Yhteisvastuukeräys 2018 palaa ihmisen perustarpeen äärelle. Ihminen tarvitsee vettä ja ruokaa elääkseen maan päällä. Meille, jotka elämme maassa, jossa ravinnon yltäkylläisyys on suurimman osan aikaa läsnä, voi kaikua Jeesuksen sanat: ” ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta” (Matt. 4:4).
Vaikka on totta, että ihminen on muutakin kuin fyysisen ravinnon tarpeessa niin voimme myös todeta, että myös leipää tarvitsemme. Pyydämmehän jokapäiväistä leipää jo tutussa Isä Meidän -rukouksessa. Tarvitsemme siis leipää, joka tulee ylhäältä mutta myös leipää, joka on maan tomusta muovautunut, aivan kuten me itsekin.
Maailmalla nälänhätä puhkeaa usein luonnonkatastrofien, ilmastonmuutoksen tai sodan aiheuttamana. Sato ei kypsy tai ihmiset joutuvat pakenemaan. Suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa sairaus tai työttömyys vie köyhyyteen ja nälkään. Aivan kuten presidentti Niinistö sanoi: ”Niukka toimeentulo näkyy ruokapöydässä.”
Seurakuntien ruokailut ja leipäjonot mahdollistavat tuen hätään joutuneelle. Kuitenkin näidenkään olemassaolo ei ole varmaa. Saatoimme nähdä 25.1. MTV3:ssa, kuinka Heikki Hursti ei pystynyt pitämään kyyneleitään, koska Helsingin Kalliossa leipäjono vain kasvaa kasvamistaan, vaikka tukea on viime vuosina leikattu. Hätä ja apu eivät näytä kohtaavaan.
On väitetty, että noin kolmannes maailman ruokatuotannosta menee hukkaan. Ruokaa maailmassa olisi riittävästi, sitä ei vain jaeta tasaisesti.1,3 miljardia tonnia menee ruokaa hukkaan vuodessa. Se on kolmannes maailman ruoantuotannosta.
Voimme siis aloittaa jopa kliseisesti peilin edessä ruokahävikin vähentämisen. Inventaariolla omasta jääkaapista. Panostamalla vaikkapa määrän sijasta laatuun, jos vain mahdollista.
Mikkelin hiippakunnan piispa ja yhteisvastuukeräyksen esimies Seppo Häkkinen muistutti omassa Yv-avajaispuheessaan Suomen tilanteesta: ”Suomi kuuluu maailman vauraimpien maiden joukkoon. Maamme on kokenut omat nälkävuotensa ja sota-aikansa, jolloin nälkä oli kaikille tuttu.” Monille meille tämä saattaa olla tuntua historian kirjoista, toisille meistä totisinta totta. Tätä kuilua emme usein näe ulospäin, koska nälkä ja köyhyys vievät niin henkisiä kuin fyysisiä voimavaroja. Ja toisten arvosteleva katse saattaa tuntua häpeälliseltä.
Yhteisvastuukeräyksen avajaispäivänä 4.2. kirkoissa luettiin evankeliumitekstiä (Luuk. 2:22-33), jossa Jeesus-lapsi tuotiin Simeonin siunattavaksi. Lisäksi Maria ja Joosef toivat ruokauhrin. Ikään kuin yhteisvastuuhengessä. Lieneekö sattumaa, että näiden tarpeiden ääressä Simeon tokaissut:
”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut.”
Teemu Reinikainen