Hallitus kurittaa työssäkäyviä lapsiperheitä

 

Tiistaina eduskunnassa alkoi keskustelu valtion tulo- ja menoarviosta vuodelle 2018. Ensi vuoden budjetista alusti vastaava ministeri eli valtiovarainministeri Petteri Orpo. Ensi vuoden budjetti ei muuta talouspolitiikan kokonaiskuvaa. Menopuolelle tehdään koko hallituskaudella 4 miljardin leikkaukset. Sopeutus jää näin itse asiassa vähäisemmäksi kuin edellisellä hallituskaudella. Verotusta kevennetään noin 1,5 miljardia euroa. Hallituksen pienet lisäykset hyviin kohteisiin, kuten koulutukseen ja sosiaaliturvaan, ovat pieniä verrattuna pysyviin leikkauksiin. Hallitus laittaa laastaria avohaavaan, mutta ei sitä halua kansalaisille kertoa. Samalla tehdään samoihin kohteisiin uusia leikkauksia ensi vuonna esimerkiksi aiemmin päätettyjen indeksijäädytysten muodossa.  Työllisyyttä tukevat rakenneuudistukset jäävät tekemättä. Esimerkiksi päätös perhevapaiden uudistamisesta ja oppivelvollisuuden pidentämisestä jäävät tulevaisuuteen.

Positiivisia asioitakin budjetissa on. Yksi on sisäiseen turvallisuuteen eli mm. poliisien määrään panostaminen. Poliisien määrä ei kuitenkaan lisäänny vaan tavoite pysyä nykytasolla eli 7200 poliisimiehessä. Takuueläkkeeseen saatiin edes jotain eli 15 euron kuukausikorotus. Kolmas on nuorisotyöttömyyden ja nuorten aktivointiin tähtäävän ohjaamotoiminnan vakinaistaminen. Siitä meillä on Lahdessakin hyviä kokemuksia ja tuloksia. Sen sijaan Lahdessa kehitetty ”Matkalla Duuniin” toimintamalli ei vielä saa sellaista vakinaista asemaa Suomessa, kun sen saavutuksille kuuluisi.  Yrittäjävetoinen toimintamalli on pystynyt tarjoamaan ensimmäisen työmahdollisuuden monille nuorille Lahdessa ja muualla Suomessa. Olemme lahtelaisten kanssa käyneet esittelemässä hanketta työ – ja elinkeinoministeriössä ja sen toimivuuden tunnustavat kaikki. Hyvien toimintamallien kansallistaminen on edelleen liian hidasta Suomessa.   Uuden yritystoiminnan tukemiseen eli Tekesille lisätään valtuuksia 30 miljoonaa euroa. Se ei kuitenkaan paikkaa aiemmin tehtyjä Tekes – leikkauksia. Isossa kuvassa Suomen osaamisen taso putoaa verratuna muihin OECD -maihin.

Julkisen sektorin pienipalkkaiset maksavat

Kilpailukykysopimuksen seurauksena julkisen sektorin naisvaltaisten toimialojen työntekijät ovat maksajina menetettyjen lomarahojen muodossa. Moni joutui jättämään kesän lomamatkan perheen kanssa väliin, kun rahaa ei vain ole tarpeeksi.  Samaan aikaan yritysjohtajat sopivat toistensa kanssa ristiin mitä parempia palkkoja ja eläkkeitä. Se ei ole oikeudenmukaista, eikä kuulu suomalaiseen tasa-arvoiseen ja oikeudenmukaiseen hyvinvointivaltioon.

Ministeri Orpon mukaan Suomi pystyy nyt voittamaan markkinaosuuksia maailmalla. Vientivetoiselle taloudelle on myrkkyä edelleen viennin pohjan kapeus. Kasvu on hyvä asia, mutta kun sen pintaa raaputtaa, niin nähdään, että se on edelleen liian harvojen PK – yritysten herkkua.   Kysyin ministeri Orpolta keskiviikkona eduskunnassa, että ymmärtääkö hän, että todellisuudessa Suomen kasvun pohja on liian ohuella pohjalla? Pelkkä telakkateollisuus ei riitä, vaan tarvitaan uusia avauksia mm. kyberosaamisessa, kiertotaloudessa ja kuluttajabrändeissä.

Lapsivähennyksen poistuminen kiristää lapsiperheiden verotusta. Lahtelaisella 2000 euroa kuukaudessa tienaavan perheen äidin tai isän verotus kiristyy 2 lapsen ja vanhemman perheessä tai 2 lapsen yksinhuoltajalla yli 200 euroa vuodessa. Lapsiperheet hallitus valitsi ainoaksi ryhmäksi, joilla verotus selvästi kiristyy. Työtä tekevät perheet maksavat. Eli juuri he, jotka tekevät työtä, maksavat veroja ja kasvattavat lapsia. Kiireisen työelämän ja lasten harrastusten kulujen kattamisen keskellä tätä ei leikkausta ei olisi pitänyt tehdä.

Ville Skinnari

 

KOLUMNIT -arkisto

syyskuu 2024

elokuu 2024

kesäkuu 2024

toukokuu 2024

huhtikuu 2024

maaliskuu 2024

helmikuu 2024

tammikuu 2024

joulukuu 2023

marraskuu 2023

lokakuu 2023

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011