Maailmalla on nyt erilaisia hyväntekeväisyyden nimeen vannovia sosiaalisia medioita, jossa käyttäjät keräävät rahaa suosimalleen kansalaisjärjestölle klikkailemalla sivustoilla olevia mainoksia. Jokaisesta klikkauksesta avustuskohde saa viisi senttiä lyhentämättömänä tililleen. On syntynyt uusi termi ”kliktivismi” ja nettivaikuttamiselta odotetaan nyt johtavan konkreettisiin seurauksiin.
Tilanne on kuitenkin erittäin haastava. Näiden uusien medioiden pitäisi luoda itselleen ja palveluilleen markkinat. Kaikkea löytyy on kierrätyssivustoja, ruokapalveluita, liikkumisen ekosysteemejä ja kimppakyytisivustoja. Mutta ostetaanko näitä palveluja todella riittävästi, jotta ne olisivat todella kannattavia. Monille uusille suomalaisille startup- yrityksille toimiminen sosiaalisessa mediassa on unelma: mahdollisuus tehdä työtä ympäristön ja muiden ihmisten hyväksi, mutta liiketoiminnan keinoin. Helsingin Kampissa näitä yrityksiä on useita ja niiden moraaliset tavoitteet ihanteellisia, mutta varsin tosin on usein kylmässä maailmassa.
Uskomattomin moraalinen moka paljastui kuukausi sitten Kiinassa, jossa Wang Yon niminen lapsi joutui yliajon uhriksi Etelä-Kiinassa. Turvallisuuskamerat kuvasivat kaikki tarkasti ja vasta kuukauden kuluttua syntyi maailmanlaajuinen kohu. Filmi paljasti, kuinka yliajaja pakeni paikalta ja ajoi vielä kerran lapsen yli varmistukseen tämän kuolemasta. Myös toinen auto ajoi lapsen yli pysähtymättä. Yliajettu lapsi jätettiin kylmästi makaamaan kadulle ja kaikkiaan 18 ihmistä käveli ohi itse mitään kipua tuntematta, kunnes eräs katutyöläinen pysähtyi ja auttoi tyttöä. Mistä tämä täysi moraalinen vastuuttomuus kertoo kiinalaisessa yhteiskunnasta? Kaiken oleellisen kuin Suomestakin. Puuttuminen auttamiseen voi vaarantaa oman koskemattomuuden. Kiinnisaatu yliajaja kertoi, että hän ei pysähtynyt siksi, että kuoleman tuottamuksesta hän saisi sakkoa vain 3000- 4000 euroa, mutta pysyvästä vammasta, hän joutuisi maksamaan tytön perheelle koko ikänsä.
Olemmeko todella jo yhteiskunnassa, jossa mitkään moraalisäännöt eivät kosketa meitä ja olemme luoneet sellaisia käyttäytymisrituaaleja, joissa armo ja lähimmäisen auttaminen ei enää kannata tai on suoranainen uhka oikealle käyttäytymiselle. Jos näin on, en todellakaan halua elää tässä järjestelmässä, joka tuottaa ja uskoo tämän kaltaiseen käyttäytymismetodiin. Piste!
Kiinassa tämän voi ymmärtää, sillä kansa on pakotettu selviytymään ilman viranomaisia jo kulttuurivallankumouksen ajoista lähtien. Puuttumalla johonkin kiusalliseen tapaukseen olet itse epäilty. Tiedän Suomessakin pari tapausta, jossa apuun tullut auttaja on saanut itse kärsiä seurauksista ja on joutunut maksumieheksi avustettuaan uhria.
Vaimoni sisaren mies auttoi hädässä huutavaa raiskauksen uhria. Pahoinpitelijän isä sattui olemaan tuomari ja nosti väkivaltasyytteen Olavia kohtaan, joka sai sakot liiasta voimankäytöstä oikeudessa. On helppo arvata, meneekö Olavi enää koskaan apuun, vaikka näkisi mitä tapahtuvan lähiympäristössään. Suomalainen lainsäädäntö ei välitä niin paljon uhreista, kuin rikollisista ja heidän oikeusturvastaan. Tämä aiheuttaa kansalaisten keskuudessa hämmennystä ja ihmetystä, joka vaikuttaa jokainen meidän moraalisiin päätöksiimme. ”Laupiassamarialasia ” ei enää ole, vaan kaiken moraalisen arvo mitataan rahassa.
Elämme vaikeita aikoja, jossa uskomattomia rikoksia tehneet ja valehdelleet poliitikot eivät saa rikkeistään mitään rangaistuksia, kuten Kreikan taloudellista tilannetta manipuloineet virkamiehet ja korruptoituneet poliitikot. Kansa matkii johtajiaan ja moraali putoaa. Ei kai tämä voi olla tulevaisuuttamme!
Jussi Melanen