Kolmantena adventtina me muistamme Johannes Kastajaa, tuota huutava ääntä autiomaassa, joka raivaa tietä Herralle. Joulun odotuksessa Johanneksen ääni autiomaassa on ajankohtainen, vaikka elämämme on tyhjän autiomaan karun hiekan ja kallion vastakohta. Monella tavalla elämme yltäkylläisyydessä ja mukavuudessa. Onko meidän elämässämme tasoitettu tie Jumalan pojalle? Onko sydän niin turtunut kaiken hyvän keskellä, ettei se edes enää kaipaa Vapahtajaa?
Adventin aikana, odotuksen aikana, me vaellamme päivä päivältä kohti Betlehemin seimeä. Siellä makaava lapsi ei ollut yltäkylläisyyden ympäröimä. Kuningasten kuningas ei syntynyt suurissa saleissa eikä rikkauksissa, vaan eläinten suojassa. Vain taivaalla loistava kirkas tähti paljasti, että jotain merkittävää oli tapahtunut. Messias oli syntynyt.
Ehkä me joskus unohdamme, että Betlehemin seimen lapsi ei vaadi meiltä mitään. Hänen luokseen voi kulkea jokainen, eikä siihen tarvita lahjoja eikä erityistä joulumieltä. Lopulta hän ei koskaan ollutkaan kaukana, vaan vaeltaa vieressämme joka askeleen ajan. Hänen askeleissaan on hyvä kulkea kohti joulua: armahdettuina, vapautettuina, ilo ja rauha sydämessä. Hän itse valmistaa meille tien.
Maija-Reetta Katajisto