Laskiaisen jälkeen tuhkakeskiviikkona alkoi kristillinen paastonaika eli pidättäytymisen aika, mutta Lahdessa katkeaa silloin ”ehtoollispaasto”. Koronan takia on taas ollut pitkä aika, jolloin ei ole ollut lupa viettää jumalanpalvelusta seurakuntalaisten kanssa. Sen tähden ei ole vietetty messuja, vaan striimattuja sanajumalanpalveluksia. On ollut ikävä ehtoollista, kristityn matkaevästä.
Vaikka sanaa ja musiikkia on paljon tarjolla radiossa, televisiossa ja somessa, ehtoollinen tuo Jeesuksen eri tavalla aivan lähelle. Hän ei ole silloin vain sanoissa ja sävelissä, hän on leivässä ja viinissä. Tunnemme hänen läsnäolonsa ja hänen sovituksensa todellisuuden sisikunnassamme. Tällaista käsin kosketeltavaa, konkreettista uskon vahvistusta ihminen tarvitsee. Muuten alkaa helposti tuntua siltä, että eihän anteeksiantamus taidakaan ulottua minuun asti.
Koronan takia tiukat rajoitukset jatkuvat, niinpä kaikki halukkaat eivät valitettavasti mahdu meidän pieneen Launeen kirkkoomme. Mutta tämä on kuitenkin merkki siirtymisestä eteenpäin koronan karulla tiellä.
Paastonaikana ei tarvitse enää kokonaan paastota ehtoollisesta, mutta paljon muuta puuttuu vielä elämästämme pandemian takia. Paljosta olemme joutuneet luopumaan. Paastonaika kutsuu meitä kumminkin arvioimaan juuri tätä elämäämme. Onko tässä koronan riisumassakin elämässä jotain, joka vie meitä kauemmas Jumalasta ja lähimmäisestä? Voisimmeko löytää elämään jotain, joka vie lähemmäs elämän tärkeitä asioita? Haluatko seuraavien viikkojen aikana alleviivata valmistautumista pääsiäiseen jollain näkyvällä tavalla?
Pyhä Jumala, kulje kanssamme paaston tiellä. Näytä meille, mikä on elämässä arvokasta. Riisu meidät turhasta ja anna meille, mitä tarvitsemme. Aamen.
Riitta Särkiö