Onnea uusille ylioppilaille ja kaikille oppilaitoksista valmistuneille. Tässä mietteitäni nykymenosta.
Suurin ero nykyoppilaiden ja meidän boomereiden ikäluokassa on se, että nykyoppilaat uskovat ja luulevat tietävänsä kaiken, mutta eivät tajua, että he eivät tiedä kaikkea. Nykyoppilailta vaaditaan erittäin paljon yleistietoja ja kykyä ymmärtää koko ajan lisääntyvää disinformaatiota. Nykynuoret kuuluvat erilaisiin mediaheimoihin, jossa erilaiset alustat (Facebook, Twitter, Messenger, WhatsApp) ja lukuisat muut harjoittavat suurisuuntaista nuorten tietoisuuden manipulaatiota, jonka tarkoituksena on luoda hedonistisia, vain itsestään välittämään kykeneviä persoonallisuuksia. Suomen koululaitos tuntuu olevan voimaton tämän vaikuttamisen edessä; ainakin nuorimmat ikäluokat eivät omaa kykyä erottaa manipulointia tosiasioista.
Nykypoliitikot, kuten Sanna Marin ovat räätälöineet virat itselleen sopiviksi. Hyvä esimerkki tästä on viime itsenäisyyspäivän aatto, jolloin hän juhli yökerhossa ilman valtioneuvoston puhelinta. Kävin koulua itse 1950- ja 1960-luvuilla, jolloin opettajilla oli vielä auktoriteettia. Opettajilla oli silloin opetusministeriön ohjeistuksen puitteissa valta päättää koulutuksen ja kasvatuksen luonteesta, tavoitteista ja päämääristä. Istuimme koulussa ja opiskelimme eri opettajien johdolla luokkiin jaetuissa ryhmissä. Tällöin opimme tiedostamattomasti tulemaan toimeen toistemme kanssa, iloitsemaan yhdessä ja onnistumaan yhdessä, tuntemaan surua toistemme puolesta ja huomioimaan myös luokkatoverimme. Tätä voisi kutusa tiedottomaksi yhteisöllisyydeksi, josta muodostui turvallinen kouluyhteisö.
Rehtori oli Jumalasta seuraava ja hänen sanansa laki. Hän erotti kiusaajat ja sääntöjä rikkoivat kyselemättä keneltäkään siihen lupaa. Opettajan päiväkirja oli tarvittava kirjallinen todiste, mikäli joku halusi kysellä oikeuksiaan. Opettajat ohjasivat meitä ”oppikoulussa”yhteisten tavoitteiden ja yhteiseen hyvään pyrkiviksi kansalaisiksi. Eroa toki opettajien välillä oli ja pärstäkerroin vaikutti, mutta yleensä kiusaajaopettajat olivat todellisia poikkeuksia. Opimme kirjallisuutta, historiaa, musiikkia ja matematiikkaa eri opettajien luomassa turvallisessa otteessa; osa meistä puski ehtoja kesällä, toinen harvensi sokerijuurikkaita.
Millaista koulua lapset käyvät nykyään? Näyttää vahvasti siltä, että nyt koulutuksen järjestämistä ohjaavat poliittiset aatteet. Joskus näyttää, että jopa lapsen kehityspsykologia sivuutetaan kokonaan. Tälläisessä koulussa ei ole enää opetusprosesseja ja varsinaisesti lapsista vastuussa olevia opettajia. On erityisopettajia, joilla ei ole omaa luokka-ryhmää. Vannotaan inkluusion perään kuin Jeesuksen uuteen tulemiseen, mutta unohdetaan oppimis- ja kasvatusvelvoite. Opettajien ympärillä pyörii erilaisia palveluntarjoajia/ kouluttajia kuin herhiläisiä. Helmikuussa opettajat marssitetaan oppilaiden eteen myymään omia tuotteitaan kuten pieneläinhoitoa, golf- tai meikkauskursseja. Lapset pistetään tekemään valintoja, joihin heillä ei ole edes edellytyksiä kehityspsykologian näkökulmasta.
Vanha luokkahenki on yhtä harvinaista kuin kunnan virkamiehen hiki. Nykypäivän suurin huoli ja ongelma ei ole se, mitä opetetaan ja miten, vaan se miten oppilaiden väliselle aggressiiviselle yhä lisääntyviä muotojasaavalle vihamielisyydelle ja kiusaamiselle on tehtävissä. Koulussa ei ole enää entisiä luokkia, nyt toimitaan seinättömissä tiloissa, joissa on erilaisia makuu- ja harrastuspisteitä. Opettajat puurtavat yömyöhään oppilailleen yksilöllisiä ja heidän näköisiään oppimissuunnitelmia minä-minä-minä-periaatteella, viis oppilaiden omista vastuista ja velvollisuuksista.
Vanhemmat ovat tulleet opettajien iholle ja vaativat opettajia olemaan heidän palveluksessaan 24/7. Tämän lisäksi curling-käytäntö koulussa on koko ajan lisääntynyt. Curlingilla tarkoitetaan sellaista vaikuttamista, joilla vanhemmat yrittävät tasoittaa ja helpottaa lastensa koulutuspolkua kaikin keinoin itse puuttumalla suoraan tai välillisesti koulun tai opettajan käytäntöihin. Nämä vanhemmat yrittävät poistaa koulusta tai lapsensa elämästä epämiellyttävät kokemukset ymmärtämättä, että pettymykset ja vastoinkäymiset kuuluvat elämään siinä kuin ilo ja surukin.
Lääkeeksi tarjotaan lisää psykologeja ja koulunkäyntiavustajia, mutta he eivät ole ratkaisu, vaan oire kyvyttömyydestä nähdä kokonaisvaltainen oppimisprosessi osana nuoren elämää. Tärkeintä olisi luoda lapselle turvallinen, johdonmukainen ja oppimistavoitteinen koulu, jossa hän voisi kasvaa vastuuntuntoiseksi yhteiskunnan jäseneksi. Minun aikanani yli 40 oppilaan luokassamme Kärpäsen kansa-koulussa oli yksi opettaja Aila Aulamo, joka oli meille opettaja, äiti ja kuri. Hän oli tärkein syy, miksi minusta tuli opettaja! Tarvitsemme tulevaisuudessa luovia, lahjakkaita ja vastuuntuntoisia opettajia. Mutta kuka enää haluaa oikeasti opettajaksi, jos meno jatkuu tällä tavalla?
Juhani Melanen
Kiusaaminen on ollut läsnä ja välillä jopa hyväksytty ”perinne” 7.- 9. luokilla. Omat kokemukset(kärpäsestä) olivat että 7. luokan tulokkaat saivat kärsiä simputusta ja tämä vuorostaan kertautui taas seuraavalle 7. luokalle. Nyky menosta sellaista kokemusta että opettajat ovat aseettomia
nyky nuorten edessä. Oman nuoren kimppuun käytiin ihan koulun sisällä ja toisen valopään yllyttämänä. Rehtori ja opettajat tekivät minkä pystyivät mutta asia ei loppunut kuin vasta koulun ulkopuolella tapahtuneen tiukan puhuttelun jälkeen. Käsiksi ei tarvinnut onneksi käydä mutta asia piti tehdä selväksi että täällä voi joutua vastaamaan teoistaan myös koulun ulkopuolella. Inkluusio mallista oli tiedossa jo ennen täällä aloitusta muualla ilmenneitä ongelmia. Erityis lapsilla on moninaisia erityyppisiä piirteitä, esim jos laitetaan aistiherkät muuten rauhalliset oppilaat samaan luokkaan rauhattomien ja äänekkäiden oppilaiden kanssa niin ei siinä ihmeemmin oppimista tapahdu. Lahdessa oli pitkään suomen parhaita koulu polkuja(Liipola-kaikuharju/Lotila). Uuden ns. paremman mallin väkisin ajaminen on varmasti tuonut monelle oppilaalle ja opettajillekkin ongelmia. Yhdenkin nuoren loppuelämän ongelmat tulevat todella kalliiksi kaikille. Itse ennen koulua ja vähän koulun aikanakin kiusausta kokeneena voin sanoa että sillä voi olla todella isoja vaikutuksia koko elämään. Omia lapsiani suojelen varmasti etteivät samaa helvettiä joudu kokemaan. Pettymykset ym. vastoinkäymiset kuuluvat normaali elämään mutta ihan kaikkea ei ihmisen tarvitse kestää varsinkaan nuorella iällä. Lapseni eivät myöskään varmasti ole eikä heistä tule kiusaajia.
Aila Aulamo oli luokanvalvojani 1970-76 Kärpäsen koulussa Lahdessa. Kun kirjoitin ylioppilaaksi 81 hän lähetti ruusukimpun minulle. Oli kyllä kuri tiukkaa, nykyisin oon töissä samassa koulussa, mutta oi noita aikoja.