Itsenäinen Suomi täyttää ensi viikolla 105 vuotta. Minulla päivän ohjelmaan sisältyy ensin juhlapuhe Kanta-Hämeen maakunnallisessa lipunnostotilaisuudessa Hämeenlinnassa, ja illalla osallistun Tasavallan presidentin juhlavastaanotolle. Koronavuosien jälkeen on erityisen arvokasta päästä juhlimaan itsenäisyyttä presidentinlinnaan.

Jos korona peruutti juhlat ja pysäytti koko maailman, on kulunut vuosi todistanut lisää historiallisia käänteitä. Päätös Natoon hakemisesta yhdessä Ruotsin kanssa muutti Suomen vuosikymmenien vanhaa ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa ja muutti suhdettamme itänaapuriin. Nyt yhteistyötä ja talouskasvua haetaan lännestä ja uusilta markkinoilta, kaukaakin. Myös yhteiskunnan huoltovarmuuden, kuten kriittisten raaka-aineiden saannin, kaupan sekä puolustuksen kannalta pohjoismaisten kumppanimaiden merkitys Suomelle on kasvanut.

Samalla emme ole unohtaneet omaa maanpuolustustamme.
Suomi on määrätietoisen kansainvälisen puolustusyhteistyön kautta sopinut lisäturvasta mahdollisten kriisien varalle, kehittänyt omaa iskukykyään ja modernisoinut varustelukykyään vastaamaan tämän päivän sodankäyntiin. Mutta kun mietimme veteraanejamme talvisodassa, tai nyt Ukrainassa sotaa urheasti taistelevia kansalaisia, korostuu silti yksi kansallinen ase ylitse muiden – maanpuolustustahto. Se on ollut ja on yhä puolustuksemme selkäranka, rohkeutta ja sitkeyttä valava voima, joka rakentuu yhteisöllisyyden ja merkityksellisyyden kokemuksen kautta.

Yhteiskunta, joka pitää kaikki mukana, on myös kriisinkestävämpi.

Yhdenvertaisuus on myös sitä, että kaikilla olisi mahdollisuus osallistua maanpuolustukseen joko armeijassa tai vapaaehtoisen maanpuolustustoiminnan kautta. Yhteiset kutsuntapäivät sekä nuorille naisille että miehille lisäisivät tasa-arvoa. Ne toimisivat myös hyvänä mahdollisuutena tarttua nuoren hyvinvointiin vaikuttaviin haasteisiin jo ennen palvelusta. Toisaalta vapaaehtoisen maanpuolustuskurssit tuovat perustaitoja, joita voi hyödyntää muulloinkin kuin sodan aikana. Suomalaisten kiinnostus vapaaehtoiseen maanpuolustustoimintaan kasvoi merkittävästi Ukrainan sodan alettua ja on hyvä, että lisämäärärahojen saatiin kansallisen puolustuksen kehittämisen lisäksi myös tähän.

Kova turvallisuuskin on lopulta hauras, jos yhteiskuntaa koossapitävä liima pettää. Suomalaisen yhteiskunnan perusta luotiin toisen maailmansodan jälkeen lujaksi ja nyt kriisien keskellä nojaamme yhä samoihin elementteihin: tasa-arvoon, koulutukseen ja demokratiaan. Ne tarjoavat meille perustan ja turvaverkon muutosten pyörteissä. Siksi työ sivistyksen ja tasavertaisuuden puolesta myös vaikeina aikoina on äärimmäisen tärkeää valtakunnallisesti ja myös paikallisesti, kuten Lahdessakin on viime aikoina nähty.

Ville Skinnari