Valtionvarainministeriön entinen virkamies ja harmaantalouden asiantuntija Markku Hirvonen julkaisi yhdessä Pekka Lithin ja Risto
Waldenin kanssa laajan tutkimuksen kesäkuussa 2010. Tässä tutkimuksessa ilmeni, että noin 90 prosenttia suomalaisten kansainvälisen sijoitustoiminnan tuotosta jätetään ilmottamatta verottajalle.

Yleisimmin veroja kierretään osakkeiden myyntivoittojen ja osinkojen osalta. Erään arvion mukaan Suomi menettää verotuloja arviolta 820
miljoonaa euroa nimenomaan juuri kansainvälisen veronkierron takia. Tämä ei ole Mediassa kovinkaan seksikästä, joten toimittajilla on todella vaikeuksia hankkia tietoja veronkiertoon liittyvistä asioista. Valvonta on retuperällä ja pahasti jälkijunassa.
Hallintarekisteröinnillä mahdollistettiin se, että omistuksista tehdään anonyymejä. Miten tämä on mahdollista Suomessa, jota
pidetään oikeusvaltiona? Ja ketkä tämän lain valmistelivat Suomessa?

Lain valmistelijana oli ” Arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistusta valmisteleva työryhmä”.
Matti Meikeläisen tarvitsee avata ensin arvo-osuustili pankista, minkä jälkeen vasta hän voi ostaa Enson osakkeita Helsingin
pörssistä. Tiedot kaupoista kulkevat arvo-osuustililtä Arvopaperikeskukselle eli Euroclear Finlandille ja edelleen veroviranomaisille. Verottaja osaa täten ottaa 28 prosenttia suomalaisten sijoittajien myyntivoitosta ja osingsta pääomaveroa.

Hallintarekisteri tarkoitettiin vain ulkomaalaisille sijoittajille.Siinä arvopaperit kirjataan, mutta omistajan tilalla lukee vain esimerkiksi Hong Kong bank, jolloin todellinen tilin omistaja jää anonyymiksi, eikä hänen tarvitse maksaa myyntivoitosta veroa Suomeen.Tällä näppärällä keinolla häivytetään suomalaisten omistukset ulkomailla taivaan tuuliin.

Tällainen verokikkailu on mahdollista vain rikkaille ja hyväosaisille. Yksinkertaisesti suomalaisten pörssiyhtiöiden omistusten julkisuus katoaa, kun ne siirtyvät hallintarekisteriin. Tätä aloitetta on ollut valmistelemassa myös entinen pääministeri Mari Kiviniemi. Suomalaiset finassipiirit hykertelivät käsiään, kun vuonna 2005 varallisuusvero lakkautettiin ja sen yhteydessä poistettiin mahdollisuus saada tietoja omistusten suuruudesta.

Vastuu sijoittajien henkilöllisyydestä yritetään vierittää suomalaisten pankkien harteille, jotka usein ovat rekistöröityneet
ulkomaille. Tätä kaikkea on yritetty perustella sillä, että pääoma pakenee Suomesta. Jos näin on, ovat kansalaiset eriarvoisia Suomessa. Kaikki tehdään suuren rahan ehdoilla, välittämättä mistään oikeudenmukaisuudesta. Tätä vastaan on uuden eduskunnan yritettävä taistella.
Missä puolueessa tämä tiedostetaan ja kuka aloittaa?

Jussi Melanen

Kumpi on kivempi, joulu vai pääsiäinen? Nyt kun molemmat ovat (noin suunnilleen) lähes tuoreeltaan takanapäin, voi tehdä vertailua.
Törmäsin hiljaisella viikolla keskusteluun, jossa tätä asiaa pohdittiin. Yllättävän monen mielestä joulu on näistä juhlista se iloisempi. Pappina ajattelen toisin. Ei toista ilman toista mutta onhan se nyt vaan jotakin, että ristinpuuhun naulataan Jeesuksen lisäksi koko maailman synnit ja ylösnousemuksen aamusta alkaen kristikunta elää iankaikkisuuttaan jo nyt. Kyllä siinä jäävät seimen oljet kerrasta kakkoseksi.

Mietin että miksi pääsiäisen ajalla on niin synkkä leima. Onko se tämä suomalainen luonteenlaatu, joka tarttuu melankoliaan eikä pääse irti ei sitten millään? Pääsiäistä edeltää pitkä paastonaika, jolloin syvennytään ja hiljennytään ja päät kallellaan pohdiskellaan syntyjä syviä (ehkä niin syviä että sinne ei juuri päivä paistakaan). Sitten kun pääsiäisen alla alkaa tapahtua, tapahtuukin ripeästi. Eikö pää kestä vauhdissa mukana?

Palmusunnuntaina me muistelemme palmunlehviä heiluttavia jerusalemilaisia, jotka tervehtivät iloisina Jeesusta – ja ajattelemme hieman happamina, että kohta lentävät oksat nurkkaan ja nyrkkien heristys alkaa, kun juhlakansa kiroaakin Jeesuksen. Otsat rypistyvät ja tuhon odotus alkaa.
Hiljaisen viikon aikana me kuljemme Jeesuksen kärsimystien askelissa. Kiirastorstaina Jeesus asettaa ehtoollisen. Sen sijaan, että iloitsisimme siitä että meillä tämä kristittyjen matkaeväs on olemassa, me kyräilemme, kuin olisimme osa Jeesuksen opetuslasten ruokailevaa joukkoa: kohta se Juudas nousee ja poistuu yöhön ja menee kavaltamaan Jeesuksen, se petturi ja roisto!

Ristin juurella katsomme kärsivää Messiasta ja otsa rypyssä tuumailemme, että tuo jos jokin se kyllä tekee kipeää. Saisi siinä iloitakin, jos ei muusta niin siitä, ettei itse ole siinä paikalla johon kyllä ihan oikeasti kuuluisi, siis ristinpuuhun ja Jumalan hylkäämäksi omien syntien vuoksi. Vaan sinne naulattiin kerralla kaikki, omat ja vieraat, nykyiset ja tulevat synnit. Hirveää, mutta hienoa. Hirveän hienoa.

Lankalauantaista on tietysti vaikea riemua repiä. Jeesus pötköttää kuolleena haudassa, kaikki toivo on mennyttä ja asiat ovat muutenkin huonosti. Itse taistelin alakuloa vastaan käymällä lauantaina kastamassa yhden tuttavani lapsen. Jouduin tosin itseäni aika lailla psyykkaamaan taipuakseni kastejuhlaan päivänä, jolloin koko kristikunta suree ja sanoin kastekodissakin, että onpa jäätävä kastepäivä, mutta toisaalta: me kristityt emme tuijota vain menneeseen vaan suuntaudumme voimakkaasti tulevaisuuteen. Mikä muu on niin hieno lupaus tulevaisuudesta kuin pieni lapsi, joka kasteessa liitetään Jumalan perheväkeen ja armon osallisuuteen.

Pääsiäisyöstä alkaen saa kyllä sitten ihan luvan kanssa heittää huolet mäelle ja suorastaan riehaantua päiväkausiksi juhlimaan. Ei ole kuolemaa, ei valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut. Kristus on ylösnoussut! Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisillä joita Hän rakastaa! Hei aattokansa, tästä se vasta alkaa!

Anu Toivonen
Nuorisopappi ja armahdettu syntinen

Pääsiäinen on elämän syvimmässä ytimessä. Se on erilaisten juhlapyhien ja tunnelmien sarja, joka kuljettaa meitä suosiosta hylkäämiseen, kipuun ja kuolemaan, mutta nostaa lopulta syvyyksistä ylös iloon ja ihmeeseen. Hiljaisen viikon ja pääsiäisen pyhien aikana käydään läpi elämän tärkeimpiä asioita.

Jeesus sai viimeisenä viikkonaan kokea nämä jyrkät laskut ja nousut. Hän ratsasti Jerusalemiin juhlittuna, vaikkakin hyvin erilaisena kuninkaana. Aasilla ratsastava messias oli auttanut ja parantanut, hän oli tehnyt niin paljon hyvää, että ihmiset pyysivät häneltä: hoosianna, oi, auta, pelasta. Muutaman päivän päästä vastaanotto oli tyystin toinen: Jeesus olikin pahantekijä, joka haluttiin tuomita kuolemaan. Me ihmettelemme ihmisten kiihkoa ja vihaa. Tapahtumat toteuttivat kuitenkin Jumalan suunnitelmaa. Sen Jeesus tahtoi täyttää. Vain kärsimällä ja kuolemalla hän pystyi vastaamaan ihmisten pyyntöön, vain niin hän pystyi auttamaan ja pelastamaan.

Kiirastorstaina kirkon alttari puetaan mustaan. Pitkäperjantaina tuo tummuus pysyy ja syvenee, mutta pääsiäisyön messussa mustat kankaat otetaan pois. Hämärässä kirkossa alkaa levitä valo, se siirtyy pikku kynttilästä toiseen, ja kohta koko kirkko on valoisa, täynnä juhlaa. Kuolemalla ei ole pääsiäiskertomuksessa viimeistä sanaa. Jeesus nousi ylös kuolleista! Se on ihme, järjelle käsittämätön. Mutta vain elävä Jeesus voi olla todellinen pelastaja. Hän voitti kuoleman, hän avasi tien taivaaseen myös ihmisille.

Elämän ahdingossa, sairauksissa ja synnin painon alla ihminen löytää turvan pääsiäisen ytimestä: ristin juurelta ja tyhjältä haudalta. Jeesus on kantanut koko maailman synnit, hän otti rangaistuksen päälleen. Sen tähden me voimme saada syntimme anteeksi. Jeesuksen ylösnousemisen kautta meilläkin on toivo ikuisesta elämästä.

Launeen seurakunta toivottaa kaikille siunattua pääsiäistä!

Riitta Särkiö

Toisinajattelija Peter Lundin matkasaarnoista poimittua

Googlen hakukoneesta sanalla Peter Lund tulee yli osumia yli miljoona. Mikäs mies hän oikein onkaan?
Jalo Paananen ja Lea Launokari ovat käyneet debattia Suomen ydinvoimaohjelmasta Etelä-Suomen Sanomissa ja esittäneet niistä mielipiteensä.
Näkemykset ovat erilaiset, mutta kumpikaan ei ole alan terävintä huippua, joten lienee hivenen paikallaan esitellä lahtelaisillekin Suomen ydinvoiman tosinajattelija Peter Lund. Hän on laatinut maailman kattavia energia-analyysejä ja julkaissut niitä sadoissa kansainvälisissä medioissa.
Hän on toiminut energiatutkimusohjelmien neuvoantajana Euroopan komissiossa, kansainvälisessä energiajärjestössä IEA:ssa ja Pohjoismaiden neuvostossa. Eihän häntä kuunneltaisiin ellei hänellä olisi myös ajatuksia.

Hänen mielestään Suomen kansantalous voisi paremmin, jos luopuisimme lisäydinvoimalasta.
Hän ihmettelee monia asioita Suomen ydinvoimalabuumissa. Ostamme teknologina Ranskasta ja mahdollisesti jatkossa Venäjältä ja Japanista. Ydinreaktorin rakentajatkin ovat ulkomailta. Hänen mielestään hyödyt valuvat ulkomaille eivätkä rahat kierrä Suomessa. EU vaatii, että vuonna 2020 kaikesta energiasta tuotetaan uusiintuvalla tavalla. Maahamme on syntymässä teknologian lukkiutuma. Hän väittää, että Työ- ja elinkeinoministeriön sähkönkulutuslaskelmia muutettiin yhdessä päivässä, että saatiin lupa vielä toiselle uudelle ydinvoimalalle. Pekkarinen pekkaroi taas ja Katainen nyökytteli päätään, kuten ajokoiran tuleekin.

Koko maailmassa tuotetaan ydinvoimalla 14 prosenttia sähköä. Suomessa tämän osuus on neljännes ja se kasvaa koko ajan. Vanhoilla voimaloilla on ikää vuoteen 2030 asti ja uudet reaktorit eivät poistu ennen vuotta 2080. Ydinsähköä on perusteltu sen edullisuudella. Lund kysyykin oikeutetusti, missä se halpa sähkö oikein sitten piileksii?
Kuluttajalle sähkön hinnan määrää pohjoismainen sähköpörssi. Mikä tarkoittaa, että kun Norjan kosket kuohuvat, vesivoimaloiden tuottama sähkön hinta laskee. Jos Norjassa on kuivaa eivätkä vesivoimalat käy täydellä teholla, sähkönhinta nousee.
Ydinsähkö on halpaa; tosin vain reaktoreiden omistajille. Olkiluodon omistaa TVO eli Teollisuuden voima. TVO suomalainen energiayhtiö, jonka taas omistavat Pohjolan Voima, Fortum. Helsingin Energian tytäryhtiö Mankala, Etelä-Pohjanmaan voima. Pohjolan Voiman suurimmat omistajat taas ovat metsäyhtiöt UPM ja Stora Enso. TVO on eräänlainen osuuskunta, jonka hinta omistajille on 20 euroa megawattitunnilta, kun sähkön oikea markkinahinta on 40-50 euroa. Nyt metsäteollisuus siirtää tuotantoa koko ajan muualle ja se etu, jonka valtio antaa raskaalle teollisuudelle halvasta energiasta, vähenee jatkuvasti.

Valitettavasti raskas teollisuus sijoittaa Suomessa tuotekehittelyyn vain minimaalisesti. Lundin mielestä myöskin löperö verotus on sekin Suomen erikoisuus. Normaali yritys maksaa arvonlisäveroa 23 prosenttia, mutta osuuskuntarakenteen kikkailulla avulla TVO:n tulos on optimoitu. Esimerkkinä hän esittää Saksan, joka pumppaa ydinvoimayhtiöiltään rahaa suoraan uusiintuvien energiamuotojen kehittämiseen. Saksassa tässä on haistettu siinä bisnes. Uusiintuva energia on tuottanut sille 15 vuodessa 350.000 työpaikka.

Lund ihmettelee, miksi Suomi korkean teknologian maan toimii näin. Hänen mielestään Suomesta löytyy uusiintuvan energian ja energian käytön tehostamisen avulla potentiaalia tehostaa panostusta uusiintuviin energiavaihtoehtoihin. TVO:lla oli velkaa vuonna 2009 3,5 miljardia euroa, siis 70 prosenttia rahoituksesta. Tämähän minimoi omistajien riskin onnettomuuden sattuessa. Mikä tarkoittaa taas, että viime kädessä valtio eli sinä ja minä olemme maksumiehinä, sillä eihän tällaista yhtiötä voi päästää konkurssiin.

Uusiintuvan energian maailmanmarkkinahinnat ovat 300 miljardia vuodessa ja kasvavat koko ajan. ”Eikö meidän pitäisi olla mukana tässä kehityksessä eikä lukita poliittisia päätöksiämme pelkästään ydinvoimaan”, Lund kysyy. Niin minäkin. Yhtä totuutta ei voi olla olemassa tässäkään asiassa.

Juhani Melanen

Kirjoituksessa on käytetty apuna professori Lundin lausuntoja eri lähteistä

Palmusunnuntaina Jeesus ratsastaa nöyränä Jerusalemiin aasilla. Ihmiset hurraavat ja heittelevät palmunoksia ja vaatteita hänen eteensä. Riemuhuudot vaihtuvat kuitenkin pian ristiinnaulitsemisvaatimukseen. Ratsastaja on matkalla kuolemaan ja hän tietää sen. Muistelemme Jeesuksen kärsimyshistoriaa tapahtuma kerrallaan hiljaisella viikolla eli piinaviikolla, jonka palmusunnuntai aloittaa.

Vielä sunnuntaina kiertelevät iloiset virpojat taloissa toivottamassa siunausta ja tuottamassa iloa värikkäillä virpomisvitsoillaan. Erityisen siunaukselliselta virpominen tuntuu, jos sattuu saamaan Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä muistuttavan kolmihaaraisen vitsan. Tavan mukaan pikku virpojien tuloon on varauduttu suklaamunin, jotka muistuttavat kalliohaudan salpojen murtumisesta ja ylösnousemisen ihmeestä.

Vanhat, tutut perinteet kantavat sisällään kristinuskon suurta kertomusta. Ne ovat kuin kaunis kääre, johon lahja on kiedottu. Kaunis lahjapaperi houkuttaa ottamaan paketin vastaan, mutta sen rikkaus paljastuu vasta, kun kääre on poistettu ja lahja paljastuu. Palmusunnuntain kauniista kääreistä eteemme avautuu näköala itsensä antavaan rakkauteen, sovitukseen ja anteeksiantoon. Se ei ole satua, vaan totta. Verellä aateloitua kärsimystä. Meidän puolestamme. Sinun ja minun. Eikä se ole vain näkymä, vaan polku, joka kutsuu kulkemaan. Elämään todeksi hiljaisen viikon tapahtumia.

Leena Kukkonen

Miten tavallinen kansalainen ymmärtää poliitikkojen kieltä

Tutustuin päivän viime viikolla neljän suurimman puolueen aatteelliseen ohjelmaan, jotta osaisin äänestää 17.4. oikeaa ehdokasta. Vaalikonetta en käytä. Otin varsin kriittisen lukuasenteen ja ryhdyin töihin viime sunnuntaina. Pian aloin epäillä ensin käsityskykyäni sitten uudelleen lukemisen jälkeen pelästyin; järkytyin on ehkä parempi ilmaus. Kaikki olivat samankaltaisuudessaan hämmästyttäviä.

Jokaisen puolueen poliittinen semantiikka osoitti, kuinka taitavasti kirjoittajat osasivat piiloutua passiivimuotojen, konditionaalien ja optatiivien taakse, mistä arvosanaksi ammattipoliitikoille täysi kymppi. Mutta se sisällöllinen puoli!
Kaikki kannattivat vapautta, tasa-arvoa sekä näkivät työnteon ja hyvinvoinnin keskinäisen riippuvuuden. Hieman Urpilaisen ylevä lause ” työ lisää vapautta.. muistutti Aatun ”Arbeit macht frei julistusta, mutta lienee tahaton.
Kaikki olivat huolestuneita vanhuksista, sairaista, nuorista työntekijöistä, köyhistä ja kaikille maahanmuuttajat olivat tärkeitä. Jumalasta ja homoista oltiin vain niukasti eri mieltä ja omia saavutuksia kehuttiin estottomasti. Kaikille arvot olivat tärkeitä: kannattavuus, suvaitsevaisuus, sivistys olivat mukana, mutta koti, uskonto ja isänmaa olivat haihtuneet historian hämärään.

Jostain syystä kukaan puolue ei puhunut minulle tärkeistä arvoista ilmeisimmistä: kasvun pakosta ja markkinavoimien ylimaallisesta palvonnasta. Markkinavoimilla on kivaa ja kvartaalitalous saa jatkua, työikää voidaan pidentää (paitsi herroilta) supistuksia on tehtävä ja harmaa talous saa jatkaa
mellastamistaan rakennuksilla.Kaikki painottivat avointa keskustelua kuitenkaan tarkentamatta millä foorumilla, missä päätöksenteko vaiheessa ja kenen kesken? Vain hallituspuolueiden? Kabineteissa debattia kyllä käydään, mutta riittääkö se. Miten arvioidaan tehtyjä päätöksiä? Internetissä, lehtien mielipidesivuilla vai kapakassa oluttuopin ääressä

Kaikki välittävät ihmisestä, mutta epäselväksi jää miten? Miten ihminen vapautuu toteuttamaan omia arvojaan? Kepulaisen Kiviniemen mukaan ” on tärkeämpää etsiä keinoja, joilla vajaakäytöllä olevat inhimilliset voimavarat saadaan ihmisen oman elämän käyttöön”. Hän jatkaa ” ihmisen talous on muunnettava sellaiseksi, että se sopeutuu luonnonkestokyvyn asettamiin rajoihin”. Minulle ainakin syntyi tästä mielikuva, että Kiviniemen mukaan ihminen ei kuulukaan luontoon, vaan on pelkkä häirikkö.

Tästä kaikesta meidän on sitten kuitenkin valittava. Mutta peli jatkuu ja on epärehellistä. Veropolitiikalla on jo pitkään vauhditettu varallisuuserojen kasvua. Vaalit käydään yksittäisten ehdokkaitten brändäyksen ja imagon keinoin. Kaikki ovat rehellisiä ja kantavat raskaan vastuun kansakuntamme kohtaloista periaatteella: oma etu, kaverin etu ja puolueen etu. Muista ei ole niin
väliä.

Kirkkovuodessa Lännen kirkossa tämä sunnuntai aloittaa hiljaisen viikon loppuun ulottuvan syvän paaston ajan. Jeesuksen aikalaiset eivät suuressa mittakaavassa ymmärtäneet hänen olemustaan ja tehtäväänsä maailman Vapahtajana. Jeesus oli uuden liiton välittäjä. Hän kuoli kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset. Näin opettaa kirkkomme evankeliumikirja.
Evankeliumikertomusten äärellä tuntuu voimakkaana myös Jeesuksen lähipiirin ymmärtämättömyys. Vasta myöhemmin palaset ikään kuin loksahtavat kohdalleen ja syntyy voimakas vakaumus Jeesuksesta Messiaana lupausten täyttäjänä.
Kristuksen ruumiin eli kirkon historiassa voi myös epäillä joskus uskon olleen heikonlaista tai ainakin uskon liittymistä milloin mihinkin valtaan voimaan, kunniaan tai elämäntapaan.
Toki on niin, ettei kemiallisesti täysin puhdasta kristinuskoa omista kukaan. On myös niin, että elämme jossain tietyssä historian vaiheessa ja tietyssä kulttuurissa ja olemme vastaanottaneet jonkun hyvän ja mieltä muokkaavan sivistys- ja koulutuspaketin. Kaikki tämä vaikuttaa ja muokkaa näkemyksiämme.
Ei ole helppoa tai itsestään selvää vastata kysymykseen, millä tavalla Jeesuksen kärsimys ja kuolema liittyvät minun elämääni. Jos minun syntini aiheuttaa Jeesuksen kärsimyksen ja kuoleman, pyydän saada huomauttaa, että ” koskaan en ole kellekään mitään pahaa tehnyt ”. Niin vastataan varsin usein kohti käyvään kysymykseen.
Niin, jotain ihmistä voimakkaampaa on Jeesus-tapahtumassa, kun sitä uskomattomatkin vuodesta vuoteen jaksavat pilkata ja ivata.
Kannattaa katsoa, mitä sisältyy uskontunnustuksiin ja millaista uskoa ne julistavat.
Sitten voi käydä miettimään, kuka Jeesus minulle on. Ja sitten lähteä seuraamaan Jeesuksen kärsimysvaiheita. Jos sittenkin olisin ihan itse syyllinen. Tietenkin isieni kanssa, jos siitä lohtua on. Mutta pääasia on tässä: katso Jeesusta! Hän antaa sen, mitä tarvitset.

Esa Kekki

Älä taivu ja älä luovuta tietoja -pelin henki

Kirkostamme eroaa joka päivä satoja ihmisiä, jotka ovat saaneet tarpeekseen oman luterilaisen kirkkomme suvaitsemattomuudesta. Kirkon moraalisena tehtävänä on pidetty luottamusta ja uskoa armahtavaan Jumalaan. Nyt kansan kirkkomme ja kristillisdemokraatit ovat lähteneet ristiretkelle tuhomaan suomalaisen yhteiskuntamme arvomaailmaa hyökkäämällä avoimesti homoseksuaalisuutta ja kirkon kirjojen tutkimista vastaan.

Kirkkomme papit ja kirjaoppineet toimivat omien vaistojensa varassa eivätkä ole käsittäneet suomalaisen elämäämme ja itse elämänmuotojen moninaisuutta. Tärkein väite on elämän monitulkinnallisuus. Filosofi Hume kirjoitti, että elämän arvoja ei voida johtaa suoraan tosiasioista
”Humen giljotiini”. Toinen filosofi G.E. Moore huomauttaa, että minkä tahansa luonnollisen ja sen vuoksi hyväksi väitetyn asian hyvyys voidaan kyseenalaistaa. Arvot ja tosiasiat eroavat siten toisistaan. Mooren mukaan lankeamme naturalistiseen virhepäätelmään ,jos yritämme jostain ei-moraalisesta ominaisuudesta, kuten hyödystä tai onnellisuudesta loogisesti johtaa sen, miten asioiden pitäisi olla.

Papistomme ja nuoret hihhulit eivät tunne filosofiaa eivätkä ymmärrä, että vaikka arvojamm ei voida johtaa tosiasioista periaate ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö tosiasiat voisi olla hyvinkin relevantteja arvostelmien kannalta. Se vain tarkoittaa, että tällaisten johtopäätösten tekeminen edellyttää myös muulta kuin kirkon taholta arvoja sisältäviä oletuksia. Ilman kirkon tuomitsevia kannanottoja me voisimme elää ja suojella elämää oikeammin kuin juuri
nyt tapahtuu. Ihmiskuntamme olisi kuollut sukupuuttoon jo kauan ennen kirkkomme oppeja ellei ihmislajissamme olisi kehittynyt sellaisia luonteenpiirteitä kuin yhteistyökykyky, myötätunto, solidaarisuus, hyväntahtoisuus, epäitsekkyys ja rehellisyys. Nyt kansan kirkkomme hyökkää nuorisokaapuun pukeutuneena kimppuumme tuomitsemaan kaikki sellaiset suomalaiset, jotka eivät tunnusta näitä oppeja omakseen. Siinä eivät arkkipiispan saarnat paljon auta ja paina, kun suvaitsemattomat kirkon kirjaoppineet hyökkäävät usealla eri rintamalla kirkkomme normaaleja
maallikkojäseniä vastaan.

Monille meille uskonto on tärkeää sen itsensä takia eli armon. Uskonto antaa meille hienoja pelisääntöjä ja käskyjä ja on sinällään jo tärkeää ilman minkäänlaista korkeampaa henkistä ulottuvuutta. Nyt nämä kirkkomme henkisen egon ostattajat olisi mitä pikimmin kitkettävä seurakunnista pois julistamaan omaa oppiaan kansan kirkkomme ulkopuolelle.Hienoimmat syväegologiset näkemykset korostavat juuri ihmisen myötätunnon koskemaan kaikkia ja kaikkea elollista.

Miksi me suvaitsemme luterilaisuudessa näitä eri tavoitteita ja homopelkoisia raukkoja? He perustakoon omilla rahoillaan uusia uskonnollisia liikkeitä, jotka hyväksyvät pedofilian ja antavat sille mahdollisuuksia. Esimerkkeinä katolinen kirkko ja vanhalestadiolaisuus, jotka tavan takaan ovat yrittänyt peitellä piirissään olevia ongelmia.

jussi.melanen@phnet.fi

Tämän viikkoista papin palstaa pohtiessani silmiini osui Raamatun sana ilmestyskirjasta, jossa kirjoittaja lähes tuskastuneena toteaa ”Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma” (Ilm. 3:15)!

Minusta tuossa tokaisussa on tämänkin päivän ihmisellekin oikein oivallista haastamista. Lähestyvät eduskuntavaalitkin haastavat meitä joka päivä ottamaan kantaa ja eri ehdokkaat esittelevät asioita, jotka ovat heille tärkeitä. Äänestäjän pahin vaihtoehto tuntuu olevan kantaaottamattomuus, kuuluminen nukkuvien puolueeseen. Kirkoltakin toivotaan tarkempia ja jyrkempiä kannanottoja nykypäivän ilmiöihin, niin tavallisten ihmisten kuin valtiovallankin taholta.

Jos sama haaste esitetään sinulle, joka olet kastettuna kristitty ja Jumalan lapsi, niin mikä saa sinut kylmentymään tai kuumentumaan? Kristittyä ei ole kutsuttu kulkemaan kultaista keskitietä, vaan taivastietä! Kannattaa ottaa rohkeasti kantaa niiden asioiden puolesta, joihin uskoo. Uskon voi myös ottaa voimavaraksi tekoihin, sillä uskovan teot muuttavat maailmaa pieni pala kerrallaan. Jos ei isossa mittakaavassa, niin ainakin lähipiirissä, siinä ihmiselle tärkeimmässä ympäristössä.

Ville Hakulinen