Tämän viikon sunnuntain aiheena on uskonpuhdistuksen muistopäivä. Saatat muistaa, miten olemme juhlineet luterilaisen reformaation 500 vuotispäivää aivan viime vuonna. Kaiken muutoksen keskellä oli ennen kaikkea Martti Luther. Tuon kapinamunkin seurauksena meilläkin Suomessa kristillisyyttä on ollut tapana tutkia luterilaisesta viitekehyksestä.

Sunnuntain evankeliumin lukukappale puhuu siitä, miten kristityt ovat maan suola. Ja jos suola menettää makunsa, sillä ei tee enää mitään vaan se heitetään pois. Kristityt toimivat myös maailman valona, joka loistaa pitkälle kaikkien kansojen keskuuteen.

Suola ei ehkä puhuttele nykyaikana siinä määrin, kuin ajatus valosta. Kaupasta saa ostaa suolaa yllin kyllin, eikä se ole enää edes kallista tavaraa. Kukaan ei enää saa palkkaansa suolana, joka olisikin nykyään melko inflaatioherkkää valuuttaa. Sen sijaan valoa me kaipaamme. Ja yhä enenemässä määrin mitä lähemmäs kohti loppuvuotta päivät kulkevat.

Meidän tehtävämme on toimia valona toinen toisellemme. Ehkä valoa voisi kuvata myös uskon iloksi. Sellainen ilo ei ole omaa iloa, vaan aitoa iloa, joka jakaantuu kaikille. Sillä ilolla on tapana tarttua, ja iloisen ihmisen huomaa jo kaukaa. Ei ole kauankaan siitä, kun juttelin erityisen iloisen ihmisen kanssa. Hänestä kumpusi ilo, lämpö ja rakkaus. Kysyinkin häneltä, mistä hän ilonsa ammentaa. Hänen vastauksensa oli selvä. Hänelle kaiken ilon lähde on taivaallinen Isä.

Siunattua syksyä,

Ville Hakulinen