Kuukausi: marraskuu 2017

Tuomio, katastrofi, maailmanloppu, kriisi.
Media on nykyään täynnä huonoja uutisia, onnettomuuksia, väkivallantekoja, katastrofeja. Lisäksi uutisoidaan valtavalla volyymilla julkkisten yksityiselämän ongelmista. Tämä huonojen uutisten tulva luo mielikuvaa maailmasta, jossa ei tapahdu hyviä asioita. Maailmanparantamiseen ei kenenkään kannata vaivautua.

Muille tapahtuneista onnettomuuksista lukeminen tosin tuottanee perspektiiviä oman elämän ongelmiin. Suurtulviin, väkivaltaan, kotien ja läheisten menetyksiin verrattuna omat ongelmat saattavat tuntua jo siedettäviltä.
Tänä päivänä on muodikasta olla vähän sellainen, ettei mikään tunnu missään. Yksilöllisyyttä arvostetaan yli kaiken. Eikä mihinkään kannata reagoida, ei ainakaan tunteellisesti. Tälläiset asenteet johtavat välinpitämättömyyteen ja itsekkyyteen.

Kristinusko oli alun perin protestiliike. Siksi meitäkin tänään kutsutaan vastavirtaan kulkijoiksi! Maailma tarvitsee nyt rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat asettua yhteisöllisyyden puolelle, tehokkuutta vastaan ystävällisyyden ja välittämisen puolelle. Maailmaa on mahdollista muuttaa. Jokaisessa kohtaamisessa on mahdollisuus sekä hyvään että pahaan. Valinta on meidän: kohdellako lähimmäistä arvokkaana ihmisenä vai kävelläkö ohi tai yli.

Tuomiosunnuntain evankeliumissa Jeesus sanoo, että tulee päivä, jolloin meitä haastetaan vastaamaan kaikista teoistamme. Viimeistään silloin ei ole yhdentekevää, miten on aikansa käyttänyt. ”Kaiken, mitä olette tehneet tai jättäneet tekemättä yhdelle vähimmistä, olette tehneet tai tekemättä jättäneet minulle”, sanoo Jeesus. Teoistamme ja tekemättä jättämistämme iloitsee tai kärsii myös Jumala. Tämä ajatus saisi olla ohjaamassa meitä joka päivä.

Tuomio, katastrofi, maailmanloppu, kriisi. Näihin liittyy myös mahdollisuus muutokseen. Uusia toimintatapoja ja teitä voi etsiä silloin, kun vanhat osoittautuvat toimintakelvottomiksi. Kristittyinä Jeesuksen seuraajina meitä kutsutaan jatkuvasti miettimään, toteutuuko oikeudenmukaisuus, tulevatko ihmiset kohdatuiksi ja todesta otetuiksi ympärillämme.

Tällä tiellä kanssamme on Jumala, joka on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Parempaa opasta ja rinnalla kulkijaa on vaikea kuvitella.

Kati Saukkonen
Launeen srk

Tiistaina Lahdessa järjestettiin Päijät-Hämeen omaishoidon messutapahtuma. Päijät-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry tukee omalla ansiokkaalla toiminnallaan koko maakunnan palvelutuotantoa. Emme tulisi toimeen Hyvinvointiyhtymässä ilman tätä yhteistyötä. Yksinäisyys on yksi suurin ongelma ikäihmiselle.

Omaishoitajat ovat arvokas voimavara koko yhteiskunnassamme. Omaishoidon tukeen nähden omaishoitajat tekevät todella arvokasta työtä. Omaishoito on myös investointi, joka säästää kuntien eli veronmaksajien rahaa. Tästä näkökulmasta on kohtuutonta laittaa yhdistystoiminta niin tiukalla kuin se nyt on. Ministeriön apurahajärjestelmästä on tullut liian raskas pienille toimijoille. Yhdistyksen avainhenkilöt eivät voi keskittyä päätoimeensa, vaan aika menee hallinnon koukeroiden selvittämiseen. Se ei ole oikein ja vaarantaa koko yhdistystoiminnan tulevaisuuden.

Omaishoitajien asemaa tulee parantaa. Omaishoidon tulee aina olla vapaaehtoinen valinta. Ketään ei saa pakottaa omaishoitajaksi, koska muita vaihtoehtoja ei ole. Omaishoitajilla pitää olla myös mahdollisuus pitää vapaata. Omaishoitajan jaksamisesta ja hyvinvoinnista pidettävä huolta: Esimerkiksi iäkäs omaishoitaja saattaa väsyä ja hänen oma hyvinvointinsa kärsiä, jos hänelle tulee liian suuri vastuu läheisestään. Myös omaishoitajilla pitää olla aito mahdollisuus saada tukea kotiin ja omaan arkeen. Heitä ei saa jättää yksin.

Omaishoidon lakia uudistettiin 2016. Tavoitteena on aivan oikein luoda alueellisia omais- ja perhehoidon keskuksia, jotka vastaavat valmennuksesta, koulutuksesta, omais- ja perhehoitajien ja heidän sijaistensa rekrytoinnista.

Vanhusneuvostoja on kuultava paremmin

Tutkimuksen mukaan omaishoidossa olevien vanhusten palveluihin kului vuodessa keskimäärin 20 000 euroa vähemmän rahaa kuin niiden henkilöiden hoitoon, joiden pääasiallinen hoitovastuu oli yksinomaan kunnalla. Meidän on kuunneltava vanhusneuvostoja nykyistä paremmin. Vanhusneuvostojen lausunnot on otettava huomioon päätöksiä tehtäessä – tämä koskee myös Lahtea ja Päijät-Hämettä.
Monessa tapauksessa omaishoitajien arkea voidaan parantaa pienilläkin parannuksilla, esimerkiksi varmistamalla, että sairaalasta kotiin palaava ikäihminen saa riittävästi vaippoja mukaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen (2014) mukaan Suomi on hyvä paikka vanheta. Tutkimuksessa ilmenee, että ulkopuolisen avun tarve alkaa 80 ikävuoden jälkeen. Valitettavasti apua ei saada kunnalta, vaan lähinnä lapsilta tai puolisolta.

Omaisten antama apu onkin vanhusten kotona pärjäämisen kivijalka. Vain joka viides yli 80-vuotias sai tutkimuksen mukaan apua kunnalta. Kuntien on kiinnitettävä enemmän huomiota vanhuspalveluiden saatavuuteen ja alueensa omaishoitajien jaksamiseen ja hyvinvointiin. Puolisot ovat monesti myös omaishoitajia ilman sopimusta ja etuja. Heillekin pitäisi tarjota palveluja, kuntoutusta ja virkistystä.

Esimerkiksi Hollannissa vanhusten asumispalvelut ja asuminen on tuotu keskustoihin. Näiden palvelukeskusten tilat toimivat koko alueen olohuoneena kahviloineen ja kulttuuriharrastusmahdollisuuksineen. Asukkaille yksilöllisesti räätälöity toiminta ja turvateknologia mahdollistavat aiempaa aktiivisemman elämän.

Ville Skinnari

Valvomisen sunnuntai ei ole teini-ikäisten toivepäivä, jolloin saa valvoa ihan niin myöhään kuin haluaa. Se on kirkkovuoden toiseksi viimeinen pyhä, jolloin mietitään valveilla oloa hengellisessä mielessä. Miten uskoni pysyy elossa? Miten voin olla valmis omaan kuolemaan? Kuinka voi valmistautua kaiken loppuun?

Jeesus opettaa meitä valvomisesta vertauksen avulla. Hän kertoi kymmenestä morsiusneidosta, jotka odottivat sulhasta. Heillä oli mukanaan öljylamput, sillä sulhanen voi tulla vaikka keskellä yötä. Ja niin hän tulikin. Sillä hetkellä kaikki morsiusneidot nukkuivat. Valvominen ei merkinnyt alituista hereillä sinnittelyä vaan valmiina olemista. Viidellä tytöllä oli varattuna lamppuihin öljyä, viisi puolestaan ei ollut varautunut. He eivät saaneet lamppujaan kuntoon ja siksi nämä tyhmäksi kutsutut neidot eivät päässeet mukaan sulhasta vastaanottamaan.

Viisautta on miettiä elämäänsä vähän pitemmälle kuin vain tähän hetkeen. Viisaat varautuvat tulevaan, niin että elämässä on polttoainetta, tärkeät asiat ovat kunnossa ja suhteet selvillä niin ihmisiin kuin Jumalaankin.

Jeesus haluaa itse olla meidän elämämme voimanlähde. Hän antaa mieluusti lamppuihimme öljyä: antaa armoa, johdattaa ja rohkaisee. Hänen varassaan olemme valmiita mihin vain. Usko ei ole omaa tekoa, vaan sitä että suostumme ottamaan lahjoja vastaan. Meidän ei siis tarvitse lähteä kaupasta ostamaan öljyä uskon lamppuun, saamme sen lahjana Jumalalta sanassa ja rukouksessa, seurakunnan tilaisuuksissa ja omassa hiljaisuudessa. Saamme voimia ehtoollispöydästä, jossa Jeesus itse ravitsee meitä. Heikollakin uskolla olemme valmiina, sillä meitä kantaa vahva Jumala.

Riitta Särkiö

Lahdessa on noussut keskusteluun Matkakeskuksen opasteet ja niiden heikkous. Ulkopaikkakuntalaiset eivät löydä oikeaa pysäkkiä, eivätkä aina kaikki paikallisetkaan. Helsinki-Vantaan lentoaseman uudella juna-asemalla seikkailee sielläkin päivittäin aasialaisia turisteja. Kehäradan molemmat raiteet vievät Helsinkiin. Kumman reitin valitset? Tikkurilan vai Huopalahden? Lahden rautatieaseman ja matkakeskuksen taksiasema on ruuhka-aikana vaarallinen paikka. Se on yksinkertaisesti väärässä paikassa. Niin on muuten Tikkurilankin uuden aseman.

Kaikkia näitä esimerkkejä yhdistää se, että suunnittelijoiden mielestä mitään ongelmaa ei ole. Asiakkaat eli me palveluiden käyttäjät olemme vain väärässä. Asenne on täysin väärä ja ei toimisi ikinä esimerkiksi Yhdysvalloissa. Siellä asiakas on aina oikeassa. Palvelukulttuuri on sisäänrakennettua. Matkailun kehittämisestä puhutaan ja se on tulevaisuudessa entistä tärkeämpi työllistäjä. Mitä jos Lahdessa kävisi oikeasti paljon turisteja? Helsinki-Vantaalla käy ja nämäkin ongelmat siksi näkyvät. Suomessakin pitäisi jo herätä. Sanotaan, että politikkojen ei pitäisi sekaantua kaikkiin yksityiskohtiin, mutta tähän asiaan aioin sekaantua, koska muuten mikään ei muutu.

Terveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa on sielläkin samaa tautia. Tänään viimeksi luimme Etelä-Suomen Sanomista potilaan järkyttävästä kohtelusta. Tällaisille virheille pitää olla ehdoton nollatoleranssi. Olen kysynyt HYKY:n organisaatiossa miten tämä on mahdollista? Henkilöstö on kovilla ja eurojen leikkaukset näkyvät. Silti sekään ei ole eikä saa olla selitys. Kysymys on myös asenteesta asiakasta ja ihmistä kohtaan. Uudistuksia on tehty organisaatiot edellä. Johtajia on kiinnostanut enemmän oman asemansa varmistaminen kuin asiakkaat. Ihminen ei ole ollut keskiössä.

Kirjoitin tällä viikolla Etelä-Suomen Sanomiin, että asiakaskeskeisen toimintamallin luominen ja asiakasohjauksen tulee olla koko sosiaali – ja terveydenhuoltouudistuksen keskipiste. Vasta sen jälkeen voimme puhua todellisista kustannusten eli eurojen säästöistä. Sama koskee kaikkea muutakin tekemistämme. Olemme valtion liikuntaneuvostossa kirjaamassa valtion tukien edellytykseksi jatkossa kuntalaisten kuulemisen. Pitää varmaan lisätä samaa asiaa muuhunkin lainsäädäntöön, koska muuten emme ehkä koskaan Suomessa opi kuuntelemaan aidosti ihmisiä.

Ville Skinnari

Vietämme reformaation merkkivuotta ja muistamme, kuinka Luther naulasi teesit Wittenbergin linnankirkon oveen. Tai no, emme me ehkä sitä muista, sillä tapahtumaa ei lienekoskaan ollutkaan. Joka tapauksessa, vaikka naulaamista ei olisikaan tapahtunut, nuo teesit syntyivät. Sitä ei historiankirjoitus epäile. Teesien sisältökin on meillä tiedossa: niissä otetaan kantaa anekauppaan.

Anekauppa tarkoitti siis sitä, että kehotettiin ostamaan itselleen ja edesmenneelle läheiselleen aneita. Kirkko piti tuohon aikaan kiirastuli-ajatuksella vallassaan ihmisiä ja heidän kukkaroitaan. Lievittääkseen itsensä ja läheisten pelottavaa kiirastuliaikaa ja helpottaakseen katumustaakkaansa hankittiin aneita. Sen ajan bisnes siis.
Sampo Vaarakallion YLE:n sivuilla kirjoittaman mainion artikkelin pohjalta jäin miettimään, mikä on nykyajan ane? Jotta en osoittelisi toisia sormella, päätin, että nykyajan aneen on löydyttävä jälleen kerran edustamani yhteisön suojista. Reformaation hengessä siis.

Kirkkoa vaivaa oikeassa olemisen tarve. Tämän hirren löydän ainakin omasta silmästäni. Luulen, että oikeassa olemisen tarpeeseen liittyy pohjimmiltaan pelko siitä, että jos antaa liikaa tilaa toisenlaiselle ajatukselle, niin voi joutua muutokseen, joka johtaa kriisiin. Mutta, kuten 500 vuotta sitten huomattiin toisenlainen näkökulma ja sen myötä seurannut uskonnollinen kriisi ei johtanut katoamiseen vaan uudistumiseen. Ehkä meilläkin tässä ajassa on mahdollisuus siihen. Eikö Jumala kuitenkin ole yhä sama? Uskon, että liikkeen Johtaja ei pahastuisi tästä askeleesta.

Arkkipiispan teologisen erityisavustajan Juha Meriläisen mukaan: ”Kirkon on aina ja kaikissa yhteiskunnissa kyettävä määrittelemään uudelleen identiteettiään sekä löytämään uudelleen roolinsa ja merkityksenä ihmisten elämässä. Kristinuskon sanoma on vahva ja sen suurimpia voimavaroja on sen uudistumiskyky.”

Teemu Reinikainen

Sunnuntaina vietetään isänpäivää. Minun viikonlopussa se tarkoittaa sunnuntaita, jolloin en ole työmatkalla tai muutenkaan poissa kotoa. Lapsena isänpäivä oli minulle harvoja päiviä, kun sain olla aina töissä olevan kiireisen isäni kanssa. Inhosin kokouksia, valtuustoja, eduskuntaa ja sitä kaikkea, koska ne veivät isän aina pois kotoa. Tosin en tietenkään pienenä vielä ymmärtänyt, mistä todella kaikessa oli kysymys. Silti uskallan sanoa, että minulla oli hyvä isä.

Samaa henkeä on meillä kotona nytkin. Kun usein aamuisin lähden aikasin juna-asemalle ja kohti Helsinkiä, 7-vuotias kysyy, että onko sinulla onko taas se valtuusto, kun sinulla on valtuustopuku päällä.

Mutta olenko hyvä isä? Nyt en puhu lasten antamasta palautteesta, vaan siitä miten itse toimin isänä. Meneekö hermot liian usein lasten kanssa? Naputanko liikaa koulun tärkeydestä tai käytöstavoista? Teini-ikäisten poikien kanssa näin välillä käy.
Omaa hyvyyttäni isänä en ole oikea henkilö arvioimaan, mutta ainakin yritän parhaani. Välillä yritän vähän liikaakin järjestellä ja suunnitella asioita ja se kostautuu. Usein näin käy juuri juhlapäivinä. Vaimoni usein sanookin, että relaa vähän. Hän on oikeassa. Isän pitää osata relata ja meillä on sunnuntaina hyvä isänpäivä.

Hallitus – oppositioyhteistyö toimii

Tällä viikolla eduskunta keskusteli vapaakaupasta ja veronkierrosta. Paratiisin paperit puhuttivat. Yllätyksenä ei varmaan kenellekään tullut, että Alankomaat, Irlanti ja Luxemburg ovat Euroopan Unionin maina kunnostautuneet veroparatiiseina. Miksi EU ei sitten ole puuttunut tähän? Syynä on verotusta koskeva yksimielisyyden vaatimus EU:n päätöksenteossa. Niin kauan, kun näin on, joku jäsenmaa aina vastustaa. Siksi yksimielisyydestä pitää luopua ja siirtyä määräenemmistöpäätöksiin. Se olisi Suomenkin etu, koska saisimme enemmän verotuloja.

Tiistaiksi olimme sopineet EU:n ja Japanin vapaakauppasopimukseen liittyvän lounasseminaarin Lahteen yhdessä Teollisuusseuran kanssa. Minulle tuli este, koska talousvaliokunnan kokous eduskunnassa käsitteli samaan aikaan asiaa, jossa minun oli pakko olla paikalla. Tiedustelin viime viikolla ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäseltä olisiko ulkoministeriössä asiantuntijaa, joka voisi pitää minun puheenvuoron. Mykkänen vastasi, että varmasti on, mutta koska asia on tärkeä, hän voi itse lähteä Lahteen alustamaan viennin kannalta todella tärkeästä asiasta. Lopputuloksena kiireinen ministeri vieraili Lahdessa tiistaina.

Näin toimii hallituksen ja opposition yhteistyö parhaimmillaan ja se on Suomen etu. Lopuksi on vielä pakko sanoa, että Mykkänen on erinomainen ja osaava ministeri. Japanin ja Kanadan vapaakauppasopimukset tuovat vielä monta työpaikkaa Suomeen ja Lahteenkin.

Ville Skinnari

Pyhäinpäivä on siitä erikoinen pyhä, että silloin kirkoissa on käytössä kaksi väriä: punainen ja valkoinen. Molemmilla on oma viestinsä.

Punainen väri muistuttaa verestä. Se on todistamisen ja marttyyriuden väri. Oikeastaan pyhäinpäivä onkin saanut syntynsä niin, että silloin on muisteltu kaikkia niitä kirkon pyhiä ja marttyyreitä, joille ei ole ollut omaa erityistä muistopäivää. Yhä tänään moni joutuu kärsimään uskonsa tai vakaumuksensa vuoksi. Siinä mielessä uskonnon ja omantunnon vapaus on vielä kaukana monissa maissa. Ja esimerkiksi kristityt ovat eniten vainottu uskonto tällä vuosituhannella. Pyhäinpäivän merkeissä voimme muistaa heitä, jotka joutuvat kärsimään uskonsa tähden. Samalla meitä kutsutaan toimimaan oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

Pyhäinpäivinä käytetty toinen väri, valkoinen taas on juhlan, puhtauden ja pyhyyden väri. Valkoinen muistuttaa siitä, ettei kaikki pääty kuolemaan, vaan elämä jatkuu kuoleman rajan toisella puolella. Valkoinen muistuttaa ikuisesta valosta ja taivaan kirkkaudesta. Valkoinen muistuttaa myös siitä puhtaudesta, jonka Jeesus meille antaa. Uskossa on kyse onnellisesta vaihtokaupasta. Me saamme antaa Kristukselle sen, mitä meillä on: syntimme, kuormamme, kipumme… ja hän antaa meille sen, mitä hänellä on, omat lahjansa: rauhansa, pyhyytensä ja ikuisen elämän.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra

Pohjoismaalainen hyvinvointiyhteiskunta ei ole itsestäänselvyys. Sen olemme saaneet kokea viimeisen 10 vuoden aikana Suomessa. Se on yhteiskuntamalli, jota koko maailma kadehtii ja arvostaa. Pohjoismaisen yhteistyön eteen pitää tehdä työtä koko ajan. Se tarkoittaa tasa-arvoa, riittävää toimeentuloa, oikeudenmukaisuutta ja sitä, että pidämme kaikki mukana – eli sosiaalidemokraattista arvomaailmaa.

Presidentti Ahtisaari kertoi torstaina eduskunnassa Pohjoismaiden kansanedustajille elämäntyöstään sekä eri kriisien haasteista ja ratkaisuista: ”Olen pohjoismaalaisen mallin tuote ja ylpeä siitä. Siirryin ulkoministeriöön vuonna 1965 ja opin eniten Pohjoismaista”.

Ahtisaari peräänkuulutti YK:n turvaneuvoston roolia. Syyrian kysymys tarvitsee yhteisen suunnitelman. Paljonko viisi pysyvää jäsentä ovat todella tehneet kriisin ratkaisemiseksi? Presidentti Ahtisaari antoi myös meille nuoremmille ohjeita konfliktien ratkaisuun. ”Siinä ei ole mitään ihmeellistä, jos vain haukkuu toista ihmistä. Jos ei itse näytä esimerkkiä on turha lähteä neuvomaan toista ihmistä.” Hän kertoi saaneensa arvostelua, kun Jugoslavian kriisin keskellä ja puhutteli sotarikollista eli presidentti Miloševićia herra presidentti-nimikkeellä.

Amerikkalaisen neuvottelijan Ahtisaari käski pysyä kotona – mukaan hän otti venäläisen ja oman ulkoministeriön tiiminsä. Omalla tavallaan toimien seuraavana päivänä parlamentti hyväksyi presidentin edistyksen ja historiallinen rauhanprosessi lähti liikkeelle. Olin itse Haagissa seuraamassa sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä eri vaiheissa ja niitä kuvia ja kertomuksia en koskaan saa mielestäni.

Lontoossa asuessani 2000-luvun alussa Sarajevosta Britanniaan siirtyneet nuoret järjestivät meille suomalaisille kiitosjuhlan Ahtisaaren rauhantyön kunniaksi. He kiittivät suomalaista rahantekijää elämästään. Itkimme ja nauroimme vuorotelleen. Tapasin Ahtisaaren asuessani Tokiossa 1997. Hän pyysi minua siirtymään Japanin delegaation puolelta (olin työharjoittelussa japanilaisella kauppahuoneella) Suomen puolelle ja vaati, että Skinnari jr. istuu isänsä tavoin aina Suomen lipun alla, oli työnantaja kuka tahansa. Isäni toimi silloin Lipposen I hallituksen toisena valtionvarainministerinä.

Nobel-palkitun presidentti Ahtisaaren kanssa on helppo olla monesta asiasta samaa mieltä, mutta yhdestä asiasta olen eri mieltä. Suomen ei pidä hakea NATO:n jäsenyyttä. Suomi on jo osa länttä ja länsimaisia arvoja Euroopan Unionin jäsenenä.

Miten itse toimimme ihan jokapäiväisessä elämässä? Ei tarvitse tulla kuin eduskuntaan, Lahden kuntapolitiikkaan tai jopa virkamiesten käytökseen niin syyllisiä etsitään ja tuomitaan. Riidan haastajia riittää. Rakentajista ja ratkaisijoista on pulaa. Toivottavasti toukokuussa valittava uusi kaupunginjohtaja rakentaa Lahteen sellaisen joukkueen, jonka yhteistyökyky ja näkemys tulevaisuudesta ja Lahden vihdoin kasvun uralle sekä asukasluvun nousuun.

Ville Skinnari