakkautta hyvyyttä ja kauneutta. Jumalan hyvä tahto on voinut toteutua heidän kauttaan. Siksi muistan heitä kiitollisuudella ja siunaan heitä. Heidän esimerkkinsä kutsuu myös minua pohtimaan tapaani elää ja olla. Voinko minä olla jakamassa hyvää, levittämässä valoa ympärilleni, todistamassa Jumalan rakkaudesta? Sanoohan Jeesus omistaan: ”Te olette maailman valo.” Ja edelleen: ”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”

Heikki Pelkonen
kirkkoherra

Omalähiön lomailtua kertaamme pelitapahtumia positiivisessa sävyssä. Tappioista voi oppia.

HIFK piti tiedotustilaisuuden. Se kesti lähes 14 minuuttia eikä siinä mitään sanottu. Hesalaiset ovat liigan jumboja, mutta heille ei pidä ilkkua, sillä he nousevat kunhan sairaat tervehtyvät. Varsinkaan pelsulaisten ei pidä iloita, koska viimeistä sijaa saattaa kohta pitää joku muu kuin HIFK.

Valitettavasti Pelicans ei oikein loista. Vain Bartosak. Lahtelaisten ei nykyisin kannatta jännittää, tuleeko voitto. Kannattaa jännittää, tuleeko maali. Ja toivottavasti niitä viikonloppuna tulee urakalla HPK-peleissä.
Enkä tarkoita Jesse Kiiskisen saldoa…edelleen painotan, että kannatan hikipäässä Pelsua, vaikka se vaikeaa onkin.

Varsinainen optimisti saa olla, jos löytää posia Huuhkajista, jotka murjoivat Liettuan 2-1 ja hävisivät niukasti puolivaloilla pelanneelle Hollannille. Siinä matsissa valmentajamme Friis keksi uuden systeemin pelata ilman hyökkääjiä. Seuraavissa kotipeleissä Maltaa (14.11) ja Andorraa (17.11. Tre, Pukin viimeinen?) vastaan Jaakob saattaa koittaa pelata ilman molaria!

LaBa vieraili koriksessa Tampereella. Turpiin tuli oikein huolella. Hyvää siinä oli se, että se oli kauden huonoin peli. Säbässä LaSB on tottunut häviämään, mutta muistakaa minun kirjoittaneen, että voiton päivä ellei kaksikin vielä tulee. Älkää missatko.

FC Lahti nousi riemullisesti. Että kyllä lahtelaiset osaavat! Nyt odotellaan pelaajauutisia. Ei hyvin alkanut. Lupaava maalitykki Vilho Huovila siirtyi Interiin, jossa hän voi jonkun erikoisen säännön vuoksi pelata jo nyt mestaruusotteluissa.

Vilho pelasi kauden ykkösen peleissä 839 minuuttia tehoin 6+3. Usein ihmettelin, miksi Vilho penkillä. Poikamaajoukkueissa 19-vuotias hyökkääjä on tehoillut kuusi osumaa 33 maaottelussa. Hyvää Turkua! Siellä ovat pelanneet lahtelaisista aikanaan ainakin Ave Nieminen ja Hape Kampman. Kumpikin oppi murteen.

Lopuksi vähän huumoria pimeyteen. Olen yrittänyt laihduttaa. Tulos nolla ellei ihan negatiivinen. Lohduttaudun luulemalla, että joku sanoisi minulle: ”Ei olisi reilua, jos noin hauska ja komea mies olisi vielä laihakin ja timmikroppainen!”

Lopetan ennen kuin tämä menee ihan pieleen. Lopetan, vaikken päässyt vielä edes Tampereen naisten otteluun Suomi-Tanska. Etsikää itse tulos, mutta katsojia liki 7000. Hienoo!

Raine Järvinen

Sarjassani etelälahtelaisia kuuluisuuksia on vuorossa Kerintien kingi Kai Kokko, joka käyttää myös taiteilijanimeä Kaitsu Von Kansi. Onhan Kerintiestä aikaa ja Stiga-peleistä parvekkeella, jossa ei ollu kaidetta. Pienin ja nuorin Ossi Suni sai juosta, jos ei nyt alvariinsa, niin usein alas hakemaan lätkää.

Kaitsu on alkujaan Laitilasta, mutta Lahteen hän päätyi käymään Vuorikadun ja Keski-Lahden kouluja kavereinaan mm. Ramman Matti ja Mäkipään Epri. Jos en väärin arvaa, opet olivat täystyöllistettyjä. Kaitsu kiltti vilpertti, luulen.

Oletin, että Kai olisi saanut sivistyksensä Anttilamäen kansakoulussa Kaija ja Pekka Seppälän hellässä huomassa, mutta Etelä-Lahti tuli tutuksi myöhemmin.

Jalkapallossa Kai kotiutui maalivahdiksi. Reippaan B-junnuissa hän oli Risto Parkkosen varavahti. Ura loppui äkkiä seuraavasti. ”Johdimme reilusti, pyysin valmentajalta päästä kentälle. Valkku sanoi, että vie Ripalle juomapullo. Vein, mutta kävelin samantien ulos enkä palannut!”

Kaitsun molarin taidoista saivat Napakan Pallo ja Liipolan Tiikerit nauttia vuosia. Muistan upeita torjuntoja, mutta niistä ei mies hiisku vaan muistelee hilpeitä saunailtoja, joita riitti. Niissä tuleva näyttelijä oli korttiringin hidalgo ja iltojen – joskus jopa öiden – ilopilleri. Oi niitä aikoja, Napakassa pelasivat Sunit, Sinikantien Pitkäset, Ari Rivinoja ja monet monet muut, jopa maamme eliittiin kuuluneet Katajan Jokke, Ispi Lius ja Mane Litmanen unohtamatta hevosenpotkuista Osku Saarikalliota.

Ehdotan vielä yhtä Napakan saunailtaa. Tässä ohjelma. 1. Avaussanat, Kaitsu, 2. Sauvakävely Liipolassa 20-25 minuuttia, vapaaehtoinen, johtaa Julle. Voi suorittaa myös rollaattorilla. 3. Löylyt omien voimien mukaan, 4. Vissy ja kasvismakkara 5. Iltahartaus Sulppi ja Levolle laske luojani.

Kaitsu pääsi Lahden Kaupunginteatteriin järjestelijäksi näyttelijävelvollisuuksin. Teatteria hän palveli 38 vuotta. Siinä ehti tapahtua sitä ja tätä kuten nukketeatteriesityksessä kerran, kun esiintyjä nosti kätensä verhon välistä, mutta kiireessä nukke oli unohtunut. Muilla oli pokassa pitämässä ja repliikkejä piti omasta päästä improa. Mutta sehän Kaitsulta kävi!

Lopuksi onnittelut Rommi Kalliolle. On kuulema vetäissyt golfissa hole-in-onen. Onnittelut. Iso pallo aikanaan totteli ja niin näköjään nykyisin pienikin.

Raine Järvinen

Mitkä ovat Raamatun tärkeimmät jakeet? Sellaiset, jotka olisi hyvä osata vaikkapa ulkoa!

Ajattelen, että Raamatun ilosanoma tiivistyy kahteen kohtaan. Toinen niistä on pienoisevankeliumi Johanneksen evankeliumista, ja toinen on Jeesuksen kiteytys suurimmasta käskystä. Näiden varassa kristityn on hyvä elää elämäänsä. Pienoisevankeliumi kertoo meille siitä, että olemme Jumalan rakkauden arvoisia.
Kohta kuuluu näin: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”

Suurin käsky puolestaan muistuttaa meitä lähimmäisen merkityksestä ja arvosta. Jeesus itse kiteytti elämämme tehtävän näin: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, yli kaiken, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Nämä kaksi kohtaa tulevat näkyviksi ristinmerkissä. Ristin pystypuu muistuttaa meitä siitä, että meidän tulee ennen kaikkea rakastaa Jumalaa – se kuvaa yhteyttä ihmisen ja Jumalan välillä. Ristin vaakapuu puolestaan muistuttaa yhteydestä toinen toisiimme ja siitä, että rakkaus näkyy teoissa ja välittämisessä.

Risti muistuttaa meitä siitä, että Jumalan rakkaus kantaa, kutsuu ja lähettää meidät rakastamaan, sekä Jumalaa että lähimmäistämme.

Maija-Reetta Katajisto

Eurooppa ei voi hyvin. Teollisuustuotanto hiipuu, työttömyys kasvaa, väkiluku vähenee, vienti sakkaa ja investoinnit valuvat muualle. Asehankintojen panostukset menevät pääasiassa Yhdysvaltoihin. Samalla poliittinen ilmapiiri koko Euroopassa polarisoituu – päätöksenteko hidastuu, riskinottohalu katoaa ja yhteinen suunta puuttuu. Tämä yhdistelmä on vaarallinen maanosalle, jonka vauraus on perustunut avoimuuteen, vakauteen ja vahvaan osaamiseen sekä teollisuuteen. Jos Eurooppa ei rakenna uutta kasvun moottoria, se surkastuu edelleen geopoliittisesti ja taloudellisesti – samaan aikaan, kun muut vahvistuvat.

Euroopan unionin talouspolitiikka on pitkään keskittynyt velkakestävyyteen. Uudistettu velkajarru tuo finanssipoliittista vakautta, mutta sen heikkous on edelleen sama: kasvun elementit puuttuvat. Jos Eurooppa aikoo menestyä maailmassa, jossa protektionismi lisääntyy, toimitusketjut pirstoutuvat ja teknologinen kilpailu kiristyy, on talouskurin rinnalle rakennettava strateginen kasvun kaasu.

Kasvupolitiikan on perustuttava klustereihin, jotka vahvistavat Euroopan kykyä tuottaa, innovoida ja suojata omaa taloudellista autonomiaansa. Velkajarrun yhteyteen tulisi liittää strategisen kasvun kehys, joka luodaan yhdessä yritysten kanssa sallien myös joustavamman finanssipolitiikan, kun varat kohdennetaan EU:n yhteisiin tulevaisuuden kasvualueisiin.

Ensimmäinen klusteri on teknologinen uudistuminen. Euroopan on oltava enemmän kuin tutkimuksen maanosa – sen on kyettävä tuottamaan ja kaupallistamaan sekä työllistämään. Investointilauseke tulisi ulottaa mm. 5G/ 6G:n, sensoreiden, tekoälyn, puolijohteiden, kvanttilaskennan ja bioteknologian ekosysteemeihin. Tässä tarvitaan yhteiseurooppalaisia ratkaisuja, ei pelkkiä kansallisia ohjelmia. Esimerkiksi Airbus-tyyppinen eurooppalainen teknologialiittouma, jossa useat valtiot ja yritykset yhdistävät voimansa strategisilla aloilla. Airbus osoitti, että yhteinen visio ja teollinen yhteistyö voivat luoda maailmanluokan kilpailukykyä – samaa logiikkaa tarvitaan nyt myös teknologisissa tulevaisuuden klustereissa.

Toinen klusteri on teollisuuden tuotantoketjujen monipuolistaminen. Globalisaation yksisuuntaiset virrat ovat kääntyneet, ja EU:n on varmistettava kriittisten komponenttien – kuten akkumateriaalien, elektroniikan ja energiaintensiivisen teollisuuden – läsnäolo omalla alueellaan. Velkajarruun sisällytettävä jousto voisi tukea investointeja vihreään teollisuuteen ja kiertotalouteen perustuvaan tuotantoon.

Kolmas painopiste on ruoka- ja lannoiteomavaraisuus. Maailmanmarkkinoiden protektionismin lisääntyessä Euroopan huoltovarmuus ei voi nojata globaaleihin toimitusketjuihin. “Omavaraisuuslauseke” sallisi investoinnit biopohjaisiin lannoitteisiin, maatalouden teknologioihin ja kestäviin ruokaverkostoihin.
Neljäs klusteri on lääketeollisuus ja kriittiset raaka-aineet. Euroopan on palautettava lääkkeiden ja vaikuttavien aineiden tuotanto lähemmäs kotimarkkinoita sekä varmistettava pääsy harvinaisiin mineraaleihin ja raaka-aineisiin. Myös tällä alalla Airbus-tyyppinen eurooppalainen konsortio voisi yhdistää tutkimuksen, teollisuuden ja julkisen rahoituksen yhteiseksi tuotantoallianssiksi. Ja kaikki tämä tulee luoda yhdessä yritysten kanssa. Ilman yritysten mukanaoloa ja sitoutumista me emme onnistu.

EU tekee strategisen virheen, jos se käyttää tulevien vuosien finanssipoliittisen liikkumavaransa pääosin vanhanaikaiseen aseistukseen ja REARM-ohjelmiin, ilman että se samalla rakentaa uutta järjestelmätason teollista ja teknologista lisäarvoa. Turvallisuutta ei luoda vain aseilla, vaan kehittämällä puolustus- ja siviiliteknologioita rinnakkain. Näiden yhteiskehittäminen – niin sanottu “dual-use-strategia” – vahvistaa Euroopan kilpailukykyä, huoltovarmuutta ja teknologista riippumattomuutta. Näin palvellaan sekä puolustusta että siviilitaloutta nykyistä tehokkaammin.

Strategisen velkajarrun ei siis pitäisi tarkoitta pelkkää kulujen hillintää, vaan älykästä ja yhteistä varojen kohdentamista. Velkaa saa ottaa, jos se rakentaa kasvun, turvallisuuden ja resilienssin perustaa. Eurooppa tarvitsee kasvupolitiikan, joka tunnistaa geopoliittiset realiteetit ja teknologisen murroksen – sekä uskaltaa investoida omiin vahvuuksiinsa. Vain näin Eurooppa voi olla sekä vakaa että vahva maailmassa, jossa muut pelaavat omilla säännöillään ja arvoillaan. Ilman tekoja Euroopan strategisen autonomian hokeminen juhlapuheissa alkaa olla jo vitsi.

Ville Skinnari

Järkyttävät uutiset lahtelaisesta koulusta pysäyttivät tällä viikolla. Kyse on samasta koulusta, jossa kävin yläasteen ja lukion.

Suomalainen peruskoulu on instituutiona ollut meidän yhteiskuntamme ydin ja ylpeydenaihe. Maailman paras koulu. Maailman parhaat opettajat ja maailman paras kouluruoka. Se syntyi 1970-luvulla aivan samaan aikaan kun hyvinvointivaltion kaikki muutkin pilarit ja perustukset valettiin.

Mutta tällä vuosituhannella kaikki on muuttunut. Kouluampumiset, kouluväkivalta, opettajien väsymys, kouluavustajien puute, suuret ryhmäkoot, levottomuus, monikulttuurisuuden haasteet ja erityisopetuksen tarpeiden räjähdysmäinen kasvu sekä resurssien puute. Kauniisti sanottuna toimintaympäristö on muuttunut täysin.

Paikallisesti koulujen asioista päätetään sivistystoimessa, sivistyslautakunnassa, kaupunginhallituksessa ja viime kädessä kaupunginvaltuustossa. Valtakunnallisesti maan hallitus luo resursseja kuntiin ja eduskunta hyväksyy budjetin. Opettajien rooli on tullut entistä haastavammaksi. Silti he varmasti tekevät parhaansa.

Paljon vaikuttaa myös millainen yhteiskunnallinen ilmapiiri meillä on. Miten suhtaudumme toisiimme, miten kunnioitamme toisiamme ja miten viestimme arvojamme omille lapsillemme. Ei tarvitse kuin seurata eduskunnan keskusteluja. Tämä on surullista, missä keskustelukulttuurissa elämä. On vain oikea ja väärä. Aikuisten käytös heijastuu suoraan lapsiimme. Meistä varmasti kaikki hyötyisivät hieman empaattisemmasta ja ratkaisukeskeisemmästä keskustelusta.

Myös taloustilanne perheissä vaikuttaa kaikkeen. Kun kotona asiat ovat huonosti lapsetkin kärsivät. Työttömyys, toimeentulo ja tuska jokapäiväisen elämisen kustannusten kanssa näkyy kaikkialla. Tässä asiassa leikkaukset sosiaaliturvasta kurittavat perheitä nyt. Perheiden taloudellinen ahdinko lisää myös lasten eriarvoisuutta – harrastuksien kustannukset nousevat ja se voi tarkoittaa lajista luopumista kokonaan.

Yhteiskunnallinen vastakkainasettelu näkyy nyt kouluissa. Tästä kantavat vastuun luonnollisesti poliitikot, miten he julkisuudessa käyttäytyvät. Samoin me kaikki miten sosiaalisessa mediassa kirjoitamme tai reagoimme. Uskon, että jokainen meistä opettaa lapsilleen kiusaamisen olevan väärin. Silti somessa, kommenttipalstoilla ja myös politiikassa liian moni aikuinen sortuu alatyyliseen puheeseen vastapuolesta. Jos näytämme tätä esimerkkiä, ei ole ihme, että lastemme keskuudessa koulukiusaaminen ja jopa väkivalta yleistyy. Asiaan on tultava muutos ja se ei tapahdu ilman meidän jokaisen panosta.
Resursseista pitää myös uskaltaa puhua. Mihin katosi Lahdessa valtion myöntämä rahoitus kouluille? Sitä ei varmasti ollut korvamerkitty, vaan se meni yleiskatteellisena jonnekin muualle. Näin on käynyt muuallakin.

Ville Skinnari

Onnea ja upeaa FC Lahti. Nyt olette siellä minne kuulutte. Runko on mainio ja muutamalla kovalla täsmävahvistuksella pärjäätte myös Tammelan stadionilla. Tehtaan kentästä ei voi vielä tietää.

Pomot huolehtikoot, ettei joukkueesta tule muukalaislegioonaa. Silloin ei hyvä laula, vrt. Ilves-kiekko.

Kap Verde, Gabon, Uzbekistan, Burkina Faso, Liberia…..ai maita, joihin tahtoisin? Ei, ei. Vaan maita, joiden pelaaja oli avauskokoonpanossa Mestareiden Liigan avauskierroksella. Lisätään Algeria kolmella pelurilla.

Suomesta ei ketään. Tässä selitys, miksei Suomi pärjää. Meidän pojat pelaavat alasarjoissa. Paitsi Luke.

Onneksi lupaavia nuoria on tulossa. Muutama mainitakseni, Naatan Skyttä, Matias Siltanen ja Aleksi Walta. Näkemiin
kamarat…

Ja sitten on vielä Kupsin Samuel Pasanen, joka lienee lähdössä maailmalle. Eikä maailma ole tässä tapauksessa Lahti.

Muistakaa pyhänä klo 19 Hollanti-Suomi MM-karsintaa. Aina on mahdollisuudet yllätykseen, vaikkakin pienen pienet.

Reipas säilyi kakkosessa. Ensi kautena uudet kujeet ja kärkikahinoihin.

Nimihirviö FC Lahti 69 piti paikkansa kolmosessa. Hyvä niin. Parasta olivat loistavat otteluselostukset. En tiedä kirjoittajaa, vaikka aavistelen.

Joukkueen johtoryhmän muodosti nelikko GM Sami Nordenswan, päävalmentaja Markku Siira, monessa liemessä keitetty mv Heikki Haaraoja sekä Henri Syyslahti tittelillä PR.

Nimi Kuusysiksi ja eteenpäin!

Aleksis Kiven kunniaksi päätän 7 veljeksen Timon sanoihin. ”Parasta ottaa päivä tultuansa, sallia sen mennä mentyänsä, käyköön sitten puuhun tai mäntyyn.”

Raine Järvinen

Usein kun puhutaan vapaudesta, ajatellaan yksilön oikeutta tehdä mitä haluaa – kunhan ei riko lakia. Mutta kristillinen käsitys vapaudesta on syvempi ja erilainen. Se ei ole itsekkyyden oikeuttamista, vaan sydämen vapautta elää ilman pelkoa ja pakkoa – rakkaudessa Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan.

Apostoli Paavali kirjoittaa: “Vapauteen Kristus meidät vapautti.” Tämä ei tarkoita vapautta kaikista säännöistä, vaan vapautta elää ilman synnin ja syyllisyyden kahleita. Kristitty ei tarvitse enää yrittää ”ansaita” Jumalan hyväksyntää. Se on jo saatu, armosta.

Tämä vapauttaa ihmisen palvelemaan muita – ei siksi, että on pakko, vaan siksi, että voi. Martti Luther kirjoitti: “Kristitty on vapain herra, kaikkien herra, eikä kenenkään alainen. Kristitty on kuuliaisin palvelija, kaikkien palvelija, ja kaikkien alainen.”

Kristillinen vapaus kutsuu meitä toimimaan toistemme parhaaksi – ei siksi, että laki vaatii, vaan siksi, että rakkaus vetää.

Kristityn vapaus ei siis ole vapaata itsekkääseen elämään, vaan vapautta rakastaa, palvella ja kantaa vastuuta. Sitä todellinen vapaus on.

Ville Hakulinen

Itärata-hanke kertoo suomalaisen aluekehityksen tilanteesta kaiken. Samoin toki koko hankeyhtiö-keskustelu laajemmin Suomessa. Minulle kerrottiin aikanaan, että liikenneministeriö on keksinyt ikiliikkujan. Yhtiömalli pelastaa kaiken. Näin se varmaan sitten on.

Hanke on perusteltu kauniilla visioilla: junamatkat nopeutuvat, saavutettavuus paranee ja Itä-Suomi saa uutta elinvoimaa. Mutta todellisuudessa kysymys kuuluu: kenelle tätä utopiaa oikeastaan myydään? Samaan aikaan olisi laitettu päärata kaksiraiteiseksi ja nopeutettu nyky-yhteyksiä, mutta ei. Ja pitää rehellisesti todeta, että tämän idioottimaisuuden ajajia löytyy kaikista suurista puolueista ja maakuntien miehet ja naiset etunenässä.

Valtio on enemmistöosakas Itärata Oy:ssä, mutta mukana ovat myös Porvoo, Kouvola, Lappeenranta, Kuopio, Joensuu, Mikkeli, Kotka ja Imatra. Yhteensä kunnat ovat sitoutuneet kymmenien miljoonien euron panokseen pelkkään suunnitteluun – ja nyt harkitaan vielä lisärahoitusta. Jo tähän mennessä kuntien varoja on uponnut kymmeniä miljoonia, eikä radasta ole rakennettu metriäkään. Rakentamisen kustannukset liikkuvat arviolta 2–3 miljardissa eurossa.

Samaan aikaan todellisuus on karu. Itä-Suomen väestö vähenee dramaattisesti. Työikäinen väestö kutistuu, syntyvyys on historiallisen alhainen ja muuttoliike suuntautuu edelleen kohti pääkaupunkiseutua ja suurimpia kasvukeskuksia. Kuntien veropohja heikkenee, palvelujen rahoitus käy entistä vaikeammaksi ja moni kunta kamppailee jo nyt taloudellisen selviytymisensä kanssa. Työpaikkoja katoaa, eikä perusteollisuudella ole tarvetta uudelle radalle.

Tästä huolimatta poliitikoille ja hankkeen puuhamiehille kelpaa myydä mielikuvaa junasta, joka ratkaisisi kaikki ongelmat. Mutta nyt näyttää siltä, että monet hankkeen puuhamiehet ovat jo häipyneet paikalta, jättäen laskun veronmaksajille ja kunnille, joista osa on käytännössä konkurssin partaalla.

Kun esitin vaihtoehdoksi uuden, nopeamman yhteyden Lahdesta Mikkeliin eli Savonradan kehittämisen – jonka hyötykustannuslaskelmat olivat aivan eri luokkaa kuin Itäradassa – sain vastaani itäisen ja kaakon kulman maakuntaliittojen lobbarikoneistot sekä kauppakamarien tyhjän puheen. Tosiasialle, että Savonradalla olisi voinut olla aitoa merkitystä koko Itä-Suomen saavutettavuudelle ja elinkeinoelämälle, ei haluttu antaa painoarvoa.

On muistettava, että kaikki tämä keskustelu Itäradasta alkoi jo ennen Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan. Maailma on muuttunut radikaalisti sen jälkeen, mutta tosiasioita ei ole vieläkään tunnustettu. Itäraja on sulkeutunut, idänkauppa on romahtanut ja alueellinen turvallisuustilanne on täysin toinen kuin silloin, kun hanketta markkinoitiin. Silti keskustelu junanpiirustuksista jatkuu kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Mutta kuka kantaa vastuun, jos Itärata jää vain kalliiksi muistomerkiksi menneistä toiveista? Onko oikein sitoa kuntien varoja miljardiluokan haaveeseen ja samalla ajaa alas kuntien perustehtäviä?

Itärata on enemmän kuin hanke. Se on symboloi sitä, miten metsässä suomalainen aluekehitys on ollut jo pitkään. Unelmia pitää olla, mutta samalla pitäisi ymmärtää tosiasiat. Kysymys kuuluu: kenelle tätä utopiaa oikein myydään – ja kuka uskaltaa lopulta sanoa totuuden?

PS. Lopuksi terveisiä pääministerille ja hallituspuolueille. Oli varmasti ilo ja kunnia saada hänet Lahteen Fazerin tehtaan peruskiven muuraukseen. Nurinkurista tässä on se, että Fazerin investointipäätöksen viivästyminen johtui erittäin suuressa määrin Orpon ja Purran hallituksen verolinjauksista vuonna 2023, mutta se siitä. Epävarmuuden luominen veropolitiikassa ja ennustettavuuden puute voi olla yksi syy, että hanke toteutui pienempänä kuin alun perin ajateltiin.

Ville Skinnari