Hämmentävä hiljaisuus

Hiljainen viikko hämmentää. Ainakin kirkkonäkökulmasta viikko on kaikkea muuta kuin hiljainen. Ehkä ajatus viikon hiljaisuudesta liittyy siihen, miten viikon aikana ollaan kristinuskon sanoman ytimessä ja Pyhän kokemisessa. Pyhän edessä, Jumalan edessä voi todeta psalmirunoilijan sanoin: ”Jumalan edessä mieleni hiljenee”

Toisaalta hiljaisuus voi liittyä myös suurien tunteiden herättämään hämmennykseen. Palmusunnuntain kiihkeästä odotuksesta, innostuksesta ja ilosta siirrytään pettymykseen, petokseen, pelkoon ja ahdistukseen, kun kiirastorstaina käy ilmi, että ystävä on pettänyt. Yhteinen ateria vaihtuu epävarmuuteen tulevasta. Jeesuksen rukoillessa Getsemanessa ja ystävien nukkuessa. Pitkäperjantaina viha, kosto, kauhu ja suru näyttelevät suurta roolia, kun ihmiset saavat päästää kaiken pimeytensä esille.

Olen usein miettinyt, missä joukossa olisin seisonut. Olisinko ollut Jeesuksen ystäviä, ollut kauhuissani ja pelännyt vai osa heitä, jotka huutavat: ”Ristiinnaulitse, meillä ei ole kuningasta” On helppo syyttää jotain toista ja etsiä syyllistä ulkopuolelta, kun itsellä on asiat huonosti.

Tai ehkäpä hiljaisen viikon hiljaisuus liittyy hetkeen, kun kaikki on päättynyt ja kaikki havahtuvat vihan vimmasta. Ehkä hiljaisuudessa on mukana häpeää siitä, mihin kaikkeen onkaan lähtenyt mukaan.

Pääsiäisaamun tapahtumat, tyhjä hauta ja Jumala, joka on kaikkea ihmisessä olevaa pimeyttä ja jopa kuolemaakin suurempi hiljentävät ja jopa mykistävät. Lopulta tunne, joka tyhjän haudan edessä nousee, on ehkä epäusko, ilo, riemu ja rakkaus. Suuria tunteita nekin, jotka suuruudessaan myös hiljentävät.
Hiljaisen viikon hiljaisuus ei ole tyhjää, vaan täynnä suuria tunteita ja tapahtumia.

Siunattua pääsiäisaikaa!

Hanna Rikkanen
pappi Launeen seurakunta

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kalle Aaltonen: En ole koskaan uskonut, että Malva olisi pitkässä juoksussa taloudellisesti kannattava
Launeen kirkon vanha asuntosiipi päivitetään – Laajempi remontti alkaa vuonna 2027
Lahti-oppaat juhlivat 50-vuotista taivaltaan – Kesä on täynnä kierroksia ja uusia tarinoita
Toni Putula: Lahti on edelleen Suomen johtava ympäristökaupunki
Kimi Uosukainen: Luottamuspaikkajaosta saavutettu sopu kuvastaa lahtelaisten puolueiden halua sopia yhteisistä asioista
Ohjaaja Arthur Franck: Helsinki Effect on dokumentti, joka syntyi uuden uhan varjossa
Pekka Räty: Aina kun tulen Lahteen, tuntuu kuin tulisin kotiin
Mika Kari, Kalle Aaltonen ja Minerva Kastehelmi Etelä-Lahden ääniharavat
Milla Bruneau: Jokainen kaupungissa vieraileva tapahtumakävijä on myös potentiaalinen tuleva lahtelainen
Vaalimainokset ovat kalliita ja ilkivalta aiheuttaa ehdokkaille ylimääräisiä kustannuksia
Johanna Ekman: Mielenterveyspalveluihin tulee päästä nopeammin ja matalammalla kynnyksellä
Pääesiintyjiltä riimejä ja riitasointuja
Tauno Ylä-Soininmäki: Launeen kirjastoa ja Saksalan uimahallia ei saa lopettaa
Kirsi Lehtimäki: Nopeita matalankynnyksen palveluita tarvitaan nuorille lisää hyvinvointialueella
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntien työtä arvostetaan ja sen työlle on yhä olemassa sosiaalinen tilaus
Tomi Sairomaa: Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja heihin pitää panostaa
Kari Kallio: Hoitopaikoissa tulee kerätä palautteet hoidon onnistumisesta
Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
ARKISTO