Kaksi rakkautta, yksi kokonaisuus

Tänään haluaisin ojentaa sinulle vahvanpunaisen sydämen, kartongista leikatun sydämenmuotoisen kortin. Se kertoisi tämän pyhän aiheesta: rakkauden kaksoiskäskystä. Korttia voisi käännellä ja pyöritellä, katsella ja pohtia, mitä tuo käsky meille merkitsee.

Kortin yksi puoli on kaksoiskäskyn ensimmäinen osa: Rakasta Jumalaa yli kaiken. Se on Luojan meille antama käsky hyvään elämään. Jumalan rakastaminen tarkoittaa häneen luottamista, sitä, että hän on korkein turvamme elämässä, kiitoksen kohde. Jumala on näkymätön, siksi hänen rakastamisensa on aina erilaista kuin toisen ihmisen, eläinten tai luonnon rakastaminen. Se on Jumalan tahdon etsimistä ja sydämen syvää jättäytymistä Jumalan käsiin.

Jumala on kuitenkin antanut meille myös rakkaudenkäskyn toisen puoliskon: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Punaisessa kartonkisydämessä on myös kääntöpuoli. Nyt olemme ihan konkreettisten, näkyvien haasteiden edessä. Jumala kutsuu meitä auttamaan ja palvelemaan toisiamme. Hän on antanut meille luomakunnan, jotta rakastaisimme sitäkin ja pitäisimme siitä huolta. Rakkaudella ei ole mitään rajoja, se venyy ja ulottuu kaikkiin lähimmäisiin ja luotuihin.

Voimme osoittaa rakkauttamme Jumalaan juuri tekemällä näitä arkisia rakkaudentekoja. On kyse yhdestä kokonaisuudesta: yhdestä sydämestä ja yhdestä rakkaudesta, jolla vain on kaksi puolta. Kun saamme kokea Jumalan rakkautta, haluamme jakaa sitä hyvää myös eteenpäin. Kun surussakin jäämme Jumalan käsiin, saamme voimaa elämään tässä maailmassa.


Riitta Särkiö

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO