Soppa nimeltä sote-uudistus

 

Olen yrittänyt etsiä jotain järjellistä tietoa, miten Suomen hallituksen ajama Sote-uudistus etenee, mutta en oikein hahmota metsää puilta tai puita metsästä.

Erääksi syyksi Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden ongelmiin on esitetty maamme julkisen sektorin tehottomuutta. Kuitenkin pohjoismainen, diagnooseihin ja toimenpiteisiin perustuva tuoteryhmittely eli Nord- DRG- järjestelmä toteaa vertailuissa, että Suomen julkinen sairaanhoito on Pohjoismaiden tehokkainta! Mutta miten volyymi on arvioitu? Onko se tehokasta vai tehotonta?

Päivän sairaalaliturgiaksi on noussut potilasdirektiivi läheisyysperiaatteen sijasta. Liittyessämme EU:n meille vakuutettiin, että kaikki jäsenmaat saavat järjestää sosiaali- ja terveyshuoltonsa niin sanotun läheisyys periaatteella. Toisin kävi. Pääomien, työvoiman, palveluiden ja tavaroiden liikkuvuus tulkitaan nyt koskevan myös terveyshuoltoa. Malli sopii Suomeen erittäin huonosti, koska meiltä puuttuu esimerkiksi kirurgian yleisosaajia, sillä Suomen kirurgien koulutusjärjestelmä tuottaa ja jakaa kirurgeja vähintään tukielimistön ja sisäelinten leikkaajiin. Suomi on harvaan asuttu maa ja me emme kykene järjestämään asiallista sairaalapäivystystä, koska meillä on akuutti vaje yleiskirurgeista ja yleissisätauti lääkäreistä.

Matkalla kokonaisvaltaiseen SOTEEN on unohdettu kokonaan kansalaisten sosioekonominen eriarvoisuus peruspalveluiden saatavuudessa. Tässä on jo perustuslaillinen eriarvoisuus pulmana, sillä perustuslakimme sanoo 6 &, että Suomen kansalaiset ovat tasa-arvoisia palvelujärjestelmässä.
Olen tässä SOTEN kiihdytysajossa ihmetellyt koko ajan, miten tavallinen kansalainen (lue: potilas) kykenee arvioimaan hoitonsa vaikuttavuutta, tehokkuutta, turvallisuutta ja tasa-arvoa?

Ongelman ytimeksi nousee selvästi kaksi asiaa nimittäin peruspalveluiden eli sosiaali- ja terveyspalveluiden keskinäinen yhteistyö eli integraation syventäminen sekä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon integraation vahvistaminen. Miten EU:n ajama hoitopaikan vapaa valinta istuu Suomeen? EU kilpailuttaa vain terveyshuollon palveluntuottajia eikä mieti, miten Suomen syrjäkylistä löydetään kirurgista hoitoa?

Toivottavasti liikumme kohti Ruotsin mallia, joka luottaa markkinoiden toimivuuteen myös terveyspalveluiden maailmassa: yhteiset rahat potilaan reppuun, potilas valitsee mieleisensä palveluntuottajan. Me kaikki tiedämme, että terveyspalveluita käyttää Suomessa niin sanottu kallis viisi prosenttia väestöstä. Tämä ryhmä on monisairaat vanhukset ja mielenterveys- ja päihdepotilaat. He käyttävät arvioiden mukaan jopa 67 % peruspalveluiden kokonaisvoimavaroista. Ruotsissa potilaita ei silti erotella hyödyllisiin ja hyödyttömiin, sillä siellä on oivallettu, että terveydenhoito ei ole palvelu,
vaan investointi. Mistähän sittä lääkäreiden laatutietoa oikein saisi? Kunhan se edes puhuisi auttavaa suomea?

Juhani Melanen

 

Onko elämää Sotshin jälkeen?

Edelliset pari viikkoa menivät kuin siivillä. Päivät oli aikataulutettu tiukasti Sotshin kisojen aikataulun mukaan ja kerrankin oli hyvä syy makoilla sohvalla ja katsella televisiota. Nyt tuo kaikki on ohi ja on syytä palata taas karuun olympiakisattomaan arkeen.

Suomen kisat olivat onnistuneet. Viisi mitalia, joista yksi peräti kultainen on enemmän kuin itse odottelin. Ennustin ennen kisoja, että Suomi saa kolme mitalia. Yhden lumilautailusta ja kaksi hiihdosta (naisten viesti ja parisprintti). Varsinkin miesten parisprintin kulta oli sellainen yllätys, että alta pois! Itse olin varannut naisten parisprintin ja Suomi-Venäjä lätkämatsin välisen ajan kaupassa käyntiin. Eihän miesten parisprintistä mitään kuitenkaan tule… No hyvä kun tuli ja niinpä löysinkin itseni Citymarketin parkkipaikalta istumassa autossa kuuntelemassa parisprintin ratkaisuvaiheita. Nyt jo nettimaailmassakin suureen suosioon noussut radioselostus oli huimaa kuultavaa ja kyyneleet olivat minullakin lähellä, kun vihdoin kisan jälkeen saattoi kuulla ne legendaariset sanat ”Pasila, Porilaisten marssi”

Tuo hetki pyyhki monta ikävää dopinghuuruista hetkeä mielestäni. Lahden MM- kisoista on aikaa jo 13 vuotta ja edellisestä miesten hiihtokultamitalistakin 16 vuotta. Olin jo melkein menettänyt toivoni miesten hiihdon noususta takaisin kärkikahinoihin, mutta Iivo Niskanen ( Sami Jauhojärven säestyksellä) nosti odotukset taas toiseen potenssiin tulevissa arvokisoissa. Naisissa tilanne on tulevaisuuden kannalta vielä parempi, sillä Kerttu Niskanen ja Krista Lähteenmäki tuovat varmuudella meille lisää mitaleita myös tulevaisuudessa. Ja mikä upeinta, Aino-Kaisa Saarinen nosti itsensä takaisin maailman huippujen joukkoon ja näillä näkymin ura jatkuu aina seuraaviin olympialaisiin asti.

Sotshistä on vielä pakko nostaa esiin Suomen jääkiekkomaajoukkue. Kuinka moni uskoi, että niin monen merkittävän poisjäännin jälkeen Suomella olisi ollut mahdollisuuksia mitaleille? Suhtkoht nimettömällä joukkueella Suomi pärjäsi loistavasti ja finaalipaikka jäi vain niukasti saavuttamatta, mutta pronssi oli ehdottomasti voitettu mitali. Erkka Westerlund on todellinen jääkiekkoprofessori, joka saa pelaajat pelaamaan omilla vahvuuksillaan. Yksilötasolla emme pärjää, mutta väitän, että joukkuepelissä Suomi on maailman paras.

Yksilöiden nostaminen joukkueurheilussa on aina hieman arveluttavaa, mutta pakko on nostaa esiin herra Selänne. En olisi uskonut, että 43-vuotias kaveri voisi vielä olla absoluuttisella huipulla. Ansaitusti mies valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi ja yhdessä Mikke Granlundin kanssa valittiin vielä All Stars-kentälliseen. Huimaa! Selänteen ja Granlundin lisäksi joukkueesta nousivat esiin huimat nuoret puolustajat Vatanen ja Määttä sekä maalivahti Rask. Ammattimiehiä kiireestä kantapäähän jokainen. Anaheim ei tunnu tajuavan, minkälainen kultakimpele sillä on hallussaan, sillä Vatanen passitettiin heti farmiin, kun NHL taas käynnistyi tällä viikolla. Toivottavasti Sami tajuaa pikaisesti vaihtaa seuraa sellaiseen, joka ymmärtää miehen arvon.

Sotshin jälkilämmöt järjestetään jo tällä viikolla, kun Salpausselän kisoissa liki kaikki olympiakisojen mitalistit esittäytyvät lajeissaan Lahden hiihtostadionilla. Voisi kuvitella, että suomalaiset hiihtosankarit vetävät stadionille taas pitkästä aikaa vähän enemmänkin porukkaa. Varsinkin kun säämieskin on luvannut viikonlopuksi ihan mukiinmenevää keliä. Eipä tarvitse paukkupakkasista kärsiä tällä kertaa.

Sotshin jälkeistä penkkiurheilukrapulaa helpottaa muuten kummasti SM-liigan paluu tauolta ja Pelicansin raju taistelu sijoista 6-10. Taas ollaan kivasti jännän äärellä! Siitä lisää ensi viikolla…

Pete Salomaa

”Vain tuhkaa olen minä”

Tänä viikonloppuna vietetään laskiaissunnuntaita. Olemme laskeutumassa paastonaikaan, jonka
ensimmäinen päivä on laskiaistiistaita seuraava tuhkakeskiviikko. Meillä ei ole katolisten maiden riehakasta karnevaaliperinnettä eikä Suomessa paastoon valmistauduta samban tahdissa, kuten Brasiliassa. Täällä laskiaistiistai on vain yksi päivä muiden joukossa.

On kuitenkin mahdollisuus pysähtyä hetkeksi paastonajan alkaessa ja mennä tuhkakeskiviikkoiltana kirkkoon. Se on ilta, jolloin monessa kirkossa ihmisten otsaan piirretään oliiviöljyyn sekoitetusta tuhkasta musta risti, joka muistuttaa siitä, miten ihmisinä olemme katoavaisia. Virressä 359 veisaamme: ”Mieleeni aina johdata: vain tuhkaa olen minä…”

Tuhka on myös katumuksen vertauskuva. Paastonaika on matka omaan itseen: tarkastelemme rehellisesti itseämme ja elämäämme. Kiitämme Jumalaa elämän hyvistä lahjoista ja kadumme syntejämme; itsekkyyttämme ja kovuuttamme. Ihmettelemme Jumalan pyhyyttä ja rakkautta, joka näkyy kaikkein syvimmin siinä, että Jumala tuli Jeesuksessa ihmiseksi ja suostui vapaaehtoiseen kärsimykseen ja kuolemaan. Syntimme on sovitettu ja kuolema on voitettu.

Ymmärtääksemme jotain pääsiäisen sanomasta meidän on hyvä kulkea pääsiäistä kohti pitäen silmämme avoinna maailman kärsimykselle ja elämän traagisuudelle. Kuoleman varjon maahan ja tuhkakeskiviikkoomme kajastaa kaukaa pääsiäisen ja ylösnousemuksen valo. ”Onnettomuuden puvussa kulkee armo varmoin askelin läpi aikojen.” (Reinhold Schneider)

Timo Pokki

Yksi kylvää toinen niittää

Isoisäni täytti vuosia helmikuun alussa ja hänelle järjestettiin oikein kunnolliset syntymäpäiväjuhlat. Paikalla oli sukua läheltä ja vähän kauempaakin sekä tietysti naapureita, kyläläisiä ja tuttavia vuosien varrelta. Niin, ja tietysti seurakunnan edustaja.

Juhlien ohjelma oli hyvin perinteinen, seurustelua, syömistä, puheita, veisuuta ja kahvittelua. Ruokailun aluksi isoisäni kysyi voisinko johtaa ruokavirren, koska aina on ollut tapana laulaa ruokavirsi.

Itse en muista yhtään arkipäivän tilannetta, että virsiä olisi laulettu, mutta juhlissa kyllä. Siellä isoisäni talon tuvassa ollaan hyvin vahvasti kiinni perinteissä. Luulen että samalla tavoin on vietetty myös isoisäni isän syntymäpäiviä siinä samassa talossa.

Juhlien jälkeen jäin pohtimaan mitä perinteitä minä itse tai muut kaupungissa asuvat ihmiset siirrämme tuleville sukupolville? Monet perinteet ovat katkenneet ja tavat muuttuneet. Juhlat ovat usein ainoastaan kaikista läheisimmille tarkoitettuja, ei koko asuinyhteisöä koskettavia.

Sunnuntain aiheena on Jumalan sanan kylvö. Evankeliumitekstissä sanotaan, että toinen kylvää toinen korjaa. Ehkä perinteiden ja tapojen säilyttämisessä pätee sama viisaus? Mutta kuinka paljon siirtyvistä tavoista on oikeasti perheen sisäisiä ja kuinka paljon yhteisön luomia? Kuinka paljon vaikkapa television hääohjelmat vaikuttavat siihen miten häitä suunnitellaan ja järjestetään? Luulen että aika paljon enemmän kuin tieto siitä, miten omat vanhemmat tai isovanhemmat ovat aikoinaan menneet naimisiin.

Jumalan sanan kylvössä me olemme onneksi Jumalan työtovereina. Onneksi, koska muuten tehtävä tuntuisi ylivoimaiselta ja jopa mahdottomalta. Minä olen ainoastaan yksi lenkki kylväjien ketjussa. Tavat, miten kylvöä tehdään, muuttuvat mutta perustehtävä on pysyvä. Ehkä näin on erilaisten juhlienkin suhteen. Ihmisiä ja asioita juhlitaan, mutta tavat muuttuvat.

Hanna Suominen

 

Terrorismilla pelottelulla rahaa turvafirmoille

11/9 oli päivämäärä,jolla mitä ihmeellisemmat turvafirmat alkoivat uskomattoman rahastuksen valtioiden kukkaroista. Matkustelen melko paljon ja parhaiten tämän huomaa eri maiden lentokentillä. Joka saatanan asemalta maailmasta löytyy samanlaisia siilitukkaisia yksitotisia torvensoittajia jahtaamassa terroristeja. Heille on ominaista matala otsa ja luihu katse. He eivät ole suinkaan tulliviranomaisia, vaan useimmiten yksityisten turvafirmojen virkailijoita, jotka vaikeuttavat tavallisten matkustajien kulkua maasta A maahan B.

Monet valtiot käyttävät heitä, sillä suurten maiden vakoiluun tarvitaan aina kaikenlaisia bulvaaneja toimijoita, joille voidaan sitten sälyttää epäonnistumisen sattuessa myös syy. Rahasummat, joita tähän terrorimetsästykseen eri maissa käytetään ovat uskomattomia. Googlaamalla eri lähteitä yritn selvittää millaisista summista oikein on kysymys. USA:ssa pelkkä NSA:n budjetti on suurempi kuin Suomen valtion budjetti, joten jokainen osaa kuvitella millaisia summia eri valtiot liikuttelevat tällä turva-alalla. Saavutetut hyödyt ovat minimaalisia, sillä hyvinsuunniteltuja terrori-iskuja ei koskaan kyetä torjumaan, jos iskeä halutaan.

Entä millaisia vaatimuksia näille militaristi luupäille sitten Suomen laki asettaa ja velvoittaa? No peruskoulu ja kurssi pampun käyttöön. Monta uskomatonta turvayrittäjää tahkoaa rahaa vartioimalla ja partioimalla yksinkertaisesti ei mitään. Suomalaisen vartijan tunnistaa erinomaisesti myös vapaa-aikana. Hän on vaalea, punainen ja hanakka.Yleensä hän on epäonnistunut armeijassa tai on korkeintaan korpraali, kuten meidän ikioma Aatummekin. Upseereita ei sieltä löydy kuin korkeintaan omistajina, jotka ovat haistaneet suuren rahan. Erityisen paljon näihin pamppuhommiin löytyy bodareista ja tanakoista pienikasvuisista siittimen nupeista, joille mikään ei ole niin tärkeää kuin sumuttimen käyttö pakkasella ravintoloiden
sulkiessa oviaan.

Eniten kuitenkin sieppaa se,etta he käyttäytyvät samalla tavalla olit sitten Vietnamissa tai Ugandassa. Jos olet vahingossa tunkenut hammastahnatuubin käsimatkatavaroihin, niin kolmen tunnin kuulustelu on pienin murheesi.Sinua kuvataan ja sinusta lähetetään tietoja kaikkialle maailmaan. Joudut pahimassa tapauksessa valtioiden niin kutsutulle ” terroristilistalle”! Sieltä on yhtä vaikea päästä pois, kuin neitsyydestä Liipolassa vai miten se meni?

Tosiasiassa tilanne vain pahenee eri maiden lentokentillä ja ihmisiä aidosti vitt.. seistä läpivalaisimissa ja kuulusteluissa useita tunteja. Luulisi, että tähän keksittäisiin lentokentillä joku muukin järjestelmä, mutta siihen asti juntit ovat lentokenttien kuninkaita.

Omalähiön Vietnamin kirjeenvaihtaja

Mikä osakkeenomistajan etu?

Osakeyhtiön tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen, sanoo Suomen laki. Mutta onko tämä finanssikriisin jälkeen enää sellainen periaate, että se voidaan pian kyseenalaistaa?

Kun Lehman Brothers meni konkurssiin syyskuussa vuonna 2008, alkoi maailma muuttua.Tavalliset rivikansalaiset alkoivat kysellä onko sellainen järjestelmä oikeudenmukainen, joka sallii yhden prosentin rikastuvan rikollisin keinoin ja 99 % popsivan talouspöydältä vain murusia.

Pankkiirien lisäksi kiukku purkautui myös yrityksiin ja niiden johtajiin, jotka tavoittelivat usein
vain omaa etuaan. Koko yritystoiminnan legitimiteetti kärsi tästä ja yhä useammin nousi esiin kysymys:” Onko yrityksillä mitään velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan?”.

Osakkeenomistajan etua korostava ajattelu on ollut koko talousliberalistisen ajattelun lähtökohta jo kohta 30 vuotta. Suomen osakeyhtiölain viides kohta on kuin mantra, jota hoetaan aina silloin, kun pitkäaikaisista työläisistä halutaan eroon tuottavuuden nimissä.

Moni taloustieteen ajattelija on jo noussut tätä yksipuolista ajattelua vastaan, sillä sen
oikeudenmukaisuus on alkanut vaivaamaan oikeusoppineita ympäri maailmaa. Erityisen mielenkiintoinen on Corneillin yliopiston oikeustieteen professorin Lynn A. Stoutin
näkemys siitä, että yrityksellä olisi vain yksi päämäärä tuottaa voittoa omistajilleen.

Kirjassaan ” The Shareholder Value Myth, hän ruoti sitä yksipuolista ajattelua, jossa kaikki arvot määräytyisivät pelkästään osakkeenomistajan lähtökohdista. Stoutin arvostelema teoria lähtee siitä, että osakkeenomistajat ovat lyhytjänteisiä ja tavoittelevat nopeita voittoja.

Todellisuudessa osakkeenomistajilla on keskenään ristiriitaisia etuja. Kukaanpaitsi sijoitusrobotti ei ole pelkkä sijoittaja, vaan ihmiset ovat aina myös yhteiskunnan jäseniä.

Stoutin mukaan osakkeenomistajan etua korostavan johtamisopin hyödyistä ei ole empiiristä näyttöä. Esimerkkeinä hän mainitsee sen, että Yhdysvalloissa pörssiyhtiöiden määrä on puolittunut viidessätoista vuodessa. Lisäksi suurten yritysten elinkaari on lyhentynyt vuosikymmenellä. Stout vertaa voittojen maksimoimista dynamiitilla kalastamiseen. Se toimii
jonkun aikaa. Sitten kaloja ei enää ole. ” Yksipuolinen edun ajaminen satuttaa pitkässä juoksussa
omistajaa itseään”. Samaa mieltä on taloustieteilijä Ha-Joon Chang, jonka Prospect- lehti nimesi tämän vuoden 20 tärkeimmän ajattelijan joukkoon.

Miksi Wahlroos saa höpistä täällä ilman, että kukaan edes yrittäisi kyseenalaistaa hänen sanomisensa.

Juhani Melanen

 

Ja missä olikaan suvaitsevaisuus?

Näin on ihan kohtuullista kysyä, kun katselee ja kuuntelee, mitä rakkaasta enemmistökirkostamme tuodaan julki. Perustelutja ja asioiden liittymistä johonkin kokonaisuuteen halutaan hämärtää ja ilman kritiikin kannuksia lyödään outoja leimoja suoraan otsaan pysyvästi. Näin meillä Suomessa. Eihän se kirkko koskaan iske takaisin.

Niin, mikä olikaan kirkon tehtävä ja miksi se on olemassa? Vastauksia löytyy adventin, joulun, pääsiäisen ja helluntain kirkollisista sisällöistä. Niiden sanomassa ei ole oleellisinta ajankohtien sijoittuminen yhteiskunnalliseen kalenteriin TAI ovatko ne työpäiviä tai luppopäiviä. Oleellista ei myöskään ole erilaisten eturyhmien edustajien halveksiva suhtautuminen Kristuksen ruumiin keskeisiin asioihin, huolimatta siitä, että tärkeimpien kilpailijamaittemme kilpailukyky kestää vielä useammat vapaapäivät. Kirkon syntysyy on Jumalan toiminnassa ja kirkon tehtävä on hoitaa yhteyttä Jeesukseen Kristukseen, maailman Vapahtajaan. Siitä aukeaa kaikki muu.

Seuraava viikko haluaa muistuttaa siitä, että minulla ei ole koko totuutta, enkä omista myöskään Vapahtajaa, niin että hän olisi vain henkilökohtaisesti juuri vain minun Vapahtajani. Minun tehtäväni on antaa toistenkin kulkea omaa tietään juuri siinä vaiheessa kuin hän on menossa ja tarjota tukea kulkemiseen. Parjaaminen ja kamppaaminen eivät auta eivätkä tuota hyvää. Olemme vasta matkalla täydellistä kohti.
Viikon lukutehtävä: 4 Moos. 11:24-30. Lue se ja mietiskele sitä. Sitten: mitä sanot Eldadille ja Medadille ja Moosekselle?
Siinä oli annos suvaitsevuuteen ohjaavaa vihjettä. Käytä hyväksesi.

Pastori Esa Kekki

 

KOLUMNIT -arkisto

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011