Surun ja ilon kokemukset ovat eri mittakaavassa ihmiselämässä aina mukana. Pieni vauva itkee, kun on paha olla. Hihkuen hän osoittaa ilonsa. Tuosta pienestä alusta lähtee ihmisen tie, itkun ja naurun tie. Harmaan tavallisuuden keskellä saatamme ikävöidä suuria tunteita, mutta suuren surun alla kaipaammekin vain tasaisena soljuvaa arkea.

Kirkkovuodessa alkaa nyt suurien tunteiden viikko. Elämme mukana Jeesuksen viimeisissä päivissä. Nyt ei ole tasaista tietä, vaan vahvaa draamaa. Jeesus ja hänen kanssaan koko kansa ehtivät yhdessä viikossa kokea huikean lämpimän vastaanoton Jerusalemin kujilla palmusunnuntaina, kiristyvän pahantahtoisuuden, pilkan ja kärsimyksen. Kuoleman surusta ja täydellisestä pimeydestä päästään pääsiäisaamuna häikäisevään valoon ja ylösnousemuksen iloon.

Jeesus ja hänen ystävänsä elivät täydesti hiljaisen viikon kaaren. Jeesus ei ollut jumalainen sankari, joka olisi purjehtinut kärsimyksen läpi kärsimättä. Hän toivoi helpompaa tietä, mutta ei kuitenkaan halunnut valita sitä. Hän oli tullut maailmaan pelastamaan ihmiset, ja sen työn hän täytti.

Meitä kaikkia kutsutaan nyt osaltamme ristin tielle seuraamaan Vapahtajan viimeisiä päiviä. Voimme hiljentyä seurakunnan tilaisuuksissa ja monessa muussa paikassa: oman kodin rauhassa, konsertissa, luonnossa… Me tunnemme jo palmusunnuntaina tapahtumien kulun ja päätepisteen, mutta silti on hyvä elää mukana kaikissa erilaisissa tunnelmissa: itkussa ja ilossa. Silloin myös Jeesuksen työ tulee meille kalliiksi ja tärkeäksi. Siunattua suurta viikkoa!

Riitta Särkiö