Kesäajan aloittava sunnuntai on tänä vuonna yhdenlainen etappi myös kirkkovuodessa. Se on neljäs paastonajan sunnuntai, kutsumanimeltään leipäsunnuntai. Paastonaika on silloin puolessa välissä ja taitekohtaan muodostuu eräänlainen keidas, lepopaikka, suunnanottamisen hetki.
Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, sanoo Raamattu. Tuntuu, että nykyään ei elä siitäkään. Onko koskaan muulloin kuin korkeintaan nälänhädän ja akuutin ravinnonpuutteen aikana puhuttu näin paljon ruuasta? Mielipiteen voi valita itselle mieluisan koulukunnan mukaan ja vaihtaa voi vaikka päivittäin. Hyvä rasva, paha rasva. Leipä on herkkua – ei vaan myrkkyä. Menneiden aikojen synnit eivät enää paina kananmunaa ja avokadosta on tullut peruselintarvike. Uudet termit täyttävät ruokapuheen. Paleo. Vhh. GI. Ennen oli lihaa ja puuroa, nyt on proteiinia ja hiilareita. Virallisten ruokasuositusten äärellä kuuluukin pillastua: väärät profeetat äänessä, kai tässä nyt syödä osataan ilman neuvojakin!
Samaan aikaan puhutaan paljon siitä, että ruokimme itseämme tavalla joka ei ravitse. Tyhjät kalorit täyttävät vatsaa mutteivät ravinnontarvetta. Ruoka on palkinto, lohdutus tai rangaistus, mutkikas keino pyrkiä ratkaisemaan olemassaolon ongelmia. Miten voi ihmisellä tällaisena hyvinvoinnin aikana olla näin nälkä?
Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee. Nämä ovat Jeesuksen omia sanoja paholaisen häntä kiusatessa. Matteuksen evankeliumin alkuvaiheilta löytyvä ajatustenvaihto on muutenkin kiintoisaa luettavaa ja se käytiin myös paastonaikana. Paha takertuu kaikkiin ihmisen sisäänrakennettuihin heikkouksiin: fyysisiin tarpeisiin joiden laiminlyöminen johtaa suorituskyvyn merkittävään heikentymiseen, siihen kaikkivoipaisuuden harhakäsitykseen, että minä itse riitän kaikkeen ja olen kuolematon, sekä tarpeeseen saada aina vain enemmän.
On totta, että tarvitsemme elääksemme ruokaa. Tarvitsemme myös jotakin, jolla ravita henkeämme. Kun Jeesus sanoo olevansa elämän leipä, hän avaa meille näitä tarpeittemme molempia puolia. Hän on antanut meidät toisillemme, jotta huolehtisimme toistemme hyvinvoinnista, niin fyysisestä kuin henkisestäkin. Tulemme toistemme kautta vastavuoroisesti ruokituksi. Hän ravitsee meitä myös yksilöinä, jotta meillä olisi jotakin, josta antaa eteenpäin. Hän antaa rakkautensa vuotaa meihin. Se tekee meidät eläviksi.
”Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta”, sanoo leipäsunnuntain psalmi 84 ja kertoo elämän matkan vaeltajista, joiden voima kasvaa askel askeleelta. Kasvaa, ei vähene. Sellaista matkaa ei pelkällä leivällä tehdä, tarvitaan myös elämän leipää, Jeesusta. Hänen kanssaan jatkamme paastonajan vaellusta kohti piinaviikon kärsimystä ja pääsiäisen iloa.
Anu Toivonen