Kaiken tekevän euron piti vauhdittaa euromaiden välisten elintasoerojen umpeen kuromista ja saada sisämarkkinat toimimaan. Pääomien piti liikkua joustavasti maasta toiseen ja varmistaa varojen kohdentuminen kulloinkin tehokkaimpaan käyttöön.Talousmiehet tiesivät, että Kreikassa oli niukinta, kuten Espanjassa, Portugalissa,Irlannissa ja Italiassa, mutta so what!

Rahaliiton ”muka” tiukkien taloussääntöjen piti varmistaa, että yhteinen valuutta ja sen houkutukset eivät yllyttäisi jäsenmaita ylivelkaantumaan tai muihin mahdollisiin ylilyönteihin. Syntyi outo tilanne, kun suurpankeille tuli kuin tyhjästä lähes riskittömiä ja houkuttelevia sijoituskohteita ympäri Eurooppaa.

Eurokansalaiset takasivat nämä pankit, sillä eurovaltio kuin eurovaltio oli pankeille lottovoitto ilman riskin häivää. Saksassa ja Ranskassa ei riittänyt houkuttelevia sijoituskohteita, kun maiden yksityisiin talouksiin ja etenkin yrityksiin kertyi säästöjä. Pankeissa oli runsaasti varoja, jotka oli pakko sijoittaa johonkin. Tällöin varoja alkoi liikkua Kreikkaan ja muihin epävarmoihin kohteisiin runsaasti. Alkoi suoranainen kilpajuoksu nykyisiin kriisimaihin, joiden korkeat korot olivat selvästi korkeammat kuin Saksassa ja Ranskassa. Korot laskivat, kun pankit lappoivat itse mitään kipua tuntematta aina lisää lainarahaa näihin maihin. Samalla EKP eli Euroopan Keskuspankki laski omia ohjauskorkojaan.

Alussa juna kulkikin kivasti, mutta kukaan kyseisistä maista ei noudattanut sääntöjä, vaan lasketteli surutta kohti velkakuplaa, joka synnytti reunamaiden arvopaperi- ja kiinteistömarkkinoille uskomattoman velkakuplan. Kasvu jatkui vuoteen 2008, jolloin todellisuus alkoi hyppiä pankkien silmille. Saksan talouspolitiikka jatkui ikään kuin se olisi täysin erillinen valtio muista EU- maista. Saksa toipui ja sen vaihtotase kääntyi maalle hyvin edullisen eurokurssin takia positiiviseksi. Saksan ylijäämä itse asiassa pakotti heikompia euromaita vastaavaan vaihtotaseiden alijäämiin. Suuret pankit rahoittivat tietoisesti Kreikan ja Espanjan kulutusjuhlia ja huutavat nyt kurkku suorana saataviaan tiukaan äänensävyyn.

Suomi ja muut euromaat yhdessä ovat rahoittaneet suoraan tai Kansainvälisen valuuttarahaston kautta Kreikkaa uskomattomalla 250 miljardin summalla. Tosiasiassa 90 prosenttia tuosta summasta eli 225 miljardia on vain piipahtanut Kreikassa kääntymässä, sillä rahat ovat kuluneet Kreikan valtion vanhojen velkojen maksamiseen ja erilaisten rahoittajapankkien tukiaisiin.

Saksa, Ranska ja EKP pelkäsivät aidosti äänestäjiensä raivoa, jos täysin vastuuttomat pankit olisivat finanssikriisin ensimmäisten miljarditukien jälkeen kaatuneet omien maidensa syliin. Näin olisi EU:n sopimusten mukaan täytynyt tapahtua, mutta niin ei vaan käynyt, sillä EKP on selvästi enemmän huolissaan euroalueidensa pankkien kuin Kreikan tai kreikkalaisten hyvinvoinnista.

Nyt sitten saarnataan kurinpalautusta, kuin oppimestari ikään. Tämä on korkeamman luokan ”kusetusta” europankeilta, sillä jokainen tietää, että pankkien löyhä ja järjetön lainananto on tärkein syy Kreikan ja muidenkin reuna-alueiden pahoinvointiin.

Juhani Melanen

Kirkon Yhteisvastuu 2015 – keräyksen nettisivuilla minut pysäytti erityisesti juttu Hannes Hynösestä. Tämä tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla suomalaisten sydämet kertaheitolla hurmannut mies nimittäin on mukana eräässä Yhteisvastuuvaroin toteutetussa valokuvanäyttelyssä ja kertoo siellä valokuvin omasta puhuttelevasta elämäntarinastaan. 101-vuotias teräsvaarikin on taas mukana yhteistä vastuuta kantamassa!

Kirkon yhteisvastuukeräys on tuttu ja vakiintunut keräys, jonka vuosittainen kohde vaihtelee. Keräysvarat jaetaan sekä kotimaiseen että ulkomaiseen kohteeseen. Tänä vuonna on tarkoituksena tukea vähävaraisia ja vaikeuksissa olevia Suurella sydämellä -vapaaehtoistoiminnan kautta ja auttaa lapsia kouluihin Haitissa. Televisiomainokset tuonevat keräyksen jokaiseen kotiin.

Launeella lipaskerääjän voi kohdata esimerkiksi kauppaliikkeissä. Lipaskerääjäksi voi vielä ilmoittautua ottamalla yhteyttä vastuuhenkilö Tarja Klamiin, puh. 044 719 1451. Yksi mahdollisuus osallistua on Karaoke-kahvila Launeen kirkolla lauantaina 28.3. eli silloin olet tervetullut viettämään kotoisasti aikuisten iltaa ja laulamaan hengellisen musiikin karaokea klo 18.30-21.00! Tilaisuudessa on ostettavana karjalanpiirakoita kotiinvietäväksikin yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

Yhteisen vastuun aika on aina, ei pelkästään silloin, kun on menossa jokin keräys. Monet ovatkin ryhtyneet kuukausilahjoittajiksi, jolloin tililtä siirtyy säännöllisesti tietty summa hyvään tarkoitukseen. Netti- ja puhelinlahjoittamisen lisäksi ns. toisenlaiset lahjat ovat tulleet vuosi vuodelta suositummaksi. Miksi näin?
Varmaan sen vuoksi, että auttamisesta tulee hyvä mieli. Kun saa vapaaehtoisesti tukea itselleen tärkeää kohdetta ja seurata, miten apu menee perille, auttaminen tuntuu mielekkäältä. Monet pitävät säännöllisesti yhteyttä kummilapseen, jonka koulunkäyntiä ovat halunneet avustaa jonkin järjestön kautta. Syntyy vuorovaikutusta, jopa ystävyyttä.

Maailma on yhteinen ja jokainen tärkeä. Avun tarve ei ole vähentynyt omassa maassamme eikä ulkomailla. Tehtävää on paljon. Tärkeää on, että itsekkyyden ja ahneuden sijasta valitsemme toisista huolehtimisen ja yhteisen vastuun kantamisen. Kiitos osallistumisestasi tämän vuoden yhteisvastuukeräykseen!

Kati Saukkonen
seurakuntapastori
Launeen seurakunta

Kirjoittelun tätä Thaimaan Hua Hinissä gin tonic nokkani alla ebenpuun varjossa suurella intuitiolla. Politiikan hallitseva konsensus on, että globaalille maailmantaloudelle ei ole vaihtoehtoa eli siis julkisen vallan on kyettävä varmistamaan maamme kilpailukykyiseksi.

Tämä on tosiasia, mikä pakottaa puolueet sisäiseen yhteistyöhön tavalla tai toisella. Puolueet eivät ole enää äänestäjien edustajia suhteessa valtioon, vaan niiden päätettäväksi on noussut hyväksynnän hankkiminen valtiovallan toimenpiteille. Kansalaiset puolestaan ovat antaneet kansanedustajille avoimet asianajovaltakirjat yhteisen talouskasvun edistämisessä.

Demokratiamme on muuttunut luterilaiseksi uskoksi. Kirkkoon kuulutaan tavan vuoksi ja seremonioihin osallistutaan, mutta pappien läpinäkyvyyttä ja sanaa ei sen kummemmin pohdita. Suurelle osalle äänestäjiä puolueiden välillä ei ole enää juurikaan eroja asiakysymyksissä. Puoluiden tehtävät muistuttavat hautajaisia. Puolueet rakentavat kulissit ja vaaliasetelmat sekä hoitavat eduskunnan, hallituksen ja presidentin väliset suhteet säädösten mukaan.

Vapaat vaalit eivät riitä toimivan demokratian kriteeriksi. Kansalaisilla ei ole todellisia mahdollisuuksia enää vaikuttaa edustajiensa kautta maassa toteutettavaan politiikkaan. Nykypolitiikka ohjautuu suuresti ylhäältä. Suomi on kahden politiikan maa. Yhtäältä ovat kaikkialla elämän alueilla toimivat verkostot. Toisella tästä kansalaisyhteiskunnasta erillään oleva puolueiden toteuttama politiikka.

Ainoan poikkeuksen tekee työllisyyspolitiikka. Työpaikkojen niukkuutta pidetään yhteiskunnassamme edelleen sen suurimpana epäkohtana. Puolueet noudattavat kummaa keppi ja porkkana politiikka. Valitettavasti puolueet ovat reagoineet hitaasti kansalaisten uudenlaiseen poliittisuuteen.

Aktiivisuus ei kanavoidu puolueisiin, vaan sillä on monta kohdetta. Puolueita yhdistävä konsensus on jättänyt kansalaisille varsin suppeat vaikutusmahdollisuudet. Puolueet ovat uudessa tilanteessa. Niiden jäsenmäärä on jyrkästi laskenut, kun samaan aikaan kansalaistoiminta on laajentunut ja internetin rooli on lisääntynyt. Kuntien pyrkimys ulkoistaa toimintojaan on lisännyt yritysten ja erilaisten järjestöjen tuottamia palveluita.

Poliitikot korostavat mielellään, että heidän arvonsa ja ideologiansa ovat vilpittömiä, mutta toteuttavat kuitenkin kylmästi kaikki tosiasiat, jotka ylhäältä tulevat. Tosiasia on, että nykyinen hyvinvointivaltio on aikansa elänyt, eikä sitä voida korjata osittaisuudistuksilla. Edessä on suuri remontti, mutta onko meillä remonttimiehiä?

Juhani Melanen

En tiedä laskitko mäkeä tai söitkö laskiaispullaa viime tiistaina kuten perinteet velvoittavat. Luultavasti tuhkakeskiviikko vei viimeisetkin sokerinmuruset suupielistäsi pois, sillä siitä alkoi paaston aika.

Uskon, että kiinnostus paastoa kohtaan tulee lisääntymään tulevina vuosina, sillä varsinkin nuoret ovat kiinnostuneita kaikenlaista äärimmäisyyksistä. Monet myös kaipaavat elämäänsä jonkinlaista ohjekirjaa, siksi niin monet ruokavaliotkin tiukkoine rajoituksineen ovat niin suosittuja. Eikö tässä olisi markkinarako myös paastolle? Mikä olisi sen mahtavampaa kuin kerran vuodessa yli kuukauden mittainen jakso, jonka aikana voisi noudattaa tiukkaa kaavaa ja samalla ehkä myös laihtua!

Valitettavasti kristillisessä paastossa ei ole aivan kyse pelkästä ohjeen noudattamisesta tai lihan pois jättämisestä. Kyse on paljon suuremmasta. Tarkoitus on raivata tilaa hengelliselle hiljentymiselle. Puhdistaudutaan maailman huvituksista, nautinnoista ja turhuuksista. Ainakin sellaisista, jotka vievät huomion pois Jumalasta ja samalla sisäisestä vahvistumisesta.

Entäpä sitten kiusaukset? Jokainen, joka on tehnyt uudenvuodenlupauksen tietää, että lupauksia on vaikea pitää. Lankeaminen tulee usein jo ennen loppiaista. Omaan lupaukseensa ja itseensä pettyy. Hyvän pyrkimyksen heittää koko loppuvuodeksi nurkkaan, eikä se rakenna ketään.

Paastossa tulee myös kiusauksia. Tärkeää on, että ei lupaa enemmän kuin pystyy kantamaan. On ehkä hyvä, että ei lupaa muuta kuin raivata tilaa Jumalalle. Ehkä elämässäsi on jokin alue, jossa voit harjoittaa luonteen lujuutta tai itsesi kasvattamista. Jollekin se voi olla lihasta tai jostain muusta juhlaruuasta kieltäytyminen.

Esikuvana paastossa on itse Jeesus. Hänelle paholainen ei tarjonnut pelkästään liha-ateriaa, vaan tarjosi kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston. Jeesus kuitenkin kieltäytyi kaikista paholaisen hänelle tarjoamista asioista ja Jeesus sai jäädä rauhaan.

Rauhaisaa paaston aikaa sinullekin,
Ville Hakulinen
Seurakuntapastori ​

Me olemme ylpeilleet kymmeniä vuosia sitä, että meillä on maailman paras peruskoulu ja nostelleet maljoja hyvistä PISA-tuloksista, mutta nyt olisi aika jo herätä prinsessa Ruususen unesta ja tarkastella koulutusjärjestelmämme tilaa reaalisesti.

Päättyvällä vaalikaudella koko sivistyksen ja koulutukseen on kohdistettu uskomattomat lähes kahden miljardin leikkaukset. Uskommeko enää tosissamme, että Suomen tulevaisuus on jatkossa tasokkaassa koulutuksessa, kun sen kivijalkaa peruskoulutusta sahataan mitään kipua tuntematta?
Meillä halutaan murentaa varta vasten maailman paras perusopetus, joka oli vielä kymmenen vuotta sitten oli maailmalla suuren ihmettelyn aiheena. Miksi?

Syitä löytyy monia. Eräs monesti unohtuva asia on se, että Suomessa opetusministerin palli on monesti ns. toisen luokan ministerin pesti. Sitä hoitelevat osaavat kyllä varmasti kirjoittaa nimensä oikein, mutta useimmilta puuttuu syvällinen näkemys siitä, missä maailmassa oikein mennään koulutusasioissa. Asian voi ilmaista myös siten, että kompetenssia opetusministerin viran hoitoon ei valitulta henkilöltä usein löydy.

PISA-tuloksemme ovat laskeneet jo vuodesta 2006 lähtien ja tipahtaneet kansainvälisessä vertailussa huimasti. Nyky-yhteiskunnalle tärkeimmässä eli digitaalisessa oppimisessa, olemme OECD-maiden vertailussa kevyehköä keskikastia; Albania väijyy lähellä, Viro taas kroolaa kaukana.
Koko suomalainen koulutusjärjestelmämme on pitkän kehityksen, perinteen ja luottamuksen varaan rakennettu instituutio, jota voidaan pitää yhteisenä nimittäjänä Suomi nimiselle sivistysvaltiolle ja demokratialle.

Nyt tätä arvokasta koulutusperintöä potkitaan päähän vetoamalla milloin mihinkin verukkeeseen.  Opettajillamme on laaja autonomia toteuttaa opetusta. Normien purku alkoi 1990-luvulla, jolloin suuri määrä koululainsäädäntöä koottiin puitelaeiksi. Väljät lait mahdollistavat sellaisia uskomattomia
asioita kuten , että lomautuksien aikana 90 lasta voidaan sulloa voimistelusaliin yhden opettajan opetettavaksi ja valvottaviksi. Vahingon sattuessa on ainakin syyllinen helppo osoittaa!

Monissa kunnissa ovat ”sivistymättömät” kunnan johtajat ilmoittaneet usein ensimmäisiksi leikkauskohteikseen perusopetuksen ja halunsa suurentaa luokkakokoa. Koulujen välillä on Suomessa valtavia eroja oppimistuloksissa. Opetustuntien määrä vaihtelee suuresti ja harvinaisia kieliä ja tiettyjä taitoaineita on vaikea päästä lukemaan pienemmissä kunnissa. Vanhempien koulutustaustalla on yhä suurempi vaikutus Suomessa syntyvään epätasa- arvoon. Jo nyt selvät sosioekonomiset seikat, kuten asuinalue, työllisyys, maahanmuutto määrittelee varakkaiden vanhempien koulun valinnan.

Suomen kansanedustajat eivät ilmeisesti tunnista näitä asioita lainkaan, sillä opetuksen rahoitus on jatkuvasti laskenut vuosi vuodelta ja tulee vääjäämättä johtamaan koulutukselliseen epätasa-arvoon Suomessa. Vastuun tästä kantavat kaikki ne, jotka tiedostavat asian, mutta eivät tee mitään.
Perusopetus on jokaisen suomalaisen lapsen subjektiivinen oikeus, jonka toteuttamisen tulisi olla selvästi lakiin kirjoitettu ja valvottavissa. Pistetäänkö nyt kaikki valtion rahat suureen SOTE-uudistukseen ja heitetään lapsemme opetustaantumuksen roviolle? Kevään vaaleissa saamme sanoa taas kerran
mielipiteemme tästä asiasta. Minulle ja monille sivistys-Suomi on itseisarvo, josta on mahdotonta tinkiä!

Juhani Melanen

Jeesus sanoi: Me menemme nyt Jerusalemiin. Samalla hän puhui kärsimyksestään. Laskiaisesta alkaa tapahtumat, jolloin seuraamme Jeesuksen matkaa kohti Jerusalemia, kohti kärsimystä, ristiä ja kuolemaa. Se oli alentumisen, nöyrtymisen ja nöyryytyksen tie. Mutta se oli myös uskon, toivon ja rakkauden tie.

Jeesus puhuu monikossa: ” Me menemme…” Jeesus kutsuu oppilaita mukaansa. Meitäkin kutsutaan matkalle kohti Jerusalemia. Näitä tapahtumia seuratessa kristityt ovat vanhastaan paastonneet. Suuri paasto alkaa tuhkakeskiviikosta ja kestää pääsiäiseen. Jeesuksen lähimmät saivat olla tapahtumien todistajia. Meitäkin kutsutaan katsomaan ja todistamaan.

Onko kristityn tie vain voittosaatossa kulkemista? Eikö siihen kuulu myös risti? Kristus kantoi ristiään ja risti kuuluu myös hänen seuraajilleen. Ja kuitenkin tämä uskon on siunattu tie, sillä saamme olla tällä tiellä Jeesuksen kanssa.

Elämällään Jeesus opettaa meille toisenlaista tietä: Suurin on pienin, ei vaatiman vaan antamaan.
Erityisesti aikanamme yksilökeskeisyys ja omien oikeuksien vaatiminen saa toisen ihmisen tarpeet kuin katoamaan tietoisuudestamme. Siksi meitä kutsutaan seuraamaan Jeesuksen kärsimystietä, jotta siitä löytäisimme toisenlaisen asenteen.

Jeesuksen tie oli vaikea tie, mutta se on Jumalan tahdon ja rakkauden tie. Mihin Jumala tahtoo meitä johdattaa?

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

Suomen tyhmä poliittinen eliitti on sumentanut silmänsä kehitysapuongelmista kokonaan. Se ei ole käsittänyt, että ainakin neljä viidesosaa siitä valuu kokonaan hukkaan tai on jopa haitallista itse kohdemaille. Rahat yksinkertaisesti katoavta maiden poliittisen eliitin taskuihin ja laajamittaiseen korruptioon ja sitä tietä rikollisten liiveihin.

Oma esimerkkini on Gambiasta. Olimme siellä lomalla vaimoni kanssa kolme vuotta sitten. Menimme vierailemaan paikalliseen SOS-lapsikylään ja anoimme lahjoituksena paikallisen koulun tietokonehankintoihin 50 dollaria, jonka koulun rehtori sujuvasti sujautti näppärästi liiviinsä.
Kyselin kuittia lahjoituksesta, mutta näin pieniä summia ei kuulemma kirjattu lainkaan, mutta jos Leijonaklubini lähettäisi heille 10.000 dollaria, saisimme kuitin tästä lahjoituksesta ja nimemme koulun seinään. Teki mieli pyytää raha takaisin, mutta päätin niellä tyhmyyteni ja samalla teimme päätöksen olla koskaan enää vierailematta tässä Länsi- Afrikan perselävessä; päätös on pitänyt.

Ikivanha suomalainen totuus on, että älä anna kalaa ilmaiseksi, vaan auta pyytäjään tekemään pyyntivälineensä itse ja neuvo häntä, miten kalastetaan. Sama pätee maanviljelyyn ja kaivojen rakentamiseen. Kehitysapuvilja tuhoaa Afrikan maatalouden, koska markkinoille tulee niin  halpaa viljaa, että oma tuotanto ei kannata. Länsimainen lääketiede on aiheuttanut Afrikassa väestön räjähdyksen. Suomen erään suurimman avustusten saajan Tansanian väkiluku on  viisinkertaistunut 30 vuoden aikana, jona sinne on syydetty rahaa lapiokaupalla.

Lukuisilla Afrikan matkoilla on havainnut, että Afrikassa on taitavia ”bisnes”-aikuisia, joiden ammattina on kummilapseus. Kummimafiat piirrättävät koululapsilla piirustuksia, jotka lähetetään meille tyhmille eurooppalaisille ( lähinnä Pohjoismaalaisille) ja noukkivat sitten rahat omiin taskuihinsa.
Orpolasten koulutukseen tarkoitetut avustukset siirtyvät eliitin lasten koulutukseen ja kouluttamiseen ulkomailla.  Vaatelahjoitukset päätyvät kirpputoreille, joista kaikkein köyhimmät ne sitten ostavat.

Euroopasta lähetettävät sukulaisrahat johtavat joutilaisuuteen ja suorat kohderahat pistävät liiveihinsä epämääräiset ”tullimiehet” ja poliisit turvatakseen kohteen tai projektin toteutumisen. Kaava on helvetin yksinkertainen. Eliitti siirtää valtion rahat omille tileilleen veroparatiiseihin. Tämän jälkeen valtion budjetti täytetään kehitysavun budjettituella, joilla hoidetaan valtion perusasiat. Tätäkö kusetusta meidän pitäisi tukea 0,7 prosentilla kansantulostamme? Ei jumalauta! Olen kyllä rasisti, sillä haluan Intian intiaaneille, mutta en tyhmä ja nenästä vedettävä hyödyllinen idiootti.

Juhani Melanen

Launeen seurakunnan rippikoulu polkaistiin äskettäin käyntiin riparistartilla. Iltaan oli kutsuttu rippikoululaisten vanhempia kuulemaan, mitä rippikoulu pitää sisällään.

Tuota iltaa varten kaivoin itsestäni kuvan vuosien takaa omalta rippileiriltäni. Kuva herätti paljon muistoja omasta riparistani: kahden viikon leirillä heinäkuussa paistoi joka päivä aurinko, uimavesi oli lämmintä kuin linnunmaito. Leirillä tutustuttiin, ihastuttiin, riideltiin ja sovittiin, leikittiin, naurettiin, itkettiinkin. Yksi parhaista hetkistä oli Riihikirkon tunnelmallinen iltahartaus lauluineen ja tarinoineen.

Rippikoulu on yksi merkittävimmistä kokemuksista nuoren elämässä. Siksi on tärkeää, että siihen panostetaan kunnolla. Ammattitaitoiset ohjaajat, luotettavat isoset ja hyvä valmistelu ovat yksi olennainen osa rippikoulua. Tärkeää on myös se, että kuljemme nuorten ja heidän perheidensä kanssa koko rippikoulun ajan.

Minulle rippikoulussa luovuttamatonta on rukous. Rukouksessa voimme tuoda Jumalan eteen kaikki rippikoulua käyvät nuoret ja heidän perheensä, isoset ja ohjaajat. Myös jokaisessa oman ripariryhmäni kohtaamisessa kevään aikana rukoilemme yhdessä. Ja kesän leirillä jokainen päivä alkaa rukouksella ja päättyy rukoukseen.

Hyvä Jumala,
anna jokaiselle rippikoululaiselle elämänrohkeus,
suurempi, kuin osaan edes pyytää.
Lähde lentoon, sinä, joka et ole enää lapsi
mutta et vielä aikuinenkaan.
Jumala siunatkoon sinua.

Pauliina Hatakka

Seurakuntapastori
Launeen seurakunta