Julkinen sektori ja tulevat maakunnat tarvitsevat digiosaamista

Olemme Suomessa tilanteessa, jossa digitaalinen teknologia arkipäiväistyy huimalla vauhdilla. Tämä digiloikka luo puitteita paitsi uudelle yrittämiselle ja yrittäjyydelle myös kokonaan uudelle kansalaisuudelle. Virolla jokaisella kansalaiselle on vain yksi digikortti, jolla hän voi asioida erilaisissa valtion virastoissa ja lääkärissä. Se on eräänlainen passi, joka toimii ja helpottaa arkipäivää!

Meille on tulossa niin sote-uudistus kuin maakunnatkin, mutta emme ole kyenneet luomaan yhtenäistä teknologiaa tai digipolitiikkaa voidaksemme pyörittää arkea niin julkisella kuin sairaalasektorillakaan. Suomi.fi palveluväylää luodaan, joka mahdollistaa ja toivottavasti keventää sähköistä virkamiesasiointia erilaisissa palveluissa. Silti monet rinnakkaiset järjestelmät eivät toimi kunnolla ja Lahdessakin esimerkiksi digiasiointi tökkii ja lääkereseptejä menee väärille ihmisille ja aiheuttaa jopa vaaratilanteita. Harva Päijät- Hämeen poliitikko on kuitenkaan miettinyt tai edes pyrkinyt hahmottamaan, millaisessa tulevaisuuden digitaalisessa toimintaympäristössä joudumme toimimaan ja millaisin rakentein?

Meillä liian moni hyvää tarkoittava kärkihanke ja uudistus jää vangiksi liikaan byrokratiaan. Ja kokonaisvaltainen digiasionti jää puolitiehen. Järjestelmät eivät yksinkertaisesti toimi keskenään. Me emme ole reagoineet tulevaan riittävän joustavasti ja teknologian kiihtyvä tahi ajaa päättäjiemme ohi kuin sähköveturi höyryjunasta. Mutta nyt on jo kiire toimia! Aivan aluksi tarvitsisimme strategisen kokonaisnäkemyksen siitä, miten hyvällä politiikalla ohjataan digitalisoituvan yhteiskunnan jaettuja resursseja. Meidän olisi kyettävä muotoilemaan yhtenäiset tavoitteet ja mahdollistettava kaikkien ihmisten helppo digitaalinen asiointi jokaisessa julkisen sektorin toimipisteessä.

Meiltä puuttuu kansallinen digipolitiikan johtamismalli. Suurin ongelma onkin, miten kykenemme jalkauttamaan tämän mallin Suomeen? Meillä ei ole digiministeriä, mutta tarvitsisimme sellaisen! Hän olisi vastuussa Suomen hallintorajat ylittävästä digiosaamisesta. Hänen johdollaan kykenisimme luomaan sujuvia yhteyksiä yritysten ja kansalaisten välille. Hänen ministeriönsä vastaisi uusien palveluiden ja hallintoalojen yhteiskehittämisestä ja tukisi koko maan sisäisiä digitalisaation kärkihankkeita.

Mutta nyt on yksinkertaisesti jo kiire, sillä uuden digipoliittisen johtamisjärjestelmän valmistus on käynnistettävä jo tänään. Ellemme valmistele tätä muutosta, seisomme taas kerran jälkijonossa ihmettelemässä, mihin juna meni. Meillä on osaamista ja taitoa suoriutua tästä muutoksesta, mutta kuka ministeri tai kansanedustaja uskaltaa ottaa tämän haasteen vastaan ja vaatia toimenpiteitä välittömästi.

Tässä oli tuhannen taalan paikka jäädä Suomen historiaan digimurroksen selättäjänä!

Juhani Melanen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Mika Kari, Kalle Aaltonen ja Minerva Kastehelmi Etelä-Lahden ääniharavat
Milla Bruneau: Jokainen kaupungissa vieraileva tapahtumakävijä on myös potentiaalinen tuleva lahtelainen
Vaalimainokset ovat kalliita ja ilkivalta aiheuttaa ehdokkaille ylimääräisiä kustannuksia
Johanna Ekman: Mielenterveyspalveluihin tulee päästä nopeammin ja matalammalla kynnyksellä
Pääesiintyjiltä riimejä ja riitasointuja
Tauno Ylä-Soininmäki: Launeen kirjastoa ja Saksalan uimahallia ei saa lopettaa
Kirsi Lehtimäki: Nopeita matalankynnyksen palveluita tarvitaan nuorille lisää hyvinvointialueella
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntien työtä arvostetaan ja sen työlle on yhä olemassa sosiaalinen tilaus
Tomi Sairomaa: Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja heihin pitää panostaa
Kari Kallio: Hoitopaikoissa tulee kerätä palautteet hoidon onnistumisesta
Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
Satu Jaatinen: On tärkeää, että hyvinvointialueet ymmärtävät riskit, jotka liittyvät ulkoistuksiin
Lassi Leivo: Pendelöintipysäköintioikeus tukisi joukkoliikenteen käyttö
Juha-Pekka Forsman: Aluevaltuustot eivät tarvitse enää lisää ohjausta valtion taholta
Olavi ”Olli” Kopo: Ympäristökaupungin maine kärsii, jos asfaltoitu rullahiihtorata rakennetaan Salpausselälle
Laulaja Maria Byman: Musiikissa tunne on työkalu, eikä yleisölle saa itkeä ahdistustaan
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Kaipuu rauhaan ja rakkauteen ovat läsnä ihmisissä jouluna
Erilaisista addiktioista kärsivien läheiset saavat keskusteluapua Al-Anon -ryhmästä
ARKISTO