”Kulkija ken lienetkin, pysähdy ajattelemaan, että sinunkin vuorosi kerran tulee”, lukee kyltissä, joka on pystytetty Viinijärven ortodoksiselle hautausmaalle Liperissä.
Lehtikirjoituksesta luin, että tämä kyltti pelottaa usein ohikulkijoita. Kenties sen takia, että kuoleman edessä meistä jokainen on niin pieni, voimasta ja vallasta riisuttu. Samalla ajatus kaiken katoamisesta ahdistaa, kuoleman jälkeinen suuri tuntematon pelottaa.
Olen joskus kuullut sanottavan, että elämä on matkaa kohti kuolemaa. Kirkkoisä Augustinusta mukaillen: Kuitenkin jo elämän ensimmäisestä silmänräpäyksestä lähtien tapahtuu jatkuvasti jotain, mikä vie kohti kuolemaa. Elämä on kovin haikea laji, vaikka se onkin ihmisen osa.
Kristillisen uskon ytimessä on tyhjä hauta, ylösnousemus. Jeesus kuoli ristillä ja hänet haudattiin, mutta kolmantena päivänä hän nousi kuolleista. Kristus on voittanut kuoleman vallan. Hän elää!
Ylösnousemuksesta puhuessa me puhumme Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta, mutta samalla sillä on myös toinen merkitys. Me odotamme Kristuksen tulemista ja sen yhteydessä tapahtuvaa kuolleiden ylösnousemista. Me luotamme Jumalan sanan lupaukseen: ”Kristus on kuollut meidän puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan.” (1. Tess. 5:10)
Tässä on kristityn toivo. Kuolema ei ole piste tänne elämälle, vaan se on kaksoispiste tulevalle – taivaan kodille.
Maija-Reetta Katajisto