Syksyn pimeyden keskellä monella on tapana sytyttää kynttilöitä. Ne luovat lämpöä, valoa ja tunnelmaa pimeyden ja koleuden keskelle. Myös tragedian tapahtumapaikoilla usein näkee kynttilöitä, on kyseessä sitten väkivallan teko tai onnettomuus. Kynttilä kertoo vihan keskellä rakkaudesta, joka on kuolemaakin väkevämpi, toivottomuuden keskellä toivosta. Myös pyhäinpäivänä on tapana sytyttää kynttilöitä. Niitä sytytetään kodeissa, kirkoissa vuoden aikana kuolleille seurakunnan jäsenille ja haudoille hautausmailla. On hyvä siirtää tätä traditiota myös tuleville polville.

Pyhäinpäivän kynttilä muistuttaa valosta monessakin mielessä. Jeesus sanoo: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Jeesuksen seurassa pimeydellä, pahuudella ja synnillä ei ole valtaa, sillä hän on voittanut sen. Pyhäinpäivän kynttilä haudalla muistuttaa myös ikuisesta valosta. Se luo valoaan myös surun, kaipauksen ja kuoleman keskelle. Kuolemalla ei ole viimeistä sanaa eikä valtaa, sillä kuolema on voitettu Kristuksen ylösnousemuksessa. Vaikka olemme joutuneet luopumaan monesta rakkaasta, meillä on jälleennäkemisen toivo, toivo ikuisesta elämästä Jumalan luona taivaassa.

Ja vielä pyhäinpäivän kynttilä muistuttaa ihmisen tehtävästä, jonka olemme Jumalalta saaneet. Jeesus kehottaa seuraajiaan: ”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille…” Meitä kutsutaan toivon tuojiksi. Taistelemaan vihaa ja kovuutta vastaan rakkauden asein, tuomaan lohtua ja rohkaisua. Siihen pimeyteen, joka tuntuu uhkaavan maailmaamme ja sydäntämme, loistaa valo. Usein se valo voi tulla rohkaisuna toisen ihmisen kautta, pienenä rakkauden tekona. Näistä valon tuojista saamme näin pyhäinpäivänä kiittää hyvää Jumalaa.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune