Psykososiologisessa persoonallisuuskehitysnäkemyksessä monikin viisas tutkija mainitsee ongelmallisen isäsuhteen. Välittömyys ja läheisyys eivät välttämättä ilmene kovassa ja ankarassa isäsuhteessa. Ruotsin kirkon historiassa esimerkkinä kenties toimii Lars Leevi Laestadius. Liekö ollut vaikeaa, kun hän mieluummin puhutteli Jumalaa Taivaalliseksi Vanhemmaksi? Tämän rukoussunnuntaiviikonvaihteen viisaus on siinä, että rukous ei ole rituaalinen velvollisuus, vaan välitön, läheinen ja luottavainen keskustelusuhde ihmisen ja Jumalan välillä.
Kaiken luodun takana on hyvä Jumala. Hänen valtakuntansa lopullista tulemista saa rohkeasti pyytää. Hänen tahtonsa toteutumista omassa elämässäni saan pyytää. Hän avaa kätensä ja antaa kaiken mitä tarvitsen. Jokapäiväinen leipä tulee ja siitää riittää jaettavaksi toisillekin. Hän antaa velkamme anteeksi ja päästää pahasta, sillä Hänen olemuksensa on sulaa hyvyyttä.
Kaikki on Hänen ja Häneltä. Meillä on osallisuus hänen omaansa.
Paitsi että tänään kehotetaan kollektiiviseen rukoukseen seurakunnan yhteisessä kokoontumisessa, Jeesus kehottaa rukoilemaan yksin, käymään sydämen keskustelua Jumalan kanssa. Hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä on mahdollisuus kuunnella Jumalan puhetta, kohdata hänet ja mietiskellä.
Tämä kaikki ei ole vain kevyttä fiilistelyä vaan tällaisen toiminnan hedelmänä saattaa seurata toiminta juuri tässä näkyvässä maailmassa, rakastaa ja palvella lähimmäistä, kantaa vastuuta luomakunnasta ja tehdä työtä kaikkien yhteiseksi hyväksi elää iloisesti ja osallistua Jumalan antamien hyvyyksien iloiseen nauttimiseen.
Esa Kekki
Lahdessa vietettiin kirkon suurtapahtumaa Kirkkopäiviä 13.-15.5. Kansaa oli koolla tuhansittäin. Oman ohjelmansa saattoi poimia tarjottimelta, jossa oli tapahtumaa, konserttia, keskustelua, kahvilaa jne. jne.
Jokainen löysi varmasi oman suosikkinsa. Minun suosikkini käveli minua vastaan torilla perjantaina puolenpäivän tietämissä. Vastaan tulivat työtoverini Kikka ja Johanna. He työntelivät kasarityyppisiä lastenvaunuja, jossa ei uinunut vauva, vaan pyykkilauta, kynttilä, kukkia, sanoja ja pieni krusifiksi. Pyhä kohtasi minua keskellä perjantaista toria.
Kikka ja Johanna kysyivät haluaisinko viettää heidän kanssaan pyhäkouluhetken. Miksikäs ei? Olinhan pyhäkoulu minulle tuttu lapsuudesta asti. Sain soittaa tuttua triangelia. Johanna lauloi kauniisti siunauslaulun ja Kikka luki Lasten Raamatusta kertomuksen tuhlaajapojasta. Vielä yhteinen laulu ja triangelin soitto. Kynttilä loisti pyykkilaudalla.
Sain mukaani pyhäkoululehden ja pienen lammastarran.
’Tuntui siunatulta ja iloiselta jatkaa matkaansa lyhyen hetken jälkeen kirkkopäivätorilla. Niin Kikka ja Johannakin jatkoivat matkaansa pitäen kiertävää pyhäkouluaan taas uusille torilla liikkuville ihmisille.
Miten lempeästi ja kauniisti seurakunta tulikaan ihmisten keskelle.
Toi oli tosi upea idea, jonain lauantaina vaan vaikka Liipolan raitille, pyhäkoulu on hieno juttu ja meille monille vielä niin tuttu.
Kaarina Koho-Leppänen
oppilaitospastori
Pääsiäisen suuret tapahtumat ovat jo takanapäin, mutta ihmeteltävää silti riittää. Pääsiäisen jälkeiset raamatuntekstit kertovat siitä, miten Jeesus ei jäänytkään haudan vangiksi, vaan vietti aikaa opetuslasten kanssa edelleen.
Erityisesti Luukas kuvaa evankeliumissaan sitä, miten Jeesus oli ylösnousemuksen jälkeenkin ihminen joka söi ja joi, ei siis mikään aave. Syödessään ja juodessaan Jeesus osoitti olevansa kuin kuka tahansa meistä, myös normaalien luonnonlakien armoilla. Hän oli ihmiselämän vaatimusten ja riippuvuuksien alainen.
Muihin uskontoihin verrattaessa on poikkeuksellista, että Jumala voi tulla näin täydelliseen ihmisyyteen. Monissa muissa uskonnoissa ihmisen pitää itse pyrkiä kohti korkeuksia, rakentaa omia tikapuita taivaaseen. Syömisessä ja juomisessa on kuitenkin syvää Ihmisen Pojan saarnaa: Jeesus ei kadonnut tavoittamattomiin taajuuksiin, vaan on sinua lähellä. Joka päivä! Siitä löytyy ilo ja kiitos myös pääsiäisen jälkeiseen aikaan.
Ville Hakulinen
