Hyvinvointialueiden tilanteesta ja tulevaisuudesta on puhuttu, mutta onko todella ymmärretty millainen ongelma meillä, on käsissä ja miten ongelma tulisi ratkaista? Hyvinvointialueiden rahoitus on tässä ytimessä, mutta paljon on kyse muustakin.
Valtakunnallisesti tilanne on todella haastava. Toimipisteitä suljetaan eri puolilla maata. Taloutta sopeutetaan ja palveluja supistetaan. Henkilöstöä vähennetään. Palveluja tarvitsevien keskuudessa on hätä ja syystä. Alueiden rahoituksesta valtaosa tulee suoraan valtion budjetista. Mitä tässä tilanteessa tulisi tehdä ja miten Orpon hallitus nyt tähän tilanteeseen suhtautuu? Monimutkainen asia lähtee liikkeelle hyvinvointialueiden rahoitusmallista. Ensin on tarkasteltava vuotta 2023 eli hyvinvointialueiden ensimmäistä toimintavuotta ja myös edeltävää vuotta 2022 eli kuntarahoituksen aikaa sekä myös valtion vuoden 2024 talousarviota. Yhteensä kunnilta siirtyy hyvinvointialueille sosiaali- ja terveydenhuoltoon ja pelastustoimeen liittyviä nettokustannuksia 21,2 mrd. euroa vuoden 2022 tasossa.” (Valtion talousarvio 2023).
Nettokustannus tarkoittaa tässä sitä rahoituksen määrää, jolla kunnat vuonna 2022 rahoittivat verotuloillaan ja valtionosuuksillaan sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluja, ja josta valtio huolehtii vuonna 2023. Nettokustannukset ovat noin 85 prosenttia hyvinvointialueiden kustannuksista. Merkittävimmät muut tulot ovat asiakasmaksutulot ja palveluiden myyntitoiminnan tulot. Nämä kaikki yhdessä kattavat alueiden toimintakulut. Hyvinvointialueiden yhteinen alijäämä vuonna 2023 oli 1,35 mrd. euroa. Alijäämää syntyy, kun toimintakulut ylittävät tulot. Alijäämien syntyminen hyvinvointialueilla on seurausta kahdesta syystä: kustannustason noususta ja vuoden 2022 todellisen rahoitustason aliarvioinnista.
Rahoituslaki huomioi todelliset kulut, mutta jälkikäteen. Olisi vaikea tietää etukäteen budjettia laadittaessa tarkasti mikä on seuraavan vuoden yleinen palkkatason muutos tai yleinen kustannustason muutos, Siksi rahoituslaissa on jälkikäteistarkistus. Sillä korvataan koko maan tasolla hyvinvointialueiden rahoitusosuuksien suhteessa edellistä vuotta edeltävän vuoden rahoituksen alijäämä tai ylijäämä. Hyvinvointialueen ei siis tarvitsisi vuoden 2023 alijäämän perusteella tehdä rajuja palveluiden leikkauksia ja talouden supistustoimenpiteitä, ellei alijäämä ylitä selvästi koko maan keskiarvoa. Tärkeintä on tarkastella hyvinvointialueen taloutta koko vuosien 2023-2026 kaudella.
Haasteeksi on nyt muodostunut myös hyvinvointialueiden lainanottovaltuus. Valtiovarainministeriö on pitänyt tiukasti kiinni siitä, että alueille voidaan myöntää lainanottovaltuuksia investointien suorittamiseksi vain, mikäli niiden talous on saatu tasapainoon vuoteen 2026 mennessä. Vuosina 2025 ja 2026 tulevat alueet saamaan vuosien 2023 ja 2024 jälkikäteistarkistuksen rahoitusosuuden, mutta niiden vuosien varsinaisen rahoituksen tulee riittää kattamaan toimintakulut. Tämä on vaativa tehtävä ja sen onnistuminen riippuu paljolti kyseisten vuosien kustannustason muutoksesta ja siitä, kuinka hyvin se pystytään hyvinvointialueiden indeksissä huomioimaan. Laajasti jaetun näkemyksen mukaan talouden tasapainottaminen vuoden 2026 loppuun mennessä on mahdoton tehtävä. Ja fakta on, että talouden sopeutussuunnitelmat perustuvat paljolti perusterveydenhuollon ja ennalta ehkäisevien palveluiden karsimiseen – kun päinvastoin – perusterveydenhuoltoon ja ennaltaehkäiseviin palveluihin tulisi panostaa. Omalääkäri- ja omahoitajamalli olisi ollut keskeinen tapa vahvistaa hoidon jatkuvuutta perustasolla, mutta Lahdessakin mentiin toiseen suuntaan. Sen on osoitettu vähentävän päivystyspalveluiden tarvetta, sairaalahoitojaksoja ja pidentävän elinajanodotetta.
Rahoituksen ratkaisu olisi esimerkiksi se, että vuodelle 2025 ennakoidusta vuoden 2023 jälkikäteistarkistuksesta osa, esimerkiksi 500 MEUR, olisi voitu aikaistaa vuodelle 2024. Tällöin olisi alueilla voitu välttää paniikkisäästöt. Myös talouden tasapainotuksen pidentäminen esimerkiksi kahdella vuodella antaisi alueille mahdollisuuksia pehmeämpään sopeutukseen. Toiminnan tehostaminen ja tuottavuuden parantaminen on välttämätöntä, mutta virheellisesti painotetut leikkaukset johtavat päinvastaisiin seurauksiin.
Ville Skinnari