Ennen oli miehet rautaa, laivat puuta hiio-o hei, nyt on laivat rautaa, miehet pelkureita voi ei!

Merenkulun kirjoittamaton laki on, että kapteeni poistuu viimeisenä uppoavasta laivasta, rotat ensimmäisinä, mutta viime aikoina kaikki on kääntynyt päälaelleen. Nyt kapteenit sukeltavat ensimmäisinä tyttöystäviensä kanssa pelastusveneisiin ja jättävät lapset ja mummot hytteihin kuolemaan. Merten ritareista on tullut tappaja Sinipartoja, joiden oikea paikka olisi lastentarhassa  eikä maailman merillä ohjailemassa humalassa ihmisiä.

Syyn tähän kirjoitukseen antoivat uskaliaat sankarimerikapteenit korealainen Lee-Joon-Seok sekä italialainen Francesso Schettino. Ensimmäinen urho ohjasi korealaista Sewol-alusta ja toinen italialaista lauttaa Costa Concordiaa. Molemmat osoittivat olevansa alansa huippupelkureita ja täysin sopimattomia ohjaamaan minkäänlaista alusta; soutuvenettä lukuun ottamatta. Miten helvetissä näitä apinoita oikein päättyy laivojen komentosillalle?

Pieni kertaus lienee paikallaan.
Valokuvat todistavat kiistattomasti, kuinka korealainen kapteeni itse mitään kipua tuntematta hyökkäsi heti pelastusalukseen jättäen 260 kateissa ollutta matkustajaansa täysin ilman ohjeita ja neuvoja hyiseen 13 asteiseen veteen. Tätä sankaritekoaan hän pahoitteli jälkeen päin. Korealaisessa matkustajalaivassa oli 475 matkustajaa, joista peräti 340 oli Danwonin lukion oppilasta. Ainoan oikean ratkaisun teki koulun vararehtori hirttäytyessään koulukaupungissaan Jindossa. Hän oli retken johtaja ja kantoi vastuunsa, sen sijaan meriurho Lee-Joon-Seok vain pahoitteli tapahtunutta.

Nykykäytäntö merillä tuntuukin olevan miehistön pelastaminen ensin, sillä laivan 29-päisestä miehistöstä pelastettiin 20. Miten helvetissä kukaan täysipäinen kapteeni käskee matkustajien pukea pelastusliivit päälleen, mutta pysyä paikoillaan?

Samanlainen paukapää oli Costa Concordian kapteeni Francesco Schettino, joka kurvaili tyttöystävänsä kanssa liian lähellä rannikkoa 13.1.2012, koska halusi tervehtiä Gilgion saarella olevaa ystäväänsä. Tämä aikamme merimiehen perikuva ei uskonut edes rannikkovartioston kieltoa, vaan uhmasi kaikkea. Miehen tuomio oli naurettava, vaikka onnettomuudessa kuoli 32 ihmistä.

Joku valpas lukija Omalähiössä saattaa kysyä, miksi tätä käsitellään melastelua palstalla? Eikö meille kuulukin vain pihatalkoot Launeella ja katuajot Liipolassa? Mutta siksi, että viime sunnuntaina Suomen Jämijärvellä menehtyi kahdeksan ihmistä pienkoneen onnettomuudessa.
Syyt on selvitettävä ja lainrikkojia rangaistava.

Jussi Melanen

Kaksi opetuslasta oli matkalla Emmaus-nimiseen kylään. Silloin heidän seuraansa liittyi yksinäinen kulkija. Miehet olivat murheissaan Jeesuksen kuolemasta. Siksi he eivät tunnistaneet kulkijaa. Oli kuin peite olisi ollut heidän silmillään. Niinpä he eivät huomanneet, että kulkija oli itse ylösnoussut Herra.

Usein suru ja huolet sumentavat niin näkökyvyn, että tuntuu, kuin ulospääsyä vaikeasta tilanteesta ei olisi. Kun toivo on kadonnut, tuntuu kuin ei olisi tulevaisuuttakaan. Tai jos se on, niin se tuntuu pelottavalta ja uhkaavalta.

Koko matkan Jeesus puhui opetuslapsille ja selitti heille, kuinka hänen olisi kärsittävä, mutta kolmen päivän kuluttua hän nousisi kuolleista. Vasta kun he illalla asettuivat aterialle ja Jeesus siunasi ja mursi leipää, heidän silmänsä avautuivat ja he tunsivat mestarinsa. Ja kun he olivat saneet kohdata Herran, sai myös kirjoitusten sisältö uuden, todellisen ja elävän merkityksen.

Ylösnousseen Kristuksen kohtaaminen voi avata myös meidän silmämme näkemään Jumalan mahdollisuudet elämässämme. Hänen läsnäolonsa voi sada sydämemme palamaan. Kristus tahtoo kohdata meidät ja ottaa meidät vastaan. Seurakunnassaan hän puhuu meille ja murtaa meille elämän leipää.

Heikki Pelkonen
khra, Laune

Voihan hyiset hyssykät! Kyllä täällä Suomessa menee todellakin liian hyvin, sillä nyt Suvivirren vääntäminen ihmisoikeusongelmaksi alkaa saada jo absurdeja piirteitä. Apulaisoikeusministeri Mikko Puumalainen se sitten osoittautui todelliseksi oikeuden Pelle Pelottomaksi, kun kehotti opetushallitusta tarkistamaan koululle annettuja ohjeita ”uskonnollisten” tilaisuuksien järjestämisestä. Onneksi hän ei vaatinut koko kevätjuhlien peruuttamista, sillä juhlien sisältö on mielestäni edelleen varsin arveluttava.

Puumalaisen esittelijäneuvos Outi Kostama on yhtä outo lintu kuin isäntänsä. ”Kaksikolle” suomalainen perinne on ongelma muun uskonnonvapauden yhdenvertaisuuden kanssa. Uskovatko nämä pölvästit ihan oikeasti, että suomalaiset lapset traumatisoituvat kuullessaan sana JUMALA!

Nythän on niin, että näitä meidän herra terttujamme vaanivat kaikkialla uskonnolliset elementit. Etenkin kirkolliset pyhät vainoavat lapsoisamme koko ajan. Tulevana pääsiäisenä saavat koululaisemme taas kuunnella kirkonkellojen kuminaa neljänä päivänä, kuten me muutkin.
Mikseivät nämä oikeusoppineet puutu siihen; puhumattakaan pääsiäismunien maalaamiseen. Vanhan legendan mukaan kananmuna muuttui punaiseksi, kun Maria Magdaleena kertoi ylösnousseesta Jeesuksesta. Olen kuullut huhuina, että joissain kouluissa jopa koristellaan näitä munia. Miksi kanslerin virasto puutu tähän ja ota värikyniä eli rikosvälineitä yhteiskunnan haltuun?

Jumalauta! Ei kai missään koulussa tarjota pääsiäisen alla pashaa? Kai Puumalainen ja Kostama nyt rientävät kieltämään tämän, sillä sehän kuuluu ortodoksiseen perinteeseen kiinteästi. Iki oma suomen kielemme on täynnä uskonnollisia ilmauksia ja sanastoa: taivas, helvetti,risti, armo. On suorastaan vastuutonta ettein tähän puututa, sillä ne ovat ilmeisessä ristiriidassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjausta vai?

Samalla voitaisiin puuttua hyvin Suomen kuvataiteisiin, sillä sen historia on täynnä uskonnollisia maalauksia. Miettikääpä nyt saatanan ”fariseukset”, että näitä kuvia on uskallettu näyttää suomalaislapsille jo melkein sadan vuoden ajan. Ateneum kiinni perkele!

Soitin välittömästi tyttärelleni ja kysyin häneltä, miten lapsenlapseni Evita koki, kun näytin hänelle viime vuonna Albert Edelfeltin maalauksen ”Kristus ja Mataleena”? Millaisia vaurioita tietämätön tekoni oli häneen vaikuttanut?
Iskä hei! Ihan oikeestii! Olet sä taas ottanut?

Juhani Melanen

Näin on kirkossa toivotettu alusta lähtien. Kristus on ylösnoussut-siinä ydinsanoma. Sitä ennen hän on kärsinyt, kuollut ja siirretty haudan lepoon. Mitä tässä näkyy? Mitä tässä näen? Ymmärrys tavoittaa kärsimystä, vääryyttä, tuskaa, kuolemaa, ahdistusta ja pelkoa. Millainen Jumala kätkeytyy tällaisen taakse? Ja miksi maailmassa ei mikään muuttunutkaan?

Kirkko opettaa, että Kristus on uhrikuolemallaan sovittanut meidät Jumalan kanssa. Tätä selittäviä tulkintoja on laadittu paljonkin. Voin kannattaa klassista sovitusoppia tai latinalaista sovitusoppia, mutta kirkon uskollisena poikana en subjektiivista sovitusoppia.
Sovitus on sidoksissa lunastukseen. Kristuksessa Jumala vapauttaa ihmisen synnin, kuoleman ja pahan vallasta. Tästä prosessista on seurauksena minut on pelastettu yhteyteen ja rauhaan Jumalan ja toisten ihmisten kanssa.

Tähän asti päästään hyvinkin järjellisesti. Mutta sitten: tyhjä hauta! Jeesuksen lähipiiri koki uuden järkytyksen, joka myöhemmin muuttui vakuuttuneisuudeksi. Miksi hauta oli tyhjä? Missä ruumis on? Myöhemin monien kokemus muuttui: Jeesus elää! Juuri tästähän hän puhui. Emmekä silloin ymmärtäneet. Jumala herätti hänet kuolleista. Jeesuksen Kristuksen näkyvä matkakertomus näytti päättyneen, mutta uusi oli alkamassa. Mitä on näkyvissä näissä tapahtumissa ja henkilöissä?  Jeesuksen seuraajien taivastien kulkemisessa tarvitaan vahvistusta. Omin voimin ja omalla päätöksellä ei kukaan voi uskoa todeksi pääsiäisen tapahtumia. Tarvitsemme osallisuutta tähän kaikkeen.

Pääsiäisyön rukouksissa kaikuu kirkon syvä usko: ”Kasteessa sinä olet tehnyt meidät osallisiksi ylösnousemuksen voimasta…herättämällä Poikasi Jeesuksen Kristuksen kuolleista teit hänestä kuoleman voittajan…Auta meitä kulkemaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen avaamaa tietä vapaina synnin ja kuoleman orjuudesta. ..Vie meidät perille taivaan suureen pääsiäisjuhlaan.”
Osallisuus kutsuu osallistumaan yhteiseen juhlaan jo tässä ajassa. Sitä on oikea pääsiäisen vietto.

Esa Kekki

Historian tunteja on Suomessa karsittu koko ajan ja se alkaa näkyä koululaisten keskuudessa onttoina ja tyhminä oletuksina ja tietoaukkoina. Joskus on jopa esitetty ” huulena”, että historiaansa tuntematon kansa ei ansaitse paikkansa kansakuntien joukossa. Suomi on nyt tässä pisteessä. Jokainen teini räplää ”vihaisia lintuja”, mutta ei tiedä edes sitä, milloin Suomi itsenäistyi.

Otin itselleni vaativan tehtävän lukea Kekkosapostoli Juhani Suomen yli 700-sivuisen teoksen ”Mannerheim- viimeinen kortti”. Tuskaa se oli, mutta kannatti. Lähteiden runsaus  oli puuduttavaa, kuvio monimutkainen , mutta käännekohdat ja pienet hetket yksityisten ihmisten elämässä avasivat uuden sivun ainakin minulle lähihistoriasta. Erityisesti Moskovan rauhanneuvottelut säväyttivät. Pääministeri Antti Hackzell saa aivohalvauksen. Molemmat poikansa menettänyt puolustusministeri Rudolf Walden halvaantuu heti Moskovasta lähdön jälkeen, kenraali Heinrichs saa hermoromahduksen.
Mannerheimin psykosomaattista käsiihottumaa voidellaan Eva Mannerheimin käsirasvalla. Yksityiskohdat luovat oivan taustan ja tietopyramidin kasvaessa myös tarkastelukulmat muuttuvat ja saa lisävalaistusta.

Omaa perspektiiviharhaani vakuutti myös toinen viime vuoden lopussa ilmestynyt Ville Kivimäen ”Murtuneet mielet” teos. Se antaa vasta nyt äänen mielensä rikkoneille, sodassa konkreettisesti ”tärähtäneiille” Olen asunut Hennalassa, mutta ainakaan minä en tiennyt mitään siellä tarjotusta karaisevista mentaalihoidoista, jotka perustui ikävään ja epämiellyttävään työhön, simputukseen, kylmiin suihkuihin ja puhtaaseen pelkoon.

Mannerheim ristin sai 191 suomalaissotilasta, mutta jokaista heitä kohti kohden lähes sata sotilasta joutui sotapsykiatriseen hoitoon. Rauhan aikana häpeän stigma tarkoitti sitä, että sotavammat herättivät kiusallisia tunteita myös sotainvalidijärjestössä.

Voinkin suositella kaikille maansa historiasta kiinnostuneille seuraavia teoksia lämpimästi. Jukka Ristlakin ”Vorkuta- teos on hyytävää luettavaa suomalaisen Eino Prykän taipaleesta Neuvostojen maassa. Mikko Porvalin ”Rautasormus valottaa nuoren pastorin vaimon mietteitä
ja Juha Sepon Simojokien historia valottaa kenttäpappien toimintaa rintamille. Hyviä lukuhetkiä.

Jussi Melanen

Tulevana sunnuntaina liehuvat palmunoksat, pajunkissat ja värikkäät kankaat – ihan riippuen siitä, missä maassa ja tilanteessa Jeesuksen tuloa Jerusalemiin juhlitaan. Palmusunnuntaina Jeesus ratsastaa aasilla kaupunkiin ja kansa iloitsee kuninkaastaan.

Kohta ilmassa viuhuvatkin toisenlaiset äänet. Piinaviikko merkitsee Jeesukselle kannatuslukujen laskua ja tunnelman tummenemista päivä päivältä. Jopa läheisimmät ystävät nukahtavat ja pakenevat viereltä. Pietari, joka on ollut henkeen ja vereen Jeesuksen puolella, kieltää nyt edes tuntevansa tuota nasaretilaista Opettajaa. Jeesuksen elämän viimeinen viikko johtaa kärsimykseen ja ristinkuolemaan pitkäperjantaina. Juhlittu kuningas saa pahantekijän kohtalon, vaikka on tehnyt pelkkää hyvää.

Jeesuksen kuolema on meille ristinmuotoinen salaisuus. Se on Jumalan suunnitelma, jota on mahdoton järjellä käsittää. Mutta virressä laulan: ”Nyt liehuu viiri Kuninkaan ja loistaa ristin salaisuus. On Kristus kuollut. Kuollessaan hän voitti meille elämän.” (Virsi 72:1) Jeesuksen syvä kärsimys ja kuolema merkitsee meille vapautusta syntien taakasta, anteeksiantoa ja sovitusta.

Jeesus ei jäänyt ristilleen eikä hautaansakaan. Palmusunnuntain juhlatunnelma palaa viikon päästä takaisin, kun Jeesus nousee ylös kuolleista. Hän on sittenkin kuningas ja koko maailman pelastaja. Nyt häntä tervehditään keltaisten narsissien, vihreän ruohon ja heräävän kevään kanssa.
Virsi 72 päättyy näin: ”Oi terve, toivo ainoa! Vain ristiin katsoo syntinen. Myös kärsimyksen aikana me ylistämme Voittajaa.” Siunattua hiljaista viikkoa ja pääsiäisen aikaa!

Riitta Särkiö

Faktaa: Suomessa on noin 4000 konsulttinimikettä käyttävää yritystä. Konsulttiyritysten liikevaihto oli vuonna 2011 yhteensä 2,4 miljardia euroa.

Kuntien henkilöstömenoja leikattiin viime vuonna  400 miljoonalla eurolla ja tänä vuonna säästötarpeeksi on arvioitu 600 miljoonaa. Lahden oma asiantuntemus on kadonnut ja tilalle ovat tulleet kasvottomat asiantuntijat, jotka tarjoavat isolla rahalla valmiita vaihtoehtoja, jotka ovat VAIN mielipiteitä. Lahdessa näiden puliveivareiden mielipiteet ovat olleet Jumalan sanaa. Seuraava pieni opettavainen tarina kertoo, miten homma käytännössä toimii. JA TÄMÄ TARINA ON TOSI !

Koskinen avaa pelin puhelinsoitolla Myllyvirralle.
– Terve Jyrki! Täällä on konsultti Koskinen Uhtuan Kuittijärveltä. Ei sitten ole RUK:n ja opiskeluaikojen tavattu, mutta minä olen tarkkaan seurannut Etelä- Suomen sotilasläänin pää-äänenkannattajasta , kuinka sinä ja esikuntasi ovat joutuneet sananmukaisesti pieneen kusoseen homekoulujen ja kaavoitusten kanssa siellä uudessa työpaikassasi Lahdessa. Mikkeli varmaan huokasi helpotuksesta, kun onni potkaisi. No, huuli, huuli. Asiaan!
Sinun esikuntasi ei valitettavasti itse osaa näitä asioita hoitaa, mutta onneksi sinulla on minut. Minulla on tarjota sinulle täyden palvelun yritys nimeltä Inspira, joka on varta vasten erikoistunut uusimpaan hometutkimukseen ja kartoittanut jo viidelle kuntayhtymälle näitä ongelmia sekä tehnyt ratkaisuehdotukset. Tämä on tarjous, josta et voi yksinkertaisesti kieltäytyä. Älä nyt helvetissä vaan väitä, että Lahdessa asuisi todella
joku, joka näistä homeasioista jotain tietäisi.
– Ai hinta. No kyllä siitä aina yksimielisyyteen päästään. Kolmella miljoonalla saat koko hoidon.
Kallis?  Kuule nyt Jyrki! Kaikki muu on kallista, mutta kuolema itselleen on halpa. Minä voin tulla hinnasta vastaan, sillä tiedän, että tarvitset myös kaavoitusapua ja minulla on uskomattomat suhteet kaikkien suurten kauppaliikkeiden kiinteistöjohtoon, siellä kuule rahaa riittää ja kuluttaja maksaa. Heh heh.
– Pistetään kaikki sinulle Jyrki,  Mikkelin Valo sopuhinnalla viisi isoa rahaa. Sinun on helppo ujuttaa tämä läpi Lahden valtuustossa, koska siellä on vain impotentteja eikä lainkaan kompetentteja. Huuli! Huuli!.
– Hyvä päätös Jyrki! Onhan sinulla sittenkin pallit. Hetken jo epäilin, että jänistät, mutta mieti, kuinka jäät Lahden historiaan tekojen miehenä. Äläkä sitten sotke tähän lakimiehiäsi millään tavalla. Minulla on valmiit paperit, jotka ei tarvitse kuin allekirjoittaa. Jumalauta ja muista: Et sinäkään osattomaksi jää. Caymanille ropisee, ihan niin kuin Mikkelissä! Utua putkeen.! Näin homma etenee! Seurahuonella saunotaan. No ei kun Helsingin Seurahuoneella tietenkin (aasi kuiskaa sivulle). No se on morjesta vaan.

Koskinen ottaa toisen puhelun välittömästi suuren keskusvaraston kiinteistöpäällikköön.
– Moikka Manu! Jumalauta nyt sinua onnisti. Minulla on Lahdessa sinulle helvetin hieno kaavoitettu kauppapaikka ja puoli ilmaiseksi! Jaa paljonko laskutan. No älähän veikkanen. Normaalin pari milliä konsulttipalkkioina ja siitä voi vielä tinkiä. Se nyt perkele ei ole kynnyskysymys lainkaan. Ai asia selvä. Perkele olet aina osannut päättää.
Totuus on se,että näin Suomi rakentaa.

Aforismi: ”Mitä yhteistä on konsultilla ja kaljakorilla? Molemmat kusettavat yhtä paljon.

Jussi Melanen

Kirkon elämää säätelevät erilaiset kirkkovuoden juhlapyhät. Niihin joko ollaan valmistautumassa, niitä vietetään tai muistellaan eli lasketaan ajankulu tietystä juhlapyhästä lähtien. Monelle sellaiselle seurakuntalaiselle, joka ei käy kirkossa kovinkaan usein, nämä erilaiset pyhäpäiville annetut nimekkeet eivät sano yhtään mitään.
Tällä hetkellä elettävä paastonaika on kuitenkin siitä poikkeuksellinen, että paasto tarkoittaa vielä useimmille jotain. Ehkä siksi, että kirkko ei ole pystynyt omimaan paasto sanaa, vaan paastoaminen liittyy ihan tavalliseenkin elämään.

Pääsiäiseen valmistava ja sitä edeltävä pitkä paastonaika on edennyt jo 5. paastonajan sunnuntaihin ja on nyt niin pitkälle, että paasto syvenee. Tuleva sunnuntai on nimeltään kärsimyssunnuntai, mikä kertoo selvästi siitä, että aletaan lähestyä pääsiäistä. Kristuksen kärsimystä ja vihdoin pääsiäisenä koittavaa iloa.
Kärsimyssunnuntai viittaa Jeesuksen tulevaan kuolemaan ja kärsimykseen suostumiseen, mutta kärsimys on myös monelle tavalliselle ihmiselle liiankin tuttu asia. Tuskin kukaan haluaa tehdä tuttavuutta kärsimyksen kanssa. Mutta tässä asiassa keneltäkään ei kysyä, haluatko vai et. Siihen vaan joutuu, tulee temmatuksi ilman että asiaan pystyy vaikuttamaan.

Kärsimyksen syvin olemus piilee ehkä siinä toivottomuudessa ja yksinäisyydessä, mihin kärsimys kuljettaa. Kärsivä ihminen on yksin kipunsa kanssa. Niitä jotka pystyisivät olemaan lähellä ja tukena löytyy kovin vähän. Kärsivän seurassa on vaikea olla, koska myös seurassa olija joutuu kohtaamaan oman voimattomuutensa ja rajallisuutensa.

Joskus kuulee sanottavan että kärsimys jalostaa. Luulen, että se joka on joutunut kärsimään, mutta selvinnyt takaisin elämään tietää ettei kärsimys ketään jalosta. Muuttaa kyllä toiseksi ihmiseksi kuin oli aikaisemmin, mutta ei jalosta. Kärsimykselle on ehkä haluttu antaa jokin jalo tarkoitus tai palkita kärsivä ihminen. Tai ehkä peittää omaa neuvottomuutta kun ei voi selittää, miksi jonkun elämässä on kärsimystä enemmän kuin toisen.
Kärsimyksen syytä ja tarkoitusta ei voi tietää. Mutta kärsimyksenkin keskellä voi nähdä Kristuksen. Kristuksen joka on myös kärsinyt. Kärsimykseen suostunut Jeesus Kristus kestää kärsivän rinnalla ja kuljettaa kohti valoa.

Hanna Suominen
vs. srk pastori
Launeen seurakunta