Moni saattaa haikailla niitä aikoja, jolloin Jeesus eli täällä maan päällä. Olisi niin helppo uskoa Jeesukseen, jos hän kulkisi täällä keskellämme, parantaisi sairaita silmiemme edessä, koskettaisi minua, tulisi kylään meillekin. Tottakai se olisi mahtavaa. Mutta tuo on nyt kahden vuosituhannen takana. Meillä on eri tilanne. Vai onko sittenkään?
Jeesus sanoi, että hän on meidän kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti. Me voimme kuulla hänen äänensä Raamatussa ja seurakunnan tilaisuuksissa, kristittyjen keskinäisessä yhteydessä. Hän on keskellämme, vaikka emme häntä näe.
Jo eläessään Jeesus teki välillä ”etätöitä”. Johanneksen evankeliumissa (4:39–42) kerrotaan, että sadanpäällikkö pyysi Jeesusta parantamaan sairasta palvelijaansa. Jeesus olisi kyllä lähtenyt paikan päälle, mutta tuo sotilas sanoi: ”Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee.” Jeesus hämmästyi tätä uskon vahvuutta. Jeesus sanoi hänelle: ”Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot.” Ja sillä hetkellä palvelija parani.
Kun me rukoilemme Jeesusta, hän kuulee meitä, vaikka hän ei olekaan konkreettisesti vierellämme. Rukous tuo hänet lähelle. Aina ei vastaus tietenkään ole pyyntömme mukainen, mutta pyyntö on silti mennyt perille. Rukous luo yhteyden auttajaanv. Rukous vakuuttaa meitä siitä, että Jeesus on kanssamme pahassa ja hyvässä, onnessa ja murheessa, tyhjyydessä ja pimeydessäkin. Siksi voimme nytkin pyytää: Jeesus, auta ja armahda meitä.
Riitta Särkiö