Meidän ikioma ” Kallemme” on heitetty historian romukoppaan jo niin monta kertaa, että luulisi jo, että hänet on kerta kaikkiaan kuopattu. Piste! Mutta mitä kummaa? Monet yliopistoihmiset ovat taas alkaneet etsiä ”Pääomaansa” nykyisessä talouskriisissä uudelleen. Lehman Brothersin konkurssi ja finanssikriisi riisui maailman poliitikot, pankkiirit ja taloustieteilijät alastomiksi ja jätti heidät seisomaan housut kintuissa hokemaan liberaalia mantraansa kuin debiili aivokääpiö hiekkalaatikossa.
Taloustieteilijöiden keskuudessa on taas kaivettu esiin veli Karl. Puheenvuoroja on käytetty runsaasti ja hänen ajankohtaisuutensa nousee taas kuin haju lantakasasta. Marxin termejä itsetuho- termiä myöten pohditaan nyt ihan vakavasti. Olen aina ihaillut poikkeavia ajattelijoita. Yksi harvoista talouskriisin ennakoijista, Dr Doomiksi, kutsuttu Nouriel Roubini on suosikkini. Hän kaivoi naftaliinista veli ”Kallen” ja latasi kritiikkinsä
taas aitoa meininkiä. Seuraava on suora siteeraus hänen ajatuksistaan. Hänen mielestään kriisin jälkeiset elvytystoimet ja leikkaukset , joita on perusteltu välttämättöminä saavat keppiä isän kädestä.
”Kapitalismi voi ajautua itsetuhon tilaan, koska tulonsiirtoja työvoimalta pääomallle ei voida jatkaa
ilman ajautumista ylituotantoon ja riittämättömään kokonaiskysyntään.”
Juuri näin on käynyt. Uskomme markkinoihin, mutta ne eivät toimi” Roubini totesi Wall Street Journalin haastattelussa viime elokuussa siis puoli vuotta sitten. Voiko kukaan ajatteleva ihminen tehdä muuta?
Me olemme yksinkertaisesti tilanteessa, jossa koko pankkijärjestelmämme ja omistajien pelastamiseksi joudutaan uhraamaan hyvinvointia, sosiaaliturvaa, palkkoja, terveydenhuoltoa, koulutusta, vanhusten huoltoa sekä muita hyvinvointiyhteiskuntamme peruspilareita. Mutta mikä on tulos? Näistä toimista huolimatta Suomen ja muiden EU-maiden bruttokansantuotteen kasvu hidastuu. kulutus on vähäistä, työpaikkoja ei luoda tarpeeksi, yritykset eivät investoi ja asuntojen arvo putoaa.
Roubini tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että säästöohjelmat ovatkin johtamassa USA:ta ja Eurooppaa uuteen taantumaan. Tässä tilanteessa hän peräänkuuluttaa ratkaisuiksi investointipolitiikkaa ja aktiivista elvytyspolitiikkaa, jotta kokonaiskysyntä kasvaisi ja koko läntistä
taloutta uhkaava kasvu elpyisi. Olisiko meidän poliitikoillamme jotain oppimista tästä? Lähtisikö itsetuhon järkyttämä läntinen talous näillä keinoilla kasvuun?
Marxin tuotannon tarkastelu kannattaa. Marxin mukaan kapitalismissa vallitsee ainainen pakko kehittää tuotantoa suurempien voittojen saamiseksi. Yritysmaailma on hyötynyt pääomien vapauttamisesta, köyhien maiden resurssien hyödyntämisestä ja halvoista raaka-aineista. Kapitalismin kone jyrisee näkemättä ihmistä. Jopa niin sveitsiläisen UBS- pankin taloudellinen neuvonantaja Georg Magnus viittasi Marxiin tämän ristiriidan ymmärtäjänä: ”Marx osoitti ylituotannon ja alikulutuksen paradoksin. Mitä enemmän ihmisiä joutuu köyhyyteen, sitä vähemmän he voivat kuluttaa yritysten tuottamia hyödykkeitä ja palveluksia.” Marx kutsuu tätä hienosti voiton suhdeluvun laskutendenssiksi, joka pitää jatkuvasti ratkaista kriisien välityksellä.
Olen valitettavasti Marxin kanssa samaa mieltä, että vain elävä työvoima luo lisäarvoa ei mikään muu. Suurempiin voittoihin pyritään erityisesti työntekijöiden palkoista säästämällä, minkä tähden koneisiin ja teknologiaan sijoitetaan yhä enemmän.
Minä kysyn? Olemmeko todella nyt sellaisessa tilanteessa, jossa voitot vaativat yhä suurempia investointeja, kun samanaikaisesti suuremmalle tarjonnalle ei löydy kysyntää? Kaikki muuttuu. Kriisi myllertää: lakot, brändit, teollisuudenalat, rahajärjestelmät, markkinat ja ihmisten väliset suhteet purkautuvat ja häviävät. Uudet innovaatiot muuttavat maailmaamme.
Mutta muuttuko ihminen ja mihin suuntaan, kysyy suuri ihminen Veikko Lavi laulussaan.
Jussi Melanen