Kuukausi: marraskuu 2025

Minulle joulun odotus alkaa 1. adventista. Vaikka nykyään laitankin kausivalot pihalle ja päälle jo viimeistään marraskuun puolivälissä ja joululahjojen valmistaminen alkaa ehkä jo ennen sitä, varsinainen odotus alkaa vasta Hoosiannan kaikuessa kirkossa.

En tiedä johtuuko iästä vai siitä, että ylipäätään maailma, jossa elämme, on niin kovin kiireinen, että oikeastaan minkään asian kohdalla ei ehdi pysähtyä. Kun tapaa tuttavan kaupassa yleinen kysymys kuuluu, onko ollut kiirettä? Samoin vastaus kysymykseen; mitä kuuluu, aloitetaan usein toteamalla, että kiireistä on ollut. Ja ehkäpä kiireeseen liittyy myös piiloviesti, jos et ole kiireinen, et ole tehokas.

Kiire ja joulun odotus näkyvät helposti siinä, että joulun viettoa on aikaistettu huomattavasti siitä, mitä se oikeastaan on ollut. Vaikka joulun odotuksen kuuluisi alkaa 1. adventtina ja joulun vieton jouluyönä, joulun odotus on oikeasti aloitettu jo syyskuun puolella ja nyt joulukuun alkaessa vietetään joulua. Tapaninpäivän jälkeen enää harva jaksaa juhlia joulua.

Olen kuitenkin huomannut, että välillä on hyvä myös pysähtyä odotukseen. Muutaman vuoden ajan olen hoksannut tarvitsevani loka-marraskuun pimeyttä, jotta olisin valmis ottamaan vastaan joulun valon. Ja koska itselleni joulussa on tärkeintä rauha ja lepo arjen kiireen jälkeen, nautin kaikista eniten joulupäivän kiireettömyydestä ja juhlan tunnusta, johon mielellään jäisi edes muutamaksi päiväksi.
Milloin sinun joulun odotuksesi ja joulun viettosi alkaa?

Hanna Rikkanen,
pappi Laune

Mikä tahansa pallo tai urheilu lapsena kelpasi kavereina mm. Jääskeläisen Jani, Ahon Antti ja Järvisen Kalle. Muistan vikkelät pienet miehet. Peli sujui, Leppäkadulla, Saksalassa, Kerillä… Jää kiehtoi sitten eniten ja Anttilanmäen koulun kasvatti Janne Jasi Sinkkonen aloitti matkan kiekkomaailman tietoisuuteen.

Jasin ura sisälsi pelaajana Pelicansissa 82 liigaottelua ja visiitit Norjaan sekä Ranskaan. Valmentajaura on kehittynyt mm. Iisalmessa, Itävallassa, Unkarissa, Saksassa, Ranskassa ja tällä hetkellä pääkoutsina Hollannissa.

Miten päädyit Lahdesta pois?
– Liigakausien jälkeen koitin pysyä ammattilaisuudessa kiinni ja se aiheutti seikkailunhalun lisäksi muualle muuttoja.

Mikä on ollut paras maa?
– Joka maasta on jäänyt ystäviä ja hienoja muistoja. Unkari ja Budapest ehkä eniten jäi mieleen, koska siellä olimme koko kauden perheenä.

Nyt valmennat Hollannissa Limburgia. Mikä on lätkän asema futismaassa?
– Pieni laji täällä, kannattaminen kuitenkin intohimoista. Tosissamme ollaan. Kun puhe kääntyy fudikseen, nousee Litmanen aina esiin ja keskustelu jatkuu, kun kerron olevani samasta kaupungista kuin Litti.

Nähdäänkö sinut joskus Pelsussa?
– Tykkään tästä työstä valtavasti ja toivottavasti saan valmentaa vielä pitkään. En tällä hetkellä ole valmis Liigan päävalmentajaksi, mutta valmennusryhmään olisin valmis. Onhan se Pelicans yksi toiveista. Pelsu on mun jengi. Unelmia on ja niitä toteutuu yksi kerrallaan kuten 2022 nuorten MM-hopea. Se antoi uskoa myös jatkossa unelmien saavuttamiseen.

Yksinkö reissussa oot?
– Kun palasimme Savonlinnasta, tytär meni esikouluun ja päätimme, että jos lähden jonnekin, on minun reissattava yksin.

Mitä Lahti merkitsee?
– Aina kun tulen Suomeen ja nään kyltin Lahti, tiedän tulevani kotiin. Lahessa on aina ollut hyvä olla ja aina sinne on kiva palata. Lahti on ja tulee olemaan kotimme.

Niinpä. Hyvää jatkoa Jasi!

Kirkkovuosi on jälleen lopuillaan, kun uusi kirkkovuosi alkaa ensimmäisestä adventista. Mutta adventtia edeltävä kirkkovuoden viimeinen sunnuntai on nimeltään Tuomiosunnuntai. Aika karu nimi pyhäpäivällä. Tuomiosunnuntain aihe on siis aikojen loppu ja tilinteko. Maailman lopusta puhuminen voi tuntua ahdistavalta ja pelottavalta. Mutta samaa ahdistusta kokee moni, vaikka asiasta ei puhuttaisi. Sota pelottaa ja sen seuraukset, samoin ilmastoahdistus on monen kohdalla totta. Huoli siitä, mihin tämä maailma on menossa, on ymmärrettävää.

Kun varhaisille kristityille alkukirkossa puhuttiin maailmanlopusta, se koettiinkin rohkaisuna. Vääryys ja verenvuodatus ei jatku ikuisesti, vanhurskaus toteutuu, sillä Jumala puuttuu vielä tämän maailman kulkuun.

Ja lopusta puhuminen on siinäkin mielessä tärkeää, että se muistuttaa meille ensiksikin siitä, että elämämme täällä kerran päättyy, toiseksi siitä, että me vastaamme tekemisistämme ja tekemättä jättämisistämme, ja vielä kolmanneksi, että pahalla ei ole viimeistä sanaa, sillä se on Jumalan.

Mikä sitten meille antaa turvan ajatella kuolemaa ja kaiken loppua? Se turva on meillä Kristuksessa. Hänet Jumala on tehnyt kuoleman voittajaksi. Hänen turvissaan voimme levollisesti ajatella omaa ja maailmamme kohtaloa. Tämä elämä on rajallinen ja ajallinen, mutta Kristuksessa ja hänen kanssaan me saamme uuden, ikuisen elämän tämän elämän jälkeen. Siksi tuomiosunnuntai on Kristuksen kuninkuuden sunnuntai.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

Viittaan viikon takaiseen Teijo Kotinurmen juttuun. Rupesin miettimään, olisiko minusta ollut tuomariksi aika vaatimattoman peliuran jälkeen. Kiitos Matti Ansaksen saavutin sentään kaksi SM-hopeaa Reippaan junnuissa.

Junnuista menin Eleveniin, koska niillä oli mielestäni komea pelipaita. Siellä pelasin kauden Pepen, Hopon, Jussin, Kaitsun, Eskon, Hanen, Nakin ja kumppaneiden opissa. Sen jälkeen olisin voinut päätyä tuomariksi.

Vai olisinko? Tarkemmin ajatellen ei. Tässä neljä selkeää syytä, noin aluksi. Toki muitakin on kuten puutteellinen sääntötuntemus. Jääränä olisin käyttänyt osin omia sääntötulkintojani.

1. Olisin sallinut liian kovat otteet. Pienistä, edes keskisuurista taklauksista ei olisi pilli soinut. Olisin todennut, että peliä, peliä, miesten matsi.

2. En olisi ollut valmis pelaajien ja valmentajien suunsoittoon. Se olisi ollut heti kättelyssä keltainen kortti ja huuto, että suu kiinni! Voihan olla, että iän myötä ehdottomuuteni olisi lieventynyt ja minusta olisi tullut hyvinkin lupsakka juttelija…

3. Paitsio. Sitä en ole koskaan ymmärtänyt. Tuomarina olisin antanut olla ja pienistä paitsioista olisin maalit hyväksyny. Miten se ihmissilmä paitsion näkee, kun ei sitä aina nää varrikaan?

4. Filmaaminen. Jos pelaaja turhaan olisi jäänyt makoilemaan, olisin varoittanut oletettavasti rumin sanoin. ”Mee kotiis koisimaan!”

Lienee siis hyvä, etten alkanut pillin kanssa touhuta.

Tuomareiden kanssa olen aina tullut toimeen. Varoitukseni olivat vähissä. Yksi harmittaa. Seppo Kauppi nosti minulle Suurhallissa keltaisen kiroilusta. Anteeksi Seppo. Ansaittu kortti. Kuten sanottua, häpeän.

Sain urallani yhden punaisen. Se tuli HPK:ssa. Sitä en kadu. Se oli oikeusmurha, jonka tuomari myönsi, pyysi anteeksi ja tarjosi (pitkän) illan paikallisessa pubissa.

Jalkapallo sinänsä on ollut elämäni suuri, ei suurin, Rakkaus. Oma pelaaminen, valmentaminen, kirjoittaminen, jalkapallon avulla hankitut ystävät ja työpaikat tekevät sen, että pallo on kukkakimpun tilalle laitettava arkkuni päälle.

Se tyhjä uusi pallo on kellarissamme. Joku täyttää. Uutuuttaan hohtavat nappikseni viereen, vaikka ne tässä treenatessa vielä kuluvatkin. Sitten aikanaan…

Raine Järvinen

Terveisiä Kanadasta. Vaikka ollaan Lahdesta kaukana, tässä maailmantilanteessa kanadalainen haluaa Suomeen ja Pohjoismaihin. Eteläinen naapuri USA on tähän suurin syyllinen.

Seurasin täältä reissusta European 18 -suunnittelukilpailua. Mukana oli paljon upeita näkemyksiä, ja voitto meni oikeaan osoitteeseen. On hienoa nähdä miten Urheilukeskus ja sen ympäristö uudistuu ja kehittyy tämän pohjalta.

Kauemmaksi katsominen on taitolaji – ja usein vaikeaa. On paljon helpompaa puhua huomisesta ja eilisestä, pienistä korjauksista ja nopeista otsikoista. Mutta kaupunkia ei johdeta päivä kerrallaan, vaan päätöksillä, jotka kantavat vuosikymmeniä.

Ruotsi on aina katsonut pidemmälle. Se toimii meille hyvänä vertailukohtana. Siellä on lähdetty olosuhteista – Göteborg jääurheilussa ja Suomessa Tampere. Kun rakennetaan rohkeasti ja pitkäjänteisesti, koko kaupunki muuttuu. Sama mahdollisuus on Lahdessa, jos päätöksiä uskalletaan tehdä.

Lahden Urheilukeskuksen suunnittelukisa osoitti, että kaupunkia kannattaa välillä tarkastella ulkopuolisen silmin. Silloin näkee mahdollisuudet, jotka arjessa jäävät piiloon. Voittajan ehdotuksissa oli paljon hyvää – ja sama pätee toiseksi tulleeseen. Molemmissa näkyi rohkeutta katsoa Lahtea uusin silmin. Olen täällä Kanadassa lehtitietojen varassa, mutta jo niiden perusteella oli selvää, että Lahdella on mahdollisuus tehdä jotakin aivan uutta ja kunnianhimoista.

Ja yksi asia on edelleen selvä: jos Lahti haluaa olla liigassa päälajeissa, olosuhteiden on oltava kunnossa. Samalla on tunnustettava realiteetti: valtio tulee mukaan vain riittävän isoihin hankkeisiin. Siksi monitoimiareena on nähtävä kunnianhimoisena investointina, joka tuo kasvua, veto- ja pitovoimaa sekä uskoa tulevaisuuteen aikana, jolloin nuorten luottamus on heikentynyt.

Olen vuosia yrittänyt korostaa ison kuvan merkitystä Lahdessa – sitä, että pelkkä paikkaaminen ei riitä, vaan tarvitaan suunta ja rohkeus tehdä isoja ratkaisuja. Silti keskustelu on usein juuttunut yksityiskohtiin. Nyt olisi vihdoin aika päätökselle, joka kertoo, että katsomme tulevaisuuteen emmekä vain selviydy – päivä kerrallaan.
Monitoimiareena ei ole pelkkää urheilua. Se on kulttuuria, tapahtumia, yritysyhteistyötä ja modernia kaupunkikehitystä. Se on se uuden suunnan symboli, kuten Sibelius talo oli 1990-luvulla, jolloin Lahti uskalsi investoida laman jälkeen. Enkä edes halua ottaa kantaa sijaintiin – oikea paikka löytyy, kun tahto on olemassa. Ratkaisevaa on, että päätös tehdään. Mutta arkkitehdeillä oli kyllä tähän hyvä näkemys.

Oulu näyttää, mitä tapahtuu, jos olosuhteita ei päivitetä. Ahtaissa harjoitustiloissa ja heikoissa oheisolosuhteissa kärsii kaikki. Kärpät paikkaa puutteita rahalla, mutta sekään ei voi loputtomiin korvata rakenteellisia ongelmia. Lahdessa tämä virhe vältettiin. RTK-areena tarjoaa talvellakin laadukkaat harjoitusolosuhteet. Silti Kisapuiston uudistus on venynyt liian pitkään, ja odottaminen rapauttaa luottamusta siihen, että asiat voivat oikeasti edetä. Maailmalta on kyllä tulossa Lahteen urheilun ja kulttuurin tekijöitä ja tulijoita, mutta pitää olla jotain mitä myydä.

Ville Skinnari

Hän on Kotinurmi, Teijo Kotinurmi, joka on asunut koko ikänsä Launeella. Koulunsa hän aloitti Länsiharjussa ja jatkoi Salinkalliolla.

Opintojen jälkeen Teijo vaikutti Hennalassa. Tällä hetkellä hän palvelee Santahaminassa, minne kulkee polkupyörällä ja lähijunalla. Etelä-Lahdesta tietysti siis.

Jalkapallo ja muu liikunta ovat olleet Teijon intohimot pikkupojasta asti. Peliura päättyi Reippaan B-junioreihin. Kipinä oli syttynyt…mitä vielä jalkapallo tarjoaisi?

Teijo päätyi erotuomariksi. Avauspeli oli Suurhallissa 21.3.1987, kun pelasivat Kuusysin ja Reippaan G-junnut. Siitä se lähti. Toistaiseksi viimeinen tuomarointi oli 11.10.25. Se oli uran 2140. tehtävä virallisessa ottelussa. Oho, yli kaksi tuhatta!

Teijon ura eteni vauhdilla. Jo vuonna 1987 hän toimi rajamiehenä Milkin Pallon peleissä Kerin hiekalla ja Launeen Wembleyllä. Aavistan, että MilPa tarjosi aloittevalle korkeakoulun?

Jo 1988 Teijo pääsi ykkösdivariin Mypan ja Jaron matsiin, jonka tuomitsi kunniapuheenjohtaja Seppo Kauppi. Pääsarja aukeni vuotta myöhemmin Kaj Natrin ollessa päätuomarina. Kuten tiedätte, on Kaitsukin Etelä-Lahden poikia.

Kansainvälisenä avustavana tuomarina Teijo toimi noin 30 ottelussa 14 eri maassa.

Teijon lomamatkat ovat usein liittyneet jalkapalloon kohokohtina MM-finaalit 94 Pasadenassa ja 2006 Berliinissä unohtamatta perhelomaa Sveitsissä naisten EM-kisoissa.

Kysyn keitä on kentiltä jäänyt mieleen herrasmiehinä. Lista on pitkä. Poimin Milkin Ari Köykkä Lankisen ja Tommi Auge Kautosen.

Lopuksi Teijon mainos: ”Kaikille löytyy sopivia erotuomaritehtäviä kykyjen ja halujen mukaan. Tarjolla on taskurahaa, liikuntaa ja uusia ystäviä. Suosittelen.”

Pipo pois päästä. Kunnioitan tuomareita! Ja Teijoa, mikä ura!

Raine Järvinen

Kirkkovuosi päättyy jo marras-joulukuun vaihteessa ennen adventtia. Siksi nyt alkavat kirkossa sävyt syventyä ja pyhien aiheet vakavoitua. Edessä on valvomisen sunnuntai. Se muistuttaa siitä, että jokaisen ihmisen ja myös koko tämän maailman aika on rajallinen. Mikään eikä kukaan pysy täällä maan päällä ikuisesti. On oltava valmis lähtöön.

Miten ajan loppuun ja omaan kuolemaan sitten pitäisi suhtautua? Elää kuin viimeistä päivää – no hmm, sitä ei ehkä jaksa pidemmän päälle. Lamaantua paikoilleen johonkin nurkkaan – Tähän Jumala ei meitä kutsu, sillä niin kauan kuin eletään, ollaan liikkeellä ja toivotaan. Täristä pelosta – voi, siihen ei ole mitään syytä, sillä meillä on suuri, rakastava Jumala, joka odottaa meitä luokseen. Ruveta laskemaan päiviä ja ennustamaan tulevaa – Jeesus sanoi, ettei kukaan tiedä maailman lopun ajankohtaa. Emme tiedä myöskään päiviemme määrää.

Valvomisen sunnuntai kehottaa meitä olemaan hereillä, tajuamaan katoavaisuutemme, pitämään kiinni toivosta, luottamuksesta ja Jeesuksesta. Meillä ei ole mitään hätää, kun meillä on Jumala. Hän ei halua kenenkään joutuvan kadotukseen, hän näkee pimeimpäänkin loukkoon ja etsii yhteyttä ihmiseen.

Toisessa Pietarin kirjeessä on tällainen ohje elämään lopun tietoisuudessa: ” Rakkaat ystävät! Kun te tätä kaikkea odotatte, pyrkikää siihen, että Herra aikanaan voisi havaita teidät puhtaiksi ja moitteettomiksi ja teillä olisi rauha. Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa.” 2. Piet. 3:14, 18

Riitta Särkiö

Tänä syksynä kansalaisten palaute on ollut erilaista kuin aiemmin. Hätä on suuri omassa taloudessa ja arjessa. Toimeentulot ongelmat ovat nyt todella syvällä. Terveys puhuttaa aina ja Sote:n tilanne Lahdessa ja Päijät-Hämeessä on toinen kestoaihe. Hampaat jäävät hoitamatta, kun yksityiselle ei ole rahaa. Jonot Sote:ssa ovat arkipäivää, mutta samalla kehujakin tulee. Moni henki on pelastettu, moni vakava sairaus on löydetty ajoissa. Toisiakin tilanteita on valitettavasti.

Ylivoimaisesti puhuttavin aihe on koulut ja niiden tilanne. Mitä on tapahtunut suomalaiselle peruskoululle? Opettajat ovat aivan loppu. Levottomuus, oppilaiden vakavat ongelmat ja työn kuorma ovat nyt sillä tasolla, että aika moni on kertonut harkitsevansa vakavasti alan vaihtamisesta.

Mitä Sote edellä, sitä koulutusjärjestelmä perässä. Amerikan malli on tässäkin tullut Trumplandia Suomeen. Vielä tällä vuosikymmenellä olemme tilanteessa, että rikkaat vaativat yksityiskouluja omille lapsilleen ja muut jäävät julkiselle. Samaa varoiteltiin Sote:n osalta jo 20 vuotta sitten ja nyt se on totta. Lahdessa tämä kiima toteutui avioliitolla Mehiläisen kanssa, joten julkisen sektorin ei tarvitse enää edes miettiä miten palveluita kehitettäisiin. Näin pääsee helpolla! Orpon ja Purran oikeistohallitus vauhdittaa vielä tätä kehitystä antamalla rahaa yksityiselle satoja miljoonia ja ajamalla alas julkisen sektorin eli Hyvinvointialueet.

Peruskoulun ja oppimisen tason laskuun ei ole yhtä eikä kahta syytä. Se on monen päätöksen ja ilmiön summa, ja lasku on jatkunut jo liian pitkään. Kansainvälisissä vertailuissa Suomi on pudonnut alamäkeä ja kovaa. Lahdessa valtuuston strategian tärkein tehtävä olisi ollut oppimisen ja koulutustason nostaminen. Lahdessa vain 2/3 on toisen asteen tutkinto eli 1/3 ei ole käynyt ammatillista tai lukiokoulutusta. Se on tärkein työllisyystoimi ja talouden vakauttamisen teko pitkällä aikavälillä.

Orpon ja Purran työkalupakista kertoo paljon valtiovarainministeri Purran äskettäinen kannanotto. Hän peräänkuuluttaa kolumnissaan “vanhaan kouluun” palaamista – kovaa auktoriteettia, vaatimustason nostamista ja tiukempia rajoja. Näissä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta herätys Riikka, oletko koska viimeksi käynyt katsomassa mitä peruskouluun kuuluu? Oletko kysynyt opettajilta tai kouluavustajilta mikä tilanne todella on? Tai erityisopettajilta? Maailma, Suomi ja peruskoulu on muuttunut ns. vanhoista ajoista. Opetussuunnitelmat, maailmantilanne, oppilaiden erilaisten tarpeiden huomiointi, luokkien koot, teknologia ja se tärkein eli lapset. Emme voi vain haikailla vanhan perään muuttuneessa ympäristössä, missä vaaditaan peruskoulun laajamittaista kehittymistä. Digiloikka on tapahtunut ja se on osa nykyaikaista koulua. Käsillä kirjoittaminen, vihot ja kirjat ovat edelleen osa opetusta ja näin kuuluu ollakin.

Oppimisen tason nostaminen ei onnistu ilman konkreettisia tekoja. Koulut tarvitsevat riittävät resurssit, jotta jokainen oppilas ehditään kohdata yksilönä. Oppilailta tulee myös palautetta, että opettaja ei enää opeta siten että oppisin. Kiire ja paine on liian kova. Koulun ympäristö, luokkahuoneet ja kouluruoka – nämäkin kaikki vaikuttavat siihen, miten mieluista kouluissa on opiskella. Kun perusasiat ovat kunnossa, voimme alkaa tekemään korjausliikkeitä. Myös pedagogiikan on tarve kehittyä.

Ilman oppimismotivaatiota taso jatkaa laskuaan. Oppilaille täytyy luoda hyvät edellytykset oppimiseen ja luoda onnistumisia, mitkä ruokkivat motivaatiota. Olemme tilanteessa missä tulee palata perusasioiden äärelle eli vahvistaa perustaitoja: lukutaito, matematiikka, kirjoittaminen sekä ehkä vieläkin tärkeämpi. Kyky kuunnella ja keskittyä.

Ville Skinnari

Aluksi onnittelut rakkaalle syntymäcitilleni Lahdelle, jossa parasta ovat sympaattiset lahtelaiset. He ovat edellä tamperelaisia, jotka eivät täydessä bussissa anna vanhemmille paikkaa, eivätkä esimerkiksi hallitse skuuttien käyttöä, vilkun käyttöä, heijastimen käyttöä…kiekkoa ja fudista he osaavat jollain lailla pelata.

Kortteliliigassa ovat sarjajärjestelmät kohdillaan. Voimatrio Jake-Tipi-Jani pohti uusia lajeja ja mm. tossufutis mainittiin. Mitäköhän se on? Suosittelen varsinkin seniorisarjoihin kävelyfutista. Se sopii polvivammaisille ja lonkkavaivaisille. Päävammat eivät pahene, sillä pukata ei saa!

Jokaisella kiekkoa seuraavalla on nykyisin mielipide uudesta sarjajärjestelmästä. Minäkin olen niitä lukuisia piirrellyt ruutupaperille. Voivat soitella, jos tarvis. Sanokaa minun sanoneen, että ensi kausi lätkitään edelleen 16 joukkueella. Tulonjakoa, nousua ja putoamista muutetaan.

Jokerit tässä on ongelma. Miten se saadaan liigaan? Sinne se kuuluu. Siinä on juonimista, ja jotenkin se tehdään viimeistään kaudeksi 27-28, jolloin pelataan 14 joukkueella. Missä sarjassa Pelsu? Kas siinä kysymys, se on ihan sixseven.

Jalkapallossa järjestelmä on kohdillaan. Mestaruussarja kaksinkertaisena on nerokasta samoin kuin nousut ja putoamiset selkeitä.

Muuten, tässä jutussa ei ole käytetty tekoälyä apuna. Liekö älyäkään?

Lopuksi onnittelut kaikille Isille sekä etelälahtelaisen jalkapallon pakkiterrieri Mauri Kipe Karppiselle, joka lauantaina viettää synttäreitään. Vuoden päästä tulee tasaluvut ja isoja juhlia odotellen

Raine Järvinen

Hyvä työllisyys on parasta työllisyyttä ja sosiaaliturvaa. Näin on aina sanottu ja se on totta. Nyt avoimia työpaikkoja ei ole. Petteri Orpon hallitus on päättänyt lopettaa laajamittaisen palkkatuen, joka on vuosien ajan auttanut nuoria työllistymään. Sen tilalle suunnitellaan niin sanottua työllisyysseteliä – mutta mallia ei ole vielä edes olemassa. Sitä vasta selvitetään, ja toistaiseksi on arvioitu, että vain noin kuusi prosenttia nuorista voisi ylipäätään päästä sen piiriin. Tästäkään uudistuksesta ei olla pystytty laskemaan työllisyysvaikutuksien arviota. Hallitus näyttää taas vain tekevän ja toivovan parasta vaikutuksien suhteen.

Lahden työttömyysluvuilla se tarkoittaisi, että ehkä muutamalle kymmenelle löytyisi mahdollisuus päästä tuen avulla töihin. Lopuille jää odottaminen – tai putoaminen kokonaan työelämän ulkopuolelle. Työministeri itse kertoi toivovan tämän setelin ennen kaikkea auttavan korkeakoulutettujen työllisyyttä. Nuorien työllisyyttä täytyisi taas mielestäni edistää kaikista koulutusasteista ja etenkin löytää ratkaisuja siihen, että alle 30-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut 173 % viidessä vuodessa.
Hallituksen ratkaisu perustuu ajatukseen, että työmarkkinat hoitavat itse itsensä. Tämä ei kuitenkaan vastaa käytäntöä: monet nuoret hakevat kymmeniä työpaikkoja ilman vastausta. Työnantajat epäröivät palkata kokemattomia, ja ilman tukea kynnys ensimmäiseen työsuhteeseen on liian korkea.

Palkkatuki mahdollisti työnantajalle riskin ottamisen ja nuorelle ensimmäisen työkokemuksen. Nyt tämä väylä on katkaistu ennen kuin korvaavaa mallia on edes olemassa. Lopputulos on tyhjiö, jossa nuoret joutuvat odottamaan ratkaisua, jota ei ole näköpiirissä.

Lahden ei pidä jäädä odottamaan. Koska valtio ei tarjoa ratkaisua, kaupungin on otettava oma vastuunsa. Lahdessa voidaan tehdä päätöksiä, joilla nuorten työllisyyttä tuetaan konkreettisesti. Kaupunki voisi luoda oman palkkatukimallin, joka vastaa paikallisiin tarpeisiin. Jokaiselle nuorelle voisi nimetä yhdessä oppilaitoksien kanssa työelämävalmentajan, joka auttaa löytämään harjoittelun tai ensimmäisen työpaikan. Ispikset ja muut ovat hyviä asioita mutta nyt tarvitaan enemmän.
Yrityksiä tulisi kannustaa palkkaamaan nuoria kaikin mahdollisin tavoin esimerkiksi helpottamalla ensimmäisen työntekijän palkkausta. Etenkin pienet yritykset hyötyisivät tällaisesta mallista, missä mahdolliset riskit työntekijöiden palkkaamisessa minimoidaan.

Näillä toimenpiteillä voidaan katkaista nuorten pitkäaikaistyöttömyyden kierre ja varmistaa, että Lahdessa on tulevaisuuden työvoimaa.

Ville Skinnari