En ole tästä pirunmoisesta koronavirussirkuksesta löytänyt kuin kaksi positiivista asiaa: liikunnan lisääntymisen ja kirjallisuuden. Erityisesti olen yrittänyt perehtyä taloustieteeseen ja tulevaisuuden näkymiin. Minä, joka olen pian siirtymässä Golgatan palloon ikäluokkani kanssa, havahduin viime kesänä oikein kunnolla, tutustuttuani lasten lasteni yliopistokursseihin ja erilaisiin prognooseihin heidän tulevaisuudestaan.
Parhaan kirjan luin tästä vasta viikko sitten. Se antoi erittäin hyvän kuvan niistä ongelmista, jotka jälkikasvumme joutuvat ratkaisemaan. Tim Jacsonin kirja ”Post Growth. Life After Capitalism” pysähdytti minut totaalisesti. Valitettavasti kirjaa ei ole vielä suomennettu, mutta kauan siihen ei varmasti mene. Olin onneksi lukenut tämän brittiläisen taloustieteilijän aiemman huiman kirjan suomennetun version ”Hyvinvointia ilman kasvua”, joka kannattaa todella lukea ikään kuin lähdeteokseksi ennen varsinaista herkkua eli Post Growthia. Samat ajatukset ovat siirtyneet tyylikkäästi tähän uutuuteen melkeinpä kaunokirjallisessa muodossa.
Jackson uskaltaa nostaa tikun nokkaan meille elintasokiipijöille kaikkein tärkeimmän asian: voiko jatkuvaan voiton tavoitteluun keskittyvä kapitalismi jatkua aina myös tulevaisuudessa samanlaisena? Hän kyseenalaistaa tämän myytin perustellen kantaansa erinomaisilla näkemyksillä. Jacksonin mielestä voiton tavoittelu on tullut entistä vaikeammaksi viime vuosikymmeninä ja johtanut väistämättä kapitalismin vääristymiin. Työvoiman tuottavuuden kasvu on hidastunut jo 50 vuotta.
Kapitalismin vastaus tähän on ollut osakeenomistajien ja valmistajien voittojen turvaaminen työntekijöiden kustannuksella. Vaarallisinta tässä kehityksessä on Jacksonin mielestä se, että valtiot ovat tukeneet tätä kehitystä löysällä rahapolitiikalla ja heikolla sääntelyn valvonnalla sekä erittäin huonolla finanssipolitiikalla. Jacksonin tuomio on armoton ja tyly. ”Väsymätön kasvun tavoittelu on johtanut ihmiskunnan ekologisen romahduksen partaalle, luonut finanssialalle ennakoimatonta epävarmuutta ja kasvattanut monenlaista sosiaalista epätasa-arvoisuutta.” Sanokaapa se uskottavammin!
Ilmastokriisissä kapitalismi on ominut arsenaaliinsa ”vihreän kasvun –käsitteet” Toisin sanoen kasvun aiheuttamasta hölmöilyistä, meidät voi pelastaa vain uusi kasvu eli degrowth? Jackson lataa pöytään armottomia faktoja. Eräs mielenkiintoisempia näkemyksiä on se, että jossain vaiheessa kasvu välttämättä loppuu, olipa se vihreää tai ekologisesti tuotettua höttöä. Erittäin mielenkiintoista on hänen ajattelunsa on siinä, että hän tekee eron suhteellisen ja absoluuttisen tehokkuuden välillä. ”Ympäristö ei ole kiinnostunut suhteellisesta tehokkuudesta”, hän lataa! Hän ei usko, että uusien innovaatioiden ja tehokkuuden kasvun avulla selvitään tulevaisuudessa. Olennaista Jacksonin mielestä on inhimillisen toiminnan kokonaisvaikutus planeetallamme. Se ei ole nyt kenenkään hallinnassa!
Useimmat taloustieteilijät ovat aidosti huolissaan siitä, miten käy, jos kasvu tyrehtyy? He epäilevät ettei tämä uusi kasvu ratkaise kaikki ongelmiamme. Näitä ovat ilmastonmuutos, saastuminen, maaperän köyhtyminen, lajikato, merien saastuminen ja luonnonvarojen ehtyminen. Jotta tämä utopia toteutuisi ihmisten olisi tehtävä koko ajan enemmän ja enemmän innovaatioita ja oltava entistä tehokkaampia. Mutta sekään ei riittäisi, sillä lopulta karu todellisuus tulee vastaan! Hauska ja osuva on hänen vertauksensa nykytilanteessa elävän ihmisen ongelmista. Hän lainaa satukirjasta ”Liisa Ihmemaassa” kohtausta, jossa Punainen Kuningatar joutuu juoksemaan kovempaan ja kovempaan pysyäkseen paikallaan.
Keskeistä on nyt todella miettiä, kykenevätkö yritykset luoman sellaisia strategioita, joilla ei tähdätä jatkuvan kasvuun. Maailmassa on koko ajan enemmän sellaisia tutkijoita, jotka suhtautuvat kriittisesti ns. degrowth-tieteilijöihin (joukko tutkijoita, jotka väittävät, että kasvu on aina hyvästä, mutta sen kohteita on muutettava muuttuneiden tilanteiden mukaan). Suomessa näitä epäileviä tutkijoita on onneksi runsaasti. Kannattaa tutustua seuraaviin:
L.Haapanen (2013), Paavo Järvensivu (2021), Jussi Ahokas ( 2021) ja vaikkapa Antti Alaja ” Mikä ihmeen degrowth?”(2011). Älkää ihmeessä kuitenkaan unohtako kaikkien kapitalismikriitikkojen isää Thomas Pikettya!
Juhani Melanen