”Tylsää, niin tylsää”, laulan ja poljen kuntopyörää. Vaihdan laulua: ”Tylsempää ja tylsempää” ja jatkan polkemista. Minuutit pyörän mittarissa karttuvat hitaasti, ajatus poukkoilee, hiki alkaa virrata. Olisin mieluummin mennyt lenkille, mutta ulkona sataa räntää ja keli on liukas. Kiusaan siis itseäni maailman tylsimmällä liikuntalajilla, koska se on minulle hyväksi. On kyse terveydestä. Ehkä elämästäkin. Liikkumattomuus voi olla kohtalokasta.
Luulisi liikkumisen innostavan, kun tämän kaiken tietää. Kevätauringossa sitä lenkkeilee ihan ilokseen, mutta rospuuttokeleillä ulos lähtemisen kynnys nousee. Silloin on pakotettava itsensä tylsään kuntopyöräilyyn, vaikka olisi kiusaus tehdä jotain muuta mukavampaa tai hyödyllisempää tai siirtää liikuntahetki huomiseksi. Tai vain jättää väliin.
Jeesuksellakin oli kiusauksensa. Kiusaaja houkutteli häntä luopumaan saamastaan kutsumuksesta, jättämään väliin. Jeesus ei taipunut. Kiusaaja vetosi ruumiillisiin tarpeisiin, turhamaisuuteen, ahneuteen. Jeesus ei langennut ja kiusaaja jätti hänet rauhaan.
Paastonajan ensimmäisen sunnuntain aihe kutsuu minua harjoittamaan itsekuria, voittamaan kiusauksen velttoilla. Kuntopyöräharjoitus tylsyydessään on mainiota itsekurinpalautusta. Se perustuu henkisen kestävyyden, sitkeyden, harjoittamiselle. Kuntopyörän satulassa istuessa on helppo huomata, kuinka paljon hyvää jää tekemättä sen takia, että ei viitsi. Jää auttamatta, antamatta, tukematta ja osallistumatta. Jokainen tekemättä jättäminen vahvistaa velttoutta ja ennakoi seuraavan päätöksen murtumista.
Jeesus antaa meille esimerkin. Hän ei edes suostunut ajattelemaan kiusaajan ehdotuksia, ei käynyt kauppaa ajatuksissaan. Hän vastasi kiusaajalle napakasti kirjoitusten eli Raamatun sanalla. Perimmäinen vahvuutemme löytyy Jumalan sanasta. Se on enkelten ruokaa, joka vahvistaa meidän hengellistä elämäämme. Voi Raamatun lukemista verrata hengelliseen kuntopyöräilyynkin.
Mitenkö minun sitten kävi kuntopyöräilyssäni. Poljin puoli tuntia, en malttanutkaan lopettaa. Kun kerran olin päässyt siihen asti, kannatti polkea viisi minuuttia lisää. Ja vielä viisi. Ja vielä. Yhteensä 45 minuuttia ja venyttelyt päälle! Sitten saunaan. Olo oli loistava ja itsensä voittamisen ilo upea tunne!
Paastonaika on meille kutsu tutkimaan Jeesuksen kärsimystä ja omaa sisintämme, vahvistumaan hengellisessä harjoituksessamme. Se on polku pimeyden kautta suureen iloon. Ei jätetä sitä väliin!
Leena Kukkonen