Suomessa kuljetaan globalisaatiostrategiassa jälkijunassa. Täällä ei ole osattu huolehtia luovien yksilöittemme kasvun tuottamasta pääomasta ja tulosta sellaisella asiantuntemuksella, jota meiltä sivistysvaltiona olisi pitänyt odottaa. Tämä tuntuu uskomattomalta lapsellisuudelta juuri nyt, jolloin
tuotantotalous on totaalisesti muuttunut. Suomessa ei ole oikein käsitetty, mitä immateriaalisella omaisuudella eli merkki- ja tekijänoikeusluvilla (IPR) ylipäätään tarkoitetaan.
Esimerkiksi äänilevy-, elokuva-, lääke-, kosmetiikka- ja muotiteollisuudessa immateriaalisen merkkioikeuden arvo on tuotteen valmistukseen nähden monikertainen. Jokainen tajuaa, että jos timpuri väsää talon ja maalari maalaa sen syntyy talo ja omaisuutta, mutta kun loistavat ja osaavat luovat taitelijamme luovat IPR varallisuutta, ei suomalaisviranomaisten mukaan synny mitään, vaikka IPR:llä on patenttioikeutta monikertaisesti vahvempi lain suoja!
On erittäin huolestuttavaa, että suomalaisia yrityksiä on ostettu ulkomaille pelkillä tasearvoilla, jolloin IPR varallisuus on mennyt lapsiveden mukana kaupantekijäisinä ulkomaille. Nyt ulkomainen ostaja verottaa meitä raskaasti niiden käytöstä, nappaa uustuotannoilleen tuet ja vähentää loput kulunsa verotuksessa. Eivätkö suomalalaiset bisnesenkelit tajua , että Suomi on IPR investoijan paratiisi?
Miten on mahdollista, että henkisen pääomamme eteen tekevät sisällöntuottajat pakotetaan tai ahdistetaan ulkomaiseen omistukseen? Istuuko elinkeinosta vastaavassa ministeriössämme sellaisia hölmöjä, jotka eivät osaa tai edes tajua lahjakkaiden nuortemme ja kokeneiden luovuusammattilaistemme ongelmia. Jos on näin, pitää luuta pistää lakaisemaan ministeriöiden nurkkia kovalla kädellä.
Suomalaisella yhteiskunnalla pitäisi olla sellaisia keinoja käytettävissään, että jollain tavalla saisimme upean luovan taloutemme uudeksi kansantaloutemme huippuravuriksi. Tarvitsemme tähän sellaisia bisnesyrittäjiä, jotka tajuavat koko suomalaisen luovuuden laajuuden ja tason.
Kukaan ei ole laskenut niitä menetyksiä, jotka ulkomaille on menetetty pelkästään siksi, että keksijöittemme ja taiteilijoidemme tuotteet eivät ole pysyneet omissa käsissämme. Amerikkalaiset ovat tämän asian tajunneet jo vuosikymmeniä sitten. Pelkästään heidän elokuviensa
tekijänoikeudet ovat suuremmat heidän maatalousbisneksensä.
Suomen luovissa ajatushautomoissa syntyy varmasti lisää hienoja ”angrybirdsejä”. Kysymys kuuluukin? Miten pystymme varmistamaan sen, etteivät taiteemme ja luovuutemme rahat karkaa meiltä ulkomaille? Tässä saattaisi jollain ajattelevalla kansanedustajalla on näyttämisen paikka.
Jussi Melanen
Psykososiologisessa persoonallisuuskehitysnäkemyksessä monikin viisas tutkija mainitsee ongelmallisen isäsuhteen. Välittömyys ja läheisyys eivät välttämättä ilmene kovassa ja ankarassa isäsuhteessa. Ruotsin kirkon historiassa esimerkkinä kenties toimii Lars Leevi Laestadius. Liekö ollut vaikeaa, kun hän mieluummin puhutteli Jumalaa Taivaalliseksi Vanhemmaksi? Tämän rukoussunnuntaiviikonvaihteen viisaus on siinä, että rukous ei ole rituaalinen velvollisuus, vaan välitön, läheinen ja luottavainen keskustelusuhde ihmisen ja Jumalan välillä.
Kaiken luodun takana on hyvä Jumala. Hänen valtakuntansa lopullista tulemista saa rohkeasti pyytää. Hänen tahtonsa toteutumista omassa elämässäni saan pyytää. Hän avaa kätensä ja antaa kaiken mitä tarvitsen. Jokapäiväinen leipä tulee ja siitää riittää jaettavaksi toisillekin. Hän antaa velkamme anteeksi ja päästää pahasta, sillä Hänen olemuksensa on sulaa hyvyyttä.
Kaikki on Hänen ja Häneltä. Meillä on osallisuus hänen omaansa.
Paitsi että tänään kehotetaan kollektiiviseen rukoukseen seurakunnan yhteisessä kokoontumisessa, Jeesus kehottaa rukoilemaan yksin, käymään sydämen keskustelua Jumalan kanssa. Hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä on mahdollisuus kuunnella Jumalan puhetta, kohdata hänet ja mietiskellä.
Tämä kaikki ei ole vain kevyttä fiilistelyä vaan tällaisen toiminnan hedelmänä saattaa seurata toiminta juuri tässä näkyvässä maailmassa, rakastaa ja palvella lähimmäistä, kantaa vastuuta luomakunnasta ja tehdä työtä kaikkien yhteiseksi hyväksi elää iloisesti ja osallistua Jumalan antamien hyvyyksien iloiseen nauttimiseen.
Esa Kekki
-Ihanaa leijonat ihanaa!
Liipolan Nurminen pelasti shown
Turha sitä on anteeksi pyytää, jos kerran elämässä vetää persekännit MM voiton takia. Kaikki suomalaiset painivat samassa sarjassa: viinaa ei osata juoda. Herrat ja narrit kulkevat käsikynkkää tässä asiassa. Joukkueenjohtajat Jutila ja Nurminen osoittivat kansalliset kykynsä myös televisiossa.
Nurmisen lentokenttä kieppi pyörii YouTubessa ja tuo meille mainetta enemmän kuin tämä kunnianarvoisa maailmanmestaruus 16 vuoden tauon jälkeen.
Harva on lukenut Toronton Monitor lehteä, joka kommentoi kisoja. ” Mitä väliä, kun maailman parhaat pelaajat olivat poissa NHL:n loppuotteluissa, kuka voittaa toisen luokan kisat:” Mutta Suomi poika pitää tätä panetteluna ja happamina pihlajanmarjoina. Saatanan Nikkarit ja Kanuskit menköön vetämään siirappimehua nenäänsä. Parhaatkin puhujat! Sanonko perkele!
Nyt sitten kaikki tapakasvattajat ovat soimaamassa suomalaisten käyttäytymistä voiton juhlissa ja arvioimassa, mitä kamalaa vahinkoa se aiheuttaakaan meidän pilteillemme ja roolimallien hakijoillemme. Voi herran pieksut, mitä sievistelyä ja näennäismoraalista hännystelyä. Kaikki piltit
ovat jo ainakin Liipolassa hakeneet roolimallinsa vanhemmistaan, jotka konttaavat joka viikko laitamyötäisessä kotiin enemmän tai vähemmän rupsahtaneessa kunnossa. Ei siinä roolimalleja tarvita, vaan hyvää viinapäätä ja lasikuitumaksaa.
Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset, jos nämä talvisotaa suuremmat sankarit olisivat avanneet Perrier vichynsä Kauppatorilla ja siemailleet pullon suusta poreilevia huikkia koko Suomen kansan nähden. Olisi siinä samppanjaa kauppaavat ranskalaiset ainakin puistelleet päätänsä ja haukkuneet odudot
suomalaiset täysin typeriksi tomppeleiksi, jotka eivät osaa juhlia oikeilla aineilla.
Hyvät ystävät ja kylän miehet. Meidän tulee muistaa, mistä me olemme kotoisin ja mikä erottaa meidät muista kansoista: sauna, terva ja viina. Viinaa me osamme käyttää oikein sen ainoalla oikealla tavalla eli vetämällä perseet olalle. Me painimme samassa sarjassa kuin muutkin alkuperäiskansat. Vain eskimot, intiaanit ja suomalaiset tietävät, miten virkistävää on vetää parin viikon putki nokkaan ja herätä sitten niin helvetilliseen kohmeloon, että jotkut jopa siinä tilassa ovat tulleet uskoon tai katumapäälle. Jollei nyt ihan uskoon, niin lakanneet kokonaan käyttämästä tätä jumalallista alkuainetta sen alkuperäisessä tarkoituksessa: humalahakuisuus tavoitteena. Ei voi olla ylevämpää näkyä kuin suomalainen johtaja ja kiekko-orja halaamassa toisiaan syvässä koomassa. Raateentie siitä väkisinkin tulee mieleen ja kyynel vierähtää silmänurkasta.
Helsinki ja Pasila Porilaisten Farssi! Ihanaa leijonat !Ihanaa !
Lahdessa vietettiin kirkon suurtapahtumaa Kirkkopäiviä 13.-15.5. Kansaa oli koolla tuhansittäin. Oman ohjelmansa saattoi poimia tarjottimelta, jossa oli tapahtumaa, konserttia, keskustelua, kahvilaa jne. jne.
Jokainen löysi varmasi oman suosikkinsa. Minun suosikkini käveli minua vastaan torilla perjantaina puolenpäivän tietämissä. Vastaan tulivat työtoverini Kikka ja Johanna. He työntelivät kasarityyppisiä lastenvaunuja, jossa ei uinunut vauva, vaan pyykkilauta, kynttilä, kukkia, sanoja ja pieni krusifiksi. Pyhä kohtasi minua keskellä perjantaista toria.
Kikka ja Johanna kysyivät haluaisinko viettää heidän kanssaan pyhäkouluhetken. Miksikäs ei? Olinhan pyhäkoulu minulle tuttu lapsuudesta asti. Sain soittaa tuttua triangelia. Johanna lauloi kauniisti siunauslaulun ja Kikka luki Lasten Raamatusta kertomuksen tuhlaajapojasta. Vielä yhteinen laulu ja triangelin soitto. Kynttilä loisti pyykkilaudalla.
Sain mukaani pyhäkoululehden ja pienen lammastarran.
’Tuntui siunatulta ja iloiselta jatkaa matkaansa lyhyen hetken jälkeen kirkkopäivätorilla. Niin Kikka ja Johannakin jatkoivat matkaansa pitäen kiertävää pyhäkouluaan taas uusille torilla liikkuville ihmisille.
Miten lempeästi ja kauniisti seurakunta tulikaan ihmisten keskelle.
Toi oli tosi upea idea, jonain lauantaina vaan vaikka Liipolan raitille, pyhäkoulu on hieno juttu ja meille monille vielä niin tuttu.
Kaarina Koho-Leppänen
oppilaitospastori
Maailman johtavat kansantaloudet ovat taas kiistakumppaneita. Yhdysvallat ja Kiina palaavat taas pitkän yhteistyökauden jälkeen mittelemään laman uhkaaamassa maailmassa. Tähän on olemassa kolme syytä tai pikemminkin merkittävää oiretta: maiden väliset ihmisoikeuskäsitykset, kitkerä epäonnistuminen yrityksissä ratkoa ilmastokysymyksiä ja Kiinan valuuttakurssipolitiikka.
Kiina on tahallisesti pitänyt yuaninsa aliarvotettuna dollariin nähden, mikä on näkynyt korkeina työttömyyslukuina Amerikassa. Johtaako tämä protektionismiin USA:ssa, jää nähtäväksi?
Mutta, jos Barack Obama allekirjoittaa nimensä tälläisiin lakeihin, on vihanverkot heitetty vesiin. Tämä strateginen muutos myrkyttäisi varmasti Kiinan ja Yhdysvaltojen välit. Merkittävin oire tälläisestä kehityksestä on ylikierroksilla kiihtyvä kilpailu Tyynellämerellä ja Taiwanin kysymys.
Kiina ei hyväksy USA:n liittolaisten Japanin ja Etelä-Korean sotaharjoituksia alueella ja USA ärsyttää kiinalaisia varustamalla Taiwania.
Kiinalle tärkeimpiä asioita ovat sen omat taloudelliset ja energiaintresit. Teollisuusmaiden ja kehittyvien talouksien välinen pattitilanne on pysäyttänyt edistyksen kansainvälisissä ilmastotalkoissa ja populistiset kannanotot molemmissa maissa ovat lisääntyneet.
Maailmanlaajuinen talouskriisi on muuttanut kansainvälisten suhteiden peruslogiikkaa. Yhdysvaltalaiset ovat kysyneet itseltään, onko ”uusi maailmanjärjestys muuttanut kokonaan USA:n entisen mahdin. EU.ssa on parhaillaan käynnissä talouskriisissä olevien maiden auttaminen yhteisellä talouspaketilla. Mikäli sopua ei saada aikaan, romahtaako koko maailmantalous ellei Suomi hyppää EU-rattaille takaajaksi? Melkoinen paikka Suomi Neidollla sanoisin.
Maailmalla pelataan eräänlaista nollasummapeliä. Win-win maailma on mennyttä ja kansakunnat vetävät henkeä. Miten islamilakien maailmaa kestää nuorten kansalaistensa demokratiavaateet ja kuinka mielenosoituksiin vastataan? Kukaan ei tiedä, kuinka kauan Muammar Gaddafi uskaltaa ja jaksaa pitää puolensa. Varmaa on vain, että akateemisen talouden apostolit ja täysin vapaan markkinatalouden kannattajat, eivät piittaa lamasta
tuon taivaallista. Pääasia on, että johtajien optiot kasvavat ja kansa maksaa pankkien typerät luotottamiset. Tätä kutsutaan uudellanimellä markkinasosialismi. Toinenkin asia on varma: globalisaation huippuaikojen hyvänolon tunne ei enää palaa.
Millaiseksi maailmanpolitiikan uusi kansainvälinen toimintaympäristö muuttuu? Onnistuuko George Sorosin rahoittama INET (Institute of New Economic Thinking) avaamaan uusia väyliä maailman taloudelisessa ilmapiirissä, jää nähtäväksi.
Venäjä kulkee omia polkujaan ja sen vaalit muistuttavat yhä enemmän Neuvostoliiton vaaleja ja jokainenhan tietää yritysriskit
ja sijoittamisen ongelmat Äiti-Venäjällä. Maailma puskee taas lamaan vai?
Maailmassa on pankkirintamalla veikattu yleismaailmallisesti täysin vääriä hevosia. Mutta So what!
jussi.melanen@phnet.fi
Lähde: Gideon Rachman; Zero-Sum World kirja
Tukahdutettu media
Tarkastellessaan valtmedia niin Ylessä kuin lehdistössä ei voi olla huolestumatta. Kaikkialla huomaa, että valtamedian ensisijainen tarve on saada vastaanottajan huomio itselleen. Vastaanottajalta ei edellytetä mitään. Mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että hänet vain houkutellaan viihteen keinoilla mukaan ”muka” yhteiskunnalliseen keskusteluun.Mitään todellista vallan vahtimista tai yhteiskunnallista näkemystä ; puhumattkaan kritiikistä, ei
ei huomioida. Lahdessa nimenomaan Etelä-Suomen Sanomat käyttää tätä tietoisesti hyväkseen. Asioiden hurskasteluun käytetään samoja viihteen keinoja, joita muukin media käyttää: helppo rytmi, itseisarvoinen näennäisliike, läheisyys ja siveistelevä dramatiikka. Kriittiset puheenvuorot karsitaan tehokaasti ja politiikkaan suhtaudutaan lapsenomaisesti ”yhteisten asioiden” hoitamisena.Tällainen valikoiva demokratia rajaa ja jättää ulkopuolelle sellaisia näkökulmia, joita ei haluta tuoda yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Valtamedia tarjoaa sitä, mitä ihmiset muka haluavat? Oikein! Tämän mahdollistavat mainostajat. Maksalaatikon hinta ja kylätoimittajan huoli lapsen lähikoulusta ovat tärkeitä asioita, mutta eivät niin tärkeitä asioita kuin se, miten Suomessa kierretään veroja hallintarekisterin suojassa 850 miljoonaa. Näistä valtamedia vaikenee, koska julkista kritiikkiä media ei siedä muualla kuin itsessään. Se yrittää piilottaa mediakririikin erikoisjulkaisuihinsa ja
valikoi palautteita.
Yksityisrahoitteinen media voi tietysti määrittää tehtävänsä niin kuin haluaa, mutta Yle ei voi tehdä näin. Uskottavan kritiikin perusehtoja on se, etteivät kritiikin esittäjä ja kohde edusta samaa tahoa.”Pressikubissa” mediassa työskentelevät ihmiset puivat Taustapeili- tyyppisessä ohjelmassa muka mediakriittisesti tapahtumia. Oikeasti ohjelmassa ei synny muuta lisäarvoa kuin rupatteluviihdettä ja esiintyjien entisestäänkin nokkavaa omanarvontunnon pönkittämistä.
Aikanaan kiinnostava Ylen ohjelma ”Maailma sanoja vankina” lopetettiin eikä mitään dramaatista tapahtunut. Johtavan paikallislehden on helpo luoda johonkin asiaan näennäiskriittisyyttä ja sallia keskustelua. Tärkeätä on vain huolehtia siitä, että todellista mediakriittistä keskustelua ei vain pääse syntymään. Valtamedialle on ominaista mukavuudenhalu ja miellyttäminen. Valtalehti tarjoilee ”pikku kivaa kaikille” ja määrittää itse missä ja miten se sietää julkista kritiikkiä. Juuri siksi tarvitaan ilmaisjakelulehtiä kertomaan ihmisille asioiden taustoja peittelemättä; ilman ennakkosensuuria.
jussi.melanen@phnet.fi
Pääsiäisen suuret tapahtumat ovat jo takanapäin, mutta ihmeteltävää silti riittää. Pääsiäisen jälkeiset raamatuntekstit kertovat siitä, miten Jeesus ei jäänytkään haudan vangiksi, vaan vietti aikaa opetuslasten kanssa edelleen.
Erityisesti Luukas kuvaa evankeliumissaan sitä, miten Jeesus oli ylösnousemuksen jälkeenkin ihminen joka söi ja joi, ei siis mikään aave. Syödessään ja juodessaan Jeesus osoitti olevansa kuin kuka tahansa meistä, myös normaalien luonnonlakien armoilla. Hän oli ihmiselämän vaatimusten ja riippuvuuksien alainen.
Muihin uskontoihin verrattaessa on poikkeuksellista, että Jumala voi tulla näin täydelliseen ihmisyyteen. Monissa muissa uskonnoissa ihmisen pitää itse pyrkiä kohti korkeuksia, rakentaa omia tikapuita taivaaseen. Syömisessä ja juomisessa on kuitenkin syvää Ihmisen Pojan saarnaa: Jeesus ei kadonnut tavoittamattomiin taajuuksiin, vaan on sinua lähellä. Joka päivä! Siitä löytyy ilo ja kiitos myös pääsiäisen jälkeiseen aikaan.
Ville Hakulinen
