Tänä sunnuntaina Suomen kirkoissa mietitään elämää kahden valtakunnan kansalaisena. Me osallistumme tämän maan asioihin, rakennamme osaltamme yhteiskuntaa. Ja se rakennustyö koostuu muuten hyvinkin pienistä palasista. Se on sitä, että koko kylä kasvattaa lapsia, koko kylä pitää huolta vaikkapa eksyneestä muistisairaasta ja opastaa kotiin. Yhteiskuntaa rakennetaan tekemällä työtä ja tuottamalla työpaikkoja, noudattamalla yhteisiä sääntöjä, pitämällä yllä hyviä asioita. Pidämme jalat tukevasti maassa ja kädet avoinna.

Mutta kristittyinä emme ole vain Suomen kansalaisia. Me olemme myös Jumalan lapsia ja tähyämme kohti Taivaan valtakuntaa. Siellä on lopullinen päämäärä. Jumala on kuitenkin läsnä jo nyt, muuten kristityn elämä olisi pelkkää kaipausta ja toivomista. Jumala on kutsunut meidät olemaan Taivaan kansalaisia. Tämä kansalaisuus toteutuu uskomalla, toivomalla ja rakastamalla. Silloin meistä voi edes hetkittäin heijastua Taivaan valoa tähän välillä aika synkkään maailmaan.

Jeesuksen vastustajat koittivat saada hänet ansaan kysymällä: onko oikein maksaa keisarille veroa (Matt 22:15-22). Jeesus ei lähtenyt kapinalliseksi, vaan vastasi tapansa mukaan ovelasti ja viisaasti. Hän pyysi havaintovälineeksi denaarinkolikon. ”Kenen kuva ja nimi siinä on?” Kolikkoon oli kuvattu Rooman keisari, ja se osoitti Jeesuksen mukaan myös veron kohteen ja tarkoituksen. Jeesus sanoi: Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.”

Tässä on naseva ja täysin paikkansa pitävä ohje meillekin. Saakoon yhteiskunta, oma maa ja tämä koko maailma meiltä sen panoksen, joka sille kuuluu. Samalla koko ajan pitää kriittisesti arvioida päättäjien toimia, niin että oikeus toteutuisi. Jeesuksen vastauksen toinen viesti on: Saakoon Jumala, mikä hänelle kuuluu. Jumala odottaa meiltä sitä, että uskomme ja luotamme Jumalaan, että tunnustamme Jeesuksen koko elämämme Herraksi. Hän on kaiken hyvän lähde ja myös lopullinen päämäärä. Hänen lapsinaan meillä on sydän taivaassa jo nyt.

Riitta Särkiö