Sodan jatkuminen ei ole kenenkään etu

Aluksi syvä osanottoni Juhani Melasen omaisille ja läheisille. Hänen ajatuksiaan ja kärkevääkin, mutta osaavaa haastamista yhteiskunnallisissa asioissa jäämme kaipaamaan. Keskustelimme paljon vielä keväänkin aikana Lahdelle ja Suomelle tärkeistä asioista. Monta asiaa jää työlistalle meille nuoremmille.

Tapasin israelilaisen Breaking the Silence -järjestön edustajia Ori Givatin ja Joel Carmelin eduskunnassa. Breaking the Silence on merkittävä ja tunnettu israelilainen veteraanisotilaista koostuva kansalaisjärjestö, joka on tehnyt 20 vuotta tärkeää työtä ihmisoikeuksien puolustajana. Järjestö pyrkii kasvattamaan tietoisuutta miehityksen arkipäivästä Itä-Jerusalemissa, Länsirannalla ja Gazassa
Tel Avista Helsingissä vierailevilla järjestön edustajilla oli vahva viesti siitä, miten vahingollinen järjestelmä Israelin miehitys on myös israelilaisille, ja että monet Israelin armeijassa palvelleet vastustavat miehitystä ja sotatoimia. Breaking the Silence kerää sotilailta todistuksia siitä, millaista armeijassa palveleminen on, kun työtehtäviin kuuluu muun muassa palestiinalaisten kotien miehittäminen ja lasten pidättäminen, ja miten Israelin järjestelmä toimii.

Järjestö kritisoi Israelin armeijan doktriinia ja toimintatapoja, muun muassa siviiliuhrien määrän osalta. Ainoa ratkaisu heidän näkökulmastaan on sodan lopettaminen ja miehityksen päättäminen, sillä miehityksen jatkuessa eivät palestiinalaiset tai israelilaisetkaan voi elää rauhassa.

Kansalaisjärjestöjen kuuleminen ja kansainvälinen yhteistyö Israelin ja Palestiinan tilanteeseen liittyen on erityisesti nyt erittäin tärkeää. Suomen ja EU:n on jatkettava ja vahvistettava pyrkimyksiä sodan lopettamiseksi mahdollisimman pian. Sodan jatkuminen ei ole myöskään israelilaisten etu.

Mutta sitten vielä Lähi-Idästä Lahteen. Lahden valtuustossa äänestetään ensi maanantaina kaupungin historian suurimmasta yksittäisestä asiasta eli Lahti Energian myynnistä. Olen virkamatkalla silloin ETYJ – asioissa Lissabonissa, mutta varajäsenemme ovat paikalla ja meillä on asiaan aivan selkeä ja yhteinen kanta. Lahti Energiaa ei pidä myydä. Kaupunginhallituksen tiukka äänestys asiasta ratkesi siihen, että Perussuomalaiset eivät olleet kutsuneet varaedustajaa paikalle. Miksi? Suurimmassa mahdollisessa asiassa? Syitä voi vain arvailla.

Jalkapallossa lahtelaisten alkukausi on ollut takkuinen, mutta niin on ollut Kisapuistonkin tilanne. Viime viikolla pelasimme viikonloppuna perinteisen Parlamenttien välisen jalkapalloturnauksen Bernissä Sveitsissä. Kolme peliä kahdessa päivässä toi Suomelle mestaruuden voitoilla Saksasta, Itävallasta ja Sveitsistä.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO