Viime aikoina tämä kysymys on aina silloin tällöin tullut mieleeni, sillä viimeistään tässä 76 vuoden iässä, tätäkin asiaa on tarkasteltava ennen kuin Golgatan Pallon kutsu tulee. Ja sehän meille kaikille varmasti aikanaan tulee. Se on ainoa ja varma tasa-arvoinen asia vielä nytkin nykymaailmassa.
Tekoäly kehittyy koko ajan tämän ja hetken kuumin historioitsija israelilainen professori Noah Harari onkin esittänyt kirjassaan Homo Deus, että ihminen siirtyy elämään ikuisesti neuroverkoissa tai sitten heidät kyetään herättämään uudelleen eloon satojen tuhansien vuosien kuluttua rikkaiden ostamista ruumiiden kylmäsäilytyslaiteista.
Mutta on toki halvempikin keino, joka sopisi minulle paremmin eli jäädä ”venttailemaan” Jeesuksen toista tulemista ja uudelleen henkiin herättämistä viimeisenä päivänä, jonka työkeskeinen kristillinen luterilainen kirkkomme kaikille lupaa! Tämä toteutuu, jos uskoo Jumalaan ja hänen ainoaan poikaansa Jeesus Kristukseen. Luther sanoi , että ihminen pelastuu ainoastaan armosta, mutta kertoi myös , miksi vihasi juutalaisia niin paljon, että kirjoitti asiasta oikein kirjan ”Juutalaisista ja heidän valheistaan”. Natsi- Saksa käytti tätä tehokkaasti antisemitistisenä aseena. Nyt kuitenkin kaikki Suomen kristityt puolustavat Jumalan pojan tappajaa joukolla Israelin käymässä sodassa Hamasia vastaan; etunenässä ”uskonkilpemme” Päivi Räsänen, joka on itsekin syytteessä vielä kansanryhmän kiihottamisesta.
Mutta Mooses is Mooses ja bisnes is bisnes! Ostammehan mekin ”Luvatun maan” jengiltä erinomaisia ohjuksia eli kunnon monitoimisia Daavidin linkoja, joilla puolustaudumme isovenäläistä ortodoksista Venäjää vastaan. Maailmassa on eri laskujen mukaan yli 5000 uskonta ja joka päivä syntyy yksi uusi. Skientologian perustaja L. Ron Hubbard sanoikin osuvasti:”Jos haluat rikastua perusta uskonto?” Olen tässä sitäkin yritellyt, mutta opetuslasten hankkimisessani on esiintynyt ongelmia.
Näillä aasinsilloilla on helpompi siirtyä todella vaikeaan asiaan eli Jumalan olemassaoloon ja sen varmistamiseen tieteellisesti. Jokainenhan voi uskoa, vaikka joulupukkiin ja tulla omalla uskollaan autuaaksi. Olin hämmästynyt, kuinka moni presidenttiehdokkaistamme uskoi kristilliseen Jumalaan ja rukoileekin joskus. Heidän mielipiteensä voitte lukea sosiaalisesta mediasta ja gallupeista, mutta mitenkä on asia omalla kohdallasi? Kysymystä voi toki pitää tyhmänä, mutta voin tehdä sen, koska maksan kirkollisveroa vapaaehtoisesti. Ehkäpä kipinä tutkia syntyi lapsenlapsen kysymyksestä. ”Usot sä ukki Jumalaan?”
Viime kesänä mökillä rohkenin viimein oikein pohdiskelemaan aihetta niin tieteen kuin tunteenkin tasolla. Ensimmäinen asia on lähteä liikkeelle siitä, onko kristittyjen raamattu Jumalan sanaa historiallisesti? Tieteellinen tosiasia on, että raamattu on kirjoitettu parin sadan vuoden ajanjaksoissa eri ihmisten toimesta. Se ei siis ole suoraan Jumalan sanaa, vaan useiden kirjoittajien näkemyksiä eli kaanon Jeesuksen viimeisistä hetkistä ja Paavalin luoman alkukristillisen kirkon uskon käsityksistä. Jeesuksen historiallista olemassaoloa ei ole tieteellisesti kyetty varmentamaan. Uskottavain väite on se, että hän oli roomalaisia vastaan kapinoivin luolissa asuvien essealaisen kultin johtaja tai jäsen ( tämäkin arvelu). Useimmat tiedemiehet selittävät, että Jumala on olemassa vain ihmisen kautta ja luomana. Uskonnot ovat syntyneet jonkin ulkopuolisen tarpeesta hallita ympäristöä ja luonnonvoimia ja samalla siinä ohessa ihmisen syyllisyyttä, kärsimystä ja tietämättömyyttä. Sama tarve on ollut koko ihmissuvun historiassa alkuhämäristä nykyaikaan. Yksijumalaisuus syntyi, kun haluttiin hallita kokonaisia heimoja ja kansoja. Jokaisen sivistyneen kansakunnan aseet siunaa kansankirkon päämies samalla paatoksella: ”Jumala on meidän kansamme kerettiläisiä ja vääräuskoisia vastaan!”
Uskonsodissa on kuollut enemmän ihmisiä kuin kaikissa maailman valloitussodissa yhteensä ja tahti tuntuu kiihtyvän ainakin poliittisen islamin ja kristillisten länsimaiden välillä. Mihin siis Jumalaa oikein tarvitaan enää? Kuolemanpelon syrjäyttämiseen halutaan erilaisia ”pelastusveneitä” eli uskontoja, sillä usko iankaikkiseen elämään on erinomainen hallitsemiskeino maallisessa mielessä. Minun on ollut monia vuosia vaikea ymmärtää saman uskontokunnan sisällä olevien lahkojen moninaisuutta? Se kertoo, että ihmiset luovat kulttinsa erilaisista lähtökohdista, joihin liittyy eettisiä ja kulttuurillisia arvoja. Sotaa käyvät keskenään koko ajan niin sunni- ja shiiamuslimit verisesti, kuten Venäjän ortodoksit vastaan lännen turmeltuneet ja uskonsa menettäneet luterilaiset kirkot.
Kristinuskossamme Jumala uhraa oman poikansa, eikä muita jumalia tarvita. Jeesus syntyi neitseestä, on vielä huimempi väite, mutta voitte lukea siitä enemmän Sosiologian klassikon Emile Durkheimin teoksesta ”Uskontoelämän alkeismuodot ” (1912). ”Uhraus ja sovitus Jeesuksen nimessä ja veressä” on kovaa valuuttaa edelleenkin köyhien keskuudessa, koska uskoon ei tarvita rikkautta. Olemmeko kannibaaleja kun syömme ehtoollisessa Jeesuksen ruumista ja verta Kristuksen nimissä? Haluammeko pyhitettyyn tilaan eli ”nirvanaan”? Näitä kysymyksiä pohdin taas tänään. Olen ns. tapakristitty ja pahimman luokan skeptikko, mutta joskus olen minäkin rukoillut!
Juhani Melanen
P.S. Asiasta löytyy satoja hyllykilometrejä erilaista aineistoa Jumalan olemassaolon puolesta ja vastaan. Kannattaa aloittaa Jumalan etsiminen vaikkapa Kari Enqvistin kirjasta ”Uskomaton matka uskovien maailmaan tai Aku Visulan kirja ” Mitä tiede voi kertoa sinulle” . Itse olen vasta aloittanut Jumalan olemassaolon etsimisen. ”Ajattelen, olen siis olemassa”, totesi jo Rene Descartes!
Melasella on joskus oikeaa asiaa. Melanen innostuu liiankin usein meuhkaamaan. Hänen ilmaisu tyyli kertoo hänestä itsestään. Hän rakastaa omaa meuhkaamistaan. Hänen pitäisi tiivistää tekstiään. Melanen puhuu paljon mutta ei oikeasti sano yhtään mitään. Niin tyhjät tynnyrit ja lyhyestä virsi kaunis