Mauno I Viisas eli Suomen presidenttihän nuo sanat ennen muinoin loihe lausumaan ja piti kovan rahan politiikkaa, jonka myötä Suomi putosi ennen näkemättömään lamaan vuonna 1991-91. Nyt olemme samassa tilanteessa. Työttömyys kasvaa, verot nousevat, nuoriso voi pahoin, vienti ei vedä
ja kauppa ei kannata.
Suomen kauppa ei ole osannut hyödyntää juuri lainkaan nettikaupan tarjoamia mahdollisuuksia täysimittaisesti. Kaupan myynti on sujunut surkeasti. Miksi mikään Suomen suurista kauppaliikkeistä (S-ryhmä, Kesko) ei ole vielä luonut vedenpitävää strategiaa nettikaupan osalta?
Täällä häärivät ulkomaiset yrittäjät mielin määrin varsin tutulla kaavalla. Hommassa on jotain vikaa pahasti, kun kauppakeskusten elektroniikkaliikkeissä rampaa väkeä tutkimassa tarjontaa ja hintoja. Kauppoja he eivät kuitenkaan tee, vaan kirjoittavat hintatiedot sarjanumeroita myöten muistiin ja menevät sitten tilaamaan tavarat netistä. Eihän kenenkään tavallisen yrittäjän perse tätä kauaa kestä. sillä tilanvuokrat ja henkilökunnan palkat sanelevat kilpailun.
Kysymys kuuluukin onko tässä tämän päivän käyttötavarakaupan koko kuva?
Perinteisiä kauppa kurittavat koko ajan digitaalinen murros, kuluttajakäyttäytymisen muutos, taantuma ja arvonlisäverojen nosto. Kusessa ovat ennen muuta käyttötavarakauppa, joka on juuri nyt murroksessa.
Pari viikkoa sitten hyppäsi rattailta S- ryhmän pääjohtaja Kuisma Niemelä. Tiimarin konkurssi symboloi koko alaa erittäin hyvin. Vanhalla konseptilla ei tulosta enää kauan tehdä. Toki voidaan aina moittia yhtiöiden johtamisjärjestelmiä, mutta suurin syy alan muutosdraiviin on vahva digitaalinen murros, jota Suomessa ei ole ihan oikein tajuttu.
Musiikki, kirjat, vaatteet ja elektroniikka ovat peruuttamattomasti siirtyneet verkkoon. Mitä kotimaiset toimijat kuhnailevat ja pähkäilevät? Miksei verkossa olla jo? Hinta on kaupan ratkaisevin tekijä! Suomalaiset kuluttajat eivät ole niin hölmöjä, että maksaisivat ihan mitä vain, jos Kusti polkee
Itellan mopoautolla saman tuotteen rapuille puolet halvemmalla.
Saksassa ja Britanniassa jo 5,5 prosenttia päivittäistavaroista myydään jo netissä. Tämä osuus kasvaa, mutta meillä asian kanssa hidastellaan, kunnes paska on taas kerran housuissa. Muutos tulee hiipimällä, mutta sitten ryminällä. Nopeat syövät hitaat. MOT
Juhani Melanen