Suomessa on meneillään uskomattoman paljon erilaisia oikeustapauksia, joissa on syytettynä lukuisia henkilöitä väärennettyjen taulujen kaupasta. Suomen taideytimessä todella tuulee kovaa.

Aitous on aina ollut taiteen historian suuri varjopuoli! Mutta mikä ja mitä aitous oikein sitten on?  Mestaritaiteilijoiden teoksia on aina kopioitu ja kopioidaan. Suurten mestareiden tiedetään vain signeeraavan oppilaittensa töitä. Näin toimi ainakin Rembrandt Alankomaissa ja Venäjällä merimaalari Aiwazovski teki samoin. Siis maalasivatko he signeeraamansa taulut itse ja nostattivat tahallaan niiden hintaa?

Taiteen arvon kehitys on aina manipuloitavissa ja röyhkeydellä ei tässä ole rajaa. Tunnetuimpia ja uskomattomimpia on italialaisen taiteilija Piero Manzonin tapaus. Vuonna 1960 hän taltioi omaa ulostetaan siis PASKAA 90 säilykepurkkiin. Jokaisen purkin kyljessä luki komeasti Merda d´artista eli taiteilijan paskaa. Manzoni hinnoitteli ne painon mukaan kullan hintaisiksi. Tällöin noin 30 gramman purkillisen hinta oli 37 dollaria, sillä sen verran kultaunssi maksoi vuonna 1961.

Viime vuonna yksi Manzonin säilykepurkeista myytiin milanolaisessa Il Ponte-taidekaupassa ennätyshintaan yksityiseen brittikokoelmaan 375 000 eurolla. Kullan hinta oli samaan aikaan 1250 dollaria unssilta, joten arvonnousu oli melkoinen. Valitettavasti taiteilija itse päässyt nauttimaan taiteensa eli paskansa arvonnoususta, sillä hän kuoli 29 vuotiaana vuonna 1963.

V niin kuin väärennös oli Orson Wellesin elokuva, joka kuvasi taideväärentäjä Elmyr de Horya. Se on upeaa katsottavaa ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille.  ”Taide on valhe, joka auttaa meitä ymmärtämään totuutta” Tämä Pablo Picasson lause ja väittämä oli elokuvan tärkein johtoajatus. De Horyn väitetään myyneen yli tuhat väärennöstä, jotka riippuvat nyt maailman taidegallerioissa. Taidekriitikot saavat kyytiä ja pilkkaa, mutta kylmä totuushan on, että kun väärennökset saavat riippua tarpeeksi kauan taidemuseoissa, ne muuttuvat itse taideteoksiksi.

Nyt Suomen pienillä taidemarkkinoilla käy kuhina, eikä taidekauppa juuri käy lainkaan, koska kukaan ei enää tiedä, mitkä ovat aitoja ja mitkä taulut väärennöksiä niin museoiden kuin yksityisilläkin seinillä. Suosittelen alasta kiinnostuneita lukemaan toimittaja Marko Erolan kirjan ”Vilpitön mieli”. Erolan kirjoittamassa kirjassa käsitellään taidekauppias Jouni Rannan tekemiä taidekauppoja.

Siis taidetta on arvioitu vilpittömin mielin, mutta asialla ovat olleet asiantuntemattomat amatöörit ja väärennökset ovat mennet kaupaksi kuin kuumille kiville. Suomessa on Hagelstam-Hörhammer mafia, joka myy kaikkea ”mitä maalataan” . Hagelstam on asiantuntija vailla mitään alan koulutusta todistamassa väärennösoikeudenkäynneissä. Paul Hörhammer teki itsemurhan, joten häntä ei saada enää syytteeseen.

Lahtelaiselta majuri-taidekauppiaalta ilmestyy kohta huikea kirja, josta paljastuu koko Suomen taidekaupan uskomattomat kuviot. Majurin saama tuomio oli täysin kohtuuton ja harkittu ylilyönti. Veli Seppä on maalannut ja tehtaillut suomalaisia klassikoita aina viime vuosiin saakka. Nyt juttu alkaa purkautua ja lika lentää.

Maailman kallein myyty taulu on Da Vincin ”Salvador Mundi”. Se myytiin 348 miljoonalla eurolla. Ostajaa ei tiedetä, mutta Malskin uusi taidemuseo pyörisi kyseisellä rahasummalla kepeästi 30 vuotta.

Juhani Melanen
toimittaja

Tuomio, katastrofi, maailmanloppu, kriisi.
Media on nykyään täynnä huonoja uutisia, onnettomuuksia, väkivallantekoja, katastrofeja. Lisäksi uutisoidaan valtavalla volyymilla julkkisten yksityiselämän ongelmista. Tämä huonojen uutisten tulva luo mielikuvaa maailmasta, jossa ei tapahdu hyviä asioita. Maailmanparantamiseen ei kenenkään kannata vaivautua.

Muille tapahtuneista onnettomuuksista lukeminen tosin tuottanee perspektiiviä oman elämän ongelmiin. Suurtulviin, väkivaltaan, kotien ja läheisten menetyksiin verrattuna omat ongelmat saattavat tuntua jo siedettäviltä.
Tänä päivänä on muodikasta olla vähän sellainen, ettei mikään tunnu missään. Yksilöllisyyttä arvostetaan yli kaiken. Eikä mihinkään kannata reagoida, ei ainakaan tunteellisesti. Tälläiset asenteet johtavat välinpitämättömyyteen ja itsekkyyteen.

Kristinusko oli alun perin protestiliike. Siksi meitäkin tänään kutsutaan vastavirtaan kulkijoiksi! Maailma tarvitsee nyt rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat asettua yhteisöllisyyden puolelle, tehokkuutta vastaan ystävällisyyden ja välittämisen puolelle. Maailmaa on mahdollista muuttaa. Jokaisessa kohtaamisessa on mahdollisuus sekä hyvään että pahaan. Valinta on meidän: kohdellako lähimmäistä arvokkaana ihmisenä vai kävelläkö ohi tai yli.

Tuomiosunnuntain evankeliumissa Jeesus sanoo, että tulee päivä, jolloin meitä haastetaan vastaamaan kaikista teoistamme. Viimeistään silloin ei ole yhdentekevää, miten on aikansa käyttänyt. ”Kaiken, mitä olette tehneet tai jättäneet tekemättä yhdelle vähimmistä, olette tehneet tai tekemättä jättäneet minulle”, sanoo Jeesus. Teoistamme ja tekemättä jättämistämme iloitsee tai kärsii myös Jumala. Tämä ajatus saisi olla ohjaamassa meitä joka päivä.

Tuomio, katastrofi, maailmanloppu, kriisi. Näihin liittyy myös mahdollisuus muutokseen. Uusia toimintatapoja ja teitä voi etsiä silloin, kun vanhat osoittautuvat toimintakelvottomiksi. Kristittyinä Jeesuksen seuraajina meitä kutsutaan jatkuvasti miettimään, toteutuuko oikeudenmukaisuus, tulevatko ihmiset kohdatuiksi ja todesta otetuiksi ympärillämme.

Tällä tiellä kanssamme on Jumala, joka on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Parempaa opasta ja rinnalla kulkijaa on vaikea kuvitella.

Kati Saukkonen
Launeen srk

Tiistaina Lahdessa järjestettiin Päijät-Hämeen omaishoidon messutapahtuma. Päijät-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry tukee omalla ansiokkaalla toiminnallaan koko maakunnan palvelutuotantoa. Emme tulisi toimeen Hyvinvointiyhtymässä ilman tätä yhteistyötä. Yksinäisyys on yksi suurin ongelma ikäihmiselle.

Omaishoitajat ovat arvokas voimavara koko yhteiskunnassamme. Omaishoidon tukeen nähden omaishoitajat tekevät todella arvokasta työtä. Omaishoito on myös investointi, joka säästää kuntien eli veronmaksajien rahaa. Tästä näkökulmasta on kohtuutonta laittaa yhdistystoiminta niin tiukalla kuin se nyt on. Ministeriön apurahajärjestelmästä on tullut liian raskas pienille toimijoille. Yhdistyksen avainhenkilöt eivät voi keskittyä päätoimeensa, vaan aika menee hallinnon koukeroiden selvittämiseen. Se ei ole oikein ja vaarantaa koko yhdistystoiminnan tulevaisuuden.

Omaishoitajien asemaa tulee parantaa. Omaishoidon tulee aina olla vapaaehtoinen valinta. Ketään ei saa pakottaa omaishoitajaksi, koska muita vaihtoehtoja ei ole. Omaishoitajilla pitää olla myös mahdollisuus pitää vapaata. Omaishoitajan jaksamisesta ja hyvinvoinnista pidettävä huolta: Esimerkiksi iäkäs omaishoitaja saattaa väsyä ja hänen oma hyvinvointinsa kärsiä, jos hänelle tulee liian suuri vastuu läheisestään. Myös omaishoitajilla pitää olla aito mahdollisuus saada tukea kotiin ja omaan arkeen. Heitä ei saa jättää yksin.

Omaishoidon lakia uudistettiin 2016. Tavoitteena on aivan oikein luoda alueellisia omais- ja perhehoidon keskuksia, jotka vastaavat valmennuksesta, koulutuksesta, omais- ja perhehoitajien ja heidän sijaistensa rekrytoinnista.

Vanhusneuvostoja on kuultava paremmin

Tutkimuksen mukaan omaishoidossa olevien vanhusten palveluihin kului vuodessa keskimäärin 20 000 euroa vähemmän rahaa kuin niiden henkilöiden hoitoon, joiden pääasiallinen hoitovastuu oli yksinomaan kunnalla. Meidän on kuunneltava vanhusneuvostoja nykyistä paremmin. Vanhusneuvostojen lausunnot on otettava huomioon päätöksiä tehtäessä – tämä koskee myös Lahtea ja Päijät-Hämettä.
Monessa tapauksessa omaishoitajien arkea voidaan parantaa pienilläkin parannuksilla, esimerkiksi varmistamalla, että sairaalasta kotiin palaava ikäihminen saa riittävästi vaippoja mukaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen (2014) mukaan Suomi on hyvä paikka vanheta. Tutkimuksessa ilmenee, että ulkopuolisen avun tarve alkaa 80 ikävuoden jälkeen. Valitettavasti apua ei saada kunnalta, vaan lähinnä lapsilta tai puolisolta.

Omaisten antama apu onkin vanhusten kotona pärjäämisen kivijalka. Vain joka viides yli 80-vuotias sai tutkimuksen mukaan apua kunnalta. Kuntien on kiinnitettävä enemmän huomiota vanhuspalveluiden saatavuuteen ja alueensa omaishoitajien jaksamiseen ja hyvinvointiin. Puolisot ovat monesti myös omaishoitajia ilman sopimusta ja etuja. Heillekin pitäisi tarjota palveluja, kuntoutusta ja virkistystä.

Esimerkiksi Hollannissa vanhusten asumispalvelut ja asuminen on tuotu keskustoihin. Näiden palvelukeskusten tilat toimivat koko alueen olohuoneena kahviloineen ja kulttuuriharrastusmahdollisuuksineen. Asukkaille yksilöllisesti räätälöity toiminta ja turvateknologia mahdollistavat aiempaa aktiivisemman elämän.

Ville Skinnari

A-N-T-E-E-X-I hirveästi, jos loukkasin jotakin ja plääp- plääp-lää ja ralla-la-laa! Media ja monet yksityiset toimittajat leikkivät pyöveleitä lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa. Poliitikon tai julkkisen päätä vaaditaan välittömästi vadille, jos hän erehtyy vitsailemaan establishmentista poikkeavia lausuntoja twitterissä tai facebookissa. Tämä johtuu monesti siitä, että vastaanottajilla ei ole medialukutaitoa ja ironia ja iva koetaan tahalliseksi loukkaukseksi.

Viimeksi tällaisen mielettömän ajojahdin kohteeksi joutui Helsingin kaupunginvaltuutettu Fatim Diarra, joka kirjoitti omalle facebook-sivulleen maalla asumisesta mielestäni erittäin osuvasti ja napakasti: ”Metsässä on ankeata, ainoa syy muuttaa sinne on insesti ja se että kukaan ei kuule kun vaimo huutaa apua”.  Tähän tarrasi kepun yhden miehen trollitehdas Mikko Kärnä ja jupakka oli valmis. Vihreät vetivät herneen nenäänsä ritari Touko Aalto kuittasi sen huumoriksi ja puoluesihteeri Kaisa Hernberg kiiruhti  julistamaan sen ”asiattomaksi, tuomittavaksi ja huonosti harkituksi” Mutta MIKSI?

Minä en ainakaan olisi pyytänyt. Tottahan tämä kaikki on, mutta mustaan huumoriin käärittynä. Kepu eli Keskustapuolue on Suomen historian korruptoiduin, häikäilemättömin ja ahnein oman edun tavoittelija puolue, joka jakaa maaseudulle tukijaisia miljardeja euroja joka ikinen vuosi Etelä- Suomen pussista.

Ja näitä anteeksi pyytäjiähän riittää! Suomen valtio pyysi anteeksi erittäin asiallisesti siitä, miten 40- ja 50-luvuilla Suomen koulukodeissa oppilaita kohdeltiin. Tämä oli asiallista julkista anteeksipyyntöä, mutta mihin jäi persujen natsikansanedustaja Janne Hirvisaaren eduskunta avustajan Helena Erosen anteeksipyyntö, kun hän ehdotti ”ulkomaisille hihamerkkejä”. Tällä hän kai yritti vitsailla poliisin harjoittamasta etnisestä profiloinnista. Nimittäin karu totuus Suomen raiskauksista on se, että maahanmuuttajien tilille niitä menee tilastollisesti muita enemmän kuin kantasuomalaisten.

Stubb erehtyi hallintarekisteri asiassa vain 90 prosenttia ja pyyteli nöyrästi anteeksi! Miksi? Nythän on Paratiisin papereista selvinnyt, että yli 300 suomalaista varakasta liikemiestä on piilotellut varojaan laittomasti Suomen veroja kiertääkseen. Kokoomus kannattaa veroparatiiseja! Mitä tästä anteeksi pyytelemään.

Erityisen herkkähipiäisiä ollaan silloin, kun liikutaan seksuaalialueilla. Aleksi Valavuori pyysi anteeksi lausuntoaan”Espoo Unitedissa ei homoja valita”. Miksi? Saahan seuralla linjansa olla!  Nalle Österman kulki pride kulkueessa kyltti ”Transujen tuska” kädessään ja sai sapiskaa heti.

Anteeksipyyntöjä valvotaan mediassa tarkasti. Twirrerissä elää uskomaton käsitys, että sanojalla on vastuu kaikkien mahdollisten kuulijoidensa tulkinnoista? Kuka vastaa Trumpista ja hänen möläytyksistään? Mikään ei naurata ihan tosissaan enemmän kuin se, että jonkun hörhön sanomisista aletaan johtaa rakenteellisia diskurssianalyysejä fasismista, orjuuden historiasta ja muukalaisvihasta. Intia intiaaneille!
Pärkkeleen pärkkele!

Jussi Melanen

Valvomisen sunnuntai ei ole teini-ikäisten toivepäivä, jolloin saa valvoa ihan niin myöhään kuin haluaa. Se on kirkkovuoden toiseksi viimeinen pyhä, jolloin mietitään valveilla oloa hengellisessä mielessä. Miten uskoni pysyy elossa? Miten voin olla valmis omaan kuolemaan? Kuinka voi valmistautua kaiken loppuun?

Jeesus opettaa meitä valvomisesta vertauksen avulla. Hän kertoi kymmenestä morsiusneidosta, jotka odottivat sulhasta. Heillä oli mukanaan öljylamput, sillä sulhanen voi tulla vaikka keskellä yötä. Ja niin hän tulikin. Sillä hetkellä kaikki morsiusneidot nukkuivat. Valvominen ei merkinnyt alituista hereillä sinnittelyä vaan valmiina olemista. Viidellä tytöllä oli varattuna lamppuihin öljyä, viisi puolestaan ei ollut varautunut. He eivät saaneet lamppujaan kuntoon ja siksi nämä tyhmäksi kutsutut neidot eivät päässeet mukaan sulhasta vastaanottamaan.

Viisautta on miettiä elämäänsä vähän pitemmälle kuin vain tähän hetkeen. Viisaat varautuvat tulevaan, niin että elämässä on polttoainetta, tärkeät asiat ovat kunnossa ja suhteet selvillä niin ihmisiin kuin Jumalaankin.

Jeesus haluaa itse olla meidän elämämme voimanlähde. Hän antaa mieluusti lamppuihimme öljyä: antaa armoa, johdattaa ja rohkaisee. Hänen varassaan olemme valmiita mihin vain. Usko ei ole omaa tekoa, vaan sitä että suostumme ottamaan lahjoja vastaan. Meidän ei siis tarvitse lähteä kaupasta ostamaan öljyä uskon lamppuun, saamme sen lahjana Jumalalta sanassa ja rukouksessa, seurakunnan tilaisuuksissa ja omassa hiljaisuudessa. Saamme voimia ehtoollispöydästä, jossa Jeesus itse ravitsee meitä. Heikollakin uskolla olemme valmiina, sillä meitä kantaa vahva Jumala.

Riitta Särkiö

Lahdessa on noussut keskusteluun Matkakeskuksen opasteet ja niiden heikkous. Ulkopaikkakuntalaiset eivät löydä oikeaa pysäkkiä, eivätkä aina kaikki paikallisetkaan. Helsinki-Vantaan lentoaseman uudella juna-asemalla seikkailee sielläkin päivittäin aasialaisia turisteja. Kehäradan molemmat raiteet vievät Helsinkiin. Kumman reitin valitset? Tikkurilan vai Huopalahden? Lahden rautatieaseman ja matkakeskuksen taksiasema on ruuhka-aikana vaarallinen paikka. Se on yksinkertaisesti väärässä paikassa. Niin on muuten Tikkurilankin uuden aseman.

Kaikkia näitä esimerkkejä yhdistää se, että suunnittelijoiden mielestä mitään ongelmaa ei ole. Asiakkaat eli me palveluiden käyttäjät olemme vain väärässä. Asenne on täysin väärä ja ei toimisi ikinä esimerkiksi Yhdysvalloissa. Siellä asiakas on aina oikeassa. Palvelukulttuuri on sisäänrakennettua. Matkailun kehittämisestä puhutaan ja se on tulevaisuudessa entistä tärkeämpi työllistäjä. Mitä jos Lahdessa kävisi oikeasti paljon turisteja? Helsinki-Vantaalla käy ja nämäkin ongelmat siksi näkyvät. Suomessakin pitäisi jo herätä. Sanotaan, että politikkojen ei pitäisi sekaantua kaikkiin yksityiskohtiin, mutta tähän asiaan aioin sekaantua, koska muuten mikään ei muutu.

Terveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa on sielläkin samaa tautia. Tänään viimeksi luimme Etelä-Suomen Sanomista potilaan järkyttävästä kohtelusta. Tällaisille virheille pitää olla ehdoton nollatoleranssi. Olen kysynyt HYKY:n organisaatiossa miten tämä on mahdollista? Henkilöstö on kovilla ja eurojen leikkaukset näkyvät. Silti sekään ei ole eikä saa olla selitys. Kysymys on myös asenteesta asiakasta ja ihmistä kohtaan. Uudistuksia on tehty organisaatiot edellä. Johtajia on kiinnostanut enemmän oman asemansa varmistaminen kuin asiakkaat. Ihminen ei ole ollut keskiössä.

Kirjoitin tällä viikolla Etelä-Suomen Sanomiin, että asiakaskeskeisen toimintamallin luominen ja asiakasohjauksen tulee olla koko sosiaali – ja terveydenhuoltouudistuksen keskipiste. Vasta sen jälkeen voimme puhua todellisista kustannusten eli eurojen säästöistä. Sama koskee kaikkea muutakin tekemistämme. Olemme valtion liikuntaneuvostossa kirjaamassa valtion tukien edellytykseksi jatkossa kuntalaisten kuulemisen. Pitää varmaan lisätä samaa asiaa muuhunkin lainsäädäntöön, koska muuten emme ehkä koskaan Suomessa opi kuuntelemaan aidosti ihmisiä.

Ville Skinnari

Nyt alkoi oikein maailmanlaajuinen ajojahti, jossa kuuluisien miesten päitä putoilee kuin Ranskan vallankumouksessa konsaan! Kaikki kateelliset naiset rientävät ilmiantamaan sellaisia miehiä, jotka ovat vähän hipaisseetkin naisen pyllyä flirttimielessä.

Tosiasiassa seksuaalisen häirinnän ja flirtin välinen raja on veteen piirretty viiva. Mitenkään törkeää ja ala-arvoista seksuaalista häirintää ei voi hyväksyä, vaan siihen on puututtava välittömästi ja kerta kaikkiaan heti. Se on röyhkeää ihmisarvon alentamista ja nöyryytystä, etenkin silloin, jos siitä vaaditaan vastapalvelua, josta etua tai filmiroolia tavoittelevan on lähes mahdoton kieltäytyä. Nyt saalistusretki on vauhdissa ja tahti vain kiihtyy! Matkalla tulee putoamaan lukuisia päitä ja siinä mukana onnettomia hölmöjä ja ajattelemattomia tunareita. Mikään ei voita naisten kostoa. Se on julmaa ja harkittu ristille naulausta!

Jokainen täysjärkinen kuitenkin tajuaa, että naiset ovat joko huoria tai hulluja! Paras esimerkki tästä näyteltiin pari vuosikymmentä sitten New Yorkissa. Eräs Wall Streetin raharuhtinas ehdotti erälle pirtsakalle tyttölapselle yhtä yötä viiden miljoonan korvausta vastaan. Jokainen voi siis tästä esimerkistä itse päätellä, kumpi nainen on tehdessään valinnan!

Seksuaalista häirintää on aina ollut myös Suomessa. Matti Ahde sai kenkää veikkauspomon pallilta ja ”viiksekkäät” ja punaista lihaa syövät mieskansanedustajat Lyly Rajalan johdolla saivat tylyn tuomion kansanedustuslaitoksemme nutturapäiltä ja tiukkapipoilta.

Kaikki alkoi, kun Alyssa Milano käynnisti twitterissä kampanjansa Me too puoli kuukautta sitten. Nyt tässä kampanjassa on mukana jo kaikki länsimaiset valtiot ja niiden naiset, jotka ovat kokeneet työelämässä seksuaalista häirintää. Tämä on oikeutettua, mutta kuten jokainen tietää pesuveden mukana voi mennä myös lapsi!

Kaikki purskahti ilmoille, kun törkeä ja todella äärettömän paskamainen filmimoguli Harvey Weinstein paljastui todellisesi asemansa väärinkäyttäjäksi ja seksipalveluita naisilta vaativaksi öykkäriksi.Rumba kiihtyy ja joka päivä mukaan tulee uusia yllättäviä nimiä. Erittäin pettynyt olin, kun eräs todellinen suosikkinäyttelijäni Kevin Spacey osoittautui täydelliseksi mulkuksi! Me too -kampanja somessa paljastaa ikiaikaisen ongelman toki keskiöön. Kovinta kohu on tällä hetkellä teatteri- ja filmialalla, joka reagoi esille tulleisiin tapauksiin varsin nopeasti.

Häirintään tulee tietysti puuttua, mutta sitten tulee se toinen puoli. Missä on selkeän flirtin ja ahdistelun raja? Kuinka moni mies uskaltaa kertoa naisten ahdistelusta avoimesti? Jouduin pari vuosikymmentä sitten itse todistamaan helsinkiläisessä yökerhossa parin ”puuma” naisen sanailua miehistä. Heidän retoriikkansa oli uskomatonta. He koskettelivat ohi kulkevien miesten perseitä ja etumuksia törkeästi, mutta kukaan ei puuttunut mitenkään menoon. Vanhempi ”vosu” tarttui erästä nuorta miestä munista ja sanoi:” Uskotko poju, että täti pystyy nussimaan sinulta tajun pihalle?”
Minä uskoin ja poistuin, koska vuosikerta oli liian vanhaa ja löystynyttä! Hirttäminen alkakoon!

Juhani Melanen

Vietämme reformaation merkkivuotta ja muistamme, kuinka Luther naulasi teesit Wittenbergin linnankirkon oveen. Tai no, emme me ehkä sitä muista, sillä tapahtumaa ei lienekoskaan ollutkaan. Joka tapauksessa, vaikka naulaamista ei olisikaan tapahtunut, nuo teesit syntyivät. Sitä ei historiankirjoitus epäile. Teesien sisältökin on meillä tiedossa: niissä otetaan kantaa anekauppaan.

Anekauppa tarkoitti siis sitä, että kehotettiin ostamaan itselleen ja edesmenneelle läheiselleen aneita. Kirkko piti tuohon aikaan kiirastuli-ajatuksella vallassaan ihmisiä ja heidän kukkaroitaan. Lievittääkseen itsensä ja läheisten pelottavaa kiirastuliaikaa ja helpottaakseen katumustaakkaansa hankittiin aneita. Sen ajan bisnes siis.
Sampo Vaarakallion YLE:n sivuilla kirjoittaman mainion artikkelin pohjalta jäin miettimään, mikä on nykyajan ane? Jotta en osoittelisi toisia sormella, päätin, että nykyajan aneen on löydyttävä jälleen kerran edustamani yhteisön suojista. Reformaation hengessä siis.

Kirkkoa vaivaa oikeassa olemisen tarve. Tämän hirren löydän ainakin omasta silmästäni. Luulen, että oikeassa olemisen tarpeeseen liittyy pohjimmiltaan pelko siitä, että jos antaa liikaa tilaa toisenlaiselle ajatukselle, niin voi joutua muutokseen, joka johtaa kriisiin. Mutta, kuten 500 vuotta sitten huomattiin toisenlainen näkökulma ja sen myötä seurannut uskonnollinen kriisi ei johtanut katoamiseen vaan uudistumiseen. Ehkä meilläkin tässä ajassa on mahdollisuus siihen. Eikö Jumala kuitenkin ole yhä sama? Uskon, että liikkeen Johtaja ei pahastuisi tästä askeleesta.

Arkkipiispan teologisen erityisavustajan Juha Meriläisen mukaan: ”Kirkon on aina ja kaikissa yhteiskunnissa kyettävä määrittelemään uudelleen identiteettiään sekä löytämään uudelleen roolinsa ja merkityksenä ihmisten elämässä. Kristinuskon sanoma on vahva ja sen suurimpia voimavaroja on sen uudistumiskyky.”

Teemu Reinikainen

Sunnuntaina vietetään isänpäivää. Minun viikonlopussa se tarkoittaa sunnuntaita, jolloin en ole työmatkalla tai muutenkaan poissa kotoa. Lapsena isänpäivä oli minulle harvoja päiviä, kun sain olla aina töissä olevan kiireisen isäni kanssa. Inhosin kokouksia, valtuustoja, eduskuntaa ja sitä kaikkea, koska ne veivät isän aina pois kotoa. Tosin en tietenkään pienenä vielä ymmärtänyt, mistä todella kaikessa oli kysymys. Silti uskallan sanoa, että minulla oli hyvä isä.

Samaa henkeä on meillä kotona nytkin. Kun usein aamuisin lähden aikasin juna-asemalle ja kohti Helsinkiä, 7-vuotias kysyy, että onko sinulla onko taas se valtuusto, kun sinulla on valtuustopuku päällä.

Mutta olenko hyvä isä? Nyt en puhu lasten antamasta palautteesta, vaan siitä miten itse toimin isänä. Meneekö hermot liian usein lasten kanssa? Naputanko liikaa koulun tärkeydestä tai käytöstavoista? Teini-ikäisten poikien kanssa näin välillä käy.
Omaa hyvyyttäni isänä en ole oikea henkilö arvioimaan, mutta ainakin yritän parhaani. Välillä yritän vähän liikaakin järjestellä ja suunnitella asioita ja se kostautuu. Usein näin käy juuri juhlapäivinä. Vaimoni usein sanookin, että relaa vähän. Hän on oikeassa. Isän pitää osata relata ja meillä on sunnuntaina hyvä isänpäivä.

Hallitus – oppositioyhteistyö toimii

Tällä viikolla eduskunta keskusteli vapaakaupasta ja veronkierrosta. Paratiisin paperit puhuttivat. Yllätyksenä ei varmaan kenellekään tullut, että Alankomaat, Irlanti ja Luxemburg ovat Euroopan Unionin maina kunnostautuneet veroparatiiseina. Miksi EU ei sitten ole puuttunut tähän? Syynä on verotusta koskeva yksimielisyyden vaatimus EU:n päätöksenteossa. Niin kauan, kun näin on, joku jäsenmaa aina vastustaa. Siksi yksimielisyydestä pitää luopua ja siirtyä määräenemmistöpäätöksiin. Se olisi Suomenkin etu, koska saisimme enemmän verotuloja.

Tiistaiksi olimme sopineet EU:n ja Japanin vapaakauppasopimukseen liittyvän lounasseminaarin Lahteen yhdessä Teollisuusseuran kanssa. Minulle tuli este, koska talousvaliokunnan kokous eduskunnassa käsitteli samaan aikaan asiaa, jossa minun oli pakko olla paikalla. Tiedustelin viime viikolla ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäseltä olisiko ulkoministeriössä asiantuntijaa, joka voisi pitää minun puheenvuoron. Mykkänen vastasi, että varmasti on, mutta koska asia on tärkeä, hän voi itse lähteä Lahteen alustamaan viennin kannalta todella tärkeästä asiasta. Lopputuloksena kiireinen ministeri vieraili Lahdessa tiistaina.

Näin toimii hallituksen ja opposition yhteistyö parhaimmillaan ja se on Suomen etu. Lopuksi on vielä pakko sanoa, että Mykkänen on erinomainen ja osaava ministeri. Japanin ja Kanadan vapaakauppasopimukset tuovat vielä monta työpaikkaa Suomeen ja Lahteenkin.

Ville Skinnari

Kyllä kansa tietää, julisti Veikko Vennamo aikoinaan 1970-luvulla! Valitettavasti politiikan suurin ongelma onkin juuri siinä, että kansa ei aina tiedä, mitä se saa äänestäessään jotain perustuslaillisia tai sinistä vaihtoehtoa? Aina kuitenkin näiden populististen ääriliikkeiden kylkeen tarttuu mukaan natseja,
kiihkoisänmaallisia uskovaisia ja muita haihattelijoita.

Jytky voi tulla pari kertaa, mutta siihen se sitten tyssääkin, sillä usein näiden puolueiden ohjelmat on kirjoitettu niin, että sinne käytännössä mahtuvat kaikki Suomen kansalaiset yrittäjistä duunareihin ja irtopisteitä kalastaviin patamustiin porvareihin!

Muutamassa vuodessa kiihko laantuu ja totuus paljastuu! Kaikki onkin yksinkertaisesti vain ”oman” vallan tavoittelua ja muista viis! Reuhataan ja reuhataan pari vaalikautta ja vaivutaan sitten unohduksen armeliaaseen kohtuun. Onhan saatu ainakin pari kertaa huutaa kurkku suorana ”Suomi suomalaisille!” ja ”Vanhukset unohdettu pakolaistulvan vuoksi!”

Valtaan on helppo päästä sen osoittaa Englannin Brexit ja Yhdysvaltojen presidentin vaalien Trump-ilmiö, jossa koottiin kaikki punaniskat ja eliittiä vihaavat ainekset yhteen. Uskomattomilla ja täysin mahdottomilla vaalilupauksilla päästiin valtaan natsi-Saksassakin.  Mutta historiasta me iäkkäämmät muistamme lauseen:”Valta sokaisee aina ja ehdoton valta ehdottomasti”

Paras esimerkki meillä oli kenraalikuvernööri Kekkonen Neuvoliiton vakooja Simo, joka käytti häikäilemättömästi Neuvosto-korttia oman valta-asemansa vahvistamiseen ja lujittamiseen. Hän yritti tehdä itsestään korvaamattoman, mutta unohti, että hautausmaat ovat täynnä korvaamattomia
ihmisiä. Suomettumisen aika oli Neuvostoliiton perseen nuolemisen kulta-aikaa ja Kekkosen suurta yksinvaltaista karnevalistista nöyristelyä! Kekkonen oli pitkävihainen tyranni, jolle tuleva historian kirjoitus näyttää vielä oikean paikan, vaikka Kekkosen Jumalhahmon luoja Juhani Suomi itkisi hänen haudallaan.

Suomessa oli aikoinaan natsipuolue, jota johti Pekka Siitoin. Nyt hänen uraansa jatkavat Suomen vastarintaliike ja Suomen Sisu. Nämä ” vekkulit” ovat perussuomalaisten käyttövoima. He ovat näkyvästi rasisteja ja ottavat iskut vastaan pääpuolueen puolesta. He ovat vaarallisia siksi, että heitä tukevat monet näkymättömät ja näkyvät liikemiehetkin. Tarkoitus pyhittää keinot, on heidän mottonsa!

Mediasta olemme saaneet lukea, että meillä Etelä- Lahdessakin löytyy näille pelleille tukea! Ruotsista oppinsa hakenut yrittäjä Juha Kärkkäinen rahoittaa ja tuntee sympatioita uusnatseja kohtaan. Monet eettisesti toimivat yritykset ovatkin lopettaneet yhteistoimintansa halpaketju Kärkkäisen kanssa ja monet harkitsevat vielä asiaa.

Oikeudessa on juuri meneillään oikeudenkäynti Suomen vastarintaliikettä vastaan ja se yritetään saada lakkautettua. He ovat kuitenkin marginaalia, sillä koko perussuomalainen puolue pitäisi voida lakkauttaa! Peruste: kiihottaminen kansan ryhmää kohtaan! Mitäpä siihen virkkaisi,” Karjala takaisin”- Koskinen?

Jussi Melanen