Kutsu Jumalan valtakuntaan

Juuri lomalle lähtiessä on hyvä kuunnella viikonvaihteen aihe: ”kutsu Jumalan valtakuntaan”.
Vaikka oma loma alkaakin parin kuukauden päästä, aion herkistää aivojeni sen osan, joka muodostaa kuuloaistimuksen, vaikkakin se lähipiirin mukaan toimii hyvin valikoivasti ja tendenssimäisesti.

Siis kuulen kertomuksen Sakkeuksesta. Ihmisarvonsa menettänyt, miehittäjälle tuloja keräävä bastardi
oli vielä kaiken lisäksi pienikokoinen. Sisäistä veljeyttä tätä kohden tuntien kadehdin hänen puuhunkiipeämiskykyään. Itse Euroopan toiseksi kömpelöimpänä voimistelijana ei onnistu omalla kohdalla.

Tarve nähdä Jeesus oli suuri. Tarve kuulla vapauttava ja tervehdyttävä sana tuolta maineikkaalta mieheltä oli ylivoimainen. Arkuus sai jäädä. Jeesus vielä yllättää ja kutsuu itsensä Sakkeuksen kotiin. Halveksittu saa kuulla pelastuksen sanat. Kadonnut todellisuus pääsi murtautumaan esiin ja antoi kaiken tarvittavan. Oma elämä ja lähipiirin elämä koki muutoksen.
Kannattaa kulkea Jeesuksen seurassa silmät ja korvat auki. Hän yllättää juuri minut.
Muutenkin hyvää kesää teille kaikille!

Esa Kekki

 

Kuhnurit rulettaa

 

Viime viikolla pelattu HIFK-matsi kulki odotettuja latuja. Lahti vei ja HIFK vikisi, eipä tainnut tähtirinnoilla olla yhtään todellista maalipaikkaa ja muutenkin joukkue tuntui enemmänkin panostavan sumppupuolustukseen kuin hyökkäykseen. Lahti sen sijaan missasi useammankin ns. varman maalin, mutta ainoaksi jäännyt maali olikin sitten todella komea.
FC Lahti on viime vuosina kunnostautunut saksipotkumaaleilla ja jälleen kerran sellainen nähtiin, tällä kertaa Drilon Shalan toimesta. Varmasti kuukauden maali Ykkösessä. Vaikka Lahdella ei suurta hätää pelissä ollutkaan, oli joukkueen syöttötyöskentely välillä turhan huolimatonta ja samalla lähdettiin mukaan HIFK:n kävelyvauhtiin, silloin kun olisi pitänyt lisätä kierroksia.
Varsinkin lopussa annettiin aivan turhaan vajaamiehiselle vastustajalle vielä muutama mahdollisuus maalintekoon, kun olisi voitu painaa täysillä loppuun asti ja tappaa peli lopullisesti.

Drilon Shala iski HIFK:a vastaan kuukauden maalin

Yksi ikävä taklauskin nähtiin, kun Ville Priha taklasi törkeästi Toni Huuhkaa suoraan sukille ja kovalla vauhdilla. Tästäkös Lahden fanit riehaantuivat ja nähtiinkin melkoinen episodi, kun useampi lahtelaiskatsoja yritti päästä kentälle Prihan kimppuun. Ikävä kyllä Kisapuiston ns. turvallisuustoimet tämän sallivat. Kukakohan oli se älypää, joka keksi sijoittaa Lahden kiihkeät fanit juuri siihen päätyyn pääkatsomoa, jonka ohi pelaajat kulkevat pukusuojiin. Eiköhän olisi viisainta siirtää fanilauma kiltisti urheilutalon puoleiseen pätyyn, niin tälläisiltäkin lieveilmiöiltä säästyttäisiin.

Myös HIFK:n fanit näyttivät voimansa. Tai kuinka paljon voimaa nyt sitten tarvittiin siihen, että saivat aurinkokatsomon vanhat ja lahonneet penkit rikki. Yllättävän iso ja aktiivinen fanilauma kuitenkin HIFK:lla on, pelataanhan nyt kuitenkin ykköstä eikä liigaa. Totta kai väistämätön nokkapokkakin nähtiin faniryhmien kesken ja se ei varmasti ketään yllättänyt. Muutama stadilainen putkaan ja homma oli sillä siisti.

Ottelussa nähtiin myös kauden yleisöennätys, kun vihdoinkin päästiin yli 2000 katsojan. Kisapuiston palvelut pykivät jo sen verran, että täytyy melkeinpä toivoa, ettei tuon enempää katsojia kerralla peleihin saavu. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin oppia virheistä ja varautua isompiin yleisöryntäyksiin. Pienenä vinkkinä voisi FC Lahden organisaatiolle vinkata, että varautuvat ainakin PK-35 (25.7.) ja AC Oulu (7.8.) matseihin hommaamalla enemmän vessoja ja useampia myyntipisteitä. Kiva olisi myös, jos voisi ostoksensa jossain maksaa kortilla, kaikilla kun ei käteistä aina ole mukana.

Lahti porskuttaa kärjessä ainoastaan maalieron turvin, sillä PK-35 ja AC Oulu hengittävät tasapisteissä niskaan, eikä seuraavatkaan joukkueet kovin kaukana ole. Heinäkuussa Lahdella on kuusi matsia, joista kotona ainoastaan kaksi. Vastustajatkin ovat sieltä pahimmasta päästä eli Viikingit ja noususta taisteleva PK-35.

Kotona peli kulkee, mutta pikkuhiljaa pitäisi peli saada kulkemaan myös vieraskentillä, sillä tasapelit eivät riitä enää pitkään. Augen liigajuna puksuttaa vielä radallaan ja kuukauden päästä kun seuraava Omalähiö ilmestyy, ollaan jo paljon viisaampia nousun suhteen. Uskon, että silloin nousutaistelu on tiivistynyt Lahden, Oulun ja PK-35:n väliseksi taistoksi.

– Pete Salomaa-

 

Olenko outo, olen hetero!

Homot ja lesbot viettävät juhlia ympäri maailmaa ja kuljeskelevat kukkakimput kauloilla kuin hipit 1960-luvulla julistamassa oikeuksiaan mennä naimisiin samaa sukupuolta olevien kanssa. Helsingissä järjestetään viikonloppuna oikein kunnon karkelot eli Flow juhlat, jossa tosin eivät esiinny pelkästään lesbot ja homot, mutta jossa korostetaan naisten oikeutta pukeutua haluamallaan tavalla pelkäämättä tulla raiskatuksi.

No meitähän tänne maailmaan mahtuu kaikenlaista ja minulla ei ainakaan ole mistään tai ketään vähemmistö vastaan mitään, mutta joskus olen ihmetellyt, että tarvitseeko kaikkea julistaa juhlilla ja kulkea kanniskelemassa kylttejä näissä tapahtumissa. Jotkut voivat saada herneen tästä nenäänsä ja käyttäytyä helposti aggressiivisesti, kuten kävi samoissa juhlissa viime vuonna. Tasavaltamme sosialistiäitihän on tunnettu suojelija ja SETA-jäsen, joka siunaa yhtä hyvin kettutyöt kuin sukupuolineutraalit avioliitot. Hyvä näin! Suvaitsevaisuus on kaiken viisauden alku, mutta mutta mihin vedetään raja.
Seksuaalivähemmistöjen oikeuksien turvaaminen on oikein, mutta entäs sitten pedofiilit. Vanhoillislestadiolaiset ovat nyt poliisitutkinnan kohteena, koska on heidän johtajistaan lukuisat ovat käyttäneet lapsia seksuaalisesti hyväkseen, samalla tavalla kuin katoliset papit ympäri maailmaa. Näistä asioista vaietaan erityisesti kirkon piirissä, jossa kuitenkin saa nykyisin jo vaihtaa sukupuolta ja pitää virkansa kirkkoherrana tai kirkkonaisena; rinnoilla tai ilman.

Olen kuitenkin jossain mielessä vanhoillinen ja erityisesti minua on alkanut sapettaa se, että tänne vapaaseen Suomen maahamme olaan luomassa kaikenlaisia kiintiöitä. On kiintiöpakolaisia, kiintiöromaaneja, kiintiö sitä ja tätä. Silloin liikutaan vaarallisilla vesillä, jos esimerkiksi homous ja lesbous on tietty etu esimerkiksi työpaikan saamisessa tai jossain virassa tai näitä virkoja ollaan kiintiöittämässä. Kyllä koeteltu kansalaistaito tai kunnon pitäisi ratkaista ainakin työpaikka asioissa.

Tätä mieltä on varmasti myös Kama Sutrassa mustan vyön omaava kansamme edustaja Ilkka Kanerva. Hän ja Matti Nykänen ovat median vapaata riistaa, tekivätpä he mitään tai ei. Kerran keksitty aina epäilty! Miten nämä herrat voivat puolustautua esimerkiksi sellaisesta median kysymyksestä:
” Joko olet lopettanut naisen lyömisen tai naisissa käymisen?” Vastasitpa niin tai näin, niin kyllä kansa tietää.

Kyllähän homoja lesboja on ollut iät ja ajat. Heidät ollaan sivistyneissä valtioissa hyväksytty jo lainkin nojalla yli 40 vuotta, mutta tarvitseeko sitä nyt sitten oikein juhlia ja viestittää ympäristöön kaikella kohulla ja pauhulla. Tästä voi olla eri mieltä ja pitääkin, sillä kyllä meillä heteroillakin pitää olla samat oikeudet. En malta tässä pakinassani olla kertomatta hyvää juttua, jonka kuulin ja samalla toivottaa lukijoilleni hyvää kesää ja kiitos mukavasta palautteesta.

Kaksi irakilaisperhettä oli muuttanut Helsinkiin. Perheen isät löivät vetoa keskenään siitä, kumpi olisi stadilaisempi vuoden kuluttua. Herratpa sitten tapasivat steissillä, jolloin toinen ”melkein” varma voitoistaan letkautti:
-Helou ! Tulin just tosta handelista, ku piti kato ostaa pari flindaa bissee, ku tulee lasinaamasta se Svedu-Härmä lätkämatsi about six.
Kuule painu sinä vittuun rättipää!

Että kaikki muu paitsi purjehtiminen on turhaa ja juoksemista älä sinä lopeta!

 

KOLUMNIT -arkisto

joulukuu 2023

marraskuu 2023

lokakuu 2023

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011