Eräällä keskustelufoorumilla kyseltiin vinkkejä joulun viettoon silloin kun joulua viettää yksin tai kahdestaan lapsen kanssa, eikä käytössä ole ylimääräistä rahaa. Kysyjä sai monenlaisia vinkkejä ja ideoita joululauluhetkistä, riisipuuron keittämisestä, hautausmaalla käyntiin, mutta itse jäin miettimään varsinaista kysymystä. Siis sitä, mikä tekee joulusta joulun?
Ensi sunnuntaina 1. adventtina aloitetaan joulun odotus, vaikka käytännössä joulukauden avajaisia on vietetty jo reilusti aikaisemmin. Vähintään toista kuukautta kestävä odottamisen aika keskittyy monin tavoin joululahjojen hankintaan ja joulun etukäteisjuhlintaan. Ei ehkä ihmeellistä, jos itsestä tuntuu että jää ulkopuolelle, silloin kun ei ole rahaa tehdä suuria hankintoja tai ei ole luonnollista yhteyttä osallistua yhteisiin joulujuhliin. Jos jouluun tarvitaan lahjoja, erityisiä ruokia ja juhlintaa, niin silloin joulu on pääasiassa varakkaiden ja sosiaalisesti aktiivisten ihmisten juhla.
Itseäni puhutteli viime vuonna joulun alla kovasti erään ruotsinkielisen joululaulun kohta, jossa sanotaan “Psalm, som är sjungen från tid till tid, eviga längtan till ljus och frid”.
Yhtyminen johonkin, joka on ollut jo ennen meitä ja jatkuu vielä meidän jälkeemmekin. Jumalan meihin asettama ikuinen kaipaus, kohti yhteyttä. Ja samaan aikaan arkinen todellisuus kaiken kiireen ja tekemättömien tehtävien keskellä.
Ajattelen, että samanlainen ristiriitaisuus kuuluu ja näkyy joulussa ja joulun odotuksessa. Haluan kuitenkin haastaa sinut miettimään; Mikä sinulle tekee joulusta joulun?
Hanna Suominen
kappalainen Launeen srk