”Äiti, voisinko saada marraskalenterin, niin olisi mukavampi odottaa joulukalenterin luukkujen avaamista”, kysyy 4-vuotias tyttäreni. Havahdun siihen, että syksy rientää eteenpäin ja pian alkaa jälleen joulun odotus. Kulunut vuosi on tuonut mukanaan roppakaupalla uusia kokemuksia, muutoksia, menetyksiä ja saavutuksia. Ehkä muutaman uuden rypynkin ja pari harmaata hiusta.
Vuoden tapahtumia muistellessa voin huomata, miten myös uudet tuttavuudet sekä vanhat ystävät ovat taas jättäneet oman näköisiään, ihania, jälkiään vuoden kulkuun. Samalla omat kädenjäljet, toivottavasti ainakin pääosin positiiviset, on jätetty muiden matkaa värittämään.
Kuluneiden päivien joukossa mutkittelevat myös Jumalan läsnäolon jäljet. Jopa niissä vähän vähemmän aurinkoisissa, jolloin tuli välillä jo huhuiltua: ”missä olet?”
Pitäisiköhän askarrella lasten kanssa marraskalenteri. Se muistuttaisi jokainen sateinen syysaamu siitä ilon, valon ja toivon juhlasta, joka on taas jo aivan nurkan takana. Jumalan läsnäolosta jokaisessa päivässä.
Mira Vorne