Seuraa minua!

Julkisuuden henkilöiden ympärillä pyörii monenlaisia ihmisiä. On heitä, jotka ihailevat ja fanittavat, on kriitikoita, on uteliaita ja niin edelleen. Jeesuksenkin lähelle tuli ihmisiä monin motiivein. Oli heitä, jotka hakivat apua ongelmiinsa tai sairauksiinsa, oli heitä, jotka kokivat hänet kilpailijaksi ja siksi etsivät aiheita syytöksiin. Suuri joukko oli liikkeellä uteliaisuuttaan. He olivat kuulleet Jeesuksen maineesta ja halusivat nähdä hänet ja kuulla hänen opetuksiaan.

Jeesuksen viesti kaikille noille kuulijoille oli kuitenkin sama. Ei voi jäädä sivusta tarkkailijaksi. Hänen sanansa haastaa ottamaan kantaa. Ja hän kutsuu: ”Seuraa minua!” Nämä Jeesuksen sanat oli ja on tarkoitettu kaikille. Jeesus kutsuu meitä seuraansa.

Mutta mitä seuraaminen oikein on? Esimerkiksi sosiaalisen median seuraajissa kaikki eivät jaa sisällöntuottajan arvoja, mutta seuraavat vain uteliaisuuttaan. Kun Jeesus kutsuu seuraamaan häntä, hän ei tarkoita vain sivusta katsomaista ja tarkkailua. Hän tahtoo, että otamme hänen sanansa todesta ja elämme niiden mukaan. Jeesuksen sana siis kutsuu toimimaan niin kuin hän, rakkauden ja vanhurskauden tapahtumiseksi. Ja siihen saamme pyytää hänen johdatustaan ja hänen voimaansa.


Heikki Pelkonen
kirkkoherra

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO