Syksy herättää monesti ajattelemaan muutosta. Kesän jälkeen monet kuntoklubit ja valmentajat alkavat mainostamaan oikein urakalla erilaisia mahdollisuuksia muutokseen: on aika karistaa kesäkilot ja löytää välineet toimivaan arkeen. Yhtä ylemmän luokka-asteen aloittaminen konkretisoi lasten ja nuorten varttumista. Kesän kukkien värikkyys ja vihreän nurmen tuoksu häipyy hiljalleen sateisten ja koleiden kelien tieltä. ”Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta.” Näin sanailee Saarnaajakin kirjansa kolmannessa luvussa.

Toisinaan kaipaamme muutosta ja otamme sen vastaan iloiten. Melko usein se kuitenkin hiipii elämäämme lupaa kysymättä ja yllättäen. Monesti muutoksella on silti paikkansa. Ilman muutosta ei tapahdu kehitystä. Ja joskus vanhasta pitää ensin luopua, jotta jotain uutta voisi tulla tilalle. Oli muutos kaivattua tai ei, se usein aiheuttaa voimakkaita tunteita. Positiivinenkin muutos tuo mukanaan stressiä, mikä on tarpeellista, mutta myös kuluttavaa. Ikävä tai yllättävä muutos saattaa herättää ahdistusta, luopuminen puolestaan masennuksen ja surun tunteita.

Muutos on osa elämää. On kuitenkin yksi, joka pysyy. Tapahtui elämässämme millaisia myllerryksiä tahansa, Taivaan Isä lupaa pysyä aina rinnallamme. Hänen rakkautensa meitä kohtaan ei muutu tai häviä. Se on sellainen vahva perusta, joka ainakin itselleni tarjoaa aina vakaan turvan ja kiintopisteen, riippumatta siitä, mitä ympärillä tapahtuisikaan.

Mari Ruuska
vs. seurakuntapastori
Launeen srk